On hyvä,kun Tallink-laivat merkitään polttomerkillä Tallink. Osaapa varoa niihin nousua,ettei joudu herrojen jalkoihin.Alas Tallink!
Tallink
epäilyttävä
71985
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kateellinen raukka.
Olen matkustanut pian 25 vuotta erilaisilla laivoilla pois Suomesta kesälomareissuille Eurooppaan. Monenlaisia laivoja on tullut nähtyä, monenlaista henkilökuntaa on tullut nähtyä. Ikävä kyllä tasainen laatu ja taso on ollut täysin tuntematon käsite. Ms Pomerania Helsingistä - Gdanskiin joskus vanhanvallan aikaan laivana oli vissiin pohjanoteeraus.
Vanha kunnon Finnjet on ollut taas nostalgisuudessaan se paras kokonaisuus. Vaikka laiva oli joo viimeisinä vuosinaan vanha ja väsynyt, korvasi ystävällinen, hymyilevä (selvästi työstään pitävä) henkilöstö kaikki laivan puutteet. Ruoka oli hyvää ja hytit siistejä vaikka alimmassa kerroksessa oli ahdasta ja kuumaa. Mutta köyhänä oli nukkumapaikasta tingittävä. Finnjetillä oli mukava fiilis. Tuli aina hyvälle tuulelle päästä matkaan. Moni Finnjetin työntekijä olikin töissä siellä koko sen ajan kunnes muutoksen tuulet alkoivat puhaltaa.
Sitten tuli uusi omistaja, laivaa uudistettiin 10 miljoonalla, henkilöstö venäläistettiin/virolaistettiin. Ja voi voi.
Se siitä. Vituiks meni.
Otettiin uusi kreikkalainen yhtiö riemulla vastaan. Hyvä kun tulee kilpailua kiiteltiin. Mutta mutta. Palvelu takkusi, ruokakin oli laatuun nähden kallista, venäläiset autokuskit varastivat ruuan suun edestä yms. Sitten tuli uusi omistaja ja laatu romahti entisestään.
Sitten alkoi puhaltaa todella kovaa ja Tallink tuo Viron ylpeys osti "kaikki" ja miten kävi? Lehdistä saadaan lukea mikä on firman politiikka ja en voi kuin surullisena todeta että vanha hyvä Silja on mennyttä. Sen hyvä maine, hyvä henkilökunta ryytyy työhönsä ja vittuuntuu omistajan toimiin. Saas nähdä kuinka kauan jaksavat tai kuinka kauan menee ennenkuin omistaja vaihtaa heidät halvempiin työntekijöihin. Tallinkilla ei vissiin osata arvostaa laatua, ikävä kyllä vain hinta ja voitto ratkaisee. Nähtäväksi jää miten heidän velanmaksukykynsä kanssa on? Vai onko kuten näillä Caribbean yhtiön pojilla.
Olen varma että Silja muuttuu ja meininki on kuin omistajalla tyylinä. Työntekijät kyykkyyn ja turvat tukkoon tai tulee kenkää.
Ennenvanhaan siis ainoastaan 5-10 vuotta sitten, meillä oli Viking Line ja Silja Line, joiden matkustajat olivat selkeästi erilaiset. Olen varma että nyt käy niin että asiakkaat, jotka ennen kulkivat Siljalla (mainitsemattomista syistä) matkustajat siirtyvät Vikingille ja toisinpäin.
Saksanlaivoissa taas Finnlinkin, Finnlinesin laivat taitavat olla meikäläiselle ja toivottavasti monelle muullekin oikea vaihtoehto jatkossa.
Silloin kun merimatkasta maksaa 600-800 euroa on asiakkaalla oikeus vaatia jotain laatua ja tasoa kuljetusyhtiöltä. Teimme kesällä matkan näillä uusilla nopeilla sinivalkoisilla laivoilla ja totesin että sellainen vanha hyvä Finnjet-henki oli palannut. Kunnon ruoka, rento matka ja asiallinen, asiakasta kunnioittava henkilökunta, tekivät siitäkin matkasta mukavan. NO, "Tax Free" kauppa on pieni ja vaatimaton mutta mitäs siitä kun maista saa muutenkin jo samaan hintaan ja halvemmalla kuin laivoilta.
Ei tarvitse olla kateellinen, en ole yhtään kateellinen Tallinkille tai muillekaan yhtiöille. Mutta maksavana asiakkaana haluan että yhtiön palkanmaksajaa siis ASIAKASTA kunnioitetaan. Siksi olen päättänyt jaloillani ja rahapussillani ja toivottavasti kaikki muutkin pois Suomesta matkaavat tekevät samoin. Ehkä osaatte lukea rivien välistä?
Pelkään vaan että tässäkin asiassa suomalaiset ovat samanlaisia lampaita kuin kaikissa muissakin asioissa... että mitään muutoksia kyseisten kyseenalaisten yhtiöiden toimiin ei tule.
Vai tuleeko? Ja päättääkö kuluttaja miten häntä kohdellaan? Vai annammeko päähänpotkinnan jatkua?
Kaikki aina muuttuu elämässämme ja ympäristössämme,emme voi sille juurikaan mitään.Ennen oli aina kaikki paremmin.
Siljalla palvelu meni jonkun vuoden ehkä vähän huonompaan suuntaan ja hintataso vastaavasti kohosi pikku hiljaa. Sitten taas tehtiin joitakin hyviä uudistuksia esim. ravintoloissa, ja alkoi näyttää lupaavalta. Kunnes Silja myytiin virolaisille nousukkaille.
Eihän niissä yrityskaupoissa mitään pahaa ole. Monasti uusi yritys fuusioituna johonkin toiseen, isompaan tulee paremmaksi. Mutta kyllä me kaikki tiedämme että tässä Siljan keississä ei hyvin käy. Palvelun käy kuten venäläis/virolaisyrityksissä yleensäkin. Tympeetä naamaa ja asiakkaan (lue palkanmaksajan) aliarvioimista.
No onneksi on muitakin vaihtoehtoja olemassa. Minulle se ei ole Tallink, missään muodossa. Eikä syynä ole vaikka miten rikkaita tai nousukkaita omistajat olisivat...
Pahasti olen jumiutunut Katajanokan terminaaliin lähtöpaikkana eli Vikingiin. Välillä Nordic Jet ja joskus Seacat. Pelitysaika maissa on meikäläiselle ratkaisevin, jos päiväreissulla.
Tänään tapasin erään pitkän linjan Viron kävijän. Oli tullut toissapäivänä Tallinkilla. Oli sen verran kyrpääntynyt, että sanoi ao. yhtiön jäävän osaltaan historiaan.
En silti boikotoi ao yhtiötä tarkoituksella. Joku Autoexpress saattaisi sopia omiinkin kuvioihin.
VALITSE VIISAASTI !!!