voiko vanhempi pakottaa lapsen osallistumaan rippikouluun?
itse en ole uskovainen (en ole koskaan ollut!) ja en haluaisi mennä rippikouluun. äitini kuitenkin pakottaa minut sinne vasten tahtoani, enkä voi asialle mitään. hän sanoo näin, että olen liian nuori ajattelemaan itse ja että haluan muka olla erikoinen, koska en usko jumalaan. JA PASKAT! sen tiedän, että olen nuori, mutta se ei estä minua ajattelemasta. hän luulee tietävänsä ajatuksistani enemmän kuin mitä minä itse!
lisään vielä, että en pysty keskustelemaan äitini kanssa, sillä olen hyvin herkkä, ja hän ei osaa puhua kyseisestä asiasta muuten kuin huutamalla raivoisasti, joka saa minut itkuiseksi enkä pysty sanomaan sanaakaan ja asia jää aina täysin kesken.
en halua luopua periaatteistani edes muiden ''hyvinvoinnin'' ja halun takia, en rahan, en minkään. jos sitten joudun ensi kesänä riparille, kieltäydyn konfirmaatiosta, sehän on aivan mahdollista, eikö niin? sillä se olisi viimeinen tekoni, että tunnustaisin itse uskon mihin en edes usko! jumala, aiheena, ei saa minussa ärtymystä aikaan, enkä missään tapauksessa ajattele ''en haluu kuunnella tota jumalapaskaa!'' - kuten äitini ja monet muut luulevat. en ole kapinoiva teini, minulla on omat mielipiteeni ja ajatukseni, jotka eivät edes kapinoimalla kapinoi ketään vastaan. mutta ajatus siitä, että antaisin oman uskontunnustukseni vain huvikseni ja minut siunattaisiin, vaikka en mieleltäni kuulu kyseiseen uskoon, saa minun päänuppini kiehumaan.
itse en ole uskovainen (en ole koskaan ollut!) ja en haluaisi mennä rippikouluun. äitini kuitenkin pakottaa minut sinne vasten tahtoani, enkä voi asialle mitään. hän sanoo näin, että olen liian nuori ajattelemaan itse ja että haluan muka olla erikoinen, koska en usko jumalaan. JA PASKAT! sen tiedän, että olen nuori, mutta se ei estä minua ajattelemasta. hän luulee tietävänsä ajatuksistani enemmän kuin mitä minä itse!
lisään vielä, että en pysty keskustelemaan äitini kanssa, sillä olen hyvin herkkä, ja hän ei osaa puhua kyseisestä asiasta muuten kuin huutamalla raivoisasti, joka saa minut itkuiseksi enkä pysty sanomaan sanaakaan ja asia jää aina täysin kesken.
en halua luopua periaatteistani edes muiden ''hyvinvoinnin'' ja halun takia, en rahan, en minkään. jos sitten joudun ensi kesänä riparille, kieltäydyn konfirmaatiosta, sehän on aivan mahdollista, eikö niin? sillä se olisi viimeinen tekoni, että tunnustaisin itse uskon mihin en edes usko! jumala, aiheena, ei saa minussa ärtymystä aikaan, enkä missään tapauksessa ajattele ''en haluu kuunnella tota jumalapaskaa!'' - kuten äitini ja monet muut luulevat. en ole kapinoiva teini, minulla on omat mielipiteeni ja ajatukseni, jotka eivät edes kapinoimalla kapinoi ketään vastaan. mutta ajatus siitä, että antaisin oman uskontunnustukseni vain huvikseni ja minut siunattaisiin, vaikka en mieleltäni kuulu kyseiseen uskoon, saa minun päänuppini kiehumaan.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Minusta sinun kannattaa mennä riparille ja pitää mieli avoinna. Ei olisi lainkaan ihmeellistä, että riparin jälkeen olisitkin valmis konfirmoitavaksi. Ja mikäli et ole osoittaa suurta rohkeutta kieltäytyä siitä ja arvostan sitä. Kehoitan juttelemaan asiasta sitten oman nuorisotyöntekijän kanssa. Tosin kaikki eivät suhtaudu kovin myötämielisesti konfirmaation väliinjättämiseen ja voivat hyökätä sinua ja ajatuksiasi vastaan kovallakin teholla.
Valitettavan suuri osa konfirmaoitavista ei ymmärrä lainkaan asian uskonnollista merkitystä. Joillekin se selviää myöhemmin, joillekin ei ollenkaan. Vaikea sanoa sitten, että kumpi on parempi tuollaisessa tilanteessa konfirmoitua vai ei. Konfirmaation voi toki käydä läpi myöhemminkin jos niin tahtoo.
...........fasistiset vanhemmat,minulla ei ole kenenkään uskontoa vastaan mitään mutta kyllä pakottaminen uskonnollisiin riitteihin ym. on liikaa
Mutta jos olet ateisti niin tervetuloa joukkoomme,nyt kun sitten joudut sinne riparille niin pistäkkin vastaan kunnolla,älä anna elitististen seurakuntatyöntekijöiden ajaa yli
Joku saattoi loukkaantua ja pyydän anteeksi jos näin kävi,ottaa vain päähän että osa uskovaisista ajattelee olevansa kirkkoon kuulumisella ja muulla parempia ihmisiä,olen nähnyt tätä ja se vituttaa suoranaisesti.Mutta sinänsä uskonnot ovat hienoja asioita,uskovilla ihmisillä eri uskonnoissa on jotain mihin tukeutua
...elitistinen seurakuntatyöntekijä.
Ottaen huomioon, että esim. nuorisotyönohjaaja saa palkkaa alle suomalaisen keskitason, niin vähän kalskahtaa sana elitistinen korvaan.
Mutta olen nähnyt noita itseään ja omaa käsitystään tukevia parempina pitäviä seurakunnissa,toki on niitä muuallakin eivätkä kaikki seurakuntien työntekijät ole elitistejä
Ei ketään saa pakottaa kuuntelemaan propagandaa.Olen myöskin jyrkästi sitä vastaan että ihmisiä kielletään harjoittamasta uskontoaan.
Olen kasvanut kirkkoon kuulumattomassa kodissa ja meillä ei ole ikinä tietenkään ole Raamattua ollut vaikka vanhempanikin ovat alunperin olleet kirkon jäseniä,eronneet siitä sitten vain myöhemmin mutta sain itse valita menenkö rippikouluun ja sitä ei minulta kielletty.Niin ei kyllä saa lasta pakottaa riparille vaan siksi että muutkin menee ja sitten saa "ihanat kirkkohäät" ja lapsille "kasteen" ja lapsi oppii vastustamaan "luonnottomia homoja ja muita vähemmistöjä"(en ole itse homo mutta kyllä se tasa-arvo heihinkin silti pätee,luonnossa on kaikkia oikkuja ja niille ei voi mitään) ja "ei seksiä ennen avioliittoa" ja ym. riittejä
Ja vielä reippaasti alle keskitason.
Parhaimmillaankin hieman yli 2000€/kk.
Pätevän nuorisotyönohjaajan palkka on H28
eli 1747 euroa/kk
Tottakai ikälisien kautta tässä palkkaluokassa päästään 2000 krouviin 10 vuoden työkokemuksella.
Linkki kirkon palkkataulukkoon:
http://www.evl.fi/kkh/heo/korotukset2005.html
JJK,
rakkauspalstalta lähinnä olen sinut bongannut.
Mietin, että oletko käynyt protun?
Kiinnostaapa vaan :).
Protu ainakin minulle anoti jonkin verran itseluottamusta, en sitten tiedä, miten muille...
Kun en kuullunut kirkkoon, kävin protun. Varmaan paras leiri mitä olen käynyt. Ei ollut mitää tabuja, sai sanoo täysin vapaasti mielipiteensä asioista.
Suosittelen kaikille joilla ei ole mahdollisuutta päästä riparille tai haluu vähän vaihtoehtoja.
Kävin rippikoulun,
Minä ja yksi kaverimme emme kuuluneet kirkkoon,tämä kaverini sitten tilasi ilmottautumislomakkeen(joka tulee seurakuntaan kuulumattomille automaattisesti),äitini oli sanonut että se on täysin oma päätöksesi ja hänelle aivan sama menenkö rippikouluun,olin vahvasti ei kannalla mutta minulle vittuiltiin kun jonkun on niin vaikea ymmärtää että kaikki suomalaiset eivät ole saman uskontokunnan jäseniä. Oli sellaisia kyllä-päivä ja ei päiviä ja sitten sattui olemaan se kyllä-päivä kun päätin täyttää sen lapun
No kävin rippikoulun,toisin kuin leireillä jossa on nuoret ja valistuneet kaikki mielipiteet hyväksyvät pitäjät meillä oli rippikoulussa kaksi vanhaa tärähtänyttä mummoa joille kaikki muu oli silkkaa paskaa ja hyväksymiskelvotonta kuin Raamatun sana.Noh siinä se sitten hammasta purren meni,pääsin ripiltä,kaikki sukulaiseni sitten tulivat meille,mitään uskonnollista rippijuhlissani ei ollut ja niitä olisi vaikka voinut luulla syntymäpäiviksi,taisin siinä ottaa ryypyn Vana-Tallinniakin :D
Noh palataan kuitenkin siihen kirkkoonkuulumattomuuteen,vanhempani olivat ajat sitten eronneet kirkosta,isäni oli(hän on siis kuollut) taistolainen(kommunisti) ja sen kautta ateisti(hän kuitenkin hyväksyi muiden uskon ja piti sitä ihmisen omana asiana) ja äitin sitten ei vain muuten usko ja näkee siinä tapauksessa kirkkoon kuulumisen turhana,miksi maksaa kun ei sieltä mitään vastinetta saa.Minua ei siis kastettu.Noh,konfirmointia varten piti minun liittyä seurakuntaan,minut kastettiin äitini ja rippikoulun pitäjien läsnäollessa ja sitten minut konfirmoitiin.Sain myöhemmin erota seurakunnasta ja se minun oli tehtävä sillä periaatteeni on että jos ei usko niin ei saa kuulua kirkkoonkaan sillä silloin on kyse tapauskovaisuudesta joka taas on tekopyhyyttä.
käydä rippikoulu ja tulla konfirmoiduksi, jos ei usko?
Heh :)..
Mutta tiedätkö, Protun voi käydä vaikka olisi käynyt riparin. Sinulle protu voisi sopiakin. Kannattaisi mennä, protu on loistava juttu. Ja sinulle ateistina saattaisi olla antoisampi kuin ripari! (Vaikka Protunhan voi käydä vaikka uskoisikin, ei sen puoleen).
Vielä pääsisit seniorileirille.. jossa on siis enimmäkseen lukioikäisiä, kuten sinä ja minä (jos nyt kerran olet syntynyt 1990).... Go go go!
Olen jonkin sortin poliitikko olemukseltani joten siellä oli mukavaa kun sai väitellä kunnolla höperöiden vanhojen mummojen kanssa,taisivat ajatella että "on siinä kyllä huonosti kasvatettu nuorimies kun ei edes Jumalaan usko,"sen verran tärähtäneitä olivat
Tosin jos en olis mennyt rippikouluun niin en olis menny minnekään,..........ja sain ainakin rahaa kaikilta,sehän se nykyään on rippikoulun päätarkoitus nuorille :D
Hei! on valitettavaa että vanhempasi pakottavat sinut riparille vastointahtoaan, mutta omien kokemuksieni varjollam, oma riparini ja riparit joissa olen ollut isosena osoittavat kuitenkin sen olevan palkitsevaa. Mielestäni kannattaa edes mennä leirille ja katsoa mitä mieltä olet sen jälkeen. Jos olet leirin jälkeen edelleen sitä mieltä ettet halua konfirmoitavaksi, juttele nuorisotyöntekijäsi kanssa rohkeasti. Ketään ei pakoteta konfirmaatioon, jos ei sitä halua!
Vanhempien olisi syytä kuunnella ja sinun käsityksiäsi, ja sinun ehkä kannattaa miettiä heidän motiiveitaan, kaikki ei ehkä ole sitä, miltä näyttää. Rippikoulun voi tosiaan käydä ilman konfirmaatiota, mutta kannattaako sitäkään sulkea etukäteen pois? Jos uskossa onkin kokonaan kysymys aivan muusta kuin totenapitämisestä tai uskontunnustuksen osaamisesta ? Toivottavasti seurakunnan työntekijät ottavat käsityksesi todesta ja sinäkään et heitä valmiiksi "tuomitse"....
Äitisi tekee väärin, mutta sille et nyt voi mitään, joten turha kuumentaa häntä lisää.
Valitettavasti tässä iässä on vielä paljon asioita, joita joudumme tekemään vanhempien "mieliksi".
Paska juttu, mutta niin se vain on, että äitisikin on aikoinaan aivopesty ja peloteltu tähän luterilaiseen systeemiin. Siksi hänen on vaikeaa hyväksyä mitään siitä poikkeavaa, eikä hän sitä itse edes tajua.
Sinä osaat kyllä ajatella, ja sinulla viestistäsi päätellen on myös hyvä itsetunto. HYVÄ!
Jos itsetuntosi on tosiaan vahva, niin aivan hyvin voit mennä sinne riparille (vaikka sitten mutsin ja sukulaisten mieliksi). Onhan siellä muuten ihan mukavaa uusien kavareiden kanssa. Helppoa oleilua ja hyvää ruokaa ilman vanhempien komentelua. Kyllä se aina kotilolot voittaa :)
Pistät vain kunnon suodattimen päälle, niin ei sinun mieleesi kukaan mitään uskontosontaa voi väkisin työntää. Kannattaa tutustua etukäteen ateistisiin sivustoihin netissä, niin osaat suhtautua siellä puhuttuihin "totuuksiin" vähän varauksella.
Edelleen jos itsetuntosi on tarpeeksi vahva, niin on ihan turhaa kiristää tilannetta kieltäytymällä konfirmaatiosta. Jos et usko jumalaan tai koko typerään riittiin, niin mitä väliä sillä sitten on? Ei tasan mitään! Minä ajattelin konfirmaatiota ikäänkuin ala-asteen joulunäytelmänä, joka oli samalla lailla pakkopullaa vanhuksien mieliksi. Kirkossa autuasta näytteleminen tuntui kyllä äärimmäisen lapselliselta, mutta toisaalta se oli niin hupaisaa, että sen kestää kyllä muumioiden mieliksi. Otat sitten vain ne lahjat vastaan.Tosi helppoa!
Olen saman kokeneena ja jo muutaman vuoden vanhentuneena tajunnut vasta sen, että oman mielen mukaan ei voi aina tehdä... ei edes täysi-ikäisenä. Monenlaiset odotukset vaikuttavat elämäämme ja tekemisiimme, ja näiden normien välissä meidän vaan pitää opetella luovimaan.
Siis jos teet mutsille mieliksi, niin pääset paljon vähemmällä häsläämisellä homman läpi,
eikä sinun sisimmässäsi tarvitse luopua yhdestäkään ajatuksestasi tai mielipiteestäsi!
Ihan hyviä neuvoja,"kirkossa autuasta näytteleminen",älä edes näyttele sillä sinulla on oikeus olla rukoilematta,en itsekään ikinä rukoile missään enkä osallistu riitteihin vaikka muut sen tekisivät,pidän turpani kiinni kunnioituksena muita kohtaan(näin toteutan velvollisuuteni muita kohtaan kunnioittamalla heitä saamalla samassa oikeuden oman näkemykseni hyväksymiseen ja kunnioitukseen)
aijon kuitenkin kieltäytyä konfirmaatiosta. niin ja selvennykseksi, et vaikka en uskokkaan jumalaan, en oo myöskään ateisti, kuulun mieleltäni erääseen toiseen uskontoon.. siinä ei tosin jumalia ole, paljon muuta kyllä.
sulle ehkä konfirmaation suorittaminen oli helppoa ja merkityksetöntä, mut mä ajattelen ihan toisin. vaikka siinä ei ole mitään totuutta mukana alkaa se silti häiritsemään minua, kun joutuu olemaan siinä mukana ja esittää et joo tunnustampa tässä teille uskoni leikisti ja oikeesti, kun teen ihan vaan muiden perässä.
konfirmaatiosta kieltäytymiseen ei sitä paitsi ees tarvita kuin hyvät perustelut, ja siinä se. siinähän riparissa on just kyse, että sinne mennään opetteleen niitä asioita, ja sitten päätetään, että halutaanko sen jälkeen vielä sitoutua enemmän siihen kristilliseen kirkkoon...tosin et lähes kaikille se on aina ollu selvää et haluaa siihen konfirmaatioonkin osallistua vaikka sitä riparia ei vielä olis käynykkään..
Kuten sanoinkin, niin ehdottamallani tavalla pääset hommasta vähemmällä riitelyllä muumioiden kanssa. Mitään järkeähän siinä ei ole.
>kuulun mieleltäni erääseen toiseen uskontoon.. siinä ei tosin jumalia ole, paljon muuta kyllä. <
En tiedä, mitä tarkoitat, mutta esim. buddhalainen filosofia on lähimpänä minun ajatuksiani.
>konfirmaatiosta kieltäytymiseen ei sitä paitsi ees tarvita kuin hyvät perustelut,<
Itse asiassa jos haluat kieltäytyä konfirmaatiosta, niin sinun ei tarvitse sitä perustella kenellekään (varsinkaan kirkon työntekijöille) mitenkään! Pelkkä "EI MINULLE KIITOS" riittää.
>tosin et lähes kaikille se on aina ollu selvää et haluaa siihen konfirmaatioonkin osallistua vaikka sitä riparia ei vielä olis käynykkään.. <
Niinpä...kaikki eivät huomaa sitä, miten heidät on lapsesta saakka aivopesty auktoriteettiuskoon.
Sen kummemmin asiaa ajattelematta he menevät mielellään lauman mukana.
Onneksi nykyään entistä useampi nuori OIKESTI miettii näitäkin asioita sinunkin lisäksi.
Tuossa alempana muuten nic "Tiina .." laittoi tosi hyvän listan...
Alle 18-vuotias on vanhempiensa holhouksen alainen ja näin ollen ei voi tehdä ihan mitä tahtoo.
must sun ei kannata mennä riparille jos kerran olet tota mieltä ja kyll mä sinuna jättäisin menemättä olis vanhemmat sitten mitä mieltä hyvänsä.jos sä sinne riparille joudut jonkun holhouslain perusteella menemään niin pistä vastaan äläkä suostu osallistumaan opetukseen siel niin eiköhän ne lähetä sut maitojunal takas kotiin. must sen pitäs olla jokasen oma päätös meneekö riparille vai ei.ei voi kyll muuta kun ihmetellä et miks joidenkin vanhemmat väkisin pakottaa/yrittää pakotta lapsensa riparille vaan sen takii että sellanen on tapana käydä ja että ne sukulaiset pääse rippijuhliin jne.toinen juttu jota mä ihmettelen on se et miks kaikki olettaa että kaikki nuoret käy riparin.jos joku sanoo ettei aijjo käydä tai kertoo ettei ole käynny niin ollaan ihan ihmeissään kyselemäs syitä siihen ja kysytään että koskas sä sen sitten käyt jne.
onneks mä sain aikoinana valita menenkö riparille vai en.porukat sano ainoastaan et jos haluut mennä niin mene ja jos et haluu niin älä mene.mä valitsin noista ton ekan enkä ole katunu.emmä siitä jesse hölynpölystä mitään saannu enkä tullu uskoon,mut ihan kivaahan siel oli kavereitten kans olla ja kaikki pelit,leikit,laulut,räsypokkapelit sun muut jutut isosten kans oli ihan kivoi.nii ja saihan siitä rahaa ja lahjoja sitten myöhemmin.nyt joku aattele varmaan että on siinä ja kans ateisti kun ei sen vertaa ajatustensa takana seiso että olis riparin jättäny väliin,mut aatelkoon.
Ripari on tarkoitettu aivottomille jotka ei omaa itsenäistä päättelykykyä.
paskat sulla on itelläs kiero pää!
hienoa, että olet tajunnut, että konfirmaatio on muutakin kuin sosiaalinen aikuistumisriitti. Minäkään en pystyisi julkisesti sitoutumaan muuhun uskontoon kuin omaani (joka sattuu olemaan kristitty) joten ymmärrän kantasi. Mutta kannattaa silti pitää riparilla korvat auki. Kannattaa olla perillä kristinuskon sisällöstä, vaikka ei itse uskoisikaan. Ja sitäkin on sattunut, että riparin jälkeen uskoo.
sitä aivopesuleiriksikin kutsutaan?
: D
Peruskoulun 9 vuoden aikana uskontoa tulee 11 vuosiviikkotuntia (kahtena vuotena 2 t/vk, muutoin yksi). Se kai tekee lähes 500 tuntia...
Ripari on kirkon järjestämä aivopesuleiri. Vältä parhaasi mukaan riparia.
Kriittinen ajattelija:
-On rehellinen itselleen ja muille
-Vastustaa kaikenlaista johdattelua ja manipulointia
-Kysyy paljon kysymyksiä lisäinformaation saamiseksi
-Perustaa johtopäätöksensä todisteisiin
-On älyllisesti itsenäinen
jos sä et osallistu sä kadut sitä vielä! sitäpaitsi sä et voi mennä kirkossa naimisiinkaan jos et mee!
Kuka vittu nyt kirkossa menisi naimisiin. Se on ikuisesti leimattu idiootiksi joka kirkossa naimisiin menee.
No koko rippikoulu on kaikkea muuta kuin opiskelua siellä yleensä opetellaan ryhmässä olemista ja tutustumista paremmin omaan ikäluokkaan. Ei siellä paljon mitään ees opiskella itelläki tahto ulkoläksyt unohtua :)
mut silti ripille on päästy.
Ja siitä konfirmaatiosta. ainakin ehtoolista ei ole pakko nauttia. muusta sit en tiiä mut ei siinäkää oo mtn pahaa. Ei se tarkoita et jos käyt rippikoulua nii uskot jumalaa. sitä voi käydä niin uskollisetkin kuin pakanatkin.
Nuorisobarometrin haastattelututkimuksen mukaan (1900 nuorta) vain 22 prosenttia uskoo ev.lut. kirkon opin mukaan..
Eikö ole suurta epärehellisyyttä lausua ääneen tai muuten seremoniallisesti tunnustaa ev.lut. uskontunnustus, jos ei usko siihen?
Miksi pitää yllä valtavaa instituutiota, jolla on tuhansia yliopistokoulutuksen saaneita viranhaltijoita (pappeja ja uskonnonopettajia), joka nojaa kollenktiiviseen valheeseen..
Keisarillahan ei ole vaatteita!
Kirkolla ei ole kannatusta saavia aatteita!
hyvänen AIKA! Ei ketään voi pakottaa tekemään jotain ellei häntä manipuloi tai kiduta/uhkaa ja saa näin päätä kääntymään. Vaikka äitisi kuinka huutaisi että nyt menet rippikouluun, niin et mene. Jos hän pakosti sinua väkivalloin raahaa autoon ja on viemässä seurakuntatalolle, niin teet rikosilmoiutksen pahoinpitelystä.
Vanhempasi tekee väärin, jos sinua pakottavat. Laita vastaan! Voithan esim. jättää salaa palauttamatta ilmoittautumislapun tms..
Muistan ajatelleeni jokseenkin täysin samalla tavalla kanssasi, kun olin 15 kesäinen ja ilmoitin, etten halua mennä riparille vain siksi että muutkin menevät. En keksinyt mitään henkilökohtaista syytä koko touhuun, mutta äitini ilmoitti tylysti, että en tule saamaan hänen hyväksyntään tässä päätöksessä, ja vihjasi vielä ilkeästi, kuinka pahasti mummo järkyttyisi, jos kuulisi moisesta, että haluaisinko suoda hänen viimeisille elinvuosilleen moisen häpeän lapsen lapsistaan. Taisi hän vielä tirauttaa parit kyyneleetkin siihen samaan syssyyn ennen kuin ehdin yhtäkään puollustusta sanomaan hänen "huonosta kasvatuksestaan" ja "suvun mielipiteestä" kun hänen tyttönsä ei olekkaan kunnon tyttö vaan tälläinen kummallisuus... Yritinhän minä keskustella vaikka kuinka paljon asiasta, mutta edelleen vastaus oli se, ettei äitini sitä hyväksy. Vanhempien kuuluu opettaa lapsensa uskomaan kuten on oikein (?) ja piste. Täysi-ikäisenä kun en ole enään heidän huoltajuutensa alainen, saan tehdä mitä haluan.
Olisinhan minä voinut pitää jääräpäisyyteni ja olla käyttämättä viikon elämästäni vain äitini mielenrauhan hyväksi, mutta eikö tuo kuullosta hieman itsekkäältä? Usko pois, se ei ole homma eikä mikään, ja kaiken lisäksi riparilla voi olla ihan hauskaa, siis silloin kun ei jeesusteltu, voit nimittäin mennä vaikka lasketteluriparille tai vaellusriparille tai sellaiselle, onhan niitä.
Minä en "suosittele" riparia kenellekkään, ketä se ei kiinnosta, mutta niille keiden vanhemmat siihen pakottavat sanon: nielkää ylpeytennä ja kuunnelkaa oikeasti, mitä ne sanovat teille riparilla. Jos luulette olevanne sujut uskontonne kanssa, niin asia ainakin varmistuu käymällä rippikoulun.
Onko siinä muka jotain pahaa sitten? teille, ah niin itsenäisesti ajatteleville ja kriittisille nuorille joita ei kukaan jeesustelija aivopese?
P.S. Minä todella nielin ylpeyteni ja kävin riparin lapissa vaellusleirillä. Vaellus oli yksi elämäni parhaista kokemuksista, ja samoin samana kesänä käymäni prometheusleiri. Protun jälkeen en juuri muusta puhunutkaan, ja kun keväällä oli mahdollisuus ilmoittautua koulutuksiin (appariksi), en miettinyt useasti. Koulutusten jälkeen äitini tuli itse puhumaan minulle, että haluaisinko ehkä vielä erota kirkosta, kun en minä siitä näytä välittävän, ja kun onhan tuo protukin ihan hyvä järjestö...
Ihmiset! Jos ette voi käydä rippikoulua tai teitä ei kiinnosta koko leiri,(ja vanhempanne ei pakota) KÄYKÄÄ PROTU! Protuleirille pääsee kuka tahansa: kristitty, muslimi, ateisti, jehova, valko/tumma/kelta värinen, ihan kuka tahansa!
Leirille keskutellaan eri uskonnoista, yhteiskunnasta, seurustelusta/seksuaalisuudesta, omasta maailmankuvasta ja kaikesta muusta mukavasta.
Itseni mielestä oli helpottavaa päästä kertomaan omia mielipiteitä koko maailmasta, ilman mitää tabuja tai sääntöjä. Koko leiri oli nii kymppi, vikana päivä porukka vaa itki nii paljon kun pysty, jopa jotkut pojatkin.
Lisätietoja http://www.protu.fi/
Meillä oli niin että vaikka meillä ei kuuluttu kirkkoon niin fammuni(isäni äiti,fammu sana on ihan yleisessä käytössä täällä Länsi-Suomessa) joka taas vanhemmistani poiketen kuuluu kirkkoon mutta hänellä se ei näy mitenkään arjessa eli hän on hirveä tekopyhä paska sanoi että tytöt haluavat naimisiin kirkossa,no sehän on aivan helvetin sama,sitä paitsi,jos se nainen jonka kanssa joskus naimisiin menen haluaa kirkkohäät niin voihan sitä käydä maistraatissa vihillä ja mennä sitten kirkkoon "hakemaan siunaus",semmoisessa voisin niellä ylpeyteni ja myöntyä että voin mennä alttarilla piipahtamaan kun naiseni niin haluaa
tosin ei ole pakko vastata ellet halua.. Tiedän, menee aika henkilökohtaisuuksiin.. Siis milloin isäsi kuoli tai siis olitko silloin kovin pieni. Olisi vain kiva kuulla, että miten tuollaisen jälkeen voi jatkaa elämää normaalisti eteenpäin.. Haluisin vaan tietää, kun kaverini eräs tosi läheinen ihminen kuoli tässä noin kuukausi sitten.. Enkä oikein tiedä miten häntä lohduttaisin/auttaisin jatkamaan elämässä eteenpäin. Kun ei tuota omaa kokemusta asiasta ole.. Kiitos, jos vastaat!
