MENNEISYYDEN PIRSTALEET
Hei olen Sami, arvasitte oikein, olin joskus se maailman hauskin tyyppi joka muutti Oulusta Jyväskylään ja joutui kiusatuksi koska puhui outoa murretta, josta Jyväskyläläiset tajusivat tuskin puoliakaan. Joskus olin päättänyt päättää päiväni tässä maan päällisessä helvetissäni ota hallitsivat viinakset, liuottimien imppaaminen ja jatkuva vittuilu jota tuli joskus jopa täysin tuntemattomien ihmisten taholta. Eräänä päivänä päätin sitten tappaa itseni yritykset tosin epäonnistuivat. Kyseistä edeltävät päivät muistan toki vieläkin aivan tarkasti.
Heräsin, ahdisti, oli Sunnuntai, kello 14:30. En ollut viime päivinä koulussa, sillä Keskiviikkona olin edellisen päivän liiman haistelusta vieläkin niin päissäni että nukuin ilta kahdeksaan asti, ja kun heräsin lähdin kaverin luo ja vedimme kumpainenkin pään täyteen ja jatkoimme juomista heti seuraavana aamuna, sillä kaverin vanhemmat olivat Ruotsin risteilyllä. Eilisen ja tämän päivän olin päättänyt höperehtiä selvää, sekään ei tietenkään onnistunut ja kiskoinkin pääni täyteen viinaa ja liimaa jo eilen illalla. Juon viinaksia koska minua kiusataan koulussa. Ainut kaverini on Juho jonka kanssa juon pääni täyteen yleensä vähintään kahdesti viikossa.
Aika huimaa elämää vai mitä.
Päätin sitten eräänä talvisena päivänä tehdä itsemurhan josta jo alussa kerroinkin kiskomalla yliannostuksen lääkkeitä huiviin. Tyhjensin äitini lääkelaukun pöydälle hain vessan lääkekaapista lisää lääkkeitä, kaadoin nekin pöydälle. Siinä sitten olin napsimassa kaiken maailman pillereitä naamariini, jostain sain päähäni lakea mitä söin; olin syönyt ja juonut; yhteensä kolme ja puoli askia kahdeksansataista Panadollia, kolme pulloa yskänlääkettä, lähes pullon isän jääsalvaa, tuubin huulivoidetta, kyypakkauksen, siskoni diabeteslääkkeet puoli litraa lääkepirtua sekä lähes kuusi pakettia Viagraa, kaiken tämän herkuttelun lisäksi join vielä litran lasinpesuainetta palanpainikkeeksi.
Kun heräsin, huomasin etten ollutkaan taivaan porteilla, helvetissä, valhallassa, uuden elämän alussa, tai edes haudassa vaan teho osastolla. Vitutti aivan vietävästi. Hetken päästä valvova lääkäri huomasi heräämiseni, tuli kyselemään vointiani ja jauhamaan muuta perus rutiineihin kuuluvaa paskaa mikä ei sillä hetkellä olisi kiinnostanut ollenkaan. Hän epäili että olin yrittänyt tappaa itseni. Vastasin myöntävästi. Hän kertoi että olin ollut tajuttomana kaksi ja puoli viikkoa ja myöskin sen että lääkkeet olivat onnekseni toimineet toisilleen vasta aineina mutta tuhonneet minulta silti maksan, haiman, virtsarakon ja oikean puoleisen kivekseni.
Kolmen päivän päästä karkasin sairaalasta ja yritin uudelleen itsemurhaa työntämällä pääni rautatielle junan lähestyessä. Kävelin tasoristeykseen otin vielä rohkaisuryypyn olutta, kuuntelin kuinka läheltä kuului hälytys auton sireenin ääniä ja päätin asettaa kaulani kiskoille. Juna alkoi lähestyä ja aloin arvioda junan etäisyyttä minusta 100metriä, 90metriä, 80, metriä jne. Kun sain laskettua kymmeneen metriin asti pystyssä sojottaneeseen perseeseeni törmäsi poliisien takaa ajama viininpunainen Renault 19 joka heitti minut pois ratakiskoilta. Samalla juna tuuppasi Renaultin päin valotolppaa jonka jälkeen koko auto räjähti silmän räpäyksessä, samassa kuulin kuinka kolme poliisien käyttämää Saab 900 henkilöautoa törmäsivät junan kylkeen, yksi niistä jäi junan pyörien alle suistaen kyseisen Intercity 2- junan päin täyteen paikallisliikenteen bussia joka syttyi palamaan ja paloi lopulta täysin poroksi, kaksi autoista lensi päin toisiaan ja romuttui rusinaksi. Näin kaiken maatessani liikuntakyvyttömänä asfaltilla. Kaiken kukkuraksi poliisiauto joka oli seurannut edellisiä pienenmatkan päästä ajon vasemman nilkkani yli ja pysähtyi ihmettelemään kaaosta vasta kyseisen auton väki soitti paikalle ambulanssin joka paikalle päästessään osui tienpenkassa seisseeseen naiseen joka oli päässyt kapuamaan ulos junanvaunusta, nainen kuoli välittömästi hänen litistyessään lähes kolme ja puolituhatta kiloa painavan ambulanssin pyörän alle. Ambulanssi kiidätti minut lähimpään sairaalaan jossa vähiset haavani tikattiin umpeen.
Minut oli kuitenkin taas kerran tahtomattani pelastettu, tällä kertaa ei kuitenkaan vittuttanut vaan osasin olla kiitollinen siitä että saan elää vaikka muut olivat itsemurhayritykseni takia kuolleetkin. Myöhemmin selvisi että Takalistoni turmellut mies olikin äidinkielenopettajani Jani Juutila joka oli paennut poliisia poliisien saatua tietoonsa että Jani välitti alaikäisille alkoholia ja vieläpä koulun aikana kaupittelemalla sitä iltaisin kotinsa lähettyvillä sijatsevassa puistossa ja että nainen jonka ambulanssi oli ruhjonut oli Itse suomen presidentti.
Vasta eilen saatiin selville että koko tapaturmaketjussa kuoli yhteensä satakaksikymmentäkuusi ihmistä ja loukkaantui kuusikymmentäseitsemän ihmistä. Oikeuden mukaan kaikkien ihmisten kuoleman aiheutti äidinkielen opettajamme Jani Juutila. Nykyisin työskentelenkin pastorina Petäjäveden kirkossa ja olen muutenkin harras mies.
Hei olen Sami, arvasitte oikein, olin joskus se maailman hauskin tyyppi joka muutti Oulusta Jyväskylään ja joutui kiusatuksi koska puhui outoa murretta, josta Jyväskyläläiset tajusivat tuskin puoliakaan. Joskus olin päättänyt päättää päiväni tässä maan päällisessä helvetissäni ota hallitsivat viinakset, liuottimien imppaaminen ja jatkuva vittuilu jota tuli joskus jopa täysin tuntemattomien ihmisten taholta. Eräänä päivänä päätin sitten tappaa itseni yritykset tosin epäonnistuivat. Kyseistä edeltävät päivät muistan toki vieläkin aivan tarkasti.
Heräsin, ahdisti, oli Sunnuntai, kello 14:30. En ollut viime päivinä koulussa, sillä Keskiviikkona olin edellisen päivän liiman haistelusta vieläkin niin päissäni että nukuin ilta kahdeksaan asti, ja kun heräsin lähdin kaverin luo ja vedimme kumpainenkin pään täyteen ja jatkoimme juomista heti seuraavana aamuna, sillä kaverin vanhemmat olivat Ruotsin risteilyllä. Eilisen ja tämän päivän olin päättänyt höperehtiä selvää, sekään ei tietenkään onnistunut ja kiskoinkin pääni täyteen viinaa ja liimaa jo eilen illalla. Juon viinaksia koska minua kiusataan koulussa. Ainut kaverini on Juho jonka kanssa juon pääni täyteen yleensä vähintään kahdesti viikossa.
Aika huimaa elämää vai mitä.
Päätin sitten eräänä talvisena päivänä tehdä itsemurhan josta jo alussa kerroinkin kiskomalla yliannostuksen lääkkeitä huiviin. Tyhjensin äitini lääkelaukun pöydälle hain vessan lääkekaapista lisää lääkkeitä, kaadoin nekin pöydälle. Siinä sitten olin napsimassa kaiken maailman pillereitä naamariini, jostain sain päähäni lakea mitä söin; olin syönyt ja juonut; yhteensä kolme ja puoli askia kahdeksansataista Panadollia, kolme pulloa yskänlääkettä, lähes pullon isän jääsalvaa, tuubin huulivoidetta, kyypakkauksen, siskoni diabeteslääkkeet puoli litraa lääkepirtua sekä lähes kuusi pakettia Viagraa, kaiken tämän herkuttelun lisäksi join vielä litran lasinpesuainetta palanpainikkeeksi.
Kun heräsin, huomasin etten ollutkaan taivaan porteilla, helvetissä, valhallassa, uuden elämän alussa, tai edes haudassa vaan teho osastolla. Vitutti aivan vietävästi. Hetken päästä valvova lääkäri huomasi heräämiseni, tuli kyselemään vointiani ja jauhamaan muuta perus rutiineihin kuuluvaa paskaa mikä ei sillä hetkellä olisi kiinnostanut ollenkaan. Hän epäili että olin yrittänyt tappaa itseni. Vastasin myöntävästi. Hän kertoi että olin ollut tajuttomana kaksi ja puoli viikkoa ja myöskin sen että lääkkeet olivat onnekseni toimineet toisilleen vasta aineina mutta tuhonneet minulta silti maksan, haiman, virtsarakon ja oikean puoleisen kivekseni.
Kolmen päivän päästä karkasin sairaalasta ja yritin uudelleen itsemurhaa työntämällä pääni rautatielle junan lähestyessä. Kävelin tasoristeykseen otin vielä rohkaisuryypyn olutta, kuuntelin kuinka läheltä kuului hälytys auton sireenin ääniä ja päätin asettaa kaulani kiskoille. Juna alkoi lähestyä ja aloin arvioda junan etäisyyttä minusta 100metriä, 90metriä, 80, metriä jne. Kun sain laskettua kymmeneen metriin asti pystyssä sojottaneeseen perseeseeni törmäsi poliisien takaa ajama viininpunainen Renault 19 joka heitti minut pois ratakiskoilta. Samalla juna tuuppasi Renaultin päin valotolppaa jonka jälkeen koko auto räjähti silmän räpäyksessä, samassa kuulin kuinka kolme poliisien käyttämää Saab 900 henkilöautoa törmäsivät junan kylkeen, yksi niistä jäi junan pyörien alle suistaen kyseisen Intercity 2- junan päin täyteen paikallisliikenteen bussia joka syttyi palamaan ja paloi lopulta täysin poroksi, kaksi autoista lensi päin toisiaan ja romuttui rusinaksi. Näin kaiken maatessani liikuntakyvyttömänä asfaltilla. Kaiken kukkuraksi poliisiauto joka oli seurannut edellisiä pienenmatkan päästä ajon vasemman nilkkani yli ja pysähtyi ihmettelemään kaaosta vasta kyseisen auton väki soitti paikalle ambulanssin joka paikalle päästessään osui tienpenkassa seisseeseen naiseen joka oli päässyt kapuamaan ulos junanvaunusta, nainen kuoli välittömästi hänen litistyessään lähes kolme ja puolituhatta kiloa painavan ambulanssin pyörän alle. Ambulanssi kiidätti minut lähimpään sairaalaan jossa vähiset haavani tikattiin umpeen.
Minut oli kuitenkin taas kerran tahtomattani pelastettu, tällä kertaa ei kuitenkaan vittuttanut vaan osasin olla kiitollinen siitä että saan elää vaikka muut olivat itsemurhayritykseni takia kuolleetkin. Myöhemmin selvisi että Takalistoni turmellut mies olikin äidinkielenopettajani Jani Juutila joka oli paennut poliisia poliisien saatua tietoonsa että Jani välitti alaikäisille alkoholia ja vieläpä koulun aikana kaupittelemalla sitä iltaisin kotinsa lähettyvillä sijatsevassa puistossa ja että nainen jonka ambulanssi oli ruhjonut oli Itse suomen presidentti.
Vasta eilen saatiin selville että koko tapaturmaketjussa kuoli yhteensä satakaksikymmentäkuusi ihmistä ja loukkaantui kuusikymmentäseitsemän ihmistä. Oikeuden mukaan kaikkien ihmisten kuoleman aiheutti äidinkielen opettajamme Jani Juutila. Nykyisin työskentelenkin pastorina Petäjäveden kirkossa ja olen muutenkin harras mies.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.