Tunteen tuskassani huusin.
Kukaan ei kuitenkaan kuullut.
Huusin äänetönnä.
Loukattua siuluani hoivaten.
Vai kuritinko lisää?
Ryvin mustaakin mustemassa.
"Sielunhelvetissä".
Menettäen uskoni rakkaaseen.
Omaan itseeni toistamiseen.
Miksi pitääkin rakastaa?
Tunteensa paljastaa.
Antaa avoinna sielunsa.
Haavoittua.
Rukoilin.
Kuuliko sittenkin joku?
Sain vastauksen.
Rakastaako?
Sitä en tiedä.
Itseäni nyt kuitenkin siedän.
Hoidan haavani hellien.
Väliin rukoilen.
Että ei arpeutuisi.
Kovasti jättäisi jälkeä.
Rukoilen.
Minähän sittenkin elän.
Ja rakastan.
Kukaan ei kuitenkaan kuullut.
Huusin äänetönnä.
Loukattua siuluani hoivaten.
Vai kuritinko lisää?
Ryvin mustaakin mustemassa.
"Sielunhelvetissä".
Menettäen uskoni rakkaaseen.
Omaan itseeni toistamiseen.
Miksi pitääkin rakastaa?
Tunteensa paljastaa.
Antaa avoinna sielunsa.
Haavoittua.
Rukoilin.
Kuuliko sittenkin joku?
Sain vastauksen.
Rakastaako?
Sitä en tiedä.
Itseäni nyt kuitenkin siedän.
Hoidan haavani hellien.
Väliin rukoilen.
Että ei arpeutuisi.
Kovasti jättäisi jälkeä.
Rukoilen.
Minähän sittenkin elän.
Ja rakastan.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Hmmmm - mikähän täällä nyt oikein on, kun on niin
kovin pohdiskelevaa runoutta, kun luin juuri tuon
Lionkin runon.
Kyllähän se elämä meitä koittelee, myös rakkaus.
Me olemme haavoittuvia, mutta me olemme myös pa-
rantuvia - ainakin sen tuottamista haavoista.
Ehkä se vie, ja viekin aikaa - mutta olemme
rakennettuja sellaisista rakennusaineista, että
me vain selviämme, usko pois Margitta.
Yksi suuri kuulee aina rukouksesi, niin minä us-
kon, koska heikkoina hetkinäni olen itsekkin ru-
koillut Korkeimmalta voimaa.
Voimaa siskoseni päivääsi, häntä pystyyn - sinä
kyllä selviät tempperamentillasi ja positiivisel-
lä elämänasenteellasi.
Runosi oli hyvin syvällinen ja kaunis.
Rakkaanikin sen kuuli.
Sateisen tihkuista päivää koskelle.
Voimakkakkaasti kuvasit "sielunhelvetin" tuo viimeinen lause oli kuitenkin niin positiivinen että imen siitä voimaa itsellenikin, kiitos!
Sateista päivää sinne, missä lienetkin.
Sateista päivää sinne, missä lienetkin.
Lätsmärkänä tuun,
suuren lammikon ,
nyt lattialles.
Ystäväiseni sen verran,
itsekki kokenu,mitä on,
rakkautta pidetään ,
leikkikaluna.
Jossaki runossani ,
rakkauden takana,
väijyy aina miekka.
Liekkö mikään itseiarvoa ,
vois niin loukata?
Mut ,heiiiii !!!
Nostas pääs,itseisarvomme ,
on selkäranka.
Nyt poikani tulee luokseni syömään.
Ois sinullekki ,sienikastiketta ,ym,ym.Liisa
En vain tunne sieniä,,,,muuta kuin kärpässienet,,,,,En niitä tarjoaisi edes pahalle vihamiehellenikään,,,nauraa ihan sattuu,,,ja samalla itkuksi vaihtuu.......voi miten rakastankaan,,,,,,sitä miestä,,,,
Eikö tunnu ,kuin sitä
väännettäs kuivaks?
Kaikki nuo tunteitten palot,
sammutettas?
Mut ,on se kummallinen ,
sileää lihasta sydän on.
Se ,et sykkii,kaikissa
elämän tilanteissa.
Mikä kyynelten meri ,
meissä asuukaa?
Ooon sitä ihmetelly,
suuri ja rannaton.
Kaikella on aikansa,
itkullaki,itke ystävä,
anna virran juosta.
Sattuuhan se,
juuria revitään.
Rakkaus vaan ei,
epäaitoon suostu.
Tämän päivänlehti sateinen,
lämmöllä sinua ajattelen.Liisa
Ja jälkiruuaksi sain runosi,,,nyt olen onnellinen.
Rakkaus ja sen kaikkivoipaisuus.