Meidän tipsu uroksen "lempiharrastus" on maata olohuoneen sohvalla ja katsoa ulos. Heti kun kadulla kävelee ihminen, alkaa tuhina ja haukkuminen. Ja hirveä älämölö nousee, kun toinen koira kävelee kadulla. Siis tunteet kuumuu sekuntissa nollasta sataan ja se rähinä on kamala.
Mitä näissä tilanteissa pitäisi tehdä, että toimisin 'oikein'? Nyt olen sen käynyt häätämässä siitä useaan otteeseen, mutta se muistaa sen tasan sekunnin ja kohta on taas show päällä siellä. Verhoja ei viitsisi pitää kiinni päivällä, kun olohuone pimenee täysin.
Ja toinen juttu on lenkillä rähiseminen. Onneksi koira on sen verran pieni (tiibetinspanieli), että kiinnipito ongelmia ei ole. Mutta on se aika ikävää, kun koira rupee kaukaa jo 'vaanimaan', hidastaa vauhtia, ja kun ollaan kohalla/ohitse alkaa rähinä ja hihnassa riehuminen ja pomppiminen.
MUTTA jos koirani pääsee haistelemaan 'uutta tuttavuutta', ei rähinää synny. Silloin on melkein kaikkien kaveri.
Olen yrittänyt välinpitämättömyyttä, mutta ei se ole tuottanut tulosta. Olen myös nameilla koittanut, mutta kun se näkee toisen koiran jo kaukaa, niin ei mitkään namit maistu (muutenkaan ei kovin perso niille herkuille ole).
Tässäpä näitä ongelmia ihan tarpeeksi, jos saisi hyviä vinkkejä..
Ainiin, koira on siis uros ja 4v.

Vastaukset 4
Vanhimmat
kun koira äkkää ikkunasta jonkun ja alkaa räksyttää, koppaa koira kainaloon ja vie se jäähylle. vessaan, eteiseen johonkin missä ei ole ikkunoita että se vois uudestaan alkaa vartioimaan ikkunaa. odota kunnes koira on hiljaa ja päästä pois. ole itse täysin passiivinen koiraa kohtaan, kun viet jäähylle ja päästät pois. HETI uudestaan jos alkaa räksytys. tyhminkin koira hoksaa -räksytys on yhtäkuin jäähy. kun on hiljaa pääsen pois, olen koko ajan hiljaa en joudu lainkaan.
tai ääniharhautusta. kun räksytys alkaa, kiljaset kovaa ja kimeästi. hakkaat kattilan kansia vain sen pienen ajan että saat koiran huomion itseesi ja mikä tärkeintä hiljaa. kehu koiraa vietä lelu hetki jos koiraa kiinnostaa. jos ei kiinnosta ja räksytys alkaa taas aiheuta sen verran äkkinäistä meteliä että koira unohtaa muutamaksi sekunniksi mitä teki ja kehu, kehu innostamatta liikaa.
muista kärsivällisyys. jos mikään ei auta poista sohva tai kiellä koiraa menemästä sohvalle.
yritä saada jostain itsellesi kaveri millä olisi koira, jota tipsusi on harvoin nähnyt tai parempi ettei koskaan. kävele tipsusi kanssa koiraa kohti (on tärkeää ettei "harjoituskoira" rähjää) jos koirasi murisee tee täys käännös. ota reippaasti askeleita vastakkaiseen suuntaan ja käänny takaisin. sama niinkauan että koirasi on hiljaa. yritä jutella koiralle. älä päästä tipsua "harjoituskoiran" luokse koskaan jos tipsu murisee, ei edes harjoitusten lopputtua. muuten opetat sille vahingossa "ensin muristaan sitten leikitään" vain silloin kun koira on ollu rähjäämättä. kehu koiraa aina kun pääsette lähemmäksi ja koirasi rupeaa tajuamaan mitä siltä odotetaan. päästä koira aina leikkimään kaverinsa kanssa kun kaikki meni hyvin. lycka till!!
paljon hyvistä vinkeistä. Olen tuon jäähylle viennin tehnyt, mutta kun tipsun päästän pois sieltä, se kipittää äkkiä takaisin ikkunaan katsomaan vieläkö siellä on joku. Mutta eihän toki tuo haittaa, kunhan on hiljaa.
Ja sohvan pois ottaminen ei muuten auta, ikkunat ovat niin 'korkeita', eli alkaa todella alhaalta ja koira näkee ikkunasta lattialtakin.
Mutta, tuli tuossa äsken mieleeni, että auttaisikohan mahdollisesti suihkupullolla suihkautus aina, kun koira rähisee ikkunassa? Vedestä tuo ei nimittäin tykkää, ja kesällä kun ajattelin viilentää sitä suihkupullolla, se lähti "karkuun", pois. Ei tykännyt. Olisikohan tuokin kokeilemisen arvoinen? Ainakin melko 'nopea', jos pullo on jo valmiiksi esillä.
Mutta, kiitos kaikista vinkeistä, ja vastaa vielä tähänkin jos jaksat ja viitsit :)
miksipä ei! omalla koiralla en ole uskaltanut koittaa kun on kuin maansa myynnyt kun joutuu pesulle! mutta koita ihmeessä voi olla että kun tipusi näkeekin suihkupullon muistaa ikävän kokemuksen ja on hiljaa. suihkupullon kanssa saa olla tarkka ajoituksesta. lykkyä tykö!!
kiitos vielä kerran :) Pitääpä koittaa noita keinoja, eiköhän joku sitten toimi. Onneksi tuo tipsuni ei kuitenkaan ihan älyttömästi vettä inhoa, pesu onnistuu kun vähän aikaa 'taistelee' ;) Ja sitten alkaakin pyyhkeissä pyöriminen sun muut. No, nyt meni kyllä jo asian viereen ;D