Näitä viestejä kun kuuntelee, alkaa kiukku. Aina löytyy vanhempia joilta on viety lapset pois ja ilman syytä tietenkin.
Tässä on esimerkkejä neljästä tapauksesta.
1.lapsi jätetty yksin yöksi kotiin jo 5 vuotiaana kun äitin on pakko päästä ryypiskelemään. koko elämän lapsi saanut kuulla kunka paska hänen isänsä on ja sinusta tulee samanlainen, mun elämä olis ihanaa ilman sinua,susta tulee narkkari, juoppo, yhteiskunnan- elätti,lasta herätetään keskellä yötä kun äitiä suututtaa, silloin kaivetaan kaikki vanha esille haukutaa, huudetaan ja uhkaillaan, eikä äiti lopeta vaikka lapsi pyytää että saisi nukkua kun aamulla pitää mennä kouluun ja sanoo että puhutaan aamulla mutta nyt jätä minut rauhaan.
Tämän lapsen elämä on helvettiä!! mutta äiti pitää itseään hyvänä äitinä eikä näe itsessään mitään vikaa.
Tapaus 2. perheellä on 2lasta josta kummatkin on jääneet kehityksestä jälkeen, isä on tuurijuoppo joka hakkaa vaimoaan kännissä aina sairaala kuntoon lasten katsellessa vieressä, samalla laittaa kirjahyllyt, pöydät aina polttopuiksi riehuessaan. äiti kotona lasten kanssa kotona, ulkona käydään muutaman kerran viikossa leikkimässä puistossa, muutes lapset eivät pääse ulos päivisin.lapset jo tottuneet väkivaltaanja siihen että polisit käyvät hakemassa isin aina putkaan.
tämä pariskunta pitää itseään hyvinä vanhemipina ja haukkuvat nyt sossua kunka ne hullut tulivat hakemaan meidän lapset pois.
3 tapaus. nuori pari 2 lasta noin 3-5 vuotiaita.
isä huumeiden käyttäjä ja myyjä ja äiti huumeiden käyttäjä. lapset otettu jo kerran pois, mutta äidin kunnostuttua lapset palautettu takaisin kotiin. itse äiti kertoi että oli muutaman kerran käyttänyt taas LSD;tä mutta ei ole jokapäivä käyttänyt. ja ettei hänen miehensä saisi asua samassa asunnossa heidän kanssaan. mutta sielläpä hän näytti olevan lasten kanssa. tämä äiti keroi että välillä he olivat olleet niin sekaisin etteivät tienneet mikä päivä on saatika kuukausi ja samaan hengenvetoon sanoo ettei lapsia ole koskaan jätetty heitteille ja lapsilla aina ollut jugurttia jääkaapissa.
4 tapaus. vanhemmat eronneet kaksi lasta. äiti alkoholisti ja henkisesti sairas, isä viettää menevää sinkkuelämää. äitiltä otettu lapset pois ja annettu isälle, tämä taas hidastaa isän menoja ja harrastuksia joten vie lapsia äidille viikonlopuksi. sopimus on kuitenkin ollut ettei äiti saa käyttää alkoholia lasten ollessa hänen luonaan, mutta alkoholisti on alkoholisti.
Tarhaikäinen lapsi jätetään kotiin yksin ja äiti lähtee baariin autolla. Lähtee kännissä baarista polisi pysäyttää ja puhalluttaa. polisit viemässä äitiä putkaan rattijuopumuksesta, mutta onneksi äiti tajuaa sanoa että kotona on 4 vuotias yksin.
Tämäkään äiti ei pidä itseään huonona äitinä ja isän harrastuksia ei häiritse enää lapset.
Missä vika kun se ei ole koskaan vanhemmissa??
Onko meidän lastensuojelu yli-innokasta??
Vai pitäiskö vanhempien katsoa peiliin ja alkaa etsimään itsestään vikoja... ei aina voi syyttää toisia omista ogelmista.
Ei normaaliin elämiseen kuulu jatkuva juominen, väkivalta,huumeet,huutaminen,uhkailu,nälkä,ym..ym..
Tässä on esimerkkejä neljästä tapauksesta.
1.lapsi jätetty yksin yöksi kotiin jo 5 vuotiaana kun äitin on pakko päästä ryypiskelemään. koko elämän lapsi saanut kuulla kunka paska hänen isänsä on ja sinusta tulee samanlainen, mun elämä olis ihanaa ilman sinua,susta tulee narkkari, juoppo, yhteiskunnan- elätti,lasta herätetään keskellä yötä kun äitiä suututtaa, silloin kaivetaan kaikki vanha esille haukutaa, huudetaan ja uhkaillaan, eikä äiti lopeta vaikka lapsi pyytää että saisi nukkua kun aamulla pitää mennä kouluun ja sanoo että puhutaan aamulla mutta nyt jätä minut rauhaan.
Tämän lapsen elämä on helvettiä!! mutta äiti pitää itseään hyvänä äitinä eikä näe itsessään mitään vikaa.
Tapaus 2. perheellä on 2lasta josta kummatkin on jääneet kehityksestä jälkeen, isä on tuurijuoppo joka hakkaa vaimoaan kännissä aina sairaala kuntoon lasten katsellessa vieressä, samalla laittaa kirjahyllyt, pöydät aina polttopuiksi riehuessaan. äiti kotona lasten kanssa kotona, ulkona käydään muutaman kerran viikossa leikkimässä puistossa, muutes lapset eivät pääse ulos päivisin.lapset jo tottuneet väkivaltaanja siihen että polisit käyvät hakemassa isin aina putkaan.
tämä pariskunta pitää itseään hyvinä vanhemipina ja haukkuvat nyt sossua kunka ne hullut tulivat hakemaan meidän lapset pois.
3 tapaus. nuori pari 2 lasta noin 3-5 vuotiaita.
isä huumeiden käyttäjä ja myyjä ja äiti huumeiden käyttäjä. lapset otettu jo kerran pois, mutta äidin kunnostuttua lapset palautettu takaisin kotiin. itse äiti kertoi että oli muutaman kerran käyttänyt taas LSD;tä mutta ei ole jokapäivä käyttänyt. ja ettei hänen miehensä saisi asua samassa asunnossa heidän kanssaan. mutta sielläpä hän näytti olevan lasten kanssa. tämä äiti keroi että välillä he olivat olleet niin sekaisin etteivät tienneet mikä päivä on saatika kuukausi ja samaan hengenvetoon sanoo ettei lapsia ole koskaan jätetty heitteille ja lapsilla aina ollut jugurttia jääkaapissa.
4 tapaus. vanhemmat eronneet kaksi lasta. äiti alkoholisti ja henkisesti sairas, isä viettää menevää sinkkuelämää. äitiltä otettu lapset pois ja annettu isälle, tämä taas hidastaa isän menoja ja harrastuksia joten vie lapsia äidille viikonlopuksi. sopimus on kuitenkin ollut ettei äiti saa käyttää alkoholia lasten ollessa hänen luonaan, mutta alkoholisti on alkoholisti.
Tarhaikäinen lapsi jätetään kotiin yksin ja äiti lähtee baariin autolla. Lähtee kännissä baarista polisi pysäyttää ja puhalluttaa. polisit viemässä äitiä putkaan rattijuopumuksesta, mutta onneksi äiti tajuaa sanoa että kotona on 4 vuotias yksin.
Tämäkään äiti ei pidä itseään huonona äitinä ja isän harrastuksia ei häiritse enää lapset.
Missä vika kun se ei ole koskaan vanhemmissa??
Onko meidän lastensuojelu yli-innokasta??
Vai pitäiskö vanhempien katsoa peiliin ja alkaa etsimään itsestään vikoja... ei aina voi syyttää toisia omista ogelmista.
Ei normaaliin elämiseen kuulu jatkuva juominen, väkivalta,huumeet,huutaminen,uhkailu,nälkä,ym..ym..
Vastaukset 29
Vanhimmat
Tapaus 5
Isä on käyttänyt isosiskoa seksuaalisesti hyväksi, hyväillyt ja runkkaillut samalla. Jäänyt kiinni vaimolla mutta myös tyttö (tuolloin 12 v) on kertonut asiasta.
Vaimo ei kuitenkaan halunnut tehdä asiasta oikeusjuttua mutta vanhin tyttö huostaanotettiin. Kolme nuorempaa tyttöä jäi kuitenkin perheeseen. Nyt tämän tytärsarjan vanhin (nyt 13 v) on otettu huostaan,oirehtii seksuaalisesti yliaktiivisesti.
Kaksi nuorinta tyttöä jäi edelleen perheseen.
Tapaus 6.
Huostaanotettu 12 vuotias poika koska isä pakotti hänet väkivallan uhalla varastamaan kaupasta tupakkaa ja olutta. Kuka nyt karkkia ostavaa lasta epäilisi. utta kun reppu tarkastettiin, löytyi sieltä kaljaa ja tupakkaa.
Isä myönsi poliisikuulustelussa lapsen tarinan oikeaksi.
..pikku vänkä juttu:Äiti tietää sen ,et jos hän suhtaantuu mieheensä negatiivisesti(tekis rikos ilmoituksen)sosku saattais sanoo äitiä kykenemättömäksi vanhemmaksi ja kuulemma negatiivinen suhtaantuminen lasten isään vääristää soskun mielestä lapsi ja isä suhdetta eli vaaraksi kasvulle ja kehitykselle(soskusta kiinni miten ottaa asiat).
Näitä ongelmia on satoja erinlaisia eli siis vaikka kuika hyvin tekis niin aina se soskussa käännetään nurin kurin.
...huosta asioita..ei me bio-vanhemmat jotka suurin osa kirjoittaa ahdistustaan oleekkaan näitä sinun mainitsemia vanhempia.
Olen itse kunnon absolutisti ja se soskuamme närästikin...kuulemma olen liian kielteinen näiden ihmisten suhteen jotka juo ja rällää itsekkäästi ja se on vaaraksi lapsien kehityksessä.ON mennyt maailma kummaksi!Siis minä olen vaaraksi lapsien kehitykselle joka suhtaantuu alkoholisteihin kielteisesti..HÄH!
Toinen oli se syy, kun huolehdin lapsieni hyvinvoinnista liikaa ja mies raukka kärsi(niin paljon et meni juokseen soskuihin ja mielenterveyspuolelle katkeroituneena ja kostaakseen minulle hylkäyksen)Semmosia miehiä näkyy olevan paljon liikkeellä......ei ihme et huostaanottot ovat lisääntyneet.
Kävin tossa vanhemmat.com:ssa ja sitä pitäs pikkasen päivittää, nimittäin, ei kokemuksesta ja havainnoista päätellen soskut automaattisesti äitejä tuekkaan ja se on mennyt soskujen valistuksessa ,liian innokkaaksi ,tuo isien tukeminen tulevassa huoltajuuskiistassa ,et terve järki on jäätynyt siinä samassa.
Poliisissa sanottiin myös et miehet nykyään käyttää samaa taktiikkaa kun äidit on kautta-aikojen tehneet eli ensimmäisenä ovat kertomassa et vaimo hakkaa ja käyttäytyy agressiivisesti heittelemällä tavaroita yms.valheellista mutta tehokasta asetta itsensä ylentämiseksi.
Onkohan se niin et se vanhempi joka eka kerkee sinne soskuun valehteleen on soskun mieleen?
uskoa koska niin kerrot. Usko pois.
olen kuullut useista tapauksista, missä sosku on alkanut puolustaa sitä vanhempaa, joka on ensin käynyt valittamassa ja on ollut tosi vaikea kääntää niiden päätä, vaikka olis minkälaista faktaa esitettävänä.
siitä, että se on "voiton puolella joka kerkeää/kehtaa ensikis mene sossuille söpöttämään valheita. Silloinhan asia jo lähtee tietyille urille. Normaalistihan esim. oikeudessa syytöksiä latelevan tulisi toteennäyttää syytöksensä, mutta sossulassa on toisin päin eli se, jota syytetään tulee voida todistaa itsensä syyttömäksi. On todellakin muotia väittää naisia miehiään hakkaaviksi ja tähän tartutaan reippaasti. Minunkin kohdalla ex väitti että hakkaan asiakkaita (olen myyntityössä) Sopii arvailla olisinko menettänyt työni moisesta käyttäytymisestä ja lisäksi oikeusprosessit. HUH
Ainakaan tällaisessa oikeusvaltiossa.
Kyllä siinä tarvitaan hieman muutakin näyttöä.
mieheni vanhemmat saivat jopa mulle lähestymisiellon valehtelemalla että olisin rihunut heidän luonaan, tosin totta on että kirjoitin heille haukkumiset kun kaappasivat lapseni sossun avustamana. että todisteet heillä oli siitä että häiritsin heidän rauhaansa kirjeitse, mutta täytyy iohmetellä että käräjäoikeudenkin saivat halpaan!
olla jotain viella, jos luulee laittomista huostaanotoista puhuttaessa olevan kyse tuollaisista tapauksista! En viitsinyt sepustusta edes kokonaan läpi lukea. Kyllä tällä palstalla ei toisen ihmisen aliarvioimisella ole mitään rajaa!
Mitähän jos itse katsoisit peiliin! Kun puhutaan lastensuojelutyön puitteissa tapahtuvista puutteista, virheistä ja laittomuuksista, ei koskaan ole vastustettu aiheellisia huostaanottoja. Mitä sinä todellisuudessa oikein ajat tuollaisella kirjoituksellasi?
Tule minun lapselleni, meidän sosiaalityöntekijöillemme ja nykyiselle lapsen hoitavalle lääkärille selittämään noita kannanottojasi, niin saat kuulla kummia. Jos todella ajat lasten oikeuksia, niin suuntaa energiasi oikeisiin kohteisiin, eikä itsestään selvyyksistä paasaamiseen.
Ei normaaliin elämään yhdenkään järkevän ihmisen mielestä kuulu 'jatkuva juominen, väkivalta, huumeet,huutaminen,uhkailu,nälkä,ym..ym..' kuten kirjoitit. Mutta älä tietämättömyyttäsi latista kaikkia huostaanottoja yllämainittuun kategoriaan kuuluviksi, sillä sinne ne eivät missään nimessä kuulu.
aika tavllisia syitä ja katsot ne hyväksytyiksi.
Pysy asiassa asiallisesti ja näe myös se asian musta puoli. Ei kikilla ole kuten sinun kohdallasi on ollut.
Kyllä kestä kuulla heidän ummia juttujaan ei se minun todellisia tietojani kaada mitä he nyt sitten selittävätkin. Ei ole kyse yleistämisestä vaan nän kuitenkin on hyvin monen huostaanotetun lapsen elämän arki raastavan karmeaa.
Miksi kohdalleni on osunut jo useampi karmeus mitä tulee huostaanotetun lapsen kohdalle.
Tässä joulun muistelma seitsemän vuoden takaa.
Jouluaatto aamuna veimme lasta bioäidin luo viettämään joulua. Tarkoitus oli että lapsi on äitinsä luona myös uudenvuoden yli.
No oven avasi mies joka hyvin humalassa hän sanoi että valitettavasti äiti ei ole nyt kotona. Mutta lapsi vilahti ovenravosta sisälle ja meni katselemaan "jouluistakotiaan" no järkytyksekseen löysi äitinsä umpihumalassa ja vakavsti pahoinpideltynä hampaat kurkussa, lattialla makaamassa sänkynsä vierestä. Lapsi ryntäsi kauhuissaan ulos ja itki hysteerisenä. Huusi että soittakaa poliisi no näin teimme. Siinä meni kaikkien joulu pilalle ei ketään juurikaan hymyillyttänyt edes joulupukin hauskuus ja ilo lahjoista oli teillä tietämättömillä. Äidiltään ei lapsi saanut minkäänlaista joululahjaa yhtenäkään jouluna sinä aikana kun asui meillä. (nyt lapsi jo aikuinen)
Tällainen joulu ei ollut lapsen ensimmäinen eikä viimeinen.
Lapsi tuotiin meille esim. joulupäivänä olikohan sekin väärin tehty huostaanotonpäätös.
Muita kauhu juttuja voisin kertoa mutta annetaan olla koska ne joille tarinan osoittaisin eivät niitä lue eivätkä todeksi usko. Miksi ei totuuksia saisi kertoa onhan kyse lapsen elämästä ja sen hyvinvoinnista.
Onhan ihmisillä hyvä hiukan tietää minkälaisissa olissa huostaanotetut lapset ovat saattaneet elää. On hyvin pieni osa huostaaotetuistalapsista joilla elämä on ollut jotakuinkin tavallisen normaalia. En ole tietämätön vaan tiedän enempi kuin osaat edes kuvitella...
Eikä edellisenkään kirjoittajan ymmärryksessä ole mitään vikaa kuten sinä haluat sen uskotella. Sinulla on kait vaan oma elämäsi ja muusta et sitten tiedäkkään ei se ole myöskään yleistykseen pätevä itsestään selvyys.
ja leimata meidät kaikki huostaanoton kokeneet vanhemmat. Tuntuu tosi tutulta, huostaanoton perusteluista saa lukea olevansa aloittajan kaltainen vanhempi, vaikka on hoitanut lapsensa ja elänyt koko elämänsä päihteittä.
Aloittaja yrittää viedä biologisilta äideiltä uskottavuutta. Olemme uhka, koska raittiina näemme lasten kaltoinkohtelua sijoituksissa, sossut eivät voi sanoa humalaisten jorinoiksi ja elävät nyt kylmä rinki perseen alla.
Perusteettomilla huostaanotoilla on tehty talousrikoksia, veronmaksajilla on maksatettu perhekotien ylläpitoa ja sijaisperheiden kesämökkejä. Entä jos huostaanotot laitettaisiin tutkintaan talousrikos nimikkeellä. Hallinto-oikeudet eivät rötöksiään tutki, itsekin ovat osallisia laittomissa huostaanotoissa ja sitä tietä talousrikoksissa.
Miksei kukaan kerro,jolta aiheettomasti huostaanotettu,että minkä syyn sossut ovat sanoneet,kun lapset ovat saaneet asua kunnollisessa ja hyvässä kodissa ha sieltä viety.Mikä syy?
tuhopolttaja, lääkkeiden ja teräaseiden välittäjä, sarjamurhaaja, vaaralliset ystäväni, olen sossulan mukaan kyvytön auttamaan lapsiani, en tiedä missä asiassa kun heillä ei mitään ongelmia ollut kirjattu heidän asuessaan minun luonani, pahan puhuminen lapsille lasten isästä jne.
Ja elin aivan tavallista työssäkäyvän perheenäidin elämää, ystäväni ovat ihan tavallisia ihmisiä. Mitään mielenterveys- eikä päidejuttuja ollut eikä ole, mitään lääkkeitä ei käytössä, enkä myöskään diilannut.
Yritin vedota ihan päättäjien maalaisjärkeen, etten ole mitenkään kerinnyt niihin tekemisiin mitä sossu kirjoitti. Rajallisen aikani jouduin käyttämään lasteni hoitoon ja kotini askareisiin, sekä kahdeksan tuntia viitenä päivänä viikossa työpaikalla oloon. Turhaa oli vedota mihinkään poliisinkaan arkistoihin, että olisihan siellä jotain jos olisin sossulan väittämä krimaali.
Mitään lasten hoidotta jättämistä tai huonoa koulumenestystä ei ole sossu kirjannut. Vaan vei lapseni selvittelyihin täyttyvätkö huostaanoton perusteet ja antoi nuo tekaisemansa perusteet esitiedoiksi lapsia tutkiville psykiatreille.
Elelen ja kuljen ihan vapaana, mutta sossulan laatimat huostaanoton perusteet pitivät hallinto-oikeuksissa.
miten jaksat elää ton asian kanssa, jos todella noin karmeasti on käynyt. Kyllä tässä maailmassa on tapahtunut niin paljon kauheuksia, että en epäile etteikö kertomuksesi voisi olla totta, vaikkei sitä todeksi haluaisi uskoakaan. Ei tämä todellakaan ole mikään oikeusvaltio. Kyllähän esimerkkejä löytyy vaikka kuinka paljon. Olkoon sitten kysymys huoltajuuskiistoista tai vakuutuskorvauksista, vanhusten kohtelusta jne. Yleensä aina heikon ihmisen oikeuksista. Se kenellä on rahat, voittaa yleensä aina.
Saatko edes tavata lapsiasi, kun h.oton perusteet on noin kauheat. Saatko lapsia lomille? Yritä nyt kuitenkin vielä jotenkin saada osoitettua kelpoisuutesi äidiksi. Sano vaikka, että olet parantanut tapasi, etkä enää seurustele kriminaalien kanssa. Yritä saada poistettua kohta kohdalta h.oton perusteet. Kun perusteet on poistettu, ei ole enää syytä jatkaa huostassa pitoa ja saat lapsesi takaisin.
katsovan kuvatut olosuhteet hyväksytyksi lasten kohdalla. Hän kirjoittaa NIMENOMAAN päin vastoin!
Kuten nyt tämäkin:
'Kun puhutaan lastensuojelutyön puitteissa tapahtuvista puutteista, virheistä ja laittomuuksista, ei koskaan ole vastustettu aiheellisia huostaanottoja.'
Tulee tunne, että yrittää keskustella aivottomien ja sokeiden kanssa!
LUE se edellinen kirjoitus, ennen kuin alat kirjoittaa vastausta!
tavallisia sellaiset kirjaukset kuin:
-kyvytön vanhemmuuteen
-lapsen sairauskertomus joltain tutkimusjaksolta ja koska sairaalapaikkaa joutuu jonottamaan liian kauan, lähete ohjataan johonkin lastenkotiin
-tai ihan mitä vain, tilanteeseen sopivasti
ymmärrystä edes näiden vakavien huostaanottosyiden kannanotossa vaan heti isketään että "provoa" se on.
Tuo väittämäsi on niin pienessä määrin todellista että ei siitä edes ole syytä keskustella ennen kuin tietää hiukan enempi miten paljon on annettu sitä ennaltaehkäisevää tukea. Siitä täällä ei kukaan bio mainitse että olisi saanut mutta tiedän niin monen sitä saaneen ja saavan että minä kumoan moisen väitteen täysin.
Äkillisessä huostaanotossa ei sitä mahdollisuutta useinkaan edes tarjota on useammiten todella vakavasta tilanteesta kysymys. Silloin bio herää ja tulee hätä, viha syytökset jne
Ilmoitukset ovat siis vahvistuneet ja päätös toteutetaan välittömästi.
Avun tarjonta ei siis ole näille useinkaan kelvannut. Siinähän se suurin syy onkin.
Se olen minä joka väitän rivienvälistä lukien sanomaasi ja tulee tosiaan tunne että aivottomia on... Luin sen ja totean samaa kuin aikaisemminkin .
Miksi kohdalleni ei ole tullut yhtään turhaa huostaanottoa. Olen sentään lukenut monet paperit että en usko väittämään "turha huostaanotto".
etkö sitten usko että ne paperit ovat valheita pullollaan, helppohan sinun on ensin kirjoittaa sepittämäsi juttu ja sitten sanoa: täällähän lukee näin, siispä. näin tehtiin minulle itsellenikin!
tekemillä lainrikkomuksilla?
Ei sinun tarvitse uskoa laittomaan huostaanottoon, riittää että esim. meidän kohdallamme sen ovat myöntäneet sossut. Ja purkivatkin sen välittömästi kun en suostunut lasta enää lomalta palauttamaan sijoituspaikkaansa.
Kaikkien kohdalle ei satu niin fiksuja sossuja, jotka olisivat valmiita myöntämään väärän menettelyn.
on väärin yleistää niitä kaikkiin huostaanottoihin.
En voi kertoa sossuille lopettaneeni krimaalisen elämäntapani kun en ole sellaista elänytkään.
Kaikki joille kerron huostaanoton syistä pyörittelevät päätään ja olisin hukassa ellei minulla olisi tallessa sossun laatimat huostaanoton perusteet sossulan leimalla varustettuna. Sossua on alkanut potuttaa kun en salaile, enkä tunne häpeää huostaanotoista vaan kerron kaikille sossun kirjaamat väittämät.
Tapaamiset on rajoittettuja ja valvottuja, mutta ei niissä ole enää huostaanoton perusteeksi mainittuja perusteita vaan on pelko että voisin ottaa lapseni mukaani.
Lastensuojelulain tarkoittamia huostaanoton perusteita ei ole koskaan ollut ja siitä pidän kiinni ja vaadin lapsiani takaisin. Niitä ei todellakaan ole sossun keksimät ja minun onnekseni aika erikoiset perusteet.
Taidan ottaa Juicen "Kaksoiselämää" suosikikseni.
ettei hullu tiedä hullu olevansa mutta olen käsittänyt sen tuhansien muiden kanssa hieman toisin.
Nykyään se tarkoittaakin juuri sitä, että "elät" todellakin sellaista "kaksoiselämää" josta itse sen enempää kuin muutkaan tiedä yhtään mitään. Se "elämä" on vain ja ainoastaan sossun papereissa. Itselläni on nyt yksi sellainen korjausprojekti käynnissä. Paljastui näet viime vuonna, että sosiaali oli minua tuntematta kertoillut omia fantasioitaan totena. Minulla on asiakirjaa jotka kumoavat komeasti rouvan esitykset.
Harmittaa, että sain ne sattumalta käsiini ihan viattoman, toisen asian yhteydessä. Olen siis "elänyt lapsuudessani ja nuoruudessani" sellaista elämää, jota en ole koskaan elänyt. Nämä kertomukset ovat ilmestyneet "minun elämääni" ollessani yli kolmekymppinen ja vain ja ainoastaan tällä paikkakunnalla "tapahtuneiksi". Missään muualla ei ole halaistua merkintää sosiaalin fantasioista. Perästä kuuluu :)
löysin ne vasta viime vuonna. Jo selittyi moni kummalliselta tuntunut suhtautuminen. Kiitos sosiaalille, nyt vain kasaamaan niitä papereita, joita on tarinansa tueksi käyttänyt. Ai niin, eihän sellaisia olekaan ja oma sepustus ei kelpaa.
myöntäisit sellaista mitä et ole koskaan tehnytkään, mutta helppohan on sanoa lopettaneensa, jjos ei ole koskaan alottanutkaan. Ts. pelaisit heidän peliään, samoilla säännöillä, kovilla panoksilla, mutta ovelasti, niin etteivät huomaisi, että pelaat heitä pussiin.
tilanteesta täysin tietämätön!
Esim. kansanedustaja Leena Harkimo sanoi Lastensuojelulain lähetekeskustelussa eduskunnan täysistunnossa näin:
'On tosiasia, että nykyistä lastensuojelulakia rikotaan väistämättä tietoisesti ja tiedostamatta jopa sosiaalitoimessa. Puutelista vaikuttaa loputtomalta. Pulaa on ennalta ehkäisevistä palveluista, kuten tukiperheistä ja tukihenkilöistä, perhetyöntekijöistä, kotipalveluista, kouluavustajista ja erityisluokan opettajista. Myöskään vakavissa tilanteissa apua ei riittävästi ole saatavissa. Pahasti oireileville ja välittömästi avusta hyötyville lapsille ei löydy paikkaa sairaalasta tai laitoksesta, vaan joudutaan odottamaan kuukausitolkulla.'
Mene eduskunnan sivuilta lukemaan kaikki puheet, joita asian käsittelyn yhteydessä pidettiin, niin et nolaa itseäsi enää perusteellisemmin. Ovatko kansanedustajatkin mielestäsi seonneita, eivät ymmärrä tosiasioita, juoppoja, narkkareita, alkoholisteja kun puhuvat, että viranomaiset rikkovat lakeja, eikä perheillä ole oikeusturvaa heitä vastaan?
Minulle on aivan sama, millaisista perheistä lapsia on sinun kohdallesi sattunut, mutta sen tiedän, että sijaisperheisiin sijoitetaan usein päihdeperheiden pieniäkin lapsia. Mitä sinä hyödyt tuollaisella sosiaaliporno rääpimiselläsi? Taitaakin se olla yksi motiivisi sijariksi ryhtymisessä. Säkki silmilläkö sinä elät tässä yhteiskunnassa omaan napaan tuijottamisen keskellä?
Luin ketjun läpi, niin selvästi näkyy, että et edes ymmärrä tai lue sinulle kirjoitettuja vastauksia. Uskotko? Minulle nämä eivät ole uskon asioita, vaan tiedän mistä kirjoitan, kuten myös kansanedustajat tietävät mistä puhuvat. Lopeta väärien asenteiden lietsonta tuntemattomia ihmisiä kohtaan, niin et tee itseäsi yhtään enempää naurunalaiseksi kuin olet onnistunut tekemään jo!
lapset joutuvat sijaisperheeseen sijaisisän raiskaamaksi. Sijaisisä varmaan huoritellut sillä maksaahan valtio ja kunta mojovat rahat.
Viisas sijaisisä ei ymmärrä ettei hän tytöille maksa vaan kunta maksaa isälle palkkaa hyväksikäytöstä, jota sijaisäiti ei muka hiljaisessa illassa kuullut... Paitsi jos väänsi telkkarista volyymiä kovemmalle ettei tarvitsisi kuunnella. Ovat lapset taineet äitykältäkin kuulla olevansa huoria ja avionrikkojia?
oloista ne julkisesti kerrotut sijaisisän hyväksikäyttämät tytöt olivat, mutta eikös vaan voikin luottavaisin mielin sossukin lapsia sijoitella siihen "kunnolliseen, turvalliseen perheeseen joka takaa lapsille hyvät elinolosuhteet".
Ja tietty laitokset pitävät sisällään samanlaisia "lähikontaktia" tarjoavia setiä (miksei tätejäkin) jotka opettavat lapsille "sosiaalisia taitoja" tulevaa elämää varten.
tuo sinun tarinasi 5-vuotias olikaan?
vain, että lapsi on jo 5-vuotiaana jätetty yksin yöksi kotiin ja tilanne on vain jatkunut ja pahentunut vuosien mittaan.