meni vähän väärään kohtaan toi viesti, oli tarkotus tonne ylemmäs...
Ei voi jäädä ikuisesti suremaan vaikka kuinka läheinen olisi,elämän on jatkuttava
Parina ensimmäisenä vuonna kielsin tapahtuman täysin ja kaikki meni hyvin mutta heti jos joku asiasta tietämätön oman ikäiseni puhui isästäni niin ahdistuin ja saatoin purskahtaa itkuun ja se oli taas "noloa" koska ajattelin tuolloin että en kai minä saa kavereitteni edessä itkeä,se olisi heikkoutta.Pari vuotta pystyin puhumaan asiasta kun kykenin kertomaan ko. asian Helsingin Sanomien myyjälle puhelimessa kun hän soitti kysyäkseni isäni lehtitilauksen mahd. jatkamisesta kun aika oli menossa umpeen,isäni siis kuoli leukemiaan 4 vuotta sitten syksyllä,olin tuolloin siis 12 vuotta vanha.Eli pääsin yli siis tuolloin kesällä 2004,kaipuu on tietysti edelleen mutta eteenpäin on aina mentävä,käymme äitini kanssa tietysti kerran vuodessa muistolehdossa(paikka jonne tuhkat sijoitetaan nimettömänä) mutta elämä jatkuu
Mutta tue ystävääsi joka on juuri menettänyt läheisensä
paljon sulle!! Sen meinaan tehdä, siis tukea ystävääni, mutta aina ei vain oikein tiedä, että miten...
nyt jotenkin joko kestää se ripari jo perherauhan takia tai sitten sanot äidillesi vaikkapa näin: 'Voisitko nyt kerrankin kuunnella asiani loppuun ja kommentoida vasta sitten, kun aiemmin en ole saanut kunnolla sanotuksi, mitä todella ajattelen asiasta. Et voi tehdä johtopäätöksiä ajatuksistani, jos et edes tiedä niitä.' Tuon jälkeen voisit vaikka kertoa nuo asiat mitkä tuossa viestissäsi tuli esille.. Rohkeutta vaan! Hyvin se menee (tuskin äitisi enää tuon jälkeen jankkaa vastaan)!! Tsemppiä!
Vanhemmat eivät voi pakottaa, mutta minut silti pakotettiin! Aivan kamalaa, kun kaikki oli siellä niin uskovaisia, pakotettiin rukoilemaan, laulamaan, tunnustamaan uskoansa ja mikä pahinta: solvattiin muita uskontoja! Tuo ei ole oikeutettua!
Olen vakavasti ateisti, vaikka kuulun vielä toistaiseksi kirkkoon (mutta tilanne on toinen, kun käytän 18).
Mitä hyötyä edes kirkkoon kuulumisessa on? Maksaa kirkkoveroa? Pitää tylsät häät kirkosssa, vaikka paljon persoonallisemmat saisi, jos viettää ne jollakin aurinkorannalla ilman pappia. Olla kummina? Ei kiitos, en halua tuhlata rahojani kenenkään muun lapsiin. Hautapaikka taitaa olla ainoa hyvä asia, mutta sen saa kirkkkoon kuulumatonkin. Mitä järkeä siis?
Koulussamme USKOVAT pojat huorittelevat tyttöjä, haukkuvat joitakin poikia homoiksi ja puhuvat koko ajan seksistä! Ja sanovat, että naiset ovat ala-arvoisempia kuin miehet ja muka naisia ei saisi päästää töihin. Ateisti pojat ovat paljon mukavempia, kun he eivät ole rasisteja...