Teinimaailman megatähdet Christina Aguilera ja Justin Timberlike tekivät 2 v sitten yhteisturneen joka käsitti 40konserttia USAssa ja oli loppuunmyyty jokaista paikkaa myöten. Christina ja Justin myyvät loppuun missä tahansa,tuolloin ylistettiin.
OLivathan molemmat edel.vuonna julkaisseet huippumenesyneet albumit joidenka nimiä kiertuekin kantoi.
Tänä päivänä Aguilera on julkaissut 3.levynsä ja yhä kaukaisemmilta tuntuu ajat v:lta-99 kun Xtina oli vielä kiltti kassamagneetti. Jälkimmäistä on yhä mutta kilttiä popdiivasta ei enää saa millään. B2B-levy menestyy mukavasti,se on ollut 2kk putkeen maailman listoilla ja varsinkin hitti ANOM jyrää kansainväl. listoilla kärkisijoilla edelleen 20vkon jälkeenkin!
Justin on teinipopbändeistä nousseista artisteista menestynein. Laulaja nousi maailmankartalle kuuluilla tyttöystävillään ja N`sync-bändillä mutta tänä pvänä hän voi keikistellä musiikkimaailman huipulla täysin omilla meriitkeillä. Uusin levy myy etenkin USAssa ja pitää top10-listalla paikkaa tiukasti. Justin on aina ollut nopea myymään levyjään julkaisuviikon jälkihetkinä mutta pitkällä tähtäimellä hän usein jää mm.Christina Aguileran jälkeen!
Christina ja Justin
....,.
0
255
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä7110821Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on13410221- 237973
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1776414Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.415299- 704944
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1354245Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai184143Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas143827Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris1313524