Sota-ajan

Monet meistä ovat lienee sota-ajan sikiöitä.Jokin tutkimus kertoi tämän vaikuttaneet syntyviin lapsiin.Minuun ainakin.Kärsin vieläkin ahdistuneisuudesta paniikkihäiriöön asti.Olen arka ja masennukseen taipuvainen.Äiti oli minua odottaessaan ahdistunut masentunut ja epätoivoinenkin.Olin mahdollisimman epätoivottu lapsi.
3242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kun kerran totesin äidilleni syntymäni ajankohdasta, etten varmaan ollut erikoisen toivottu lapsi, äitini totesi minun olleen terve ja terhakka tyttö. Minua vuotta aiemmin syntynyt siskoni oli ollut sairas syntymästään lähtien ja kuolikin hyvin varhain. Olen ollut terve ja ehkä terhakkakin elämäni ajan.

Äänestä
  • Olen minäkin ja sain sen kuulla. Usein sanoin äitin toruessa miksi teit minut. Joskus kuuskyt luvulla äiti sanoi meille kaikilla 5 elossa olevalle lapselleen,että te kaikki olette toivottuja. Ei varmasti olla vastasimme kuorossa. Äiti synnytti 8 lasta kymmenessä vuodessa. Eikä ollu edes oma taloa vaan muutettiin talosta-taloon. Kolme lapsista kuoli pienenä. Isä ei liioin kotona viihtynyt eikä töissä.Vieraat naiset ja viina olivat tärkiämmät kuin oma perhe. Vieläkin saan kuulla kotioloistani tuttavilta,kun käyn kotiseudulla.

    Äänestä

Vielä tänäkin päivänä useampi kersa on vahikona
alkunsa saanut. Joten voit potea ihan rauhassa
syyttämättä olosuhteita tai aikakautta milloin olet syntynyt.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


sikiöitä kirjoitti:

Monet meistä ovat lienee sota-ajan sikiöitä.Jokin tutkimus kertoi tämän vaikuttaneet syntyviin lapsiin.Minuun ainakin.Kärsin vieläkin ahdistuneisuudesta paniikkihäiriöön asti.Olen arka ja masennukseen taipuvainen.Äiti oli minua odottaessaan ahdistunut masentunut ja epätoivoinenkin.Olin mahdollisimman epätoivottu lapsi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu