Tulevaisuuden koulupäivä
Kello kuusi aamulla herätyskello herättää minut ihanasta unesta. Ei se enää haittaa kun tietokoneohjelmoitu asuntoni asetti eteeni lautasen ja aseet. Heti perään asuntoni yhdestä putkesta esiin pompahti ihana kinkkuvoileipä, jossa oli sisällä maukasta majoneesia. Kun olin syönyt eteeni tuli punainen hologrammi ihminen, joka alkoi kysellä kysymyksiä. Niitä samoja kun aina, miten menee ja tämmöisiä. Kerroin hologrammille, että hyvin menee ja haluaisin suihkuun. Siinä samassa sänkyni viereen tuli reikä, joka johtaa vesiliukumäkeen. Hyppäsin liukumäkeen ja lopulta pääsin ihanaan poreammeeseen.
Kun olin aikani kylpenyt puin päälleni ja päätin lähteä kouluun. Kotipihani edessä seisoi leijuva koulubussi, jossa ei ollut minkäänlaisia renkaita. Tämmöiset vempeleet toimivat auringon voimalla, joten ovat hyvin luontoystävällisiä. Lentävät autot otettiin käyttöön Suomessa vuonna 2678, jolloin eduskunta päätti näin. Bussin sisällä on mukavat penkit ja jokaiselle oppilaalle huono tietokone, jolla voi surffailla ùbernetissä, joka on uudempi versio 2000-luvun internetistä.
Tänään tulin kouluun vähän liian ajoissa ja minulla oli hyvää aikaa käydä tilaamassa limu koulun limukoneesta. Valitsin Pr. Einsteinin limun, joka oli tehty varta vasten Pr. Einsteinin kunniaksi. Tämän kunnian Einstein sai, koska hänen kemiallisen kaavan ansiosta keksittiin lentävät autot. Ah, limu maistuu taivaalliselta. Siinä samassa ilmestyivät luokkamme kovimmat kaverit. Pauli, Lauri ja Josef. He tilasivat kaikki Pepsin, jota ”isot pojat” joivat. Pepsin juuret ylettyvät jo 1900-luvulle, joka sai kaikki ostamaan Pepsiä. Itse tykkään olla erilainen ja juoda mistä itse pidän.
Ensimmäinen tunti oli matematiikkaa ja opettaja pisti eteeni todella vaikean pistokokeen, joita 2000-luvulla historian opettajan mukaan kutsuttiin pistareiksi. Kaikki muut kysymykset hoidin mallikkaasti, mutta viimeinen kysymys oli hyvin kimurantti. Laske tasavireisen asteikon sävelten cis. Aloin ensimmäistä kertaa koko kokeen aikana miettimään todella vastausta, sillä muut olivat lasten leikkiä minulle. Tähän tehtävään laitoin vain viivan sillä se oli pirun hankala. Kirjoitin vielä paperiin nimeni Antti Kerminen ja vein paperin opettajalleni professori Nuutiselle. Kiitin ja kumarsin hiljaa ja lähdin luokasta käytävään c124, jossa sijaitsi luokka c1567, missä meillä on äidinkielen tunti seuraavaksi.
Matkalla minulta kysyttiin eilisen Hc Keravan ja Fc Vaasan ilmalautailukiekon ottelun tulosta, mistä minulla ei ollut harmainta aavistustakaan. Minulta myös pyydettiin äidinkielen läksyjä, mutta ilmoitin että kaikkien täytyy tehdä omat läksynsä. Sitä vastausta ei Pauli, Lauri ja Josef hyväksyneet ja kamppasivat minut. Josef ja Pauli pitivät minua maassa ja Lauri varasti minulta hologrammivihkoni, jossa oli kaikki läksyt. Onneksi siinä samassa lempiopettajani professori Nuutinen käveli ohi ja pelasti tilanteen.
Äidinkielen tunnilla muut oppilaat ilkkuivat minua valittajaksi ja nynneröksi, koska opettaja oli tullut auttamaan minua kun luokkalaiseni varastivat hologrammivihkoni. Yritin kuitenkin olla välittämättä siitä ja opettaja sai kaikki onneksi hiljaiseksi, jotta voisimme aloittaa tunnin. Opettaja otti kirjat esille, kuten kehotti meitäkin ottamaan. Tavalliset kirjat, tylsää. Hologrammikirjat ja vihkot ovat mukavempia, sillä ei tarvitse koko ajan kääntää sivuja. Ainut huono puoli niissä on, että ne ovat kauhean äänekkäitä.
Oppitunnin jälkeen opettaja halusi jutella kanssani koulukiusauksesta ja kysyi onko minua kiusattu. Tietenkin vastasin ei, sillä muut oppilaat olisivat kiusanneet minua puolta kovemmin. Opettaja sanoi että oli kuullut jotain muuta ja sanoi, että ei ole pahaa kertoa siitä. Lopulta kerroin kaiken. Opettaja sanoi, että ottaa heidät puhutteluun.
Seuraavalla tunnilla sain tästä kuulla kiusaajiltani, että olen nynnerö GPRS-matkapuhelimien avulla. Tiesin, että he lopettavat kiusauksen kun näytän heille muut päivän läksyt, eli historian ja oppilaanohjauksen. Itse asiassa olen historian tunnilla kuullut, että jopa 2000-luvulla tehtiin läksyjä ja käytiin koulua.
Olen tottunut koulukiusaukseen, koska sitä tapahtuu konsanaan. En itse asiassa enää välitä siitä, sillä olen ollut kiusattuna monta vuotta. Ensimmäisestä luokasta asti. Tällä hetkellä olen seitsemännellä luokalla ja seuraavana vuonna pääsen onneksi pois koulusta. Tai no itse asiassa se on ikävä asia sillä pidän koulusta ja kavereista ketä minulla on siellä. Pidän jopa Josefia ystävänäni, sillä hän sentään välittää minusta, koska kiusaa minua. Jos hän ei noteeraisi minua niin kuin muutamat oppilaat, hän ei olisi mielestäni ystäväni. Saatan olla monen mielestä toivoton tapaus, mutta minä itse pidän, että ihmisistä ajatellaan positiivisiä, eikä negatiivisiä asioita.
Kello on neljä ja historian tunti alkoi. Historian tunti on mielestäni mielenkiintoisin, sillä haluaisin asua 2000-luvulla milloin ei kuulemma koskaan tapeltu vaan oli aina rauha. Kaiken tämän olemme saaneet selville siitä kun jotkut ihmiset 2000-luvulla oli äänittänyt tai videoinut mietteensä kameralle. Kiva ja romanttinen tapa päästä historian kirjoihin. Ajattelin itse tekeväni saman, mutta vasta silloin kun olen löytänyt sen oikean. Oikealla tarkoitin sitä naista, jota rakastan.
”Antti lopeta se haaveilu ja kuuntele opetusta”, opettaja ilmoitti tylysti, mutta asiasta. Päätin jatkaa seurantaa ja haaveilla myöhemmin. Opettaja kertoi ensimmäisestä maailmansodasta, mikä oli hyvin jännittävää kuunneltavaa, sillä opettaja osasi kertoa kaiken hyvin mielenkiintoisesti. Aloin pohtimaan heti ensimmäistä maailmansotaa ja haaveilemaan siellä olosta, kun opettaja taas keskeytti haaveiluni. Tällä kertaa opettaja oli tiukempi sanoi tylysti, että minun olisi syytä poistua tunnilta.
Täällä sitä ollaan. Opettaja käski ulos ja tänne sitten tulin. Taitaa olla ensimmäistä kertaa elämässäni, kun joudun ulos luokasta. Ajattelin, että olipahan erikoisen huono päivä tänään, kun näin tapahtui.
Lopulta tunti loppui ja opettaja pyysi minut sisään. Hän väitti, ettei minulla ole kaikki tänään hyvin. Hän ei arvaakkaan kuinka oikeassa oli. Tunnit alkoivat tulla tylsiksi ja kaikki tuntuu niin samalta, haluan vaihtelua. Tämän ilmoitin opettajalle ja hän nauroi ja sanoi, että minun olisi syytä lähteä kotiin. Jos minulle sanotaan, että mene kotiin niin minähän menen.
Koska lähdin koulusta niin aikaisin bussi ei ollut viemässä minua kotiin, joten jouduin kävellä kaksisataa metriä teleporttiasemalle, joka vei kotini edessä olevalle teleporttiasemalle.
Matkalta löytyi vaikka mitä kauppaa, ruoka- ja elektroniikkakauppaa esimerkiksi. Myös oli antiikkiesineitä 2000-luvulta ja peräti 1900-luvulta, mutta ne maksoivat niin paljon ettei tavallisilla töissä käyvillä ihmisillä ollut niihin rahaa. Niitä ostelivat näyttelijät ja osakkeilla miljoonia tienanneet ihmiset. Äitini todella himoaa niitä, kun minä puolestaan himoan uusia lentäviä autoja sekä moottoripyöriä. Myös lentävät rullaluistimet on nykyään muodissa. Itselläni on vaivaiset pommpukengät, joilla voi hypätä ainoastaan kolmeen metriin.
Kun lopulta pääsin kotiin asti taloni heti alkoi kyselemään kuinka koulu menee ja vastasin saman kuin aina, hyvin. Äitini olisi pitänyt olla niitä kyselemässä, mutta hän joutuu käydä töissä, että saisimme talon maksettua. Isäni puolestaan kuulemma jätti äidin yksin, kun kuuli, että äiti oli raskaana. Mokomakin pelkuri. Olen kuitenkin päässyt sen yli toisin kuin äitini. Hän aina välillä itkee kotona. En kyllä ole varma itkeekö hän isää vai minua. Toivottavasti isää nimittäin en minä niin kamala voi olla.
Kun olin syönyt välipalan suuntasin suoraan tietokoneelle ja nauttimaan nykyajan mukavuuksista. Ubernetissä minulla on paljon ystäviä, sillä he eivät tiedä minkälainen nörtti kätkeytyy kuvaruudun taakse. Siellä pystyn esittämään jotain mitä en todellakaan ole, joten viihdyn ùbernetissä todella hyvin. Samalla kun lähettelen viestejä ja pelaan pelejä hörpin Pr. Einstein limua. Äiti ostaa minulle joka päivä viiden litran pullon. Siitä kyllä riittää juotavaa päiväksi. Välillä juon pullon puolessakin tunnissa, joka on äitini mielestä hauskaa.
”Syömään!”, äitini huusi minulle ja katsoin kelloa. Kello oli jo kuusi illalla. Olin siis kerennyt pelata yli kuusi tuntia. Yleensä pelaan noin viisi tuntia ja viikonloppuisin kahdeksan. Syy miksi kerkeän pelaamaan konetta niin paljon on se, ettei minulla ole lainkaan ystäviä joiden kanssa viettäisin aikaa.
Ruoka oli varsin maittavaa, sillä pitkästä aikaa äiti valmisti sen. Yleensä tietokoneohjelmoitutalo tekee kaiken puolestamme. Ihme kun ei nukkumaan mene puolestamme. Talosta on tullut minulle isä näiden vuosien varrella. Talo on pelannut kanssani tietokonetta, lukenut iltasatuja ja peräti pelannut ilmajääkiekkoa kanssani. Tosin silloin vain ammun taloa päin ja talo kehuu kuinka hyvä olen. Jostain syystä olen aina hyvä, vaikka todellisuudessa häviäisin ekaluokkalaiselle, sillä olen tämmöinen 150 cm hoikka nuori mies, jolla on silmälasit ja oranssit hiukset. Ihottuma ja finnitkin välillä iskevät.
Kello kymmenen tarkoitti nukkumaan meno aikaa. Talo luki minulle nukkumaanmenosadun 101 tietokoneohjelmoidusta dalmatialaisesta. Se kertoi kuinka yksi paha täti ohjelmoi dalmatialaisia. Satu oli hyvin hauska, mutta vähän ehkä lapsellinen makuuni. Olin jo kasvanut satujen ohi, mutta emme äitini kanssa osanneet lopettaa satujenluku ohjelmaa, joka oli ohjelmoitu juuri ennen syntymääni.
Kello viisitoista yli kymmenen nukahdin ja pääsin ihanimpaan maailmaan, unienmaailmaan.
Kello kuusi aamulla herätyskello herättää minut ihanasta unesta. Ei se enää haittaa kun tietokoneohjelmoitu asuntoni asetti eteeni lautasen ja aseet. Heti perään asuntoni yhdestä putkesta esiin pompahti ihana kinkkuvoileipä, jossa oli sisällä maukasta majoneesia. Kun olin syönyt eteeni tuli punainen hologrammi ihminen, joka alkoi kysellä kysymyksiä. Niitä samoja kun aina, miten menee ja tämmöisiä. Kerroin hologrammille, että hyvin menee ja haluaisin suihkuun. Siinä samassa sänkyni viereen tuli reikä, joka johtaa vesiliukumäkeen. Hyppäsin liukumäkeen ja lopulta pääsin ihanaan poreammeeseen.
Kun olin aikani kylpenyt puin päälleni ja päätin lähteä kouluun. Kotipihani edessä seisoi leijuva koulubussi, jossa ei ollut minkäänlaisia renkaita. Tämmöiset vempeleet toimivat auringon voimalla, joten ovat hyvin luontoystävällisiä. Lentävät autot otettiin käyttöön Suomessa vuonna 2678, jolloin eduskunta päätti näin. Bussin sisällä on mukavat penkit ja jokaiselle oppilaalle huono tietokone, jolla voi surffailla ùbernetissä, joka on uudempi versio 2000-luvun internetistä.
Tänään tulin kouluun vähän liian ajoissa ja minulla oli hyvää aikaa käydä tilaamassa limu koulun limukoneesta. Valitsin Pr. Einsteinin limun, joka oli tehty varta vasten Pr. Einsteinin kunniaksi. Tämän kunnian Einstein sai, koska hänen kemiallisen kaavan ansiosta keksittiin lentävät autot. Ah, limu maistuu taivaalliselta. Siinä samassa ilmestyivät luokkamme kovimmat kaverit. Pauli, Lauri ja Josef. He tilasivat kaikki Pepsin, jota ”isot pojat” joivat. Pepsin juuret ylettyvät jo 1900-luvulle, joka sai kaikki ostamaan Pepsiä. Itse tykkään olla erilainen ja juoda mistä itse pidän.
Ensimmäinen tunti oli matematiikkaa ja opettaja pisti eteeni todella vaikean pistokokeen, joita 2000-luvulla historian opettajan mukaan kutsuttiin pistareiksi. Kaikki muut kysymykset hoidin mallikkaasti, mutta viimeinen kysymys oli hyvin kimurantti. Laske tasavireisen asteikon sävelten cis. Aloin ensimmäistä kertaa koko kokeen aikana miettimään todella vastausta, sillä muut olivat lasten leikkiä minulle. Tähän tehtävään laitoin vain viivan sillä se oli pirun hankala. Kirjoitin vielä paperiin nimeni Antti Kerminen ja vein paperin opettajalleni professori Nuutiselle. Kiitin ja kumarsin hiljaa ja lähdin luokasta käytävään c124, jossa sijaitsi luokka c1567, missä meillä on äidinkielen tunti seuraavaksi.
Matkalla minulta kysyttiin eilisen Hc Keravan ja Fc Vaasan ilmalautailukiekon ottelun tulosta, mistä minulla ei ollut harmainta aavistustakaan. Minulta myös pyydettiin äidinkielen läksyjä, mutta ilmoitin että kaikkien täytyy tehdä omat läksynsä. Sitä vastausta ei Pauli, Lauri ja Josef hyväksyneet ja kamppasivat minut. Josef ja Pauli pitivät minua maassa ja Lauri varasti minulta hologrammivihkoni, jossa oli kaikki läksyt. Onneksi siinä samassa lempiopettajani professori Nuutinen käveli ohi ja pelasti tilanteen.
Äidinkielen tunnilla muut oppilaat ilkkuivat minua valittajaksi ja nynneröksi, koska opettaja oli tullut auttamaan minua kun luokkalaiseni varastivat hologrammivihkoni. Yritin kuitenkin olla välittämättä siitä ja opettaja sai kaikki onneksi hiljaiseksi, jotta voisimme aloittaa tunnin. Opettaja otti kirjat esille, kuten kehotti meitäkin ottamaan. Tavalliset kirjat, tylsää. Hologrammikirjat ja vihkot ovat mukavempia, sillä ei tarvitse koko ajan kääntää sivuja. Ainut huono puoli niissä on, että ne ovat kauhean äänekkäitä.
Oppitunnin jälkeen opettaja halusi jutella kanssani koulukiusauksesta ja kysyi onko minua kiusattu. Tietenkin vastasin ei, sillä muut oppilaat olisivat kiusanneet minua puolta kovemmin. Opettaja sanoi että oli kuullut jotain muuta ja sanoi, että ei ole pahaa kertoa siitä. Lopulta kerroin kaiken. Opettaja sanoi, että ottaa heidät puhutteluun.
Seuraavalla tunnilla sain tästä kuulla kiusaajiltani, että olen nynnerö GPRS-matkapuhelimien avulla. Tiesin, että he lopettavat kiusauksen kun näytän heille muut päivän läksyt, eli historian ja oppilaanohjauksen. Itse asiassa olen historian tunnilla kuullut, että jopa 2000-luvulla tehtiin läksyjä ja käytiin koulua.
Olen tottunut koulukiusaukseen, koska sitä tapahtuu konsanaan. En itse asiassa enää välitä siitä, sillä olen ollut kiusattuna monta vuotta. Ensimmäisestä luokasta asti. Tällä hetkellä olen seitsemännellä luokalla ja seuraavana vuonna pääsen onneksi pois koulusta. Tai no itse asiassa se on ikävä asia sillä pidän koulusta ja kavereista ketä minulla on siellä. Pidän jopa Josefia ystävänäni, sillä hän sentään välittää minusta, koska kiusaa minua. Jos hän ei noteeraisi minua niin kuin muutamat oppilaat, hän ei olisi mielestäni ystäväni. Saatan olla monen mielestä toivoton tapaus, mutta minä itse pidän, että ihmisistä ajatellaan positiivisiä, eikä negatiivisiä asioita.
Kello on neljä ja historian tunti alkoi. Historian tunti on mielestäni mielenkiintoisin, sillä haluaisin asua 2000-luvulla milloin ei kuulemma koskaan tapeltu vaan oli aina rauha. Kaiken tämän olemme saaneet selville siitä kun jotkut ihmiset 2000-luvulla oli äänittänyt tai videoinut mietteensä kameralle. Kiva ja romanttinen tapa päästä historian kirjoihin. Ajattelin itse tekeväni saman, mutta vasta silloin kun olen löytänyt sen oikean. Oikealla tarkoitin sitä naista, jota rakastan.
”Antti lopeta se haaveilu ja kuuntele opetusta”, opettaja ilmoitti tylysti, mutta asiasta. Päätin jatkaa seurantaa ja haaveilla myöhemmin. Opettaja kertoi ensimmäisestä maailmansodasta, mikä oli hyvin jännittävää kuunneltavaa, sillä opettaja osasi kertoa kaiken hyvin mielenkiintoisesti. Aloin pohtimaan heti ensimmäistä maailmansotaa ja haaveilemaan siellä olosta, kun opettaja taas keskeytti haaveiluni. Tällä kertaa opettaja oli tiukempi sanoi tylysti, että minun olisi syytä poistua tunnilta.
Täällä sitä ollaan. Opettaja käski ulos ja tänne sitten tulin. Taitaa olla ensimmäistä kertaa elämässäni, kun joudun ulos luokasta. Ajattelin, että olipahan erikoisen huono päivä tänään, kun näin tapahtui.
Lopulta tunti loppui ja opettaja pyysi minut sisään. Hän väitti, ettei minulla ole kaikki tänään hyvin. Hän ei arvaakkaan kuinka oikeassa oli. Tunnit alkoivat tulla tylsiksi ja kaikki tuntuu niin samalta, haluan vaihtelua. Tämän ilmoitin opettajalle ja hän nauroi ja sanoi, että minun olisi syytä lähteä kotiin. Jos minulle sanotaan, että mene kotiin niin minähän menen.
Koska lähdin koulusta niin aikaisin bussi ei ollut viemässä minua kotiin, joten jouduin kävellä kaksisataa metriä teleporttiasemalle, joka vei kotini edessä olevalle teleporttiasemalle.
Matkalta löytyi vaikka mitä kauppaa, ruoka- ja elektroniikkakauppaa esimerkiksi. Myös oli antiikkiesineitä 2000-luvulta ja peräti 1900-luvulta, mutta ne maksoivat niin paljon ettei tavallisilla töissä käyvillä ihmisillä ollut niihin rahaa. Niitä ostelivat näyttelijät ja osakkeilla miljoonia tienanneet ihmiset. Äitini todella himoaa niitä, kun minä puolestaan himoan uusia lentäviä autoja sekä moottoripyöriä. Myös lentävät rullaluistimet on nykyään muodissa. Itselläni on vaivaiset pommpukengät, joilla voi hypätä ainoastaan kolmeen metriin.
Kun lopulta pääsin kotiin asti taloni heti alkoi kyselemään kuinka koulu menee ja vastasin saman kuin aina, hyvin. Äitini olisi pitänyt olla niitä kyselemässä, mutta hän joutuu käydä töissä, että saisimme talon maksettua. Isäni puolestaan kuulemma jätti äidin yksin, kun kuuli, että äiti oli raskaana. Mokomakin pelkuri. Olen kuitenkin päässyt sen yli toisin kuin äitini. Hän aina välillä itkee kotona. En kyllä ole varma itkeekö hän isää vai minua. Toivottavasti isää nimittäin en minä niin kamala voi olla.
Kun olin syönyt välipalan suuntasin suoraan tietokoneelle ja nauttimaan nykyajan mukavuuksista. Ubernetissä minulla on paljon ystäviä, sillä he eivät tiedä minkälainen nörtti kätkeytyy kuvaruudun taakse. Siellä pystyn esittämään jotain mitä en todellakaan ole, joten viihdyn ùbernetissä todella hyvin. Samalla kun lähettelen viestejä ja pelaan pelejä hörpin Pr. Einstein limua. Äiti ostaa minulle joka päivä viiden litran pullon. Siitä kyllä riittää juotavaa päiväksi. Välillä juon pullon puolessakin tunnissa, joka on äitini mielestä hauskaa.
”Syömään!”, äitini huusi minulle ja katsoin kelloa. Kello oli jo kuusi illalla. Olin siis kerennyt pelata yli kuusi tuntia. Yleensä pelaan noin viisi tuntia ja viikonloppuisin kahdeksan. Syy miksi kerkeän pelaamaan konetta niin paljon on se, ettei minulla ole lainkaan ystäviä joiden kanssa viettäisin aikaa.
Ruoka oli varsin maittavaa, sillä pitkästä aikaa äiti valmisti sen. Yleensä tietokoneohjelmoitutalo tekee kaiken puolestamme. Ihme kun ei nukkumaan mene puolestamme. Talosta on tullut minulle isä näiden vuosien varrella. Talo on pelannut kanssani tietokonetta, lukenut iltasatuja ja peräti pelannut ilmajääkiekkoa kanssani. Tosin silloin vain ammun taloa päin ja talo kehuu kuinka hyvä olen. Jostain syystä olen aina hyvä, vaikka todellisuudessa häviäisin ekaluokkalaiselle, sillä olen tämmöinen 150 cm hoikka nuori mies, jolla on silmälasit ja oranssit hiukset. Ihottuma ja finnitkin välillä iskevät.
Kello kymmenen tarkoitti nukkumaan meno aikaa. Talo luki minulle nukkumaanmenosadun 101 tietokoneohjelmoidusta dalmatialaisesta. Se kertoi kuinka yksi paha täti ohjelmoi dalmatialaisia. Satu oli hyvin hauska, mutta vähän ehkä lapsellinen makuuni. Olin jo kasvanut satujen ohi, mutta emme äitini kanssa osanneet lopettaa satujenluku ohjelmaa, joka oli ohjelmoitu juuri ennen syntymääni.
Kello viisitoista yli kymmenen nukahdin ja pääsin ihanimpaan maailmaan, unienmaailmaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tämä oli minusta oikein erilaista ja piristävää.:) Tuossa on ideaa ja mielikuvitusta, ja olet luonut tulevaisuuden maailman. Mukana on kivasti yksityiskohtia, keksimiäsi laitteita yms.
Jäin kuitenkin miettimään, oliko tässä jutussa mitään varsinaista juonta... En tiedä kuinka paljon olet kirjoittanut tai mitä olet ajatellut kirjoittaa, mutta minusta tässä ideassa olisi aineksia enempäänkin kuin tällaiseen lyhyeen novelliin. Minusta erikoinen miljöö ja sen kuvailu ei riitä, vaan pitää olla myös tarina. Tuohon miljööseen voisi sijoittaa jonkun pitemmänkin kertomuksen, jossa todella tapahtuisi jotain ja mentäis syvemmälle tapahtumiin ja henkilöihin. Siitä vois saada vaikka kokonaisen romaanin.
Kielestä sen verran, että tekstisi aikamuodot heittää jonkun verran... Käytät preesensiä ja imperfektiä sekaisin. Esim.
"Kello on neljä ja historian tunti alkoi."
Virkkeessä pitää olla sama aikamuoto (ja yleensä koko jutussakin). Elikkä joko kello oli neljä ja tunti alkoi, tai sitten kello on neljä ja tunti alkaa.
Ajettelin ottaa novelliini humoristisen lahtökohdan, joka mielestäni parantaa mielenkiintoa.
Mutta tosiaan minulla on paha tapa sekoittaa preesenssin ja imperfektin toisiinsa, jollain ihmeen tavalla. Yritän siitä päästä eroon ennen kuin alan mitään isompaa suunnitella.
iha hyvä. Kuvailit maailmaa todella hyvin. :)