Kiiltomato
siis Kiiltomadossa on pääkirjoitus, joka on Kirjailijanaluille aika kiinnostavaa tekstiä.
Nettailkaa.
____
Täällä on nykyisin aika vähän tekstejä. Laitan tän yhden tuolta jatkonovellipuolelta taas, kun kiinnostais kritiikki.
Siis tää on jatkonovellista Mustavalkonaamio. Et meneeks tää jotenkin yli hilseen niihin muihin siellä olevien jatkojen kaa?
Niin sitä vois jotenkin teoretisoida mulle. voitte piirtää kaavankin. et miten se punainen lanka OIKEASTI pitäisi mennä, muuten mä en varmaan ikinä tajuu
ellen tarpeeksi saa kaavoja ja kirjaimia selvitettyä.
Please kriitikkoväki, hei haloooo siellä.
(Ja saa olla asiatontakin kritiikkiä, sillä minähän ne niputan sitten kuin halkomotit, sano. Joo.)
_________________________
siis tää mun osuus mustavalkonaamarista:
Ne olivat tosiaan tyyppejä, jotka osasivat olla irrallaan yleisestä porukasta,
omaperäisesti omalla tavallaan aina valmistella juttuja. Usein he tarjoavat kaikenlaista pikku yllätystä, niin että kaikenmaailman ohikulkijatkin sitten saavat päähänsä tarpeeksi pörinää. Siis itse asiassa aikamoisen erilaisia juttuja, jotka eivät ainakaan maistu muovilta. Muovista he eivät sen kummemmin muutenkaan perusta, sillä heidän rakentamansa majatkin on taitavasti koottu savesta, oljesta ja palmunlehvistä. He olivat aina olleet hyvin taitavia hyödyntämään kaikkea eteen tulevaa, sillä nytkin vähän kuin juhlansa kunniaksi olivat repineet jotain päreitä kainaloista, ja hymisivät iloisen rytmikkäästi viidakon kätköissä laulellen ihan omia laulujaan... se sama mainoshan oli kiirinyt hermostuttavasti jo ties monettako kertaa yötäpäivää saaden yhden jos toisenkin alkuasukkaan virittäytymään lähes samoille sfääreille... koko viidakon väki sekavana sekametelisoppana. Jo oli aikoihin eletty! Sillä nyt jopa Mustis tunsi hänkin jokseenkin outoja värähtelyjä, ellei suorastaan sietämätöntä uteliaisuutta. Vielä hetken Mustavalkonaamio malttoi riipuskella riippukeinussaan, pohdiskeli joutavia ja päätti sitten viimein ryhdistäytyä. Olihan hän jo muutaman päivän norkoillut kotikulmillaan reporankana makustellen viimeisiä liemipöntöstä heruneita vehnäyrttisekoituksia.
Mustis oikaisi reippain mielin hieman ryttyyntyneitä violetin-purppuranvärisiä sukkiksiaan. Tuntuivat kiristävän niin penteleesti. Mikä tässä nyt mättää? Ettei vaan olisi ollut liiankin laiskanpulskeana viimeajat, vajonnut lähes deekikselle ja päässyt salakavalasti tukevoitumaan, eikä ollut taaskaan muistanut varoa yliannostelemasta liemiruokaansa. Viidakon kutsujen villitsemänä oli ozzymaisesti viime ajat rulettanut, nähnyt outoja uniaan ja karjahdellut taas ihan omia Mustis rulaa! -juttujaan, ja nyt lähipiirin liaaneissa keikkuvat ja roikuskelevat marakatitkin kiljahtelivat ja nyökyttelivät toisilleen rikkiviisaan ymmärtäväisesti. Tottahan hekin osasivat pistää merkille, että jotenkin näytti nyt siltä, että mustiksen kokotrikoot olivat alkaneet muistuttaa kireämpääkin kireää makkarankuorta. Mustis tästä kaikesta tietämättömänä kertakaikkiaan vain jatkoi myhäilyään itsetyytyväisesti, kunnes Leijona alkoi kivenheiton päässä liikehtiä levottomasti. Sen liikehdintä johtui yhä voimistuvasta viidakkorummutuksesta ja älämölöstä. Nyt Mustavalkonaamiokin alkoi heräillä todellisuuteen ja hölläsi huppuaan saadakseen kaivettua korvallistaan. Siinä siis hetkeksi keskittyi karistelemaan vaikkuja korvistaan. No jopas ääntä alkoi heti kuulua yhä suuremmalla ämyrillä niin, että Mustavalkonaamion teki mieli silpaista naamarinsakin huit helkkariin, mutta onneksi ei sitten kuitenkaan riuhtaissut sitä kasvoiltaan... sillä sen tempauksen jos olisi tehnyt....tietäähän miten siinä aina käy... siitä ei yleensä hyvää seuraa. Eipä hyvää seuraa... Joten onneksi malttoi mielensä tällä kertaa, sillä nyt Mustis muisti, että oikeastaan ne pygmien valmistamat yrttisekoitukset olivat aina kiinnostaneet häntä siinä määrin, että päättikin siinä samassa lähteä heidän karismaattisen keulahahmonsa luokse kyselemään, josko he olivat saaneet viidakkorumpumainoksensa mainostamat uudet myrkkysekoituksensa jo riittävästi testattua.
Reissuunhan se oli taas lähdettävä. Mustis käväisi kiireesti vielä ennen lähtöään tekniikan labrassaan, paineli siellä asiantuntevasti muutamia vimpaimia ja nappuloita, ja nappasi keskellä luolaa retkottavasta työkalupakista turhantärkeätkin roinat, paikantimet sun muut vempaimet, mukaansa varmuuden vuoksi. Viimeksi heimopäällikön luona käydessään oli joutunut säätämään kotisivuja ja nettiyhteyksiä sun muita. Eihän sitä koskaan tiedä mikä missäkin mättää, joten parasta olla aina valmiina... Mustis paiskasi pakin kiinni niin että mutterit kilahti ja varmisteli vielä luolasta lähtiessään, että muutamat katosta irrallisina roippeina roikkuvat hämähäkinseitteinä sojottavat piuhat olivat siististi omilla paikoillaan. Kun kaikki oli moitteettomassa kunnossa hän lähti rientämään kohti vesiputousta. Uskollinen Leijona seuranaan tämä salainen ylipäällikkö eteni sille tielleen salamaa nopeammin, ja olikin koht´sillään kääpiöheimolaisten asuttamassa laaksossa, mutta kukaan ei tietenkään vielä tässä menonjytkeessä havainnut häntä, sillä kaikkihan sen tietävät, että: ”Et koskaan löydä mustista, hän löytää Sinut.”
_____________
Kiitos!
siis Kiiltomadossa on pääkirjoitus, joka on Kirjailijanaluille aika kiinnostavaa tekstiä.
Nettailkaa.
____
Täällä on nykyisin aika vähän tekstejä. Laitan tän yhden tuolta jatkonovellipuolelta taas, kun kiinnostais kritiikki.
Siis tää on jatkonovellista Mustavalkonaamio. Et meneeks tää jotenkin yli hilseen niihin muihin siellä olevien jatkojen kaa?
Niin sitä vois jotenkin teoretisoida mulle. voitte piirtää kaavankin. et miten se punainen lanka OIKEASTI pitäisi mennä, muuten mä en varmaan ikinä tajuu
ellen tarpeeksi saa kaavoja ja kirjaimia selvitettyä.
Please kriitikkoväki, hei haloooo siellä.
(Ja saa olla asiatontakin kritiikkiä, sillä minähän ne niputan sitten kuin halkomotit, sano. Joo.)
_________________________
siis tää mun osuus mustavalkonaamarista:
Ne olivat tosiaan tyyppejä, jotka osasivat olla irrallaan yleisestä porukasta,
omaperäisesti omalla tavallaan aina valmistella juttuja. Usein he tarjoavat kaikenlaista pikku yllätystä, niin että kaikenmaailman ohikulkijatkin sitten saavat päähänsä tarpeeksi pörinää. Siis itse asiassa aikamoisen erilaisia juttuja, jotka eivät ainakaan maistu muovilta. Muovista he eivät sen kummemmin muutenkaan perusta, sillä heidän rakentamansa majatkin on taitavasti koottu savesta, oljesta ja palmunlehvistä. He olivat aina olleet hyvin taitavia hyödyntämään kaikkea eteen tulevaa, sillä nytkin vähän kuin juhlansa kunniaksi olivat repineet jotain päreitä kainaloista, ja hymisivät iloisen rytmikkäästi viidakon kätköissä laulellen ihan omia laulujaan... se sama mainoshan oli kiirinyt hermostuttavasti jo ties monettako kertaa yötäpäivää saaden yhden jos toisenkin alkuasukkaan virittäytymään lähes samoille sfääreille... koko viidakon väki sekavana sekametelisoppana. Jo oli aikoihin eletty! Sillä nyt jopa Mustis tunsi hänkin jokseenkin outoja värähtelyjä, ellei suorastaan sietämätöntä uteliaisuutta. Vielä hetken Mustavalkonaamio malttoi riipuskella riippukeinussaan, pohdiskeli joutavia ja päätti sitten viimein ryhdistäytyä. Olihan hän jo muutaman päivän norkoillut kotikulmillaan reporankana makustellen viimeisiä liemipöntöstä heruneita vehnäyrttisekoituksia.
Mustis oikaisi reippain mielin hieman ryttyyntyneitä violetin-purppuranvärisiä sukkiksiaan. Tuntuivat kiristävän niin penteleesti. Mikä tässä nyt mättää? Ettei vaan olisi ollut liiankin laiskanpulskeana viimeajat, vajonnut lähes deekikselle ja päässyt salakavalasti tukevoitumaan, eikä ollut taaskaan muistanut varoa yliannostelemasta liemiruokaansa. Viidakon kutsujen villitsemänä oli ozzymaisesti viime ajat rulettanut, nähnyt outoja uniaan ja karjahdellut taas ihan omia Mustis rulaa! -juttujaan, ja nyt lähipiirin liaaneissa keikkuvat ja roikuskelevat marakatitkin kiljahtelivat ja nyökyttelivät toisilleen rikkiviisaan ymmärtäväisesti. Tottahan hekin osasivat pistää merkille, että jotenkin näytti nyt siltä, että mustiksen kokotrikoot olivat alkaneet muistuttaa kireämpääkin kireää makkarankuorta. Mustis tästä kaikesta tietämättömänä kertakaikkiaan vain jatkoi myhäilyään itsetyytyväisesti, kunnes Leijona alkoi kivenheiton päässä liikehtiä levottomasti. Sen liikehdintä johtui yhä voimistuvasta viidakkorummutuksesta ja älämölöstä. Nyt Mustavalkonaamiokin alkoi heräillä todellisuuteen ja hölläsi huppuaan saadakseen kaivettua korvallistaan. Siinä siis hetkeksi keskittyi karistelemaan vaikkuja korvistaan. No jopas ääntä alkoi heti kuulua yhä suuremmalla ämyrillä niin, että Mustavalkonaamion teki mieli silpaista naamarinsakin huit helkkariin, mutta onneksi ei sitten kuitenkaan riuhtaissut sitä kasvoiltaan... sillä sen tempauksen jos olisi tehnyt....tietäähän miten siinä aina käy... siitä ei yleensä hyvää seuraa. Eipä hyvää seuraa... Joten onneksi malttoi mielensä tällä kertaa, sillä nyt Mustis muisti, että oikeastaan ne pygmien valmistamat yrttisekoitukset olivat aina kiinnostaneet häntä siinä määrin, että päättikin siinä samassa lähteä heidän karismaattisen keulahahmonsa luokse kyselemään, josko he olivat saaneet viidakkorumpumainoksensa mainostamat uudet myrkkysekoituksensa jo riittävästi testattua.
Reissuunhan se oli taas lähdettävä. Mustis käväisi kiireesti vielä ennen lähtöään tekniikan labrassaan, paineli siellä asiantuntevasti muutamia vimpaimia ja nappuloita, ja nappasi keskellä luolaa retkottavasta työkalupakista turhantärkeätkin roinat, paikantimet sun muut vempaimet, mukaansa varmuuden vuoksi. Viimeksi heimopäällikön luona käydessään oli joutunut säätämään kotisivuja ja nettiyhteyksiä sun muita. Eihän sitä koskaan tiedä mikä missäkin mättää, joten parasta olla aina valmiina... Mustis paiskasi pakin kiinni niin että mutterit kilahti ja varmisteli vielä luolasta lähtiessään, että muutamat katosta irrallisina roippeina roikkuvat hämähäkinseitteinä sojottavat piuhat olivat siististi omilla paikoillaan. Kun kaikki oli moitteettomassa kunnossa hän lähti rientämään kohti vesiputousta. Uskollinen Leijona seuranaan tämä salainen ylipäällikkö eteni sille tielleen salamaa nopeammin, ja olikin koht´sillään kääpiöheimolaisten asuttamassa laaksossa, mutta kukaan ei tietenkään vielä tässä menonjytkeessä havainnut häntä, sillä kaikkihan sen tietävät, että: ”Et koskaan löydä mustista, hän löytää Sinut.”
_____________
Kiitos!
Vastaukset 3
Vanhimmat
on nimetty Karo Hämäläinen. Hyvä tyyppi! Saapa nähdä miten mato alkaa kiillellä hänen ohjauksessaan. Uskon että vilkastuu. :)
Täytyy sanoa, että mä en oikeen ymmärrä tätä jatkonovelli-jutskailua. Jos nyt saa sanoa asiattomastikin ja suoraan, niin... Sä kirjoitat ihan hauskasti ja sujuvasti, mutta mun mielestä sä tuhlaat aikaasi ja sulla olis potentiaalia tehdä enemmän!
Mulla on kai joku kivikautinen käsitys, että kirja syntyy silleen että ensin on hyvä idea ja sit siitä tehdään suunnitelma ja sit kirjoitetaan. Jatkokertomukseen kai jokainen kirjottaa mitä mieleen tulee? Ei siinä ole alkua eikä loppua, vain keskikohdan pätkiä. Ei kai sellaisessa voi ollakaa mitään punaista lankaa?
Mun mielestä sä tarviit jonkun sikahyvän idean, sellasen johon et kyllästy, sellasen jonka haluut tehdä alusta loppuun asti. Sellasen, että pääasia ei ole pelkkä hauskasti kirjoittaminen tai inspiraatio tai itseilmaisu vaan HYVÄ TARINA. Jos haluat kirjoittaa lyhyitä tekstejä, joissa pääset kikkailemaan sanoilla ja tuomaan persoonaasi esille, kirjoita pakinoita.
jatkonovelli-jutskailusta ja yleensäkin näillä palstoilla esiintymisestä. Kun laitan esimerkiksi runopalstalle pienen riimin, niin päivän aikana sen lukee (no jos ei lue niin ainakin silmäilee) 50 ihmistä.
siis päivän aikana. Missäpä muualla tekstejäni kukaan ihminen lukisi?
Ja miksi kirjoitan julkisesti. Ihan vaan sen vuoksi, koska en halua arkistoida tekstejäni. Koen, että kirjoittamalla, no jos en nyt joka päivä aina, niin harjoittelen tulevaisuuteen, pistän ikäänkuin pankkiin.
En todellakaan suoraan sanottuna pystyisi keksimään aihetta ilman jatkonovellipuolella toisen kirjoittajan tekstillään antamasta aiheesta. Toinen antaa tekstillään minulle sen inspiraation kirjoittaa. Se on mielestäni hieno asia.
Olen ennenkin kirjoittanut ja mainitsen sen taas kerran, että NAUTIN kirjoittamisesta ja jatkonovelli -juttuja kirjoittaessani pääsen joskus jopa
"l e n t ä m ä ä n". Ja se on hieno tunne se.
Jos eilen satuit katsomaan Mauri Kunnaksesta dokumentin telkkarista pistin ilokseni merkille, että hän sanoi siinä yhdessä kohdassa piirustuspöytänsä ääressä, jotenkin niin, että:
"kirjoittaessani ja piirtäessäni aiheita (siis kirjasi paperille kaikenlaisia juttujaan) hän on huomannut, että
ANTAA TULLA VAAN KAIKKI SIIHEN PAPERILLE."
Käsitin, että hän toimii samoin kuin minä jatkojuttuja kirjoittaessani, pistän ne KAIKKI älyttömimmätkin koukerot, koska ne ovat minun
luonnoksiani. Aika vähän niitä fiilailen, kirjoitan ne hyvinkin nopeasti ja pistän näkyville.
Mielestäni tällaisten palstojen tarkoituskin on juuri se, että mahdollisimman moni saisi tuotoksiaan esiin.
Olen lähettänyt "oikeita" tekstejäni, paljon isompia kuin pakinat, mutta VIELÄ ei ole tullut tuloksia. Viimeksi kun kysyin erään käsikirjoituksen kohtaloa sähköpostitse sieltä tuli alle kymmenessä minuutissa vastaus, (mutta ei mitään lopullista). Eikö sekin ole jo yllättävää, että sähköpostilla kysymykseen saa nopean vastauksen isolta talolta.Ainakin minä yllätyin, yleensä eivät juuri korvaa lopsauta nopeasti.
Toisaalta ollaan kai menossa Suomessakin siihen, että omakustannetaan ja kirjailijatkin vaihtavat rohkeammin taloja kuin ennen.
Maailma muuttuu kaikin tavoin.
¤
Kiitos kommenteistasi taas kerran.
Kirjoittamisiin.