Kun koiranpentuni oppi jo välillä, että pissaa paperille aina esim. kun emme ole kotona, ja sen se oasikin yhdessä välissä ihan hienosti ja sai aina kehuja, mutta nyt yhtäkkiä se ei teekkään enää asioitaan "sovittuun" paikkaan vaan jätökset ovat aina missä milloinkin. Asia on ruvennyt jo ärsyttämään, vaikka viemmekin pennun piahlle monesti päivässä ja aina kun se näyttää siltä että kohta tulee, niin ei se tee tarpeitaan pihalle millään irveellä, piatsi jos ollaan pikkulenkillä ja hätä yllättää kesken lenkin, silloin se saa suuret kehut ja rapsutukset.
Muulloin se juoksee pihalta suoraan sisälle ja sisällä päästää pissat esim olohuoneeseen
vinkkejä kaivataa!
Muulloin se juoksee pihalta suoraan sisälle ja sisällä päästää pissat esim olohuoneeseen
vinkkejä kaivataa!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllä se pennun oppiminen sisäsiistiksi on juuri tuollaista, että yhtenä päivänä osaa, ja toisena taas ei. Sitten vähitellen alkaa useammin tekemään ulos, mutta välillä tosin (aina harvemmin) sisälle. Kärsivällisyyttä, ei tämäkään tapahdu hetkessä, puolen vuoden kuluttua pentu tekee harvemmin olohuoneen lattialle enää.