Mietin tässä elämääni ja haluaisin jotain neuvoja vanhemmilta ja viisaammilta. Olen 27-vuotias nainen ja olen seurustellut 19-vuotiaasta lähtien. Nyt olen tässä alkanut miettimään, että jos haluan olla tämän miehen kanssa koko loppuelämäni, niin nyt se päätös on tehtävä, sillä haluan lapsia jossain vaiheessa.
Olen alkanut jotenkin kyllästymään tähän vierelläni kulkevaan ihmiseen. Mietin, että mitä teen. Toisaalta haluaisin olla yksin hetken, mutta jos alan ehdottamaan asumuseroa, niin ehkä menetän hänet. Riitelemme paljon, lähinnä sen takia että minua ahdistaa.
Jos totta puhutaan, niin haluaisin kokemuksia. Mietin, että jos nyt olisin sinkku, niin millaisen miehen haluaisin.. Olemme kasvaneet yhdessä ja ihmiset muuttuu vuosien varrella...
Mutta kannattaako pitää kiinni hyvästä miehestä, joka ei juo, ei ole väkivaltainen, hyvä työ, hyvät harrastukset. Vaikeeta tämä elämä... Kumpa olisi aina joku joka kertoisi oikeita vastauksia.
Olen alkanut jotenkin kyllästymään tähän vierelläni kulkevaan ihmiseen. Mietin, että mitä teen. Toisaalta haluaisin olla yksin hetken, mutta jos alan ehdottamaan asumuseroa, niin ehkä menetän hänet. Riitelemme paljon, lähinnä sen takia että minua ahdistaa.
Jos totta puhutaan, niin haluaisin kokemuksia. Mietin, että jos nyt olisin sinkku, niin millaisen miehen haluaisin.. Olemme kasvaneet yhdessä ja ihmiset muuttuu vuosien varrella...
Mutta kannattaako pitää kiinni hyvästä miehestä, joka ei juo, ei ole väkivaltainen, hyvä työ, hyvät harrastukset. Vaikeeta tämä elämä... Kumpa olisi aina joku joka kertoisi oikeita vastauksia.
Vastaukset 10
Vanhimmat
että naiset rakastuvat renttuihin. Jos löytää kiltin miehen itselleen, joka on uskollinen , niin sellainen alkaa tuntua tylsältä.
Aletaan kaivata säpinää elämään.
Olen ollut ukkoni kanssa 29-v ja monenlaista siihen on mahtunut.
Hän on just sellainen ns. renttu jolla on paheita, mutta myös huumorintajua ja hellyyttäkin löytyy.
Uskoton ja epäluotettavakin hän on ollut.
On ollut monta tilannetta, että olen ajatellut etten olisi häneen ikinä törmännytkään, saati sitten rakastunut.
Tässä sitä vain yhä edelleen yhdessä eteenpäin mennään.
Mee vieraisii ja käryä siitä sitten näet tuleeko säpinää suhteeseen.
Samalla tulee testattua onko mies niin tallukka kun luulet,jos perävalot häviää mutkan taa älä tuu kitisemään kovaa kohtaloas
Olen kahdesti eronnut, ja silloin tällöin kuullut että avioero on epäonnisumista ja pieleenmenemistä. En ole ollenkaan samaa mieltä!
Minusta on paljon suurempi ja pahempi epäonnistuminen ja itsepetosta elää onnettomassa ja ontuvassa suhteessa koko elämän tehden sekä itselleen että toiselle karhunpalveluksen. Koko elämä valuu käsistä tyytymättömänä ....ja tyytymätön, onneton puoliso ei tee kenenkään elämää mielekkääksi, ei omaa eikä toisenkaan..Itse asuu vankilassa ja on teljennyt toisenkin sinne....
Avioero ja muut elämänkriisit kasvattavat meitä,,,elämä haluaa opettaa meille jos haluamme oppia...Jos taas ei halua oppia mitään, eikö elämä ole silloin tarkoitukseton ja turhauttava?
Eli jos et ole tyytyväinen elämääsi, älä hanki lapsia ennen kuin tunnet että se on oikein.
Parempi elää täysipainoista elämää kuin toivoa että elämä olisi toisin.....ihminen on niin onnellinen kuin hän arvostaa itseään....! ?!
Löydä itsesi syvemmältä, mitä tarvitset, mitkä arvot ovat sinulle tärkeitä...
Onnea matkaan
... parane.
Silloin kun alkaa tuijottaa parisuhdettaan, on elämä muilta osilta känyt tyhjäksi.
Turhan riitely on siitä juuri merkkinä.
Talousasioiden parantaminen tuo tekemistä, mihin molemmat voivat osallistua.
tuskin kukaan osaa kertoa. Ja tuskin me vanhemmatkaan ollan sen viisaampia mitä parisuhdeasioihin tulee. Mutta kokeneempia kuitenkin.
Kerrot alkaneesi kyllästyä vierelläsi kulkevaan ihmiseen ja että sinua ahdistaa. Tiedostatko syyn niihin tuntemuksiin?
Tuo kyllästymisen tunne taitaa olla aika yleistäkin parisuhteissa. Alkuhuuman jälkeen suhteen arkipäiväistyessä unohdetaan se kumppani ja hänen tarpeensa. Otetaan muttei anneta. Unohdetaan suhteen hoito tai ei edes ymmärretä suhteen tarvitsevan sellaista. Lyhyesti sanoen, käyttäydytään suhteessa itsekkäästi.
Jos sinua kerran jo nyt on alkanut miehesi kyllästyttää, niin entäs sitten vaikka 10 vuoden päästä, jos haluatkin olla hänen kanssaan loppuelämäsi. Olisiko ensin syytä selvittää itsellesi, että mikä suhteessasi kyllästyttää. Myös keskustelu suhteenne tilasta miehesi kanssa voisi olla paikallaan. Jos hyvin käy, niin voitte löytää syitä kyllästymiseesi sekä saada uutta kipinää suhteeseenne.
Parisuhdeterapiastakin voisi olla hyötyä suhteellenne, ainakin se voisi selkiyttää omia ajatuksiasi suhteenne tulevaisuuden suhteen.
kahtelehan vähän aikaa muita laitumia..
Mihin ne riidat häviävät vihkimisen jälkeen - ja ahdistus, ei mihinkään.
Kerta rutina mielluummin, kuin lopun ikäinen kitinä..
Kannattaa ajatella että mihin on kyllästynyt?
Miksi on kyllästynyt?
Jos mies ei ole se mies miksi luulit tai ei täytä toiveitas, niin ulos vaan.
30 vuoden kokemuksella voin sanoo että kannattaa katsoa, ennen kuin kuin katua.
että kun tarpeeksi kauan katselee, saakin sitten katsella lopun ikänsä.Jää lapset saamatta, ja biologinen kello sen kun raksuttaa.
Minulla juuri sellainen tytär, jolle ei kukaan mies ole kelvannut, ja niitä on ollut vuosien varrella useita, jotka on heivattu.
Nyt hänen ikäluokkansa miehet ovat jo kaikki perustaneet perheen.No, nyt on vauvakuume tyttärellä, ikää tulee, ja kumppania saa katsella tyypeistä, joilla on jo toinen kierros meneillään.
sanoo: Ei se vaihtamalla parane.
ette siis ole puhuneet,,
kriisi ei tarkoita loppua...
se on mahdollisuus