valokuva

Löydän laatikosta valokuva, siinä naurava lapsi seisoo puutarhassa, värikkään kukat jaloissaan. Miten onnelliseslta hän näyttää! mahtoiko hän tajuta tuolloin, että onni oli yhtä kestävää kuin jalanjäljet nousuveden hietikossa.

Mitähän hänelle tapahtui? hänet haudattiin kylmään yksinäiseen hautaan. Onnellisen hymyn varastivat katellisuus ja tuska, toivon ja uskon korvasivat valheet ja kieroilu. Miten paljon hän saikaan kestää, miten paljon hän muuttui, tuskin kukaan tunnistaisi minua samaksi, joka olen tuossa kuvassa.

Puutarha on lakastunut, vain mustat ruusut kukkivat kertoen surusta ja kuolemasta. Lapsen nauru on kadonnut vehreiden puiden varjosta iäksi.

Laitan kuvan pois, ei katumukselle ole tilaa. Mä tein minkä tein, vaikka se muutti mut kokonaan. Mutta eihän se ollut mun syyni, että jouduin taistelemaan elämästäni, oikeudestani olla, tuhota itseni jotta voisin syntyä uudelleen.

Nousen ja menen ulos, puutarhaan jossa mustat ruusut kukkivat kertoen surusta ja kuolemasta.
0152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Sudenmieli kirjoitti:

Löydän laatikosta valokuva, siinä naurava lapsi seisoo puutarhassa, värikkään kukat jaloissaan. Miten onnelliseslta hän näyttää! mahtoiko hän tajuta tuolloin, että onni oli yhtä kestävää kuin jalanjäljet nousuveden hietikossa.

Mitähän hänelle tapahtui? hänet haudattiin kylmään yksinäiseen hautaan. Onnellisen hymyn varastivat katellisuus ja tuska, toivon ja uskon korvasivat valheet ja kieroilu. Miten paljon hän saikaan kestää, miten paljon hän muuttui, tuskin kukaan tunnistaisi minua samaksi, joka olen tuossa kuvassa.

Puutarha on lakastunut, vain mustat ruusut kukkivat kertoen surusta ja kuolemasta. Lapsen nauru on kadonnut vehreiden puiden varjosta iäksi.

Laitan kuvan pois, ei katumukselle ole tilaa. Mä tein minkä tein, vaikka se muutti mut kokonaan. Mutta eihän se ollut mun syyni, että jouduin taistelemaan elämästäni, oikeudestani olla, tuhota itseni jotta voisin syntyä uudelleen.

Nousen ja menen ulos, puutarhaan jossa mustat ruusut kukkivat kertoen surusta ja kuolemasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu