Oli ikävää huomata että Hannen kaverikaan ei näe siinä mitään väärää että pelehditään varatun miehen kanssa. Miksi tuollainen on hyväksyttävää talossa, koska kuitenkin siviilissä tuollainen käytös naiselta saa aikaan melkoisen metelin ja nainen melkein lynkataan. Mitenhän olisi jos tilanne osuisi omalle kohdalle. Nainen voi myös sanoa EI varatulle miehelle.
BB Extra
eilen :/
3307
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
mutta täytyy nyt muistaa, että kyseessä oli HANNEN kaveri, joka varmasti ajatteli edes hitusen puolueellisesti.
vartijat, mites nyt pikkujouluaikaan?, miehet - varatut - varsinkin lähtevät juhlista niitten "munahaukkojen" matkaan, niin kenelle kuuluu vastuu?, eikos sen varatun miehen pitäisi sanoa EI OLEN VARATTU, pyytää saa aina, mutta pakko ei ole antaa. Siispä en näe tätä Hannen vikana, kyllä se syy on vain Ollin, heikko luonto, ei muuta voi sanoa, paskan möivät.
että ajattelisi kolmannen osapuolen tunteita hän ei olisi ryhtynyt tuohon kähmintään ollenkaan.