neuvokaa

Kertokaa hyvät pätkätyöläiset, miten toimitte verokortin kanssa. Eli, jos tekee pätkiä esim siten, että on vaikka pari päivää yhdessä paikassa ja sitten menee jo toiseen tai kolmanteen paikkaan. Jokaiseenhan verokortti tulee pikimiten toimittaa, mutta eihän se käytännössä onnistu. Voiko verokortista ottaa kopioita? Verotoimistoon en ole työvuorojen vuoksi ehtinyt soittaa.
2241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

nettisivuilta:
Palkansaajan on annettava alkuperäinen päätoimen palkan verokortti työnantajalle. Jos työsuhde loppuu ennen verovuoden päättymistä, työnantajan on palautettava verokortti palkansaajalle. Työnantaja merkitsee korttiin maksamansa bruttopalkan määrän.

Palkansaajalla voi olla useita tehtäviä ja toimia, joita kaikkia voitaisiin pitää päätoimena. Tällöin palkansaajan on itse ratkaistava, mistä toimesta tai tehtävästä maksettavasta palkasta ennakonpidätys toimitetaan päätoimen palkan verokortin mukaan. Päätoimen palkkana voi olla esimerkiksi työ, josta palkansaaja saa suurimman osan palkkatuloistaan. Muut palkat ovat sivutuloja, joiden maksajille on esitettävä sivutuloverokortti.

Päätoimen palkan verokortissa on yleensä perus- ja lisäprosentti. Palkansaaja voi valita verokortilla ennakonpidätyksen toimitettavaksi joko palkkakauden tulorajan tai yhden tulorajan mukaan. Työnantaja toimittaa ennakonpidätyksen perusprosentin mukaan verokortin tulorajaan asti. Lisäprosenttia käytetään siihen osaan tuloja, jotka ylittävät verokorttiin merkityn tulorajan.

-------
Eli pitäisi ilmeisesti saada se verokortti aina pois ja toimittaa sitten uudelle työnantajalle.

Pirautapa verotoimistoon tai palkanlaskijalle, miten nopeimmin asiat lutviutuisivat. Siksi toisekseen palkkahan maksetaan jälkikäteen eli siinä on sitä odotusaikaa kuitenkin mutta toisaalta palkanlaskijoilla on ne tietyt ajot joihin heidän on laskelmansa tehtävä eli probleemia kerrakseen.

Äänestä

Kyllä mulla on eri työnantajia varten omat korttinsa ja lisäksi tietysti päivärahoja varten omansa. Menen aina alkuvuodesta teettämään verokortit verotoimistoon palkka- ja päiväraha-arviot taskussani, mutta asiat hoituu ilman käymistäkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pätkätyöläistä kirjoitti:

Kertokaa hyvät pätkätyöläiset, miten toimitte verokortin kanssa. Eli, jos tekee pätkiä esim siten, että on vaikka pari päivää yhdessä paikassa ja sitten menee jo toiseen tai kolmanteen paikkaan. Jokaiseenhan verokortti tulee pikimiten toimittaa, mutta eihän se käytännössä onnistu. Voiko verokortista ottaa kopioita? Verotoimistoon en ole työvuorojen vuoksi ehtinyt soittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu