24 h/vrk opettajana

on liikaa!

Kertokaapa mitä keinoja teillä on unohtaa oppilaiden ja heidän kotiensa ongelmat, vanhempien ilkeät soitot ja kirjoitukset omalla vapaa-ajallanne. Omassa elämässäni tuntuu, että työasiat seuraavat koko ajan kintereilläni.

Yritän rämpiä kohti joululomaa, heikoin tuloksin.

33

3549

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juho-antti

      vanhemmille ole pakko antaa kotinumeroa, johon he soittelevat iltaisin. Tai ainakin voi viestittää kotiin tietyn kellonajan, jolloin voi soittaa.Muuten en osaa neuvoa asiassa.

    • Itsepohdiskelua

      Anna mennä toisesta sisään ja toisesta ulos, mikäli valitus on mielestäsi täysin aiheeton ja jos se on aiheeton, keskustele rauhallisesti. Älä ota mitään henk. koht, sillä vaikka olisit kuka opettaja, todennäköisesti kohtelu olisi sama.

      Jos vanhempi huutaa sinulle puhelimessa, älä nöyristele, sano että voimme palata asiaan kun olette rauhoittuneet.

      Vanhemmille voit sanoa että se on sinun lapsesi, ja jos olet tehnyt esim väärin (hui, vaikkapa sanonut että PERKELE nyt palaa pinna ihan tunnilla) eli kiroillut, niin voi sanoa että tulkaahan tänne katsomaan pariksi tunniksi mitä elo täällä on ja mitä se pikku-Pekka todellisuudessa on.

      Muista että oppilaat eivät ole sinun lapsiasi.

      Jos oppilaalla oon vaikeuksia oppia, se on erityispuolen asioita, kotiongelmat kuraattorin asioita jne.

      Jos itse teet parhaasi ja tiedät tekeväsi oikein, niin älä syytä itseäsi. Ja muista että olet inhimillinen olento hermojen kera!

      Valitettavaa koulumaailmassa on että joutuu näkemään hieman liikaa kotien realiteettia ja paneutumaan niihin. Myös muihin lapsen ongelmiin. On liikaa ongelmia ympärillä ja ei opettaja ole mikään psykiatri että kaikki ne ongelmat voisi ymmärtää

      Toivottavasti tämä että sanon olevani vain ex-avustaja ei laske kirjoituksen arvoa...

      • Opet

        Ihan oli hyvät vinkit, mutta yhteen asiaan täytyy sanoa oma mielipide.

        Mainitsit, että jos opettaja kiroilee (PERKELE) luokassa ja menettää hermot, niin "voi sanoa että tulkaahan tänne katsomaan pariksi tunniksi mitä elo täällä on ja mitä se pikku-Pekka todellisuudessa on".

        Olen täysin eri mieltä! Opettaja EI VOI/SAA kiroilla luokassa missään nimessä! Eli hermot eivät saa palaa niin pahasti! Se on opettajan omissa hyppysissä, miten tunnit sujuvat. Näin ollen tilanteita, missä hermot kärähtävät totaalisesti ei pitäisi edes päästä syntymään!

        Ja mikäli näin kuitenkin jollain pääsee käymään, oma virhe pitää ehdottomasti myöntää. Ei ole oikein siitä syyttää "kauheita kakaroita" ja/tai kutsua vanhempia katsomaan, mistä kiroilu johtuu! Opettajan pitää pystyä käsittelemään hermojaan niin ettei ylilyöntejä tapahdu.

      • Itsepohdiskelua
        Opet kirjoitti:

        Tuossa olen kyllä eri mieltä ja varmasti moni opettajakin. Okei, ala-aste on eri paikka, mutta jos ylä-asteella luokassa joka toinen sana on vittu sitä ja vittu tätä ja kyrpä sinne perkele tänne, niin onko opettajalta suuri synti päästää se perkele ilmoille? Mielestäni tekopyhää ajattelua. Ne lapset kuulevat sitä varmasti ihan missä tahansa nykyaikana. Kunhan ei koko ajan kiroile. Varsinkin miesopettajien luokissa olen kuullut miesten kiroavan useinkin.

        Opettajatko on yli-ihmisiä ja hermot eivät saa mennä? Mitä tehdä kun keinot on lopussa? Tässä tilanteessako on lähdettävä luokasta? Ehkä on parempi ärähtää ja koota sitten itsensä. Olen itse huomannut että kunnon karjaisu jonka jälkeen peruskeinot (uhkailu ja kiristys) ne kyllä toimii usein tiettyjen luokkien kohdalla. EN SANO ETTÄ TÄMÄ ON OIKEA JA JUURI HIENOIN KASVATUSMENETELMÄ!!! MUTTA TOIMII JOSKUS!

        Itse vain tuosta kiroilusta muistan tilanteen jossa yksi luokan pojista selitti kovaan ääneen tyyliin "sit se mies tulee ja tunkee k***vän sen perseeseen ja se nainen huutaa ihan hulluna ja sen v***u on ihan märkä." ilmeisesti ote pornoleffasta. Ja siinäkö ei voi sanoa että ei perkele Nieminen (nimi keksitty) mitä sun kans voi tehdä? Eikö sulla oo mitään häpyä?
        Seuraavana päivänä eräs vanhempi sattui tulemaan kokoukseen ja sanoi että on kuullut että luokassa opettaja on kiroillut. Noh, tämän poika on heittänyt itse aika raakojakin kirosanoja muille..

        Ja kyllä mielestäni saisi kutsua katsomaan, toki ei voi kutsua, mutta saisi. Tämän em. tapauksen lapsi kun heittää opettajalle ime v***a huora etc. kotona sanotaan ettei tietenkään mitään ole tehty, ope vääristelee sanoja ja pikku-pekka ei oon tehnyt mitään (vaikka minäkin olisin todistanut sen sanomisen...), saa rahaakin kun on opet kohdellut niin väärin ja kun tätä kuuntelet joka päivä niin ihmekkö että pinna menee.

      • Opet
        Itsepohdiskelua kirjoitti:

        "...onko opettajalta suuri synti päästää se perkele ilmoille? Mielestäni tekopyhää ajattelua."

        ON, ehdottomasti väärin! Ei ole tekopyhyyttä vaan ammattietiikkaa!

        Eli edellenkin olen sitä mieltä, että opettaja EI SAA kiroilla oppilaiden edessä missään tapauksessa! Ei missään nimessä! On oltava muut keinot oppilaiden hiljentämiseksi!

        Jotenkin tuosta kirjoituksestasi heijastuu, että et ole itse opettaja... korjaa jos olen väärässä...

      • avustaja myös
        Opet kirjoitti:

        Ihan oli hyvät vinkit, mutta yhteen asiaan täytyy sanoa oma mielipide.

        Mainitsit, että jos opettaja kiroilee (PERKELE) luokassa ja menettää hermot, niin "voi sanoa että tulkaahan tänne katsomaan pariksi tunniksi mitä elo täällä on ja mitä se pikku-Pekka todellisuudessa on".

        Olen täysin eri mieltä! Opettaja EI VOI/SAA kiroilla luokassa missään nimessä! Eli hermot eivät saa palaa niin pahasti! Se on opettajan omissa hyppysissä, miten tunnit sujuvat. Näin ollen tilanteita, missä hermot kärähtävät totaalisesti ei pitäisi edes päästä syntymään!

        Ja mikäli näin kuitenkin jollain pääsee käymään, oma virhe pitää ehdottomasti myöntää. Ei ole oikein siitä syyttää "kauheita kakaroita" ja/tai kutsua vanhempia katsomaan, mistä kiroilu johtuu! Opettajan pitää pystyä käsittelemään hermojaan niin ettei ylilyöntejä tapahdu.

        Olen ollut pitkään avustajana ja olen ollut sellaisessa luokassa, jossa oli aikamoisia kohtaloita ja todella paljon.Ei käy kateeksi opettajan työtä.Silloisella luokalla oli todella huolellinen, ymmärtäväinen,rauhallinen ja kaikkensa antava opettaja.Kuitenkin joskus kävi niin, ettei hänkään jaksanut sietää kaikkea.Sovimmekin hänen kanssaan tietystä merkistä, jolloinka hänen päreensä olivat menossa totaalisesti ja silloin hän sanoi lähtevänsä ottamaan pari kopiota tai soittamaan tärkeän puhelun. Silloin minä avustaja jatkoin siitä missä oltiin. Todellisuudesa ope joskus kävi varmaankin sättimässä itsekseen ja ottamassa kupillisen kahvia ja tuli taas luokkaan ja jatkoi tunnin loppuun.

      • Assari6000
        Opet kirjoitti:

        "...onko opettajalta suuri synti päästää se perkele ilmoille? Mielestäni tekopyhää ajattelua."

        ON, ehdottomasti väärin! Ei ole tekopyhyyttä vaan ammattietiikkaa!

        Eli edellenkin olen sitä mieltä, että opettaja EI SAA kiroilla oppilaiden edessä missään tapauksessa! Ei missään nimessä! On oltava muut keinot oppilaiden hiljentämiseksi!

        Jotenkin tuosta kirjoituksestasi heijastuu, että et ole itse opettaja... korjaa jos olen väärässä...

        Ai ai ylläri olen avustaja. No sitten tulee vaihe että sanotaan että mene kouluttamaan itseäsi. No onneksi puolustukseksi mielipiteelleni tätä sääntöä ovat minun silmieni alla rikkoneet aika monet opettajat, en minä mutta mielestäni ei opettaja ole tehnyt väärin.

        Toisekseen ette varmasti ole hippokrateen valaa vannoneet joten ammattietiikasta viis.

        Tämä ei ole mielestäni ammattietiikka kysymys vaan mielipide, ja kysymys siitä näyttääkö oppilaalle huonoa esimerkkiä vai ei. Toisaalta nykykielen kehityttyä voisin heittää ilmaan myös kysymyksen onko paska tai perse kirosana enää? Mielestäni kiroaminen tietyssä tilanteessa on ok, jos se ei ole "rönsyävää" kokoaikaista kielen käyttöä.

        Toisekseen tuli mieleeni toinen esimerkki. Oppilaat olivat kovin masentuneella ja ei kovin kiinnostuneella päällä. Opettaja piristää ja kertoo vitsin jossa kirosana oli vitsin oleellinen asia. No hän kertoi sen ja oppilailla oli letkeä tunti.

        Entäpä keskustelu oppilaiden kanssa kirosanoista? Siis mistä ne ovat tulleet, mikä kuulostaisi mahdollisimman kauniilta ja näin edes päin... Muistan muuten omalta peruskouluajaltani päivänavauksen (haloo, joku muuten muistaa sen päivänavauksen, voitko sanoa muistavasi yhtäkään päivänavausta...) Kattava kertomus kirosanoista ja niiden käytöstä jossa käytettiin korisanoja paljon. Se oli mielestäni hauska ja se sai rehtorin siunauksen!!!

        Pitäisikö oppilaille väittää ettei ole harjoittanut avioliiton ulkopuolista seksiä tai ettei ole käyttänyt tippaakaan alkoholia alaikäisenä ikinä jos siitä tulee puhe? (No ne on omia asioita mutta jos tulee tilanne jossa joudut siihen vastaamaan) Pitäisikö oppilaille sanoa ettei koskaa ole tehnyt MITÄÄN laitonta ja ettei koskaan oletullut mieleen tehdä mitään syntistä??? Mielestäni kaikkea tuota ei pidä tuoda julki, mutta eikö kirosana ole pienenmpi paha kuin joku esim. ylinopeuden ajaminen, jonka opettaja myöntää joskus tehneensä?

      • täti ojentaa?

        Minä olen aineenopettaja yläasteella ja olen kironnut yksittäiselle oppilaalle ja koko luokallekin.
        Itselläni ei muuten ole kurinpito-ongelmia, enkä joudu käyttämään jälki-istunnolla uhittelua tai muitakaan vastaavia keinoja. Kova ääni ja paha kieli riittävät.
        Sinä saat olla eri mieltä ja saat käyttää muita keinoja oppilaiden hiljentämiseksi, ole hyvä vain. Muille sinun on turha tulla neuvomaan mitä saa/ei saa sanoa.
        Itselleni riittää useimmiten normaaliääninen "hiljaa". Yhdenkään oppilaan vanhemmat eivät ole koskaan valittaneet, kiitosta olen saanut.
        Jotenkin kirjoituksestasi heijastuu, että olet aika kuivan asiallinen täti-ihminen. Voit tietysti myös korjata, jos erehdyin.

      • Opet
        täti ojentaa? kirjoitti:

        Korjaan, eli erehdyit. En ole kuivan asiallinen täti-ihminen!

        Enkä ole missään kirjoitusessa ketään neuvonut!

        Olen vain ilmaissut kantani ja ilmaisen sen vielä kerran. Kenenkään opettajan ei tulisi kiroilla oppilaiden edessä! Siitä ei saavuta mitään muuta kuin auktoriteetin menetyksen (jos sellaista on ikinä tullutkaan). En voi ymmärtää, miten joku kehtaa/pystyy kiroilemaan oppilaiden kuullen! Jos yritän 99,9% ajasta estää ja torua oppilaiden kiroilua ja sitten itse kiroilen sen kerrankin niin siinäpä se! Peli on menetetty, vai voiko sellaista opettajaa enää väittää uskottavaksi?!?!

        Ja voisin jopa väittää, että suurin osa (väh. 95%) opettajista omaa sellaisen ammatillisen näkemyksen, että kiroilu oppilaiden kuullen on väärin!

      • en myönnä...

        Ehkä erehdyin, ehkä en.
        Ei olisi tarvinnut enää ilmaista, kyllä se menee jo sine neuvomisen puolelle.
        Oppilaiden käyttämä täytesana-vittukieli on muuten hiukan poikkeava tehoste-perkeleestä ;-)
        Jopa oppilaat ymmärtävät, kun huomautan niistä (tai sitten kunnioittavat auktoriteettiani niin paljon, etteivät sen vuoksi valita).
        Saat väittää aivan rauhassa prosenttejasi, en oikein usko lukujasi (lähinnä koska et oikein näytä tuntevan muita lukuja kuin lähellä sataa pyörivät).
        Liika huutomerkkien käyttö muuten aiheuttaa inflaatiota vaikutukseen ja ?!?! näyttää teinareitten chattitekstiltä...

      • Vastaa
        en myönnä... kirjoitti:

        Siinäpä meillä vasta asiantunteva ihminen! Variksetkin nauraa...

        PS: !?!?!?!?!?!?!?!?!?!?!?!?!?!?!?!?!?!?!?!

      • vastasi tyhjentävästi...
        Vastaa kirjoitti:

        Siinäpä meillä vasta asiantunteva ihminen! Variksetkin nauraa...

        PS: !?!?!?!?!?!?!?!?!?!?!?!?!?!?!?!?!?!?!?!

        Tämä oli siis sinun "asiantunteva" lausuntosi? Oliko sinulla jotain sanottavaa, vai kirjoitteletko lämpimiksesi? Liikaa aikaa töissä?
        Jälkikirjoitus vahvistaakin sitten jo loput.

      • asijantutnija
        vastasi tyhjentävästi... kirjoitti:

        Tämä oli siis sinun "asiantunteva" lausuntosi? Oliko sinulla jotain sanottavaa, vai kirjoitteletko lämpimiksesi? Liikaa aikaa töissä?
        Jälkikirjoitus vahvistaakin sitten jo loput.

        Kyllä tuo oli minun asiantunteva lausuntoni! Piti täysin paikkansa.

        En kirjoittele lämpimikseni, ihan tarpeeksi lämmin täällä koululla on muutenkin.

        Liikaa aikaa? No näköjään. Kahvikupin kera tässä välitunnilla kirjoittelen.

        Jälkikirjoitus vahvistaa aina kaiken! Kuten tuosta seuraavasta huomaat.

        PS: älä vaivaudu vastaamaan enää, ettet mokaa itseäsi enempää...

      • ilman hippokratesta?
        Assari6000 kirjoitti:

        Ai ai ylläri olen avustaja. No sitten tulee vaihe että sanotaan että mene kouluttamaan itseäsi. No onneksi puolustukseksi mielipiteelleni tätä sääntöä ovat minun silmieni alla rikkoneet aika monet opettajat, en minä mutta mielestäni ei opettaja ole tehnyt väärin.

        Toisekseen ette varmasti ole hippokrateen valaa vannoneet joten ammattietiikasta viis.

        Tämä ei ole mielestäni ammattietiikka kysymys vaan mielipide, ja kysymys siitä näyttääkö oppilaalle huonoa esimerkkiä vai ei. Toisaalta nykykielen kehityttyä voisin heittää ilmaan myös kysymyksen onko paska tai perse kirosana enää? Mielestäni kiroaminen tietyssä tilanteessa on ok, jos se ei ole "rönsyävää" kokoaikaista kielen käyttöä.

        Toisekseen tuli mieleeni toinen esimerkki. Oppilaat olivat kovin masentuneella ja ei kovin kiinnostuneella päällä. Opettaja piristää ja kertoo vitsin jossa kirosana oli vitsin oleellinen asia. No hän kertoi sen ja oppilailla oli letkeä tunti.

        Entäpä keskustelu oppilaiden kanssa kirosanoista? Siis mistä ne ovat tulleet, mikä kuulostaisi mahdollisimman kauniilta ja näin edes päin... Muistan muuten omalta peruskouluajaltani päivänavauksen (haloo, joku muuten muistaa sen päivänavauksen, voitko sanoa muistavasi yhtäkään päivänavausta...) Kattava kertomus kirosanoista ja niiden käytöstä jossa käytettiin korisanoja paljon. Se oli mielestäni hauska ja se sai rehtorin siunauksen!!!

        Pitäisikö oppilaille väittää ettei ole harjoittanut avioliiton ulkopuolista seksiä tai ettei ole käyttänyt tippaakaan alkoholia alaikäisenä ikinä jos siitä tulee puhe? (No ne on omia asioita mutta jos tulee tilanne jossa joudut siihen vastaamaan) Pitäisikö oppilaille sanoa ettei koskaa ole tehnyt MITÄÄN laitonta ja ettei koskaan oletullut mieleen tehdä mitään syntistä??? Mielestäni kaikkea tuota ei pidä tuoda julki, mutta eikö kirosana ole pienenmpi paha kuin joku esim. ylinopeuden ajaminen, jonka opettaja myöntää joskus tehneensä?

        "Toisekseen ette varmasti ole hippokrateen valaa vannoneet joten ammattietiikasta viis. "

        Lol :D Tässä taas näkee nämä älynväläykset! Opettajan ammatti jos mikä on nimenomaan eettinen ammatti, etiikka on hyvin vahvasti läsnä kun toimitaan lasten ja nuorten kanssa!

        Kiroilu lasten kuulleen on muuten laissakin määrätty, siellä on että opettajan on käyttäydyttävä arvonsa mukaisesti ja hyvää esimerkkiä antaen.

      • "asijantutnijalle"
        asijantutnija kirjoitti:

        Kyllä tuo oli minun asiantunteva lausuntoni! Piti täysin paikkansa.

        En kirjoittele lämpimikseni, ihan tarpeeksi lämmin täällä koululla on muutenkin.

        Liikaa aikaa? No näköjään. Kahvikupin kera tässä välitunnilla kirjoittelen.

        Jälkikirjoitus vahvistaa aina kaiken! Kuten tuosta seuraavasta huomaat.

        PS: älä vaivaudu vastaamaan enää, ettet mokaa itseäsi enempää...

        Ei ole tapana jättää viimeistä sanaa itseäni hölmömmille.
        Alan epäillä kirjoitteluistasi oletko opettaja ollenkaan. "Jälkikirjoitus vahvistaa aina kaiken!", "asijantutnija".
        Tai sitten olet kevyesti kännissä pitkin päivää.

      • Eettinen tapaus
        ilman hippokratesta? kirjoitti:

        "Toisekseen ette varmasti ole hippokrateen valaa vannoneet joten ammattietiikasta viis. "

        Lol :D Tässä taas näkee nämä älynväläykset! Opettajan ammatti jos mikä on nimenomaan eettinen ammatti, etiikka on hyvin vahvasti läsnä kun toimitaan lasten ja nuorten kanssa!

        Kiroilu lasten kuulleen on muuten laissakin määrätty, siellä on että opettajan on käyttäydyttävä arvonsa mukaisesti ja hyvää esimerkkiä antaen.

        En väitä ettei opettajan ammatti ole eettinen ammatti, valitsin sanani aika huonosti, mutta siinäpä se, mikä on eettistä..

        Nykyajan kouluyhteisö ei ole enää vanhoillinen, (valitettavasti) oppilaat ovat kurittomampia ja tietävät oikeutensa liiankin hyvin. Toisaalta ei niin pitäisi tehdä mutta koulussa työskennellessä on pakko laskeutua välillä SOPIVASTI oppilaan tasolle.

        Kuten tuossa ole jossain vaiheessa kirjoittanut, oppilaskin tietää ettei opettaja ole synnitön ja mielestäni koulussa tulee näyttää esimerkkiä tärkeämmissä asioissa kuin kiroilu, kuten opettaa kiittämään, kunnioittamaan toisen puhetta (monet opettajat esim. keskeyttävät oppilaan selitksen, esim. lintsauksesta) kunnioittamaan toisen koskemattomuutta, tervehtimään toisia ja se ettei toisille haistatella. Kiroilu on eri asia kuin haistattelu ja on tekopyhää kieltää ettei kirosanoista ole tullut kielessämme vakiintunut sanojen voimistaja niin aikuisten kuin lastenkin suusta. Koska itse olen todennut etten minä tule olemaan se henkilö joka kitkee koulusta kirosanat, opetan sen sijaan kauniinmpaa ja hillitympää voimasanojen käyttöä, kuten kiroilun mennessä aivan ylilyönniksi, kysyn että pitääkö vittua viljellä joka paikkaan ja eikö sen sijaan voisi käyttää vaikkapa sanaa helvetti joka sointuu kauniimmin? On muuten tepsinyt ja vitun viljely loppunut... Enhän minäkään tarkoittanut että sitä pitää koko ajan kirota, vaan ettei se silloin tällöin niin hirveää ole.

        On myös tekopyhää sanoa että nykykielessä kakka ei ole paska ja että pylly ei ole perse.

        En voi mitään, on hienoa että joku muu on kiroamatta koulussa enkä sano että TÄYTYY kiroilla mutta mielestäni se ei ole kovin suuri synti. Mutta uskon että tässä on asiassa emme tule päätymään järkevään loppuratkaisuun..

        Jatkan kiroamista.

      • Pyhä Sylvi
        Eettinen tapaus kirjoitti:

        Nyt kannattaisi jo oikeasti olla hiljaa! Sinä et kyllä oikeasti voi olla opettaja? Järkyttäviä ajatuksia ja mielipiteitä!

        "kysyn että pitääkö vittua viljellä joka paikkaan ja eikö sen sijaan voisi käyttää vaikkapa sanaa helvetti joka sointuu kauniimmin?"

        Tuo oli päivän paras! Täytyy lähettää tuo johonkin vitsipalstalle.

      • Vitsi
        Pyhä Sylvi kirjoitti:

        No vitsihän se onkin!!! Eikös välillä toimi paremmin tuollainen hymyissä suin opettaminen kuin tiukkapipona oleminen.´Tarkoitan siis että kun hymyissä suin sanoo tuollaisen "kun aletaan kiroilemaan, lopettakaahan se vitun viljely, helvetti sointuu kauniimmin" ja pakko sanoa että mielummin todellakin kuuntelen helvetin hokemista kuin vitun, ennenkuin olen tiukkana että "MINUN TUNNILLANI EI KIROILLA, NÄIN SANON MINÄ." Yläaste ikäisille, varsinkin vaikealle luokalle tuollainen ei toimi. Itselläni tietyt oppilaat tuntevat että heitä kytätään ja huomautellaan joka asiasta, tiedäthän, se on se ikä. Kun asioista huomauttelee hymyissä suin, ystävälliseen sävyyn, oppilas ottaa paremmin opikseen usein eikä tunne ahdistusta. Tietyt oppilaat kun luulevat että tietyt opettajat jopa vihaavat heitä...

      • Ei ole totta
        Vitsi kirjoitti:

        "MINUN TUNNILLANI EI KIROILLA, NÄIN SANON MINÄ"

        No minä ainakin noudatan tuota käskyä ja jokainen oppilaskin sitä noudattaa. Ikinä ei ole ollut luokassa kiroilemisen kanssa vaikeuksia eikä tule olemaan. Se ei ole mikään ikään liittyvä asia, kuten kirjoitat. Luokassa on opettaja ja oppilas, kummallakin on oma asemansa! Enkä todellakaan ole mikään tiukkapipo, vaan pikemminkin "rento" ope. Kyse on opetus- ja kasvatusmetodeista, joissa sinulla lienee "hieman" oppimista! Säännöt ovat kuitenkin sääntöjä, ja niitä jokaisen (myös opettajan) tulee noudattaa, kuules! Eikä niistä anneta periksi!

        Itse en ole ikinä kiroillut oppilaiden kuullen, enkä tule kiroilemaankaan! Enkä todellakaan heitä oppilaiden kanssa vitsiä kiroilusta. Sehän olisi jo absurdia!

    • vasta opiskelemassa

      Kirjoita päivän tapahtumat ja omat tuntemuksesi muistiin. Älä mieti ovatko kirjoittamasi lauseet kunnollisia, vaan pura tehokkaasti ajatuksiasi, jotta ne eivät jäisi kiertämään päähäsi. Mieti paperille myös pikaisesti vaativatko päivän tapahtumat jotain toimia ja jos vaativat, niin mitä. Myöhemmin muistiinpanoista voi olla myös hyötyä, jos esim. hankala vanhempi alkaa syytellä sinua jostain, sillä sinulla on esittää paperilla, mitä on tapahtunut.

    • =o]

      miten pystyt rentoutumaan. Ajattele "tarpeelliset" ajatukset, kuten tuntisuunnitelmat yms. hoidettavat heti oppituntien jälkeen tai varaa niille tietty hetki iltaasi. Sen jälkeen sulje mielesi kouluasioilta, kieltäydy ajattelemasta niitä. Jos ei onnistu edes tietoisesti ponnistelemalla niin tee jotain, jossa et voi ajatella ylimääräisiä, esimerkiksi ristikoita, sudokuja yms. Kelaa kuitenkin työasiat läpi kertaalleen ennen näitä, sillä silloin "kerran pureksittuna" sinun ei ole pakko palat asioihin.
      Voimia työhön (ja vapaa-aikaan)!

    • Joutsen69

      Omat kikat top 4:

      1) Olen tehnyt vanhemmille "selväksi" (vanh.illassa), että minullakin on työaika. Sen puitteissa hoidan työhöni liittyviä asioita. Minut saa kiinni koulun puh.numerosta ja/tai sähköpostista. Lisäksi olen kertonut sen, mikä on opettajan työssä tärkeintä, eli oppilaiden oppiminen. Kautta rantain olen ilmoittanut, että minua ei hirveästi kiinnosta lapsen mummon ongelmat yms. Onneksi on ollut sopeutuvaisia ja mukavia vanhempia.

      2) Suunnittelen mahdollisimman paljon työpäivän aikana ja heti sen jälkeen -> ei hirveästi iltasuunnitteluja.

      3) Yritän muistaa, että opettajuus on kuitenkin vain työtä. Oma elämä erillään työelämästä. Itselläni se tarkoittaa paljon harrastuksia ja ystäviä iltaisin sekä perheen kanssa mukavaa oleskelua.

      4) Muistan nauttia työstäni ja iloita niistä pienistäkin asioista mitä tästä upeasta työstä saa!

    • ohjeistanne

      On hienoa,että voi täällä netissä kuulla toisten mielipiteitä. Yleensä ottaen vaan tuntuu, että opettajan ammatissa joutuu liian usein törmäyskurssille: kaikkia ei voi miellyttää. Luulisi, että se riittäisi kun lapset oppivat ja ovat tyytyväisiä. Mutta ei. Jotkut vanhemmat eivät ole mihinkään tyytyväisiä...

      • huippuope

        oli vähän niin, että vanhemmat häpesivät, jos oma lapsi käyttäytyi huonosti. Nyt on niin, että vika on aina opettajassa tai missä muualla tahansa, mutta ei omassa lapsessa.

        Joskus sai jopa pienen lahjan joulun tienoilla tai ruusun keväällä hyvästä työstä kiitokseksi. Nyt saapi vihaisen soiton "miksei meidän lapsella ole kymppiä siinä ja siinä aineessa todistuksessa?" ..noin karrikoiden :) En minä niistä lahjoista...mutta hiukka arvostusta ei olisi pahitteeksi.

    • Luokanope -97

      Mulla meni ekat viisi työvuotta noissa merkeissä, ap! Yksinkertaisesti tein liikaa töitä, mietin liikaa, sitouduin liikaa. Saatuani omia lapsia tajusin, että kasvatusvastuu todella on vanhemmilla, ei tarhantädeillä tai tulevaisuudessa opettajalla. (Ilman omia lapsiakin tämän faktan voi sisäistää.)

      Se, ettei lapsi opi käyttäytymään tai olemaan koulussa, ei ole loppukädessä sinun ongelmasi. Vanhemmat saattavat pahan olonsa takia syytellä sinua. Kuitenkin sinä olet VAIN opettaja. Sinä _tarjoat mahdollisuuden_ oppia. Et voi pakottaa oppilaita oppimaan tai käyttäytymään kunnolla.

      Älä kanna taakkoja, jotka eivät kuulu sinulle. Tee se, minkä pystyt. Se riittää. Osa ikäluokasta kärsii oppimis- ja käytösvaikeuksista joka tapauksessa. Se ei ole sinun syysi.

      Älä anna puhelinnumeroasi oppilaiden koteihin. Järjestä mieluummin soittoaika kahdesti viikossa esim. klo 15 - 16. Päivystä se aika opehuoneessa.

      Pysy rentona ja huumorintajuisena, kun sinua syytellään. Jos joku soittaa sinulle haukkumapuhelun, kirjoita asiat ylös. Sano, että mietit näitä asioita. Vastaa sitten kirjallisesti: hyvin asiallisesti, ammattimaisesti ja ystävällisesti. Ole puhelimessa mahd. lyhytsanainen mutta yliystävällinen.

      Lepää. Älä opeta liian monimutkaisesti. Käytä valmiita matskuja ja openoppaita. Luo viikkorutiinit ja tuntirakenteet, joiden mukaan etenet koko ajan. Tee enintään 38 tuntia viikossa töitä kuten muutkin virkamiehet. Illat ovat sinun vapaa-aikaasi. Nuku, virkkaa, syö mutta ÄLÄ TEE TÖITÄ.

      Työtavoista: älä opeta liian taiturimaisesti. Uskalla pitää tylsiäkin tunteja. Yksi toiminnallinen hälinäpäivä viikossa on ihan tarpeeksi.

      Voin kertoa olleeni vuonna 2000 kanssasi tismalleen samassa jamassa. Otin haukut itseeni, koska koin, että niissä oli perää. Vasta nyt vanhempana (ja rupsahtaneena) näen asiat oikeassa valossa enkä kuuntele turhautuneiden&väsyneiden äitien jaarituksia tosissani ollenkaan. Omaa väsymystään he opettajiin vain purkavat.

      • Opet

        Hyvä, paikkansa pitävä ja asiallinen kirjoitus!

        Veikkaus: kohta kuitenkin saat vastakaikuna tähän kirjoitukseen ikäviä asioita...

    • Ope minäkin

      nuo kirjoitukset ja soitot, vai onko kyseessä ongelmaluokka?Itselle on tullut tosi vähän puheluja.Jos käyttäydyt kuin naikkonen BB:ssä en ihmettele, jos palautetta tulee!

    • voit

      vaihtamalla työpaikkaa.
      Et taida olla ihan oikeassa ammatissa, jos et osaa jättää asioita kouluun.
      Et voi kantaa koko maailman murheita omilla harteillasi.
      Opettele irrottautumaan!

      • ei opepopekaan

        kaikkia et pysty auttamaan ja ihmisten henkilökohtaiset asiat eivät kuulu sinulle. Sinun perushommaasi on se opettaminen. Heidän asiansa on oppia.
        Älä ota kaikkia kakaroita ja niitten vanhempia reppuusi,et niitä jaksa kantaa vaikka haluiaisitkin.
        Kirjoita kalenteriisi,mitä teet ja kun päivä loppuu,piste siihen.
        Hanki pienempi koulureppu,se,mihin mahtuu vain koulupäivä,opetus ja reksin asiat. Ei muuta.
        Ei tosiaankaan,oppilaan mummuasiat ja mummun asiat ei kuulu sulle,ei.

      • kyllä

        erimieltä - olet juuri oikeassa ammatissa, koska oikeasti välität.

        varmasti kokemus tuo kyvyn ottaa etäisyyttä. niin minulle on ainakin käymässä.

        välillä tuskailen ja mielestäni koko koulujärjestelmä on turha ja toimimaton, koska ratkaisemattomia ongelmia on liikaa. ja ärsyttää, ettei suomessa oikeasti välitetä ihmisestä, eivätkä lukuisat turvaverkot ja tahot tuota itseasiassa yhtään mitään...tulosta.

        no, jostakin sitten aina alkaa paistaa aurinko ja iloitsen siitä, että joku oppilas pääsee tunnelistaan ja alkaa hymyillä, tehdä tehtäviä yms. (yläkoulussa)

        jotkut vanhemmat ovat hankalia, he osaavat nykyisin vaatia niin paljon. asialinja on paras, kirjoita ylös, ota etäisyyttä ja vastaa vasta sitten. kiitos tulee jossain vaiheessa.

        vapaa-ajalla kannattaa tavata hauskoja ihmisiä ja tehdä kivoja juttuja. kun saat muuta ajateltavaa, niin jaksat elää myös koulun arkea kaiken kaaoksen keskellä.

        siis etäisyyttä, ajattele enemmän järjellä - sydän sinulla tuntuu joka tapauksessa olevan oikealla paikallaan! :)

    • Nimetön

      Aikani taistelin ja yritin jaksaa. Mulla on sama 24h-syndrooma (:

      Luovutin... nyt vaihdan työpaikkaa, jossa en opeta eikä ole koko ajan suurta katrasta luotsattavana! Ihanaa!!!

      Herätä keskustelua. Itse olen puhunut uupumuksestani kaikille mahdollisille, ja tuntuu, että muutkin ovat poikki. Pitäis pysähtyä yhdessä miettimään tätä menoa eikä höyrytä koko ajan! huh, huh!

    • Anonyymi

      9 luokka myyn wc papereita,kenellä ei äidille isi kerkesi

    • Anonyymi

      Optimistinen vastaus: ajattele positiivisesti yms jtsp. Fokusoituu löytämään kauniita hetkiä ja asioita jokaisesta päivästä ja luo distanssin työn kurjuuteen. Pitää suhtautua viileän stoalaisesti opetyön julmuuteen.

      Pragmaattinen vastaus: täällä useilla käytännön niksejä. Liikunta, seksi, uni rentouttavat, samoin taide, musiikki, kaikenlainen korkeakulttuuri.

      Pessimistinen vastaus: tässä työssä ei voi onnistua vaan ennemmin tai myöhemmin palaa loppuun ja tuhoutuu henkisesti ellei jopa myös fyysisesti. Riippuu henkilön jaksamisesta milloin tulee gameover. Opehomma on eläinrääkkäystä.

      Terveisin Åbeddaca

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3760
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      76
      1980
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1608
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      83
      1267
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1077
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1018
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      873
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      788
    Aihe