Meillä miehelläni on kaksi lasta edellisestä liitosta. Lapset ovat meillä joka toinen viikonloppu.
Meillä tulee riitaa monta kertaa, sillä lasten äiti on täysi ku-si-pää. Ja ihan oikeasti, sitä hän on!
Mieheni haluaisi, että lapset olisivat meillä useamminkin, mutta työ on sellainen ettei onnistu.
Minusta olisi kivaa myös jos lapset olisivat enemmän meillä.
Periaatteeni on, että jos lapset ovat meillä vaikka 2 viikkoa kuukaudesta, eikä vain sovittua 4 päivää, olisi elatusmaksuissa se huomioitava?! Mitä mieltä olette?
Esim. lapset olivat meillä viime kesänä kuukauden, niin miksi mieheni maksaa silti elatusmaksuja siitä kuusta. Onko se reilua?
Meillä tulee riitaa monta kertaa, sillä lasten äiti on täysi ku-si-pää. Ja ihan oikeasti, sitä hän on!
Mieheni haluaisi, että lapset olisivat meillä useamminkin, mutta työ on sellainen ettei onnistu.
Minusta olisi kivaa myös jos lapset olisivat enemmän meillä.
Periaatteeni on, että jos lapset ovat meillä vaikka 2 viikkoa kuukaudesta, eikä vain sovittua 4 päivää, olisi elatusmaksuissa se huomioitava?! Mitä mieltä olette?
Esim. lapset olivat meillä viime kesänä kuukauden, niin miksi mieheni maksaa silti elatusmaksuja siitä kuusta. Onko se reilua?
Vastaukset 168
Vanhimmat
koska meillä aika samankaltainen tilanne..mieheni lapsi on meillä vähintään 10pvää kk:ssa,mutta kun sopimuksessa lukee että 4pvää/kk, niin sen mukaan sitten myös eletään! ja exä on ihan lastenvalvojan kautta selvittänyt että kaikki mitä mieheni pitää lasta ns.ylimääräistä, niin perustuu vapaaehtoiseen pitämiseen, eikä näin ollen vaikuta näihin luonapitovähennyksiin, mihin olisi oikeus!! tähän kyllä mieheni hakee muutosta ensi vuoden alussa olevalla lastenvlvojalla!!
todella mielelämme mekin lasta pidämme, ja aina otamme kun mahdollisuus,mutta kyllä se tuntuu epäreilulta kun viime kk:ssa lapsi meillä oli yli 3 vkoo, kun äiti hieman lomaili, silti piti maksaa 170e elarit..
me myös ostamme tänne lapselle vaatteet,lelut ym, koska näin ovat sopineet!!!
kyse onkin nyt lähinnä periaatteesta, sillä 170e ja lapsi äidillään vkon kk:sta..hmm..mieheni haluisi myös ns.vko-vko systeemin tapaamisiin, exä ei suostu, perustelee sen ettei kestä olla niin kauan kerralla erossa lapsestaan kerralla, tosin nyttenkin tuo lapsi meillä on vkon, äidin pyynnöstä..eli on sekin ikävä sitten hieman valikoivaa, totuushan on se että exä tietää että elarit tippuisi tuon vko-vko systeemin myötä!!
mutta pääasia on että lapsi tapaa isäänsä usein, mutta tottakai joku reiluus pitää olla!! muuten ei mulla ainakaan ikinä oo ollu mitään sitä vastaan että mies elareita on maksanut!!nyt sit joulun tullessa,lapsi meillä joulun, ja exä vaatii että meiltä sitten tulee kaikki joululahjatkin..ei se niin kyllä viime vuonna mennyt äidin puolelta,kun siellä oli lapsi joulun!! harmittaa vaan kuinka joku voi ajatella noin, ehkä ne omat menot sitten tärkeempiä, ja justhan tuo exä miehelleni valitti kun " vahingossa" tuhlannu vuokrarahatkin, että oisko lainata 600e..ei ihan ollut =) mutta kukin tyylillään..
Meillä exä pyysi joskus elarit etukäteen. Esim. lapset on tulossa meille viikonlopuksi niin perjantaina pitäs saaha vähän käteen...hmmmm....eli mihin ne rahat sitten meneekään, ei ainakaan lapseen/lapsiin!
Mieheni ei ole tähän suostunut sen jälkeen kun kerran erehtyi antamaan vähän ennakkoa ja exä rupesikin uhkailemaan, että soittaa lastenvalvojalle, ettei ole maksanutkaan elareita. No tilillä ei näy panoa elareista, mites todistat? Se ennakkomaksujen maksu loppuikin siihen! Ja muutenkin. Eräpäivä ja maksupäivä se on niissäkin.
Minulla ei ole ollut myöskään ongelmaa, kun mieheni maksaa elareita, mutta joku tolkku asioihin olisi saatava.
Päivähoitomaksu pelkästään on äkkiä 200€/kk,mieti sitä!
Huolehdit vain omista asioistasi. Ihmeellisiä rasitteita sinäkin olet itsellesi ottanut, täytyy ihmetellä?
Eikös se laki ole että se maksaa jolla lapset eivät ole kirjoilla? Tiedän sen että jos kuukauden on lapset olleet kesän niin on saanut vapautuksen elatusmaksusta. Mutta sekin pitää sopia, ei sitä kai voi noin vaan jättää maksamatta.
Vastuuntuntoinen mies maksaa lapsistaan vähän ylimääräistäkin jotta lapsilla kaikki tarpeellinen. Niin että hae lapseton mies jos haluat itsekkin päästä miehen rahapussille eikä tarvitse valittaa.
ensiksi olen itse entine yh. ikinä ei tullut mieleeni pyytää ex:ltä lisää rahaa vaikka tarvetta olis ollut. nyt asun miehen kanssa jolla on 2 alaokäistä lasta ja joista hän maksaa elatusmaksuja, kun menimme kihloihin ex soitti lasten valvojalle ja vaati elatusmaksujen nostamista.... ei onnistunut oli kuukemma jo riitävän korkeat. ex oli sanonut, miehelleni että sille ei tarvi jäädä mitään rahaa käyttööm onneksi lasten valvojalla oli järki päässä. ex ei ilmeisesti tajua että myös hänen on elätettävä lapsiaan omasta pussistaan.eli lasten menot ero tilanteessa suhteutetaan molempien palkkaan ei ainoastaan etävanhemman. meillä on yhteinen lapsi jäänyt haaveeksi kun ei ole varaa, se 300e kahdesta lapsesta on vähän kun meillä maksetaan 178e/lapsi kk.ja et2ä vanhemmalla on pienemmät tulot kuin lähivanhemmalla. niistä pitkistä meillä olo ajoista ei ole ollut puhettakaan maksujen muuttamisen osalta,"onhan ex:lläkin oikeus lomaan" mutta miten hänellä on varaa olla joka vuosi väh.2.v. ulkomailla ja samalla lapset on meidän hoidossa...ja mies maksaa, kuskaa lapsia yms.... kohtuus olis hyvä asia mutta lähi vanhemmat saa tehdä mitä vaan.esim pyytä loman jälkeen rahaa....
eikös raha-asiat ole yleensä yhteisiä. Ihan varmasti ( minä ainakin ) välitän siitä mihin mieheni rahansa syytää...
Noh, oiskohan pitänyt aatella tota ennenkuin meni naimisiin, sillä JOKAINEN tietää jo etukäteen että tietty osa siitä palkasta MENEE elareihin! On todella TYHMÄÄ itkeä jälkikäteen niistä!
sama tilanne, mutta mieheni vähentää ne itse maksamistaan elareista jos ovat sovittua enemmän meillä. Sanomista tuli aluksi, muttei enää.
välitän siksi asiasta koska YHTEISESTÄ taloudesta menee sekin raha,kuten asumismenot ja ruoka ym..ja pitäskö pyytää sit isiltä toisellekin lapselle 170e vkorahaa, mitä maksaa exälleen elareita vaikka lapsi on ja kuluttaa meidän päässä..että hallllooooo!!!!!eihän tämä lapsen vika ole,mutta kohtuus kumminkin raha-asioissakin!! ei niin, exähän maksaa sitä autolainaa suoravelotuksena elarista, tottahan hän autoo tarttee kun on lapsikin, tosin meiltä ne matkakulutkin maksetaan, ja uskokaa ettei sekään ole mikään pikkusumma kun lapsi asuu 120Km:n päässä meistä..eli kyllä se minullekin vähän kuuluu ja näkyy kun yhteisestä pussista maksetaan, ja kummiskin lapsi täällä päässä hoidetaan!!!
Miksi valitat kun sinun ei ole mikään pakko lyödä hynttyitä yhteen elatusvelvollisen miehen kanssa? Siis yhteisestä pussista? Oletko laskenut miehen rahat omiesi kanssa yhteen? Tyhmähän sinä silloin olet. Pidä kuule oma tupasi ja omat rahasi tai älä valita. Älä perusta yhteistaloutta jos olet paremmin pärjännyt omillasi. Ja äläkä hoida toisten lasta jos noin nyppii.
Mikä ihmeen kiivas "kalle" sinäkin olet jos et ole lapsetonta miestä aikanasi saanut? Oletko joku ylijäämä vanhapiika joka ei ole kenellekkään kelvannut? Miksi sinulla ei ole lapsia? Rahastaisit ex miestäsi samallalailla, niin ahneelta vaikutat. nyt kun olet jonkun äijän ressukan saanut niin kiihkoilet kuin piru jostain elareista ja haukut exää piruksi kun itsekkin tekisit samalla lailla jos hänen asemassaan olisit.
Ei onnistuisi meillä. Exä on nimittäin todella vaikea! Joka sentti on saatava. Ja joka käänteessä soitellaan lastenvalvojallekin!
elareista nauttiva äiti??
likkakaveri aikoinaan asui avoliitossa erään "ihanan" miehen kanssa. Masoi omasta pussistaan kaikenlaista,huonekalut,vuokrat,kodinkoneet,siis kaikki. Ukkopa löysi uuden kullan, ja tyhjensi koko huushollin viimeistä lusikkaa myöten...ainoassakaan kuitissa,jota kaverini maksoi, ei näkynyt hänen nimeään,vain sen ukon...kaik män, eikä piisantkaa...ei voinu mitään,kun ei ollu likan nimeä maksulapuissa, pankkitilin numero ei riittänyt-tämän
olen mieleeni painanut varoittavana esimerkkinä.
Pidä siis oma tilisi,ihan oikeasti.
Tavaraahan se vaan on,mutta silti harmittaa,jos kaikki omat rahat menee jonkun muun kitaan,ittehän niitä takapuoli verellä kasaan raadat!...ja joku toinen niistä nauttii...mieti sitä!
se yhteinen talous on yhteisessä huushollissa ihan luontevaa,kun on noita yhteisiäkin jälkeläisiä..vai pitäsköhän minun sitten pitää oma talous vaan, ja maksella siitä yhteisten lapsien ja omat menoni???
yhdessä asuntoo maksellaan, ja sitä autoo ym laskuja, vaatteekin hommataan muksuille yhteisistä rahoista, sekä yhteisille että etälapselle,kaikki lapset ovat meillä samassa asemassa hankintojen suhteen, kun kaikille ne hankinnat on luonnollisesti tehtävä, ja ruokakin maksetaan ihan yhteisestä pussista!!!
meillä myös exä esim.pyysi viime kerralla ennakkona elarit kun oli löytänyt kivn hyllykön kämppäänsä, tosin kun ei sitä mies antanut niin haloohan siitä syntyi..kato kyllähän meillä varaa kaikkeen..hmm..no joo, ei meille kukaan sitä rahaa syydä että huonekaluja saadaan hankittua, ihan työllä rahamme ansaitsemme, ja sen mukaan elämme!!jos johonkin "kivaan hyllyyn" ei ole varaa, niin ei siitä muita lähdetä syyttään!
mutta matkakulujen ja elarit yhteensä syö aika ison osan tilistä,miehen tilistä lähinnä, en valita,mutta ei tule mieleenkään valittaa että miksei meillä ole laittaa yhteisiin lapsiin tai perheeseemme joka kk:si 300e:a..
ja mielestäni ei se ole meidän ongelma jos exällä ei ole varaa ostaa sitä kalleinta toppahaalaria, ja jos emme tänne ostettua annakkaan sinne, kun sopumuksessa on että kumpoikin tahollaan tekee hankinnat lapselle omaan päähänsä,niin näinhän se myös menee!!jos ei 170e riitä lapseen kk:ssa, niin sitten se on varmaan mietinnän paikka missä vika, ei niitä haalareita joka kk:si hankita, ja jospa vaikka miettis että jos todellakin pistää elatusmasnun laivaristeilyyn tai "kivaan hyllyyn", niin ei ole mitään oikeutta olla kiristämässä lisää, viimeisin keinohan on se "no lapsella ei sitten ole ruokaa"!!!
että kyllä se lähivanhempikin hieman on vastuussa lapsensa elatuksesta, ei pelkkä etävanhempi!!
Ja mikähän sinulla häiritsee siinä jos joillakin on yhteiset rahat. Ja tuollainen mollaaminen on lapsellista. taidat olla joku 18-vee tyttö. Oletko miettinyt että kaikille omien lapsien saaminen ei ole itsestään selvyys. miettisit vähäsen.
Minä asun avoliitossa, miehellä 2 lasta. Meilläpäin kun yhdessä asutaan niin on yhteinen talous mikä tarkoittaa myös yhteisiä menoja ym. Kyllä miehni elatusmaksut vaikuttaa meidän talouteen. Se on meidän talousrahoista pois.
Ärsyttää tuollaiset ihmiset. Elä sie vaan siellä oman pörssisi kanssa onnellista elämää. Varo ettei kukaan varasta sitä. Sullahan menisi pohja elämältä.
"yhteinen talous" asiaa pitänyt miettiä siinä vaiheessa kun kimppaan muutit lapsellisen miehen kanssa! Se ei ole asioiden ydin, että olisi "yhteiset rahat" vaan se, että jos alkaa seurustelemaan miehen kanssa jolla lapsia, niin TIETÄÄ jo etukääteen että tämä maksaa elareita!
Tyhmää on se, että sitten alkaa kitiseen kuinka elrit on NIIIIN väärin!
täällä on kirjoittanut että elarit on väärin??
minun mielestä elatusmaksuun ei vaikuta vaikka lapsi/lapset olisi joskus paljonkin isällään, koska elatusmaksu menee lasten vaippihin, ruokaan, vaatteisiin, harrastuksiin, lääkärikustannuksiin jne. elatusmaksujen maksaja ei ole velvollinen maksamaan muita kustannuksia kuin elatusmaksun, esim leluja, harrastuksia jne. tietysti jotkut haluavat maksaa ja ostaa muutakin ja sehän on hienoa.
että vaikka mieheni lapsi meillä paljon onkin, niin joku suhteutus pitäisi niihin elareihin silloin aina olla..esim.kun tosiaan 3vkoo kk:sta meillä, ja exällä vkon, niin kyllähän se aikamoinen summa on pistää lapsen ruokaan..vai?? ja kehtaa vieläpä soitella kun lapsi meillä, että elatusmaksut jo mennyt että voisko pikkusen lainata täältä päästä!!!onneksi meillä ostetaan vaatteet etikselle täällä, ja exä omassa päässään, ei niihin ainakaan kamalasti pysty vaateitaan enään esittämään sinne omaan päähän,kun sopimus asiasta tehty!!
mutta niinhän se usein on, elatusmaksulla olisi tarkoitus kattaa etälapsen menoja toisen vanhemman oslta mutta MIEDÄN tapauksessa sen ainakin käyttää äiti omaan hyvinvointiinsa, mutta kyllä silloin on kohtuutonta vaatia lisää, ja kun ei saa, onkin kyse etäisästä joka antaa lapsensa elää kurjuudessa! surullista..
Meillä eksä muistaa joka kuussa huomauttaa kun 4 ja 7 vuotiaien lasten elättämiseen ei riitä mieheni maksama 300e kuussa. Pitäis päälle ostaa vaatteet lelut KAIKKI. En vain ymmärrä missä vaiheessa sen äidin valvollisuus lapsiin on unohtunut Kaiken jären mukaanhan lapseen pitäis olla se 600e kuussa. eikä vain sillä isän maksamalla 300:lla eutolla elättää lapsia ja omat rahat työntää muuhun. (niin suurin osa elareista menee viinaan, tatuointeihin, vaatteisiin, yms)
En ymmärrä.. Omalle lapsellemme kuitenkin kaiken hommaamme ensin (samat kamat myös etälapsille) ja sit vasta jos rahaa on ostetaan itselle.. eksä ostaa ensin itselle ja sit pyytää miheni hankii kaiken lapsille.. Tosi reilua. Mutta minkäs tekee jos ei älyä ole ihmiselle jaettu. kotonaanhan ne lapset kärsii.. ei onneksi meillä.. (sen harvan kerran kun meidän kotiin saavat tulla =()
Meiltä ei penniäkään ylimääräistä eksälle ole herunut vaikka olisi ollut mistä antaa. Mutta jos lapset eivät isäänsä saa nähdä ei myöskään periksi meillä anneta..
ihmetellyt että miten kalliiksi tosiaan käy parin lapsen elättäminen. Periaatteessa molemmilla on se elatusvastuu eli jos elari on 300 e niin äidin pitäis se sama summa myös pistää lapsiin eli tosiaan 600 e. Lisäksihän äiti saa lapsilisät eli jos on yh-lisä niin eikös se tee jo melkein 300 e. Elikkä yhteensä kahdelle lapselle olisi nyt varattu 900 e kahdelle. Jos minun lapsi kuluttaisi tuon 450e ei meillä olisi varaa siihen. Taitaa vaan niin monella eksällä unohtuu ukon kynimisvimmassa se oma rahallinen vastuu mukuloista.
ihmetellyt, kuinka etälapset kuluttavatkaan niin paljon enemmän kuin normaalit ydinperheen lapset..hmm..no joo, meillä myös mies maksaa 170e kk tämä kertaa 2 olis 340e korotettu lapsilisä päälle ois n.479e/kk..ja tämähän ei riitä mihinkään!!! että halloota halloo, ei kyllä tuohon yhteiseen lapseen saa uppoo tuommosta summaa kk:ssa mitenkään normaalilla elämisellä, eikä kyllä olisi varaakaan..se että mies myös maksaa tuon elarin päälle ne matkakulut, ei edes niiden yhteissumman verran meillä ole varaa laittaa tyttöömme..mutta tottakai miehellä myös vastuu etälapsen elannosta,se ihan normaalia,mutta juuri tätä mekin kuulemme, " kun itse asutaan omakotitalossa,hyvähän se on lastaan pitää kerrostalorähjässä"..tai " lapsi ptäis elättää vajaalla 200e:lla kk:ssa, mutta isi tienaa sitä ja tätä"..tossahan se käy ilmi, tämäkin exä katsoo että etäisä maksaa lapsen koko elannon, hänene ei tartte..en ymmärrä mistä lähtien lapsen lähivanhemman ei ole tarvinnut maksaa lapsen menoja jos erotaan!!!
ja pitäskö mieheni ostaa "lapselleen" omakotitalo, että exä olis tyytyväinen, se ei suinkaan meidän vika ole ettei hän asu omakotitalossa, tai saa lainaa, jota mieheni ei lähde takaamaan!!ME molemmat käymme töissä, meillä maksetaan kulut puokkiin, ja yleensä jotain vielä jääkin..mutta turha sitä on katkeroitua siitä jos itte vaan mielii maata kotona, ja valittaa liian pienistä tuista..
lasten huollosta pitäisi tehdä uusi sopimus jos heidän olosuhteissaan on tapahtunut muutos. Asia on vain sen sun miehesi hoidettava ja siinä nuo miehet ei aina ole kovin nopeita..
Tuttavillani useammallakin on tilanne jossa on määritetty viikkohinta eli jos lapset pois lähivanhemmaltaan niin sen verran tippuu elareistakin. Tietysti asunto ja vaatteet maksaa silloinkin, mutta kuitenkin suurin kulu on ruoka jne, asumiseen on oma tuki ja lapsilisät kustanta avaatteet on noissa huusholleissa periaate. Lisäksi kun kumpikin joustaa niin sopukin säilyy paremmin ja se äitikin saa omaa aikaa eikä isä taas puolestaan joudu tavallaan hyväksikäytetyksi.
Sopimuksen voi tehdä ihan miten vaan, mutta se päästäänkö siitä koko asiasta yhteisymmärrykseen on jo toinen juttu..
Niin...ja muut lisät ja lisukkeet, kun isäpuoli "asuu" heillä, mutta osoite onkin muualla, saadaan kaikki korotettuna ja hoidellaan asumistuet yms kotiin (uusi mies kun hankkii aika hyvin kolmivuorotyöllään)..Ja mieheni maksaa vielä plussana elarit. Hieno homma!
No kusettamallahan täällä pärjää.
meillä myös mies maksaa lapsistaan 400e/ kk (eli 200e per lapsi) sopimuksen mukaan että lapset ovat meillä joka toinen viikonloppu yhden arkipäivän. No, miehen exä opiskelee eri paikkakunnalla joten lapset ovatkin olleet meillä joka toinen viikko joka toinen viikonloppu, eli käytännössä yli puolet kuukaudesta. Silti pitää maksaa se 400e/ kk ja mies kilttinä mukisematta maksaa, ja sitten meillä on tiukkaa. Exä myös soittelee vähän väliä ja miehen pitäisi heidän entisessä kodissana, joka jäi exälle, kulkea talonmiehenä ja hoitaa exälle remontit, talon lämmitykset yms asioita! Eipä siinä sitten itse kehtaa oikein huomautella että miksi olet noin kiltti, kun exä osaa syyllistää ja ottaa kaiken irti minkä saa.
Ei mullakaan ole mitään lapsia vastaan ja tykkään kun ne ovat täällä, mutta kohtuus kaikessa pitäisi olla... Mielelläni laittaisin niille hyvät ruuat ja ostettaisiin omat sängyt ja mitä tarvittaisiin, vaan rahat on tiukilla.
niemtöntä ilmiantoo tuosta törkeestä huijaamisesta ja tukien ku..tuksesta??? usko pois jos toimisitte samalla tavoin, ja tietäisivät käry kävisi!!!itse ainakin tekisin juuri niin sinun tilassassi!!! siinähän sitten aikuiset ihmiset vois samalla hieman saada mietittävää!!!tätäkö opettavat tuleville aikuisillekin käytöksellään??!!HUH HUH!!!
Kuka ja miten sen todistaa, että ukko asuu siellä?? Osoite on muualla.
asuu muualla? Eli maksaa muualle vuokraa? Mikä oli ongelmasi? Se ei kuules viranomaisia hetkauta jos ukko asuu virallisesti muualla ja maksaa sinne vuokraa!
kerrostaloyhteisössä oikeen kyttäämällä kytättiin kuinka paljon kukakin aikaa vietti kenen luona..ja totuus se, jos on yli 3 yötä vkossa henkilön asunnossa,se voidaan katsoa jo avosuhteeksi..että näin!!ei muuta kun isännöitsijälle tms.vinkki =) ja tosiaan ei kai siinä sitten mitään pahaa jos exän mies makselee vuokraa muualle, onhan se meno sitten heillekin, näin minä ajattelisin!!ei se yh korotus ihan kamalan huima sentäs ole lapsilisissä, ja elareihin tuskin vaikuttaa alenevasti!!
taitaa olla tänä päivänä aika yleistä, kun onhan se aika outoa että avopuoliso katsotaan jotenkin tulojen puolesta velvolliseksi osallistumaan tarha ym maksuihin, veikkei lapset hänen olisikaan, ja tätä myötenhän ne nousevat vaan!!
meillä miehen exä ei TYÖTTÖMÄNÄ sitten vienytkään lastaan päivähoitoon, kun alkuun sellaista kaavaili jaksamisen tähden,kun oletti että etäisältä automaattisesti otetaan puolet kuluihin, olikin sitten se uusi avokki, kenen tuloja syynättiin!!=)meillä ois siis miehen pitäny suurien elareiden, sekä matkakulujen lisäksi pitänyt vielä maksaa puolet tarhamaksuista, sekä niistä tossuista ym..kun onhan yhteisemmekin hoidossa..joo, on tosiaan, meistä ,molemmat käydään töissä joten pakkokin olla!! jos olisin kotona tuskin hoidossa lapsemme olisi..mutta tätä kuulee usein " ei ois kannattanu tehä lisää lapsia kun ei etälastakaan pysty elättään", meillä ainakin elätetään ihan yhdessä lapsi, etälapsikin, en ymmärrä miksei yh äidin tarttisi lanttiakaan pistää lapsensa elämiseen!!!no mutta nämä on näitä..
Siis on kirjoilla muualla...isällään, omakotitalossa. Luonnollisesti ei maksa sinne vuokraa.
Asuu ihan "virallisesti" tavaroineen ja vaatteineen mieheni eksän luona, mutta ei ole kirjoilla.
Mieheni eksä korjaa kaikki tuet, asumistuen korotettuna tietenkin kun on yksinhuoltaja, ilmaiset päiväkotimaksut jne..Tottakai koska hänhän on paperilla yksinhuoltaja.
Että eipä minulla kuule muuta ongelmaa ole..
kun soitto exän taloyhtiön isännöitsijälle, NIMETTÖMÄNÄ, ja maininta ettei missään nimessä saa tuoda julki mistä tieto peräisin!!ja käry käymään!!! miks tuommosia pitäisi säästellä, ketuttaa kaikki tuommoet yhteiskunnan pummit,jotka yrittää kaikkensa että saa valtion maksaa elämisen, ja sitten vielä valitetaan yleensä pienistä tuista!!!
sabot että tiedät että näin on, ja sinusta se on väärin ja tukien väärinkäyttöö,kyllä isännöistsijä usko pois, kiinnittää asiaan huomoin ja tekee ilmoituksen!!!
kyllä sitten ollaan nyhtämässä meiltä työtä tekeviltä kaikki pois, ja jotkut makaa kotona ja vie vielä lapsetkin hoitoon, kun ilmaista,tätäkin näkee!!!itse ainakin tekisin ilmotuksen, sillä kyllähän nyt aikuisen ihmisen on tajuttava jo että niin makaa kun petaa!!
"jos on yli 3 yötä vkossa henkilön asunnossa,se voidaan katsoa jo avosuhteeksi..että näin!!" Älä laita asiaa,jota mikään laki ei allekirjoita.Kirjoittamasi ei todellakaan täytä vakituisen asumisen edellytystä,saati avosuhdetta.
niin sulle jäisi sitten kulutusrahaa hömppään! Valittamisella et saa mitään aikaan, vain eroamalla miehestä ja ottamalla lapseton mies, saat enemmän käyttörahaa!
En kyllä ymmärrä, miten elatusmaksut sua koskee ja ne miehen rahat, mihin se niitä laittaa? Vai maksaakko mies kenties sun elämisen ja hömpän kaikkineen?
antaja on melko varmasti just se katkeroitunut kynijä eksä. Kyllä niiden avioerolasten kulutuksessakin pitäisi joku kohtuus olla sen luulis tajuavan jokainen normaalijärkinen. Minun mielestä tällaiset etsi lapseton mies niin jää enemmän kulutukseen rahaa kommentit ovat maailman typerimpiä. Meillä ainakin on nyt uusi perhe ja en todellakaan sulattaisi sitä, että kaikki ylimääräinen raha syydettäisiin eksperheeseen. Onneksi lapsilla onkin ihan järkevä äiti, eikä tällaista kynimistä esiinny ja lapsetkin ovat aika vähään tyytyväisiä. Kyllä uusioperheessäkin voi talous olla yhteinen, niin kauan kuin samassa taloudessa elellään minulle tasan kuuluu myös miehen menot. Mielestäni meillä on oikeus nauttia omista tienesteistämme ilman että kaikkea tarvitsee syytää lasten kulutukseen. Ei mekään olla lapsena kaikkea saatu mitä ollaan haluttu, ulkomaillakin käyty vasta kun on itse hankittu omat rahat.
En valitakaan elatusmaksuista, vaan niiden maksamisesta silloin, kun lapset ovat meillä pidemmän aikaa.
itse varmaan nautit elareista?
yhtseiset rahat,enkä minäkään valita elatusmaksuista muuta kun silloin kun lapsi täällä enemmän kuin lähiäidillään, ja elarit vaan juoksee, eikä riitä silloinkaan!!!ja kuuleppas minä tienaan ihan mukavan tilin kk:ssa, kenenkään ei tartte maksaa minun hömppäilyjäni, samoin kun mieheni tienaa..ja meillä on ihan yhteinenkin lapsi kuluttamassa, joka tosin ei kuluta sitä määrää kk:ssa mikä laitetaan etälapsen elareihin matkakuluihin kk:ssa..ja ihan samalla tavalla minun pussita pois etälapsen vaate ym.hankinnat kun yhteisestä tilistä menee, enkä todellakaan valita..välillä vaan vi..taa kun työllä tienaa rahansa, ja exä huutaa työttömänä mitä kaikkee pitäis saada,mutta kun ei ole varaa, ja p..ka isä ei osta!!!
että kohtuus kaikessa!!! silti viime vkolopunkin etämuksu oli meillä extraa taas kerran että äiti pääsi risteilylle, ja kehtas vielä soittaa että ostakaa matkalta karkkilaatikko kun tuotte lapsen,kun hän unohti ostaa tuliaiset, ja ei päässyt sillä hetkellä itse kauppaan!!! juu kyllä me haimme karkkiboxin, lapsen takia, vaan eipä tullu exälle ees mieleen tarjota rahaa siitäkään..että on meitä sitten joka lähtöön..
Olen myös pohtinut, että miksi suurituloisempi joutuu maksamaan enemmän elatusmaksuja kuin pienituloisempi? Minusta elatusmaksu pitäisi jotenkin suhteuttaa muuhun kuin kuukausituloihin. Jos isä ei maksa olleenkaan elareita, vaan kaupunki vai kuka sen maksaa, on elatusmaksu huomattavasti pienempi, kuin palkkatuloista maksettava elatusmaksu. Miten tuo kaupungin maksama raha lasketaan?
Mieheni maksama elatusmaksu on aika pieni, jos vertaan muutamaa kirjoittajaa, jotka puhuvat useista sadoista euroista. Eli en ajattele omaa etuani asiassa, tuli vaan mieleen. Minusta se vaan on todella kohtuutonta.
samanarvoisia. Kyllä yksinäinen mies pystyy maksamaan tuloistaan reilut elarit. Asunto on pieni eikä sitä ruokaakaan paljo tarvi, kun töissä on hallvat työruokalata tai ilmaiset.
Se on ihan turhaa kitinää, että maksaa liikaa, tai et äiti käyttää lasten ruokarahat! Pelkkää maksuhaluttomuutta. Sitten mennään ja tehdään uusia lapsia, ja taas jätetään ja uusia kehiin kun ei entisistäkään osaa huoletia. Toivottavasti tälläiset miehet on harvassa, ja yleensä elareista kiukkuu ne naisystävät. Vähemmän täällä miehet itse pauhaa. Jos miehellä on sydän paikallaan, ajattelee hän lapsiansa ja heidän elämistään, ja jättää omat menot vähemmälle.
exän ei edelleenkään tartte ajatella mitään muuta kun itseään,kyllä ex mies elättää lapsen, kun on niin lämminsydäminen, pistää vähän extraakin kun pytää, ja eihän isän tartte elää itse ollenkaan, käy töissä niska limassa, syö ilmaiseksi työmaaruokaloissa ja pistää tienestit lapselle..todella reilua!!!
kyllä minä en kehtaisi edes ajatella kenestäkään ihmisestä noin, jos on lapsia tehnyt,mutta suhde karahtanut, katsotaanko siis että ex miehellä ei muuta maksettavaa elämässään ole kun lapset..joopajoo, ja entäs tosiaan kun nämä hyvin usea eronnut mies rakentaa uutta elämää, siinä kaakattaa exä, ja vaatii käsi ojossa!!onhan ne nähty!!!sitten kun miespolo rakastuu, koittaa rakentaa elämää uuden puolison kanssa, edelleen häärää exä keskipisteenä,ja soittaa kerran päivässä jotakin hankintaa,tämä on kuultu omin korvin!!!
ja sitten se kuuluisin,kun ei pysty elättään aiemman suhteen lasta,ei pitäis lisääkään tehdä, kellä hemmetti näitä ajatuksia kumpuaa..no arvaan kyllä!!!
ja jumankauta jos on lapsen äidillä lämmin sydän, ajattelee hän myöskin lapsiaan, ja hieman isääkin eikä kyni puhtaaksi..ja kuule ei miehen tertte jättää menojaa yhtään sen vähemmälle kun lähiäidinkään!!!!oikeen suututtaa tuommosten yh ja eroäitien kirjoitukset,joissa etäisien pitäisi olla työssä raatavia yksinäisiä onnettomia rahasampoja jotta heillä ja lapsilla ei puuttuisi mitään!!!!menkää jo itteenne!!!!
jonkun todellakin tarttis lähtee ajaa etäisien puolesta pikkusen asioita, kun kakkoseksi jäävät ahneille exilleen!!!
maksaako miehesi vielä elatusmaksuakin vaikka lapset teillä 2 viikkoa/kk???? Uskomatonta! Kyllä exät osaavat olla ahneita, ei voi muuta sanoa. Meillä ei maksella elareita, minä saan tililleni lapsilisät. Kumpikin maksaa vaatteet tarpeen mukaan! Hyvin ollaan pärjätty!! Muistakaahan exät ahneella on p*****en loppu!
niinku puun ja kuoren välissä! mies pitää lastaan meillä mielellään niin paljon kun mahdollista, on vähintään 10pvää kk:sta meillä,mutta elatusmaksuihin ei saada minkäänlaista helpotusta!exä vaatii että elatussopimuksessa lukee 4vrk/kk, ja kaikki ylimenevä aika on sitä vapaaehtoista pitämistä,mistä ei tarvitse tehdä luonapitovähennyksiä.Nyt sitten mieheni ehdotteli tosiaan tätä 2vkoo-2vkoo systeemiä,tai vko-vko, mutta exälle ei käy!!lastenvalvojalle on aika kyllä tulossa, mutta kuulemma exä ei anna periksi että yhtään lisätään tapaamisia paperilla, koska muuten hän ei pärjää taloudellisesti! kysynkin voiko näin menetellä laillisesti??
siksi emme ole olleet todellakaan ottamatta lasta tänne, vaan meille ihana asia kun lapsi täällä on ja viihtyy, mutta epäreilultahan se tuntuu kun mies (yhteinen talous meilläkin), maksaa 160e kk:ssa elatusmaksuja,sekä ajetaan todella paljon tuota 120km:n väliä,ja matkakulutkin on täällä päässä, ja kyllähän se meidänkin pussissa tuntuu luonnollisesti!!
eli tämmöstä rahastusta en voi käsittää, luulisi exänkin iloitsevan kun isä ja lapsi viettävät yhdessä paljon aikaa, tällöin ei exälläkään ole lapsestaan kuluja, mutta silti vaatii täydet elatusmaksut, ja hyvin usein osallistumaan ties mihin hankintaan!!kohtuuntonta minusta!
On kuule eri asia jos tienaa hyvin, kun jos äiti on esim. työtön tms!! Sillon on turha jyristä heikommin ansatsevalle omista rahavirroista!
Jos sinusta isälle ei kuulu lapsen elättäminen, niin se on sun asia. Lopeta samalla sosiaaliavustuksetkin se lapsilisä! Mitään ei ole pakko ottaa vastaan.
Kyllä minun mielestä isälle kuuluu lasten elättäminen aivan samalla tavalla kuin äidille. Huomaat sitten kun elarit loppuu ja lapsilisät miten pärjäät.
Tuollaiset suuret puheet ja rinta rottingilla on aika vaarallista kulkea, sillon tippuu ja kovaa jossain vaiheessa. Ei sunkaan omat rahantulot ole loputtomat.
Ahneus ja lasten hyvinvointi ei ole sama asia.
kyllähän se kuulostaa äidin ja exän elättämiseltä siinä vaiheessa jos lapsi yhtä paljon molempien vanhempien luona, ja etäisä maksaa silti täydet elatusmaksut!!!!
ja jos äiti on työtön, on hänenkään turha jyristä sitä extraa koko ajan sillä varjolla että isä tienaa paremmin!!mutta kolikon kääntöpuolena, jos etäisä jää työttömäksi on se kova paikka jos elarit tippuu sen myötä,sitä ei pystytä ymmärtämään sitten millään!!!!
että tasa-arvoo molempiin päihin!!!ei se etäisä korvaa rahalla sitä ettei voi aina olla lapsen elämässä läsnä, ja tuossa ylempänä hyvä oivallus siitä että kyllä nämä etälapset kuluttavat tupalsati kk:ssa sen mitä ydinperheen lapsi!!!järkeä peliin!!!ei se isikään mikään otto-maatti ole!
samanlaisia. On lapsia, jotka tavii jatkuvaa lääkitystä tai siaraalassa tarkkailua, tai perheessä on monta lasta eri ikäsiä, ontyttöjä ja poikia, kaikki on otettava huomioon. Ei voi verrata yhtä ja samaa kaikkiin perheisiin. Jolla on hyvin ei voi olettaa että kaikilla olisi.
Ja to iseksi, kyllä yhden vanhemman taloudessa äiti on kovilla jo henkisestikin. Harvalla on sellaista verkostoa, jotka tulevat ädin avuksi joskus.
On hyvä jos jokub isä edes ymmärtää ja pitää lapsia luonaan, kaikilla ei niin ole. Kuin esim. meillä. Itse olen viiden lapseni kanssa mennyt eteenpäin kun ei ole mies välittänyt. Nyt on helpompaa kun nuorin jo 11, mutta kyllä tuli itkut monena päivänä vaikka pelkästä väsymyksestä. Mutta hyvillä mielillä voin sanoa, että hienot lapset ovat MINUN KASVATTAMAT, joilla ei ole isän osuudella minkäänlaista osaa ei arpaa. Pelkkä mikä lie....
siihen? Sairastaako rikkaamman isän lapset enemmän? Hei, halloota!
ahneelta eksältä kuitit menoista mihin hän käyttää kaikki saamansa etuisuudet plus oman osansa lapsen elatuksesta. Minä ehkä tekisin niin jos olisin tilanteessa, jossa maksan hurjan summan elareita ja eksä saa lapsilisät eikä siltikään tunnu rahat mihinkään riittävän. Minusta esim. tällaiset äidin risteilyt pitäisi jäädä tekemättä jos lapselle jää jotain oleellista sen vuoksi hankkimatta. Niinhän sitä normaaliperheessäkin menetellään, reissuun ei lähdetä jos ollaan työttömiä eikä ole varaa.
varmaan, mutta tässä pohdittiinkin lähinnä yleisellä tasolla tätä epäsuhtaa joka monesti näkyy eronneiden vanhempien kohdalla!!meitä tosiaan on 2 aikuista tässä perheessä, silti tulomme ei ole mitään huippuluokkaa, meillä 1 yhteinen ja miehellä 1 lapsi aiemmasta liitosta,ja väliin ei voi kun haukkoa henkeä,sen suhteen kuinka julmetusti tuo etälapsi kuluttaa kk:ssa, josta meillä on myös paljon!!ruokamenot itsessään lapsella ei ole suuret,ja vaatehankintoja ei tartte joka kk:si tehdä,tai tarvitsisi!!en minäkään tarvinnut monen sadan euron starttipakettia kun lapsemme aloitti kerhossa käymisen, kyllä sinne hommattiin alkuun vain uudet tossut!
exä puolestaan soitti ja selvitti että etälapsi tarvitsee monet verkkarit ja paitaa, ja eväisiinkin kuluu aimo summa kun 2 kertaa vkossa kerhossa käy, ja kaikkiin piti etäisän pistää rahaa!!
ja lääkekuluista,ymmärrän jos on kalliit säännölliset lääkkeet käytössä, mutta kyllä yh äiti saa tukea näihin hankintoihin, ja kyllä ymmärtäsin jos meillä mies osallistuisi sellaisiin jos olisi tarvetta, onneksi lapsi on terve!sehän tottakai pääasia!tosin antibioottirasvan (12e) jouduimme viimeksi hankkimaan, kun oli " meidän vuoro", ei siinä köyhtymään päässyt, mutta..
silti se syljettää edelleenkin, että mies maksaa liki 200e kk:ssa elaria, 15 vähintään palaa bensaan, sitten vielä vaaditaan kaikkeen osallistumaan, kun yksin ei riitä rahat viedä eteenpäin..kyllä se näkyy meilläkin siis, en valita mutta joskus käy mielessä että oisko meillä varaa laittaa 500e joka kk:si omaan lapseemme, ei kyllä olisi..
yh-äitejä, jotka ajattelee järjellä, ei rahalla!
Hyvä, että teitäkin on olemassa! :)
Ystäväni mies joutuu maksamaan lapsistaan muistaakseni 300 euroa kuussa, nämä elarit eivät ole edes lähelläkään vielä ne maksimit, sillä sopivat aikoihaan, kun lapset ovat paljon isällää, ei tarvitse täysiä maksaakaan. Eikö ole reilua?! Minusta ainakin!
reiluako? ei todellakaan!
perustele!
riippuu monestako lapsesta tuon 300e maksaa???ja jos isällä siihen varaa, ihan reilua mun mielestä, toisaalta jos paljon taas ovat isällään,olisi ihan mielenkiintoista tietää miten äiti tämän 300e pistää lapsiinsa??vai meneekö edes heihin..
ja ei sitä ruokaa pal tarvi. Minusta puolet palkasta olisi reilua vähintään lasten elämiseen, riippuu lukumäärästä tietty! Mutta jos mies tai kuka nyt on se elatusvanhempi, ostaa lapsille riittävästi usein vaatetta ja kaikkee mitä lapsi tarvii, voi sitten neuvotella. Mutta kyllä se lähivanhempi tietää lasten kulut päivittäin, viikottain jne! Ja kun menet kauppaan, aina voi katsella hintoja, varmaan yllättyy ihminen, joka niitä ei osta! Kyllä lasten tavaroista joutuu maksaa huippuhinnat. Pelkät vaipat maksaa maltaita, ja kyse on vain melko mitättömästä asiasta, mutta hyvin tarpeellisesta. Siinäkin lapsiperhettä rahastetaan.
tämä siis pätee myös minun kohdallani kun olen yh. Äidin palkasta puolet elatusmaksua! Hmm. kuulostaa reilulta!
saa lapseen kulumaan ko. summia! Itse olen työttömänä ja isä maksaa minimielatusmaksun eikä koskaan olen ollut pulaa rahasta. Mihin te käytätte rahat, ihan mielenkiinnolla kysyn?
maksaa!!! reiluako sun mielestä viedä toiselta puolet palkasta??ei käynyt mielessä että isä varmasti haluisi ehkä itselleenkin jotain??tai ehkä vaikka säästää??
sinä tietenkään et yh:na voi pistää puolia palkastasi lapseen,kun onhan sinun ajateltava ITSEÄSIKIN..mutta ei sinun tartte ajatella lapsen isää ollenkaan..hän maksumiehenä kelpaa ainoostaan!!!jos kuule itse tienaa työllä rahansa, älä sinä tule sanomaan mikä silloin on reilua kenellekkin!!!mene itse töihin!!!!!
ja huh huh, kenen lapsi kuluttaa 1000e kk:ssa?????jos isän pitäisi puolet palkastaan antaa lapselle, ja itte kituuttaa samalla 1000e:lla, maksaen siitä vuokrat ym..että onpas taas yks exä siellä puhumassa REILUUDESTA!!!laita sinäkin sitten sama summa lapseesi, SITTEN SE ON REILUA!!!! äläkä puutu toisen tilipussiin!!
tartte!!! eli selitätkö pokkana että 3v lapsi kuluttaa kk:ssa 500e???? huh huh..ei meidän ainakaan..siis yhteinen, mutta etälapsi kylläkin!!ihmettelen suuresti mihin se menee,ei ole lääkekuluja,harrastuksia, hoitomaksuja ym..ja sitten vielä jonkun mielestä koohtuullista vaatia etävanhemman palkast puolet LAPSEN kuluihin, aika läpinäkyvää suorastaan!!!ei ydinperheessäkään lapseen pistetä