Sovittelu

Poika(14v.)pisti hölmöyksissään pari koulun ikkunaa tohjoksi.Kauhulla odottelen laskua kiinteistövirastolta. Onko kenelläkään tietoa tästä sovittelemenettelystä, että kuinka homma toimii? Paikalla lienee poliisi,lastensuojelu? Mitkä seikat puoltavat korvauksen kohtuullistamista? Pojan lätkään menee 110e/kk.sen kuitenkin haluaisin jatkuvan niin ettei rupea pelkästään kartsalla notkumaan.Poika ei ole aikaisemmin rötöstellyt.
10964
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

laittoi palohälytyksen piloillaan päälle koulussa.

Kustannukset paloauton tulosta olivat monta tonnia.

Ei joutunut korvaamaan mitään sovittelun tuloksena.

Omasi on kuitenkin sen verran isompi ja kyseessä on selvempi ilkivalta, että en osaa sanoa...

Jos korvaukset tulevat, niin laitat pojan maksamaan itse. Voi jakaa nyt jo mainoksia tai ensi kesäksi töihin.

Äänestä
  • Tottakai poika tulee maksamaan takaisin joka sentin jonka joudun korvaamaan. Nyt jo moposäästöt(300e.)takavarikoitu ja ruotsin pelimatka peruttu.Kyllä tuli pojalle itku silmään kun älysi todella mitä tuli tehtyä.
    Voitko hiukan kertoa millainen tilaisuus tuo sovittelu oli, ketä paikalla jne.

    Äänestä

  • Pirre kirjoitti:

    Tottakai poika tulee maksamaan takaisin joka sentin jonka joudun korvaamaan. Nyt jo moposäästöt(300e.)takavarikoitu ja ruotsin pelimatka peruttu.Kyllä tuli pojalle itku silmään kun älysi todella mitä tuli tehtyä.
    Voitko hiukan kertoa millainen tilaisuus tuo sovittelu oli, ketä paikalla jne.

    oppilashuoltoryhmä paikalla eli rehtori, kuraattori, psykologi ja yksi opettajaedustaja (en tiedä miten valittu)

    Sitten oli poliisi, vanhempi konstaapeli tästä poliisipiiristä (pääkaupunkiseutu).

    Ihan hyvässä hengessä meni tilaisuus ja poika katui syvästi hölmöyttään.

    Älä nyt liian julma ole pojallesi ja minusta ainankin tuntuu se pelimatkan peruminen liialliselta. Tommosta nyt sattuu ihan normaalipojillekin...valitettavasti

    Totta kai teoistaan pitää vastata, mutta liiallinen rankaisu kääntyy sitten itseään vastaan.

    Parempi, että jatkaa hyviä harrastuksia eikä estetä niitä, vaikka menikin törppöilemään.

    Oliko muuten alkoholilla osuutta asiaan vai mikä siinä oli tilanne?

    Äänestä

  • koulun kirjoitti:

    jäi sanomatta.

    Poika teki rangaistuksena pari viikkoa ulkotöitä koulun vahtimestarin kanssa aina tunnin ennen koulun alkua.

    Tosin se pojasta oli kivaa... :)

    Äänestä

  • koulun kirjoitti:

    oppilashuoltoryhmä paikalla eli rehtori, kuraattori, psykologi ja yksi opettajaedustaja (en tiedä miten valittu)

    Sitten oli poliisi, vanhempi konstaapeli tästä poliisipiiristä (pääkaupunkiseutu).

    Ihan hyvässä hengessä meni tilaisuus ja poika katui syvästi hölmöyttään.

    Älä nyt liian julma ole pojallesi ja minusta ainankin tuntuu se pelimatkan peruminen liialliselta. Tommosta nyt sattuu ihan normaalipojillekin...valitettavasti

    Totta kai teoistaan pitää vastata, mutta liiallinen rankaisu kääntyy sitten itseään vastaan.

    Parempi, että jatkaa hyviä harrastuksia eikä estetä niitä, vaikka menikin törppöilemään.

    Oliko muuten alkoholilla osuutta asiaan vai mikä siinä oli tilanne?

    no tuo pelimatkahan nyt joudutaan varmaan perumaan ihan rahan takia,asioiden näin ollen. Ei onneksi vielä ole viina mukana kuvioissa,mitä lie nuoruuden tyhmyyttä. Muut pojat porukassa pari vuotta nuorempia,liekö joku näyttämisen halu. Pojan kanssa olen kyllä keskustellut, mutta eipä tuo oikein osannut analysoida käytöksensä syitä.Kiitos sinulle asiallisista kommenteista ja hyvää Joulun odotusta!

    Äänestä

Niin me muut veronmaksajathan voidaan sitten sekin maksaa :)

Äänestä
  • Eiköhän muutama ikkuna ole suolarahoja näihin pankkikriiseihin,optiomiljooniin ja muihin "herrojen" aikaansaannoksiin verrattuna? Olen ollut liki 30 vuotta työelämässä,joten lienee nuo ikkunat jo jokusen kerran maksettu. Sitä paitsi edes koko sovittelua ei vielä ole ollut,joten tuskin loppuratkaisu sinunkaan tiedossasi? Oikein synkkää ja pimeää Joulunodotusta sinulle!

    Äänestä

kun oma poikani kaverinsa kanssa rikkoi läheisellä
pv.kodilla ikkunan(pikkuinen ruutu leikkimökistä,ja viereinen pleksi myös),tuli pojalleni(joka 8v) yli
121 euron lasku!

Vartiointi firman osuus siinä oli yli 58 euroa!
Ja ihan ite sen joudun maksaan,kun ei pari vuotta poikaani vanhempi kaveri myönnä osuuttaan asiassa!
Kyllä se työttömän,5 lapsen yh-äidin varoissa jo tuntuu!Mutta maksettava on!

Äänestä
  • Alkuperäinen kysymykseni EI ollut onko lapsesi rikkonut ikkunan, vaan onko kokemusta sovittelusta. Miten vastauksesi liittyi tähän?

    Äänestä

  • Pirre kirjoitti:

    Alkuperäinen kysymykseni EI ollut onko lapsesi rikkonut ikkunan, vaan onko kokemusta sovittelusta. Miten vastauksesi liittyi tähän?

    kirjoittajalla olikin ajatuksena se,että
    vastuu l.korvausvelvollisuus säilyy vaikk kuinka sovittelu-asia oiskin kyseessä!!!
    Eli vanhemmat korvaa aina alaikäisten lasten tekemät rötökset,ym. rikkomiset.
    Jotenkin kuulostaa siltä että olet sellainen vanhempi joka koittaa selvitä kaikesta maksamatta latiakaan!Lapsesi tekee väärin ja sie hoitasit asian
    lakasemalla sen maton alle....
    Miettisitpä ennemminkin MIKSI lapsesi tekee tuollaista?Saako kentise huomiotasi tarpeeksi?Onko sinulla tarpeeksi aikaa lapsellesi?Nämä vain huomioita..kysymylsiä...joista ei tarvitse aivan heti kilahtaa!;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pirre kirjoitti:

Poika(14v.)pisti hölmöyksissään pari koulun ikkunaa tohjoksi.Kauhulla odottelen laskua kiinteistövirastolta. Onko kenelläkään tietoa tästä sovittelemenettelystä, että kuinka homma toimii? Paikalla lienee poliisi,lastensuojelu? Mitkä seikat puoltavat korvauksen kohtuullistamista? Pojan lätkään menee 110e/kk.sen kuitenkin haluaisin jatkuvan niin ettei rupea pelkästään kartsalla notkumaan.Poika ei ole aikaisemmin rötöstellyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu