Ei ole helppoa

Haluaisin kertoa oman tarinani kiusaamisesta. Ennenkuin aloitan täytyy sanoa, että suomenkielinen sana "koulukiusaaminen" on kyllä säälittävä. (olen aina vihannut sitä!) Se saa asian kuulostamaan mitättömältä, vaikkei kiusatusta sitä olekaan...

Olen nykyään yli parikymppinen, mutteivät yläastevuodet ole mihinkään unohtuneet. Eli lähinnä 8- ja 9-luokalla samalla luokallani oleva tyttö aloitti kiusaamisen ja veti siihen kaverinsakin mukaan. Koin jatkuvaa nimittelyä (huora olin aika usein samoin jakorasia..ja ihan syyttä), välillä oli tönimistä ja tavaroiden ottamista väkisin. Yritin olla vahva ja sanoa takaisin, mutta välillä se oli vaikeaa. Oli päiviä, jolloin en olisi millään halunnut mennä kouluun, mutta menin silti. En antanut periksi. Minulla oli luokalla kavereitakin, mutta jostain syystä he eivät koskaan olleet puolellani kunnolla. Olivat vain hiljaa. Ehkä pelkäsivät että heitäkin alettaisiin nimittelemään, sillä pari heistä oli aika ylipainoisia. Vieläkin tulee kyyneleet silmiin, kun luen yläasteaikaista päiväkirjaani. Kuitenkaan minulla ei koskaan ole ollut itsetuhoisia ajatuksia. Muut harrastukset ja kaverit pitivät siitä huolen.

Lukion alkaessa kiusaaminen loppui, sillä kaikki luokkani tyypit jotka minua kiusasivat, lähtivät toiselle paikkakunnalle ammattikouluun. Minä jatkoin lukioon luokkani ystävien kanssa.

Jälkeenpäin olen miettinyt syitä siihen, miksi kyseinen tyttö valitsi juuri minut kiusaamisen kohteekseen. Olen pärjännyt koulussa aina hyvin, pojat ovat olleet minusta aina kiinnostuneita, olen hyvännäköinen ja aina pukeutunut muodikkaasti. Mutta tuossahan on jo monta syytä, miksi voi kiusata:) Etenkin kun tyttö itse on aina ollut ns. poikatyttö (samat rumat vaatteet joka päivä), ei pärjää koulussa, pojat eivät ole kiinnostuneita...ehkä se herättää kateutta.

Mutta voin nyt jälkeenpäin sanoa että olen kääntänyt vaikeudet voitokseni. Ja nyt kun vuosien jälkeen näen ko. tytön, voin vain katsoa häntä alaspäin (tiedän, se on säälittävää, mutten voi mitään). Ammattikoulu on yhä kesken. Siellä hän lihoneena pyörii samalla pikkukylällä ruman ja lihavan poikaystävänsä kanssa autolla viikonloppuisin ja viikollakin. En tiedä onko kasvanut yhtään yläastevuosistaan henkisesti. Toivottavasti.

Itselläni menee sen sijaan loistavasti. Olen mennyt elämässäni eteenpäin. Lukiosta lähdin hyvin arvosanoin. Viimeiset pari vuotta olen opiskellut yliopistossa alaa joka todella kiinnostaa ja olen saanut entistä parempia ystäviä ja tuttuja kuin koskaan. Lisäksi minusta todella pidetään yliopistossani:o) Elämä on vain muuttunut paremmaksi vuosien kuluessa.

Haluaisinkin tällä viestillä kannustaa kaikkia kiusattuja selviämään arjesta. Käykää koulut hyvin älkääkä antako kiusaamisen tuhota elämäänne tai itsetuntoanne (vaikka vaikeaa se on). Yläaste on vaikeaa aikaa, mutta useimmiten lukioon valikoituu jo fiksumpaa porukkaa. Kyllä ne itkut vielä nauruksi muuttuu:o)

Miettikää mukavia asioita elämässänne ja niiden avulla jaksakaa jaksakaa ja jaksakaa. Vaikka päivä kerrallaan. Tiedän että olisin itse voinut kokea vielä pahempaakin, olin onnekas ettei näin päässyt käymään. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita.

Päättäkää, että selviätte!!!
1285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mulla on vähän samanlainen kokemus yläastevuosilta. En tiedä mistä ja miksi kiusaaminen alkoi mutta sitä jatkui 8- ja 9-luokan ajan. Joskus oli vaikea mennä kouluun ja kohdata kiusaajat mutta yritin pysyä kovana ja onhan tuosta selvitty. Yläasteen jälkeen menin ammattikouluun eri paikkakunnalle ja sain kavereita jne. Nyt on työpaikka jonka saamisesta olen ylpeä ja kavereitakin löytyy. Joskus kuitenkin tulee hetkiä jolloin olen jotenkin varovainen tuntemattomiempien seurassa ikään kuin pelkäisin kiusaamista, en osaa oikein selittää. Mut siitäkin pääsen yli aina kun ajattelen miten kiusaajillani menee: ajelevat päivät pitkät samaa rinkiä kylällä ja esittävät kovaa...

Mut pointti on et kiusaamisesta selviää kun vaan jaksaa olla kovana vaikka se ei aina ole helppoa!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jaksakaa kirjoitti:

Haluaisin kertoa oman tarinani kiusaamisesta. Ennenkuin aloitan täytyy sanoa, että suomenkielinen sana "koulukiusaaminen" on kyllä säälittävä. (olen aina vihannut sitä!) Se saa asian kuulostamaan mitättömältä, vaikkei kiusatusta sitä olekaan...

Olen nykyään yli parikymppinen, mutteivät yläastevuodet ole mihinkään unohtuneet. Eli lähinnä 8- ja 9-luokalla samalla luokallani oleva tyttö aloitti kiusaamisen ja veti siihen kaverinsakin mukaan. Koin jatkuvaa nimittelyä (huora olin aika usein samoin jakorasia..ja ihan syyttä), välillä oli tönimistä ja tavaroiden ottamista väkisin. Yritin olla vahva ja sanoa takaisin, mutta välillä se oli vaikeaa. Oli päiviä, jolloin en olisi millään halunnut mennä kouluun, mutta menin silti. En antanut periksi. Minulla oli luokalla kavereitakin, mutta jostain syystä he eivät koskaan olleet puolellani kunnolla. Olivat vain hiljaa. Ehkä pelkäsivät että heitäkin alettaisiin nimittelemään, sillä pari heistä oli aika ylipainoisia. Vieläkin tulee kyyneleet silmiin, kun luen yläasteaikaista päiväkirjaani. Kuitenkaan minulla ei koskaan ole ollut itsetuhoisia ajatuksia. Muut harrastukset ja kaverit pitivät siitä huolen.

Lukion alkaessa kiusaaminen loppui, sillä kaikki luokkani tyypit jotka minua kiusasivat, lähtivät toiselle paikkakunnalle ammattikouluun. Minä jatkoin lukioon luokkani ystävien kanssa.

Jälkeenpäin olen miettinyt syitä siihen, miksi kyseinen tyttö valitsi juuri minut kiusaamisen kohteekseen. Olen pärjännyt koulussa aina hyvin, pojat ovat olleet minusta aina kiinnostuneita, olen hyvännäköinen ja aina pukeutunut muodikkaasti. Mutta tuossahan on jo monta syytä, miksi voi kiusata:) Etenkin kun tyttö itse on aina ollut ns. poikatyttö (samat rumat vaatteet joka päivä), ei pärjää koulussa, pojat eivät ole kiinnostuneita...ehkä se herättää kateutta.

Mutta voin nyt jälkeenpäin sanoa että olen kääntänyt vaikeudet voitokseni. Ja nyt kun vuosien jälkeen näen ko. tytön, voin vain katsoa häntä alaspäin (tiedän, se on säälittävää, mutten voi mitään). Ammattikoulu on yhä kesken. Siellä hän lihoneena pyörii samalla pikkukylällä ruman ja lihavan poikaystävänsä kanssa autolla viikonloppuisin ja viikollakin. En tiedä onko kasvanut yhtään yläastevuosistaan henkisesti. Toivottavasti.

Itselläni menee sen sijaan loistavasti. Olen mennyt elämässäni eteenpäin. Lukiosta lähdin hyvin arvosanoin. Viimeiset pari vuotta olen opiskellut yliopistossa alaa joka todella kiinnostaa ja olen saanut entistä parempia ystäviä ja tuttuja kuin koskaan. Lisäksi minusta todella pidetään yliopistossani:o) Elämä on vain muuttunut paremmaksi vuosien kuluessa.

Haluaisinkin tällä viestillä kannustaa kaikkia kiusattuja selviämään arjesta. Käykää koulut hyvin älkääkä antako kiusaamisen tuhota elämäänne tai itsetuntoanne (vaikka vaikeaa se on). Yläaste on vaikeaa aikaa, mutta useimmiten lukioon valikoituu jo fiksumpaa porukkaa. Kyllä ne itkut vielä nauruksi muuttuu:o)

Miettikää mukavia asioita elämässänne ja niiden avulla jaksakaa jaksakaa ja jaksakaa. Vaikka päivä kerrallaan. Tiedän että olisin itse voinut kokea vielä pahempaakin, olin onnekas ettei näin päässyt käymään. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita.

Päättäkää, että selviätte!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu