Sari on mielestäni harvinaisen fiksu ja persoonallinen nuori nainen. Fiksuudella tarkoitan tietysti tunneälyä ja maalaisjärkeä. Kirjaviisautta Sarilta ei mielestäni löydy, mutta se ei haittaa. Tiedän paljon akateemisia, pitkälle kouluttautuneita ihmisiä, joilla ei ole tippaakaan käytännön järkeä.
Sarista löytyy harvinaislaatuista maalaistyttömäistä karismaa, mutta Sarilla on kuitenkin hyvin huomiota herättävä habitus. Vaikka itse en henkilökohtaisesti lämpene Sarin tyylitajulle, niin hän kantaa rohkeasti ja vahvasti oman tyylinsä eikä häpeile eikä ujostele. Tämä johtuu mielestäni siitä, että Sarilla on hyvin vahva itsetuntemus.
Lisäksi Sarilla on hyvä itsetunto ja selkeä käsitys siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Hänen vahva itsetuntonsa näkyy mm. siinä, ettei hänen tarvitsee liittyä raukkamaisiin liittoutumiin talossa, vaan on rehdisti kaikkien kaveri vrt. Jenni ja Hanne. Sari ei ole läheisriippuvainen, vaan itsenäinen. Omat mielipiteet omistava nuori nainen.
Sari ei vieroksu fyysistä työtä. Itsekin vuosia hevostallilla käyneenä tiedän, että hevosten hoito, jos jokin on hemmetin raskasta ruumiillista työtä. Hevosten pilttuiden siivoaminen **sesta ja ***kasta vaatii hyvää fyysistä kuntoa. Sari on myös hyvin toimelias mitä tulee siivoukseen ja ruuanlaittoon. Sari on tuttu näky keittiössä kokkailemassa.
Sari on älyttömän empaattinen ja huumorintajuinen ihminen. Joka kerta, kun joku on ollut allapäin, niin Sari on lohduttanut ja rohkaissut lämpimillä sanoillaan. On ilo katsoa, kun Sari hassuttelee ja hupsuttelee omia juttujaan ja hauskuttaa muita asukkeja.
En ole täysin vielä päättänyt, että kenen toivoisin voittavan Big Brotherin, mutta suurella todennäköisyydellä se on SARI alias SARPPA alias PIRPANA alias SARPANJEVA tai KOKKOLAN KÄÄPIÖ tai vaikkpa SARTSA. :o)

Vastaukset 10
Vanhimmat
Hyvä analyysi. Sari on huomattavasti älykkäämpi kuin ensisilmäyksellä olettaisi. Hän ei selvästikään tunne tarvetta korostaa älyään, vaan jopa tarkoituksella pitää sitä hieman piilossa. Tässä pelissä ja usein oikeassakin maailmassa älyään korostava nainen saa järjettömän vahvoja aggressioita liikkeelle (esim. Miran tai Jennin vihaajat).
Sari on kyllä juurikin tuota mitä sanoit, fiksu , persoonallinen, maalaisjärjellä varustettu kaunis "maalaistyttö", mutta hänellä ei kyllä ole pätkänkään vertaa nuottikorvaa, mutta kukaanhan ei ole mestari joka lajissa..:)
Joko Sari tai Kari voittaa koko kisan.
Sillä oli aikoinaan poni hoidossa mut se piti hakea huonon hoidon takia pois, oli poni laihtunut ja huonossa kunnossa.
Sari on oikeasti harvinaisen idiootti plonti joka ei osaa omaa älliä käyttää ollenkaan, ei tunnu muu kiinnostavan kuin itsensä meikkaaminen, pakkelia kuluu paljon eikä siltikään saa itsestään kaunista, push up rintsikoita tuntuu käyttävän aina, aika tyrkky ikäisekseen, ymmärtäisin jos 15v pukeutuisi ja käyttäyisi noin mut 25v!
Sari on hyvä tyyppi. Mutta ehdottomasti Ei mikää ruudinkeksijä....puhuu ensin ennen kuin ajattelee ja jos sittenkään auttaa:
Pähkäili pitkään rasvatuubiin painettua 03/06 merkintää. Eli onko se silloin mennyt vanhaksi ja kun Olli selitti että se on silloin pakattu, niin Sarin mielestä se EI voi olla silloin pakattu, koska kyseinen päivämäärä oli vasta tulossa.
Monesti jutuista aika kuutamolla.
Mutta hauska gimma, ois hauskaa bailuseuraa-siis sen yhden kaljan ajan, jonka kestää pystyssä.
"Lisäksi Sarilla on hyvä itsetunto ja selkeä käsitys siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Hänen vahva itsetuntonsa näkyy mm. siinä, ettei hänen tarvitsee liittyä raukkamaisiin liittoutumiin talossa, vaan on rehdisti kaikkien kaveri vrt. Jenni ja Hanne. Sari ei ole läheisriippuvainen, vaan itsenäinen. Omat mielipiteet omistava nuori nainen."
---------------------------
Uskomatonta skeidaa sitten päätit Sarista suoltaa !?
Sarilla on todella huono itsetunto, joka näkyy huomionkalasteluna ja yli-meikkaamisena. Suuri tarve Sarilla tuntuu olevan myös miellyttää (mm.aina rinnat esillä), joka näkyy Sarin tyylissä pukeutua. Sari ei ole liittoutunut tai ts.löytänyt ystäviä talossa, toisin kuin muut talon tytöt. Luultavasti johtuu siitä, että talon muut asukkaat ovat aistineet Sarin teennäisyyden ja teko-ystävällisyyden.
Tämän lisäksi Sari on läheisriippuvainen ja on hakenut siihen tukea alusta asti Kakista, koska on ajatellut ettei pärjää talossa ilman jonkun miehen "suojelusta". Sinänsä aika nerokas veto Sarilta turvautua talon vahvaan ja äänekkääseen persoonaan. Ja viimeisenä ; Sarilla ei ole mielipiteitä ja jos on, niin Sari on valmis muuttamaan mielipiteitään sen mukaan, mikä on Sarille parasta ja edullisinta. Sari on joukon myötäilijä ja lammas. Sari ei ole myöskään uskaltanut puolustaa ketään muuta asukasta, toisen asukkaan haukkuessa toista. Tästä esimerkkinä Miran ja Mian tapaukset, joissa jälkimmäisessä Sari oli vielä osallisena, mutta ei ottanut vastuuta tekemisestään ja jätti Mian Miran haukuttavaksi, eikä puolustanut tätä. Se oli todella raukkamaista käytöstä Sarilta.
Se, että on hyvät rinnat ja antaa sen näkyä ei todellakaan tarkoita sitä, että on huono itsetunto. Olisipa itselläni samanlaiset...taatusti myös itse niitä korostaisin. Sari tekee sen sitä paitsi tyylillä. Sinulla myös varmasti on hyviä puolia mitä korostat, vai onko? Sama juttu pätee meikkaamiseen, jotkut vain tykkää käyttää meikkiä enemmän ja sekin on ihan ks. tyypin oma asia ja varsinkaan sillä ei ole mitään tekemistä itsetunto asian kanssa. Läheisriippuvuus on käsite, josta kannattaa ottaa selvää kunnolla ennen kuin viljelee moista sanaa. Yksikään talossa olleista ja olevista ei siitä häiriöstä kärsi. Käypä vaikka googlessa klikkaamassa sana läheisriippuvuus ja opiskele aihetta.
Sari tuntuu väitteistäsi huolimatta olleen erityisen pidetty henkilö talossa, äänestyksissäkin vain kolme kertaa, joista yksi BB:n päätöksestä ja nyt ollaan jo loppusuoralla.
Kukapa meistä ei joskus myötäilisi ja olisi sanomatta mielipiteitään. Enimmäkseen Sari kuitenkin on mielipiteensä esille tuonut ja ollut mukava oma itsensä. Kaikki eivät vain ole niin kovin kärkkäitä sanomaan. Kaikki kunnia Miralle suoruudesta, mutta ei pidä unohtaa, että Mirallakin oli omat heikkoutensa mm. jälkipuintia selän takana. Minusta Sari on pelannut tätä peliä (muistakaamme, että BB on peli!) erittäin fiksusti. Mielistelijä ja lammas ei olisi selvinnyt näin pitkälle.
Lopuksi, katsopa peiliin ja mieti:
Ettet vain olisi kateellinen???
Ja mikä vitun 'kirjaviisaus', tota perkeleen termiä mössötetään aina, vaikka se ei tarkoita mikään.
Se on hauskaa kun tyhmät toisiaan fiksuis kehuvat. Universumin suurin paradoksi.
sinähän se tyhmä olet jos et tiedä mitä on kirjaviisaus, se on kuule kirjoista opittua tietoa.
Tuo fiksuus ja älykkyys ja omana itsenä näkyminen ovat tämän ajan sanoja, joilla puhujat peittävät sen, etteivät itsekään tiedä, mitä tarkoittavat.
Mutta kai näin puhuvissa, kuten esim. ketjun aloittajassa, on sitten ASENNETTA ja KATU-USKOTTAVUUTTA.
Eli pelkkää hölynpölyä!
terveisin "Mummini on Kokkolasta"
Kuules "Mummini on Kokkolasta" jos sinä et tiedä mitä kysyiset sanat pitävät sisällään, niin se ei tarkoita, että muutkaan eivät tietäisi. Lopeta hyvä ihminen tuo viisastelu ja anna arvo kanssakulkijoille, vaikka kuinka pitäisit itseäsi muita fiksumpana, älykkäämpänä ja aitona itsenäsi. Kuule, ehkä sun tarttis kuitenkin hankkia sitä asennetta ja katu-uskottavuutta, jotta et höpöttöisi hölynpölyä!