Tukiaiset lopetettava
Uuden Seelannin valtio päätti lopettaa maatalaustukiaiset kokonaan vuonna 1984. Alussa aiheesta oli paljonkin väittelyjä ja keskustelua ja etenkin maanviljelijät vastustivat hanketta.
Tässä muitamia syitä tukien poistamiseen.
Maanviljelijöiden joukossa katkeruutta – tukiaisia ei kuitenkaan jaeta tasan tai oikeudenmukaisesti.
Ei-maanviljelijöien mielestä epäoikeudenmukaisuutta – he maksavat tuet ja uudestaan vielä kalliina ruokatarvikkeina.
Tukiaiset tukevat ylituotantoa, joka alentaa hintoja ja tuloksena on, että tarvitaan entistä enemmän tukiaisia.
Tukiaiset kannustavat viljelemään myös viljelykelvotonta maata, jota kuitenkin kannattaa viljellä tukiaisten takia.
Suuri osa tukiaisista kulkee maanviljelijöiltä nopeasti muille, kuten maatalouskoneiden myyjille ja lannoitustuotteiden valmistajille, mikä kumoaa koko tukiaisten tarkoituksen.
Omituisia byrokratian kukkasia: maksetaan maanviljelijäille peltojen palauttamisesta luonnontilaan kun heille ennen maksettiin siitä että tekevät peltoja. Samaan aikaan ne, jotka eivät koskaan luonnonmaisemaa pilanneetkaan, eivät saaneet mitään.
Estitettiin väitteitä että koko maataloustoiminta tulee kitumaan ja katoamaan maasta, tuloksena on valtavat määrät työttömiä ja yleisesti ottaen tuloksena on kurjuutta ja köyhyyttä. Noin 800 farmia lopettikin, mutta tämä on vain 1% kaikista maan farmeista, ero on siis mitätön. Lammasfarmareihin leikkaus koski rajuimmin sillä he saivat aiemmin eniten tukiaisia. Maatalouteen liittyvät sektorit kuten pakkaaminen, kemianteollisuus jne. kärsivät jonkin verran, mutta syynä oli lähinnä tukiajoista jäänyt tehottomuus.
Tukia ei leikattu kerralla vaan oli kuuden vuoden siirtymäaika. Tämän ajan lopussa siis 1% farmeista oli lopettanut ja jäljellejääneiden 99%:n tulot kasvoivat tasaisesti. Siirtymäajan jälkeen maatalous on voimakkaimmin kasvanut elinkeinoelämän ala Uudessa Seelannissa. Maataloustuotannon osuus bruttokansantuotteesta on kasvanut 14.2%:sta (1987) 16.6%:iin (2000). Maaseudun asukasluku on säilynyt samana suhteessa koko maan asukaslukuun, eli toisin sanoen maaseutu ei ole tyhjentynyt.
Farmeilla on hiukan vähemmän työvoimaa kuin alussa, mutta vastaavasti enemmän muuta liikentoimintaa kuten turismia. Maataloustuotanto on kasvanut keskimäärin 5.9% vuodessa tukiaisten lopettamisen jälkeen. Tukiaisten aikana kasvu oli keskimäärin 1% vuodessa. Lampaiden määrä on vähentynyt 29% mutta nautojen määrä kasvanut 35%. Lammasfarmit olivat tuetuimpia farmeja tukiaikana. Nyt farmit mukautuvat paremmin kysynnän mukaan. Esimerkiksi maidontuotannon hinta on maailman alhaisimpia, tehokkaiden menetelmien ansiosta. Vuoden 1984 jälkeen maataloustuotteiden vienti on rahassa mitaten viisinkertaistunut ja laajuudessa (kohdemaiden lukumäärässä) mitaten kymmenkertaistunut.
Vuonna 2001 valtion kokonaistuki (eri muodoissa, esim. tiehankkeet) maataloudelle on vain 1% maatalouden tuotannosta. Muissa kehittyneissä maissa vastaava arvo on 31%. Tukiaisten poistaminen antaa viljelijöille enemmän vapautta kun heidän toimeentulonsa ei ole tukiaisiin sidottua, mutta samalla edellyttää tehokkuutta. Näinhän asia on kaikessa liiketoiminnassa – paitsi valtion tukemassa, jossa ongelmia riittää.
Loppujen lopuksi on hyvin vähän ihmisiä jotka jälkikäten ajatellen eivät olisi halunneet lopettaa tukiaisia. Maanviljelijät ovat tyytyväisiä siitä että eivät ole riippuvaisia valtion almuista, että heidän työstään maksetaan markkinahinta ja että heidän tuotantonsa ja kannattavuutensa on parantunut rajusti. Kuluttajat pitävät halvoista hinnoista ja kilpailun takaamasta laadunvalvonnasta. Valtio ja veronmaksajat pitävät siitä että rahaa menee rajusti vähemmän, verotuloja on enemmän ja että maaseutu ei autioitunutkaan.
“The New Zealand experience strongly suggests that most of the supposed objectives of agricultural subsidies and market protections—to maintain the traditional appearance of the countryside, to protect the environment, to ensure food security at home and combat food scarcity abroad, to help the family farmer and to slow the corporate take-over of agriculture—are better achieved by their absence.”
Eli päin vastoin kuin tukiaisten kannattajat Suomessakin hokevat, uhat eivät toteutuneet vaan kävi melkeinpä päin vastoin. Muualla elinkeinoelämässä sellaista toimintaa ei tehdä, joka ei kannata; maataloudessa (ja muilla tuetuilla aloilla) siihen peräti kannustetaan. Tämähän ei koske vain maataloutta vaan kaikkia raskaasti tuettuja aloja, esimerkiksi telakkateollisuutta.
Kun joku kuitenkin älähtää että vihaan maaseutua tai että heilläkin on oikeus työntekoon tai että siellä on raskasta elää... niin mikä ylläesitystä oikeasti viittaa siihen että ajattelisin noin? Mikä Uuden Seelannin maanviljelijöillä on huonommin kuin ennen tukiaisten lopettamista? Tukiaiset kaiken lisäksi pakottavat maanviljelijää keskittymään epäoleelliseen – tukiaisten maksimoimiseen – sen sijaan että keskittyisi tuotteiden parantamiseen, tuottavuuden hiomiseen jne.
Tuilla ei saada sitä mitä niillä haetaan, mutta paljon ongelmia kyllä. Milloin Suomessa uskalletaan ottaa tukiaisten älyttömyydet puheeksi?
Uuden Seelannin valtio päätti lopettaa maatalaustukiaiset kokonaan vuonna 1984. Alussa aiheesta oli paljonkin väittelyjä ja keskustelua ja etenkin maanviljelijät vastustivat hanketta.
Tässä muitamia syitä tukien poistamiseen.
Maanviljelijöiden joukossa katkeruutta – tukiaisia ei kuitenkaan jaeta tasan tai oikeudenmukaisesti.
Ei-maanviljelijöien mielestä epäoikeudenmukaisuutta – he maksavat tuet ja uudestaan vielä kalliina ruokatarvikkeina.
Tukiaiset tukevat ylituotantoa, joka alentaa hintoja ja tuloksena on, että tarvitaan entistä enemmän tukiaisia.
Tukiaiset kannustavat viljelemään myös viljelykelvotonta maata, jota kuitenkin kannattaa viljellä tukiaisten takia.
Suuri osa tukiaisista kulkee maanviljelijöiltä nopeasti muille, kuten maatalouskoneiden myyjille ja lannoitustuotteiden valmistajille, mikä kumoaa koko tukiaisten tarkoituksen.
Omituisia byrokratian kukkasia: maksetaan maanviljelijäille peltojen palauttamisesta luonnontilaan kun heille ennen maksettiin siitä että tekevät peltoja. Samaan aikaan ne, jotka eivät koskaan luonnonmaisemaa pilanneetkaan, eivät saaneet mitään.
Estitettiin väitteitä että koko maataloustoiminta tulee kitumaan ja katoamaan maasta, tuloksena on valtavat määrät työttömiä ja yleisesti ottaen tuloksena on kurjuutta ja köyhyyttä. Noin 800 farmia lopettikin, mutta tämä on vain 1% kaikista maan farmeista, ero on siis mitätön. Lammasfarmareihin leikkaus koski rajuimmin sillä he saivat aiemmin eniten tukiaisia. Maatalouteen liittyvät sektorit kuten pakkaaminen, kemianteollisuus jne. kärsivät jonkin verran, mutta syynä oli lähinnä tukiajoista jäänyt tehottomuus.
Tukia ei leikattu kerralla vaan oli kuuden vuoden siirtymäaika. Tämän ajan lopussa siis 1% farmeista oli lopettanut ja jäljellejääneiden 99%:n tulot kasvoivat tasaisesti. Siirtymäajan jälkeen maatalous on voimakkaimmin kasvanut elinkeinoelämän ala Uudessa Seelannissa. Maataloustuotannon osuus bruttokansantuotteesta on kasvanut 14.2%:sta (1987) 16.6%:iin (2000). Maaseudun asukasluku on säilynyt samana suhteessa koko maan asukaslukuun, eli toisin sanoen maaseutu ei ole tyhjentynyt.
Farmeilla on hiukan vähemmän työvoimaa kuin alussa, mutta vastaavasti enemmän muuta liikentoimintaa kuten turismia. Maataloustuotanto on kasvanut keskimäärin 5.9% vuodessa tukiaisten lopettamisen jälkeen. Tukiaisten aikana kasvu oli keskimäärin 1% vuodessa. Lampaiden määrä on vähentynyt 29% mutta nautojen määrä kasvanut 35%. Lammasfarmit olivat tuetuimpia farmeja tukiaikana. Nyt farmit mukautuvat paremmin kysynnän mukaan. Esimerkiksi maidontuotannon hinta on maailman alhaisimpia, tehokkaiden menetelmien ansiosta. Vuoden 1984 jälkeen maataloustuotteiden vienti on rahassa mitaten viisinkertaistunut ja laajuudessa (kohdemaiden lukumäärässä) mitaten kymmenkertaistunut.
Vuonna 2001 valtion kokonaistuki (eri muodoissa, esim. tiehankkeet) maataloudelle on vain 1% maatalouden tuotannosta. Muissa kehittyneissä maissa vastaava arvo on 31%. Tukiaisten poistaminen antaa viljelijöille enemmän vapautta kun heidän toimeentulonsa ei ole tukiaisiin sidottua, mutta samalla edellyttää tehokkuutta. Näinhän asia on kaikessa liiketoiminnassa – paitsi valtion tukemassa, jossa ongelmia riittää.
Loppujen lopuksi on hyvin vähän ihmisiä jotka jälkikäten ajatellen eivät olisi halunneet lopettaa tukiaisia. Maanviljelijät ovat tyytyväisiä siitä että eivät ole riippuvaisia valtion almuista, että heidän työstään maksetaan markkinahinta ja että heidän tuotantonsa ja kannattavuutensa on parantunut rajusti. Kuluttajat pitävät halvoista hinnoista ja kilpailun takaamasta laadunvalvonnasta. Valtio ja veronmaksajat pitävät siitä että rahaa menee rajusti vähemmän, verotuloja on enemmän ja että maaseutu ei autioitunutkaan.
“The New Zealand experience strongly suggests that most of the supposed objectives of agricultural subsidies and market protections—to maintain the traditional appearance of the countryside, to protect the environment, to ensure food security at home and combat food scarcity abroad, to help the family farmer and to slow the corporate take-over of agriculture—are better achieved by their absence.”
Eli päin vastoin kuin tukiaisten kannattajat Suomessakin hokevat, uhat eivät toteutuneet vaan kävi melkeinpä päin vastoin. Muualla elinkeinoelämässä sellaista toimintaa ei tehdä, joka ei kannata; maataloudessa (ja muilla tuetuilla aloilla) siihen peräti kannustetaan. Tämähän ei koske vain maataloutta vaan kaikkia raskaasti tuettuja aloja, esimerkiksi telakkateollisuutta.
Kun joku kuitenkin älähtää että vihaan maaseutua tai että heilläkin on oikeus työntekoon tai että siellä on raskasta elää... niin mikä ylläesitystä oikeasti viittaa siihen että ajattelisin noin? Mikä Uuden Seelannin maanviljelijöillä on huonommin kuin ennen tukiaisten lopettamista? Tukiaiset kaiken lisäksi pakottavat maanviljelijää keskittymään epäoleelliseen – tukiaisten maksimoimiseen – sen sijaan että keskittyisi tuotteiden parantamiseen, tuottavuuden hiomiseen jne.
Tuilla ei saada sitä mitä niillä haetaan, mutta paljon ongelmia kyllä. Milloin Suomessa uskalletaan ottaa tukiaisten älyttömyydet puheeksi?
Vastaukset 32
Vanhimmat
laittaa lähde jos jonkun muun tekstiä kopio, vai ihanko oikea Aapo Puska itse siellä taas huutelee?
kun palkaansaajilta poistetaan lomakorvaukset ja lomarahat ym korvaukset lomalla tekemättömästä työstä.Montakohan kymmentä miljardia tämäkin systeemi maksaa yhteiskunnalle.Palkankorotuksista voitaisiin myös luopua.Ei Brasiliassakaan orjatyövoimalle makseta vuotuisia korotuksia eikä Kiinassa tunneta länsimaisia loma-aikoja.Luullaan ettei suomalaiset pärjää kiinalaisten palkkatasolla mutta tosi on että työ alkaa maistumaan entistä paremmalta kun siirrytään Kiinan systeemiin.
Niin, Tämä uusi-seelanti ja sen tukipolitiikka se vain palaa tänne aikaajoin
ONko kirjoittaja perillä mitä muita muutoksia maassa tapahtui tuolloin?
http://www.bryggare.net/tyoelama/UuSe2.htm
Tuossa vähän sitten vähän toisenlainen tietoisku reformista.
Kaikki mikä kiiltää, ei ole kultaa
ero on mm. Suomen ja Uuden seelannin ilmastossa!
Toisaalla ei tarvi viettää pitkää kylmää talvea, vaan kuukauden kylmä kausi. Tällaiset asiat vaikuttavat PALJON tehokkaassa ja tuottavassa maataloudessa.
Kun Uuden-Seelannin ilmasto ja maaperä on huikeasti edullisempi kuin Suomen, niin miksi emme osta maatalouden tuotteita juuri Uudesta Seelannista.
Miksi emmme puolestamme tee 100 - 120 vrk. kasuvukauden Suomessa maatalouden tappioiden sijaan jotakin meille sopivaa työtä?
Kaupassa on erinomaista pakastettua lampaanlihaa juuri Uudesta Seelannista. Edullista se on meikäläiseen verrattuna vaikka Uusi-Seelanti ei tukiaisia maksa.
Miksi ylipäätään teemme täällä mitään? Tuolla ajattelumallilla 99% teollisuudesta voitaisiin siirtää ulkomaille. Mutta kovasti tunnutte sitä vastustavan..
Ei taida löytyä kovinkaan yksityistä montaa alaa missä pärjäisimme, jos verrataan ulkomaiseen. Porotalous vois olla yksi.
Suomessa tultavan toimeen?
Monet todella ajattelevat, että Suomen pankin setelipainolla...
Maataloudessa on hukattu se yksinkertainen tosiasia, että (myös tukiais)rahalla täytyy olla jossakin katetta.
Teollisuuden ja palveluiden ja niiden työntekijöiden täytyy hankkia raha ihan oikeilta markkinoilta. Vain tätä rahaa voidaan käyttää esin. maatalouden tekohengittämiseen.
Edellinen kirjoittaja olisi sitä mieltä että maataloustuotteet pitää ostaa sieltä missä tuotanto on halvinta, niin miksi tätä ei saa sitten soveltaa suomalaiseen teollisuuteen?
Muuta en viiti kommentoida...
8ja puolen kk työstä.Kiinassa maksetaan 1kk palkka 12 kk työstä.Kummassako on katetta enemmän,kumpi lorvii työpaikalla,kumpi on edullisempaa?
sitä kaninlihaa.
ostaa sieltä, mistä saa edullisesti jotakin mitä tarvitaan.
Kun arvaan mitä ajat takaa, niin lisään vielä sen, että maatalous tuottaa Suomessa pääosin miltei arvotonta bulkkitavaraa, jonka markkinahinta on miltei 0. Tämä näkyy mm. siinä, että viljan edullisin käyttö on toisinaan polttaminen....
Palkansaajat joutuvat sen sijaan pitämään huolen siitä, että he tarjoavat työnantajalle kuranttia tarvaraa. Ei heitä mikään suojaa tuotannon siirroilta tai avoimien työmarkkinoiden dynamiikalta. Jos palkansaajat eivät palkkaansa tienaisi, ei tukiaisia voisi mitään ottaa. Usko huviksesi, ettei talous pyöri setelipainoa käyttämällä.
kuukautta viljatiloilla tehdään jotakin kasvukauden ulkopuolella sekä kylvön ja niiton välissä, ja moneko viikon työstä vuoden tukiaiset siten saadaan...
Kiinan ja Suomen palkkatason vertailussa on oleellista se, mitä palkkarahalla saa. Vaikka maataloudessa asia on arvoitus, niin voin sanoa että suomalainen palkansaaja on taitavampi ja tuottavampi kuin kiinalainen.
Kun kiinan palkansaajat ovat yhtä taitavia kuin suomalaiset, loppuu täällä työnteko ja palkanmaksu kuin seinään. Samalla maatalous menehtyy, sillä kukaan ei ole enää maksamassa tukiaisia. Ellei sitten MTK saa niskalenkkiä Kiinan valtiosta :)
Suomi nyt kuitenkin sattuu olemaan maailman kilpailukykyisin maa tällä hetkellä. Tämä johtunee palkansaajien alhaisesta palkkatasosta, muiden työvoimakustannusten edullisuudesta, sekä koulutuksen korkeasta tasosta.
Vielä kun saataisiin kansalliset maataloustuet(reilut 700 miljoonaa euroa) siirrettyä kannattavan yritystoiminnan tukemiseen, niin Suomi olisi hyvä maa kaikille.
Maanviljelijäkin tehokkuudessa Kiinalaiselle pärjätä. Kiinassahan on noin 200 viljelijää hehtaaria kohti. Kysyit mitä Suomalainen viljelijä silloin tekee kun Kiinalaiset ovat omineet kaiken teollisuus työn, Siihen on helppo vastata, he myyvät Kiinalaisille ruokaa. Vai meinaatko että Kiinalainen paperimies ikuisesti tyytyy kupilliseen riisiä. Ihan noin tietoiskuna että Kiinassa on jo tällä hetkeellä maailman suurimmat mallasohra markkinat.
Kiinalaisella palkkatasolla ei suomessa tule toimeen eikä suomalainen viljelijä pysty tuottamaan raaka-aineita teollisuudelle brasilialaisella tuottajahinnoilla suomalaisella kustannuksilla.Valitettavaa onkin ettei ns. orjatyövoimaa käyttävät maatalousmaat pysty tuottamaan raaka-aineita koko maailmalle.HUOM. sanoin raaka.aineita en ruokaa koska euroopan elintarviketeollisuudessa kuluttaja elättää myös elintarviketyöläisen koska tulevaisuudessa syömme yhä valmiimmaksi tehtyä ruokaa.ps tukea ei makseta tuntien mukaan vaan hehtaarien.
rahat pantaisiin ulkomaille ,josta ostettaisiin tänne ruokaa.Eipä taitaisi jäädä mitään jaettavaa,täytyisi vielä jostain ottaa lisää.
heti - please - siirtyä Kiinan markkinoille. Uskon, että kaikki täällä olisivat siihen enemmän kuin tyytyväisiä.
Suomalainen duunari on avoimessa kilpailussa Kiinalaisen kanssa.
Maatalous on suojattu kilpailulta. Kiinalaiset, intialaiset ja monet muut odottavat pääsyä Euroopan markkinoille. Sitä eivät maatalouden etujärjestöt täällä salli. Sen sija
an he vaativat duunareita elättäjikseen.
Näin kehitysmaiden maatalouden tulotaso pysyy alhaisena ja tuottamattoman maatalouden tulot korkealla.
jos kuluttajat olisivat valmiita maksamaan raaka-aineista tuotantokustannuksia vastaavan hinnan.Eihän teollisuudessakaan EU ole päättänyt tuotteille hintaa ,joka olisi alle tuotantokustannusten .Maataloudessa interventiohinnat eivät kata tuotantokustannuksia eurooppalaisella kustannustasolla.
Silti teollisuudessa pitää laatua heikentää jollei tule tarpeeksi valituksia. Siksihän pyykinpesukonekaan ei enää kestä kuin muutaman vuoden. Jostain syystä kuitenkin kotimaisten teollisuustuotteiden laadusta ollaan oltu viimeaikoina aikalailla huolissaan (siis eduskunnassa).
Ensin vähän tietojasi ennen kuin päästät niiden puutteen näkyviin.Tuossa hieman tietoa Intian osalta:" • Intia on vapauttamassa viljamarkkinoitaan ja joutunee
tällä satokaudella tuomaan lähes viisi miljoonaa tonnia
vehnää; aiempina vuosina Intia on esiintynyt vehnän
viejänä maailmanmarkkinoilla (Intian edustaja raportoi
kokouksessa varsin yksityiskohtaisesti maansa vilja-
• USA:n maissisato oli historian toiseksi paras, mutta markkinoiden muutoksista).
siitä huolimatta varastot laskevat
• maapallon vehnävarastot ovat tämän satokauden lo-
pussa alimmillaan 25 vuoteen
Koskas Kiinasta on tullut EUn jäsen, tai edes WTOn jäsen. Kaikkea Suomalaista tuotantoa unionin laidoilla suojaa tullimuurit, eli se siitä vapaasta kilpailusta!
Teollisuus ja suurimmat firmat ulkomaille.
Lomalta paluu rahat siirretään terveyden huoltoon jne.
ei olisi valmis maksamaan maataloustuotteiden ylihintaa, otetaan "oikea hinta" poliittisilla päätöksillä pääosin tukiaisina veronmaksajilta mielipidettä kysymättä.
Koeta myydä tuotteesi kustannukset kattavaan hintaan. Ei EU sitä kiellä. Ostajaa ei kuitenkaan ole. Kysynnän ja tarjonnan kohtaanto on markkinataloutta, jossa todelliset yrittäjät ja yritykset toimivat.
Kun maatalous ei kata edes tuotantopanoksiensa hintaa, niin olisiko aika tehdä johtopäätökset? Olisiko korkea aika siirtyä maataloudesta kannattavan toiminnan piiriin ja käyttää veronmaksajien rahat tuottavalla tavalla?
kun eurooppalainen maatalous ajetaan alas? Ei kai maatalous kata tuotantokustannushintaa,jos tuotteet pitää saada talkootyönä tehtynä.
siihen tilanteeseen, että kuluttajat saisivat itse huolehtia markkinoilla siitä, mitä syövät, eivät he muuta pyytäsi.
Toivon yhtä asiaa: lopeta _minusta_ huolehtiminen. En sellaista tarvitse.
Pikemminkin toivoisin, että sinä huolehtisit omasta taloudesta siten, ettei muiden tarvitsisi siitä kantaa kustannuksia.
Mutta juuri sinun taloudestasihan nuo päättäjät ovat olleet huolissaan, kun ovat aikanaan päättäneet noihin tukiin ryhtyä.
"Näitä toimia ovat esim. Suomen oikeisto ja uusliberalistit ihailleet tuntematta kaikkia vaikutuksia ja torjumalla tietoisuudestaan todellisen tilan lohduttomuuden. Työllisyyden väitetään kohentuneen erityisesti matalapalkka-aloilla, mutta se toteutui vain nimellisesti. Tuotantorakenteen oli pakkokin monipuolistua ja se kohotti jonkin verran maan kilpailukykyä. Ulkomaiset investoinnit Uuteen-Seelantiin kasvoivat jonkin verran erityisesti Japanin suunnalta, mutta pääomat ovat sen jälkeen virranneet takaisin ulkomaille. Ennen maatalousvaltainen maa on nyt tulevaisuutensa edessä vailla omia pääomia. Talouselämä on velkaantunut rajusti ulkomaille. Maa ei siten seiso tulevaisuudessa taloudellisesti omilla jaloillaan.
Vaikka Uuden Seelannin valuutta on jätetty kellumaan, se ei ole pelastanut maata valuuttakriiseiltä tai kansainvälisiltä valuuttakeinottelijoilta. US:n dollari joutui syöksykierteeseen vuonna 1996 ja uudestaan vielä pahemmin vuonna 2000 saavuttaen USA:n dollariin nähden kaikkien aikojen alimman vaihtokurssinsa.
Negatiivisia vaikutuksia on rekisteröity lukemattomasti. Esimerkiksi köyhyysrajan alapuolella olevien ihmisten määrä on kasvanut, vaikka työttömyys on laskenut. Erityisen surullista on, että köyhyys kohdistuu kohtuuttoman ankarana maan poljettuun alkuperäisväestöön maoreihin."
Mutta kummiskin maassa on maataloustukia 2006. Sen tuen nimi on VIENTITUKI. Kamalaa kun UUSI-SEELANTI vääristää mailman kilpailua.
ps. tuetonta tuotantoa ei ole mailmassa ei edes U-Seelannissakaan.
TYkkää siitä tyylistä. Tuossa vähän E.Pulliaisen näkemyksiä:"Avainkysymys kotieläinten ravinto
Oli kysymys sitten luonnon tai kotieläimistä, niin ekologiset perustekijät ovat samat, ravinto ja suoja. Eläinten on saatava oikeaa ravintoa riittävästi pitääkseen elintoimintansa yllä ja tuottaakseen, jos tuottotavoite on asetettu. Suojan tarve taas määräytyy ympäristöolosuhteiden mukaan.
Nautatalouden vertailu Suomen ja Uuden Seelannin välillä antaa mainion mahdollisuuden ravinnon ja suojan tarpeen tyydyttämisen vertailuun. Meillä pidetään jo eläinsuojelullisesti täysin välttämättömänä kunnon navetoiden varustamista lypsykarjan suojaksi. Tästä aiheutuu tuotannon aloitusvaiheessa miljoonainvestointi.
Toisin on tilanne Uudessa Seelannissa, jossa alimmat lämpötilat ovat kahden plusasteen tienoilla. Siellä ei lypsykarjakaan tarvitse navetoita. Tarvitaan vain lumettomalla talvella loimi ja sadekatoksella varustettu lypsyasema. Siinä kaikki. Miljoonainvestointi pääomakuluineen on tarpeeton.
Entäs sitten ravinto? Meillä kasvukausi on parhaimmillaan eteläisimmässä Suomessa 170 vuorokautta. Uudessa Seelannissa se on lähes 365 vuorokautta. Laidunkausi kestää tasan 365 vuorokautta vuodessa.
Tämä mahdollistaa haluttaessa rehu- ja lannoituskustannuksilla suhteessa tuotokseen optimoinnin. Olennainen kysymys on: "Kannattaako ja missä määrin maidontuotantoa lisätä nurmiravinnon lisäksi annettavalla lisäruokinnalla?" Nurmirehulla päästään noin 4500 kilon vuosituotokseen. Lisäruokinta viljalla toisi Englannista ja Pohjois-Amerikasta peräisin olevilla lehmäkannoilla suomalaisia tuotoslukuja lähestyviä tuotoksia. Monet tuottajat näyttävät kuitenkin päätyneen tulokseen, ettei tämä kannata.
Naudat, kuten muutkin edellä mainitut lajit, elävät näin nurmilaidunten varassa. Lypsykarjaa pidetään keskimäärin 3,2 kappaletta hehtaarilla; hehtaarin odotetaan tuottavan rehut reilusti kolmelle lehmälle. Laidun on aidoilla jaettu lohkoihin, joiden avulla karjan ruokintaa ohjataan. Kahdesta neljään sataan päätä käsittävä tilan lypsykarja näytetään yleisesti pidettävän yhtenä laumana lohkollaan ilmeisestikin lypsämisen helpottamiseksi.
Nurmi uusitaan kerran viidessätoista vuodessa. Lannoituksena annetaan 600 kiloa superfosfaattia (siis fosforia, kalkkia ja rikkiä) hehtaarille vuodessa. Sen lisäksi nurmen kasvualusta saa kobolttia, millä pyrittänee aktivoimaan apilan nystyräbakteerien toimintaa. Nurmelle ei nimittäin anneta typpeä, vaan palkokasvien avulla ilmasta sidotun typen yhdessä lehmänlannan typen kanssa oletetaan tyydyttävän nurmikasvien typpiravinteen tarpeen.
Verrattaessa uusseelantilaista suomalaiseen lypsykarjatalouteen ero on todella suuri. Uudessa Seelannissa karja kerää koko vuoden ravintonsa pääosan laitumilta itse (talvikautena voidaan antaa lisäruokintana kiwi-hedelmiä, heinää ja turnipsia), kun taas meillä joudutaan korjaamaan rehusato ja säilöämään se kasvukauden ulkopuolista kautta varten. Kun tämä joka tapauksessa joudutaan tekemään, on ymmärrettävää, että meillä maitotuotoksessa pyritään ruokinnan ja lehmäaineksen valinnalla yli 6000 kilon vuotuisiin maitomääriin.
Työmäärän ero näkyy siinäkin, että 80 lypsylehmän karjatilan isäntä kertoo, että tuo eläinmäärä työllistää hänet vain puolipäiväisesti. Näin hänellä on hoidettavanaan toinenkin tila, lammastila, jossa laidunta on 60 ha.
Suuret yksiköt - pienet nettotuotot
Kun Uusi Seelanti siirtyi tukipalkkiottomaan aikakauteen, ei muutos ollut suinkaan kivuton. Maan valuutta, dollari, laitettiin kellumaan sen samalla devalvoituessa, mikä nosti korkotason "pilviin" muutamaksi vuodeksi. Kun tukipalkkiot poistettiin, heijastui se maan hintaan sitä alentaen. Tämä kuitenkin vaikeutti velkaisten tuottajien asemaa, sillä vakuudet alentuivat vastaavasti.
Vuoden 1984 tilanteen vakavuutta kuvaa se, että vasta toissa vuonna Uuden Seelannin valtion budjetti saatiin tasapainotettua ja ulkomailta otetut velat saatiin hoidettua. Tämä edellytti kuitenkin valtion maa-, metsä-, liikelaitos- ym omaisuuden laajaa myymistä lähinnä ulkomaalaisille. Näin valtio on saneerausinnossaan saneerannut pois myös koko joukon tulevaisuuden pelivarastaan pois. Jatkossa kaiken pitää onnistua täydellisesti. Ei ole sen mukaisesti myöskään varaa tuhlata varoja lannoitteiden liikakäyttöön.
Nyt Uuden Seelannin inflaatio on alhaisuudessaan Suomen luokkaa ja korkotaso kohtuullinen. Näiltä osin maatalouden toimintaympäristö on kohtuullinen, mutta tästä huolimatta maataloustuotanto ei ole ongelmatonta. Tilojen liikevaihto on sinänsä hyvällä tasolla, mutta tuotto on alhainen suhteessa maatilaan tehtyyn investointiin.
Maatilan laitumesta joutuu edelleen maksamaan noin 25000 paikallista dollaria hehtaarilta. Maitotilat tuottavat lihatiloja paremmin. Edellisten nettotuotto on keskimäärin 80 000dollaria
(1 dollari=3,3 Suomen markkaa) vuodessa, kun se jälkimmäisillä jää 35 000 dollariin. Tuottajahintatasoa kuvatkoon se, että sonnivasikasta saa 50 taalaa kappaleelta ja maitolitrasta tuottajahintana 25 centtiä. Maidon noutaa päivittäin meijeriosuuskunta.
Maailmanmarkkinahintataso on todella alhainen. On varsin ymmärrettävää, ettei se anna mahdollisuuksia vähäisiinkään epäonnistumisiin. Hyvänäkin vuonna (jollainen siellä on juuri takanapäin) pääoman tuotto jää alhaiseksi.
Uuden Seelannin kannalta maatalouden menestys on sellaisenaan suorastaan ratkaisevaa. Maatalouden osuus BKT:sta on noin 11 prosenttia, mutta vientituloista peräti noin 60 prosenttia saadaan maataloustuotteiden, lähinnä lampaan- ja naudanlihan, villan sekä maitotaloustuotteiden myynnistä.
Ostajat määräävät toimintamallit
Euroopan unionissa puhutaan nykyisin paljon maataloustuotannon eettisistä normeista ja tuotetun ravinnon terveellisyydestä. Tällainen keskustelu ei ole vierasta Uuden Seelanninkaan väestölle, mutta itse maataloudessa tämän mukaisella normituksella ei näytä olevan suurtakaan merkitystä.
EU kielsi vast'ikään hormoneilla kasvatetun lihan käytön ja vahvisti hormonilihan tuontikiellon. Uudelta Seelannilta on turha odottaa pikaista liittymistä tähän rintamaan. Maan parlamentin maatalousvaliokunnan puheenjohtaja toteaa, että kun uusseelantilaisen lihan tärkeä ostaja, USA, hyväksyy hormonilihan tuottamisen, niin Uuden Seelanninkin pitää se hyväksyä ja maassa sitä myös tuotetaan.
Tuoreiden tietojen mukaan niin Australiassa kuin Uudessa Seelannissakin on käytetty sellaisia torjunta-aineita, jotka solumyrkkyinä ovat ihmiselle vaarallisia. Parhaillaan selvitetään niiden käytön laajuutta.
Uudessa Seelannissa esiintyy - toisin kuin Suomessa - huolestuttavassa laajuudessa salmonellaa. Äskettäin varoitettiin odottavia äitejä syömästä tiettyjä elintarvikkeita salmonellavaaran takia.
Uudessa Seelannissa sataa vähintään kaksi kertaa ja paikoin jopa kymmenen kertaa se, mitä Suomessa. Laidunmailla ei ole humuskerrosta ja kasvualustan huuhtoutumisen pitää olla kovaa luokkaa näillä sademäärillä. Sen, minkä laitat kasvualustan pinnalle, löydät siis kohta joko kasveista tai pohjavedestä.
Pohjavettä puolestaan käytetään maahan kaivetuissa lammikoissa karjan juomatarpeen tyydyttämiseen.
Metsältä raivattuja alueita käytetään laidun- ja suhteellisen vähäisen peltokäytön ohella myös metsän, käytännössä yhden mäntylajin, Pinus radiatan, kasvattamiseen 28 vuoden eli varsin nopealla kiertoajalla. Sikäläiseen "agroforestryyn" kuuluu, että lampaita laidunnetaan istutettujen puurivien välissä kasvavalla nurmella. Niin nurmi- kuin tämä puupeltokulttuurikin ovat monokulttuureja, jotka eivät millään maapallon alueella ole ongelmattomia, eivät myöskään Uudessa Seelannissa. Suomella on erinomaiset mahdollisuudet pärjätä omalla laadukkaalla metsänhoitotavallaan Uuden Seelannin puupeltotalouden kanssa, mutta maataloudessa tarvitaan keskinäisessä kilpailussa menestymiseen luonnonoloerot tasoittavaa EU:n ja/tai Suomen rahoittamaa tukijärjestelmää.
Näin Uudessa seelannissa (lähde:Wikipedia):
"Lampaita maassa on noin 40 miljoonaa ja nautakarjaa noin 9 miljoonaa. Ilmasto suosii laidunten muodostumista. Tuoretta heinää on saatavissa ympäri vuoden, mikä vähentää ruokintakustannuksia. Myöskään talousrakennuksien ei tarvitse olla kovin mittavia, mikä edelleen pienentää kuluja. Nämä seikat parantavat uusiseelantilaisten viljelijöiden kilpailukykyä. Niinpä Uusi-Seelanti onkin merkittävä maataloustuotteiden viejä maailmankaupassa.
Maatalouspolitiikassa tehtiin 1990-luvulla suuri muutos. Kaikki maataloustuet poistettiin. Tämä merkitsi miljoonien lampaiden teurastusta ja useita konkursseja, mutta niistä on selvitty, ja Uusi-Seelanti onkin usein mainittu malliesimerkkinä maatalouden tervehdyttämissuunnitemassa.
Lampaiden ja nautakarja tuotannon lisäksi maassa on intensiivistä puutarhatuotantoa (mm. kiivi-hedelmä). Metsätalouden merkitys on viime aikoina kasvanut, vaikka
topografia ja maaperän laatu eivät suosi ekstensiivistä viljelyä."
"Uudessa-Seelannissa valtio osallistuu suhteellisen vähin panoksin kansalaisten arkielämään. Lähes kaikista palveluista on maksettava. Koulutus on ilmaista ja pakollista alkaen 6 vuoden ikäisenä ja jatkuu 16 vuoden ikään asti."
Eli maatalousuudistusten lisäksi siellä tehtiin laajempi yhteiskunnallinen reformi, maa lienee pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan vastakohta.
Huono puoli sitten lauhassa ilmastossa on kaikenmaailman loiseläinten ym pöpöjen vahva ja hyvinvoiva armeija..
Joten loismyrkkyjä ym torjunta-aineita ei uudessa-seelannissa säästellä.