Olen koko elämäni ajan ihastunut ja rakastunut pääasiallisesti naisiin. Pussailua pidemmälle en ole ajautunut naisten kanssa, mutta miehiä olen tuntenut ja miesten kanssa olen ollut ihan yhteisasumiseen asti - lähinnä kai siksi, että niin on oletettu ja niin ovat kaikki tehneet - vaikka en arvostakaan toisten perässä kulkemista ja matkimista. Se on vain ollut helpompaa. En ole ollenkaan vakuuttunut,olenko ollut koskaan oikeasti ihastunut kehenkään mieheen. Yrittänyt olen ja sitkeästi olenkin. Usein miessuhteiden aikana olen pitänyt itseni jotenkin etäällä kuitenkin ja samaan aikaan usein ollut ihastunut naiseen.
Nyt olen tavannut oikean ihannemiehen mielestäni, joka järjellä ajateltuna on kaikkea sitä, mitä voisin toivoa. Olin jo ajautumassa oikeaan suhteeseen kovaa vauhtia, kunnes tapasin sattumalta taas ihastukseni (naisen) joka oli jäänyt mieleen jo aiemmalta ajalta. Tuo nainen pisti taas hetkessä pääni sekaisin ja maan jalkojeni alla tärisemään, vaikkei meillä mitään olekaan. Muistin taas miltä tuntuu olla oikeasti ihastunut. Nyt miespuolinen ystäväni ihmettelee taas, mitä on tapahtunut ja miksi vetäydyn.
Tätä samaa rataa on jatkunut koko elämäni, enkä ole enää mikään untuvikkokaan, enkä tiedä mitä pitäisi tehdä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Miksi et ole antanut rakkaudelle tilaa ratkaisuissasi? Onko syy tosiaan se, että "kuuluu olla heterosuhteessa" sanoivat tunteet mitä tahansa? Entä oletko koskaan tunnustanut tunteesi naiselle?
Luultavasti tämä ihannemiehesi toivoisi sinulta rakkautta, jos alat hänen kanssaan parisuhteeseen. Ja eikö hän sen ansaitsisikin?
Ja sinä itse: etkö itse ansaitsisi parisuhteen, jossa on molemminpuolista rakkautta? Ehkä sitten naisen kanssa...
Hyviä kysymyksiä. Olen tosiaan kai kieltänyt itseltäni rakkauden, siinä pelossa että sen julkituominen ja toteuttaminen maksaisi liian paljon. Joten olen elänyt järkiratkaisujen mukaan ja valitettavasti ihan liian usein vetänyt siihen toisenkin ihmisen mukaan.
Toki toinen ihminen ansaitsee vain rakkauden, jos parisuhteeseen lähtee mukaan. Siksipä en nytkään tiedä mitä tehdä, sillä olen koko ajan epävarmempi mitä tunnen tätä uutta ystävääni kohtaan (tai tunnenko mitään.) En edes tiedä mitä olen suuntautumiseltani täysin, mutta periaatteessa ajatus parisuhteesta miehen kanssa tuntuu muuttuvan koko ajan ahdistavammaksi ja epämiellyttävämmäksi. Ehkäpä olisi aika olla itselleen ja muille täysin rehellinen, mutta miten uskaltaa ottaa se askel - siinähän sitä ongelmaa.
miksi kaikki pitäisi tuoda julki?
tiedätkö hänen suuntautumisestaan?
Siis julkituomisella tarkoitan, että alkaisin elää muun kuin näennäisen heteron elämää (siis kaapista ulos kind of...) Muuna kuin heterona eläminen ja sen näyttäminen käytännössä ei välttämättä ole vielä nykyaikanakaan helppo toteuttaa.
Mutta ihastuksen suuntautumisesta en tiedä, eikä se tässä nyt olekaan pääasia loppujen lopuiksi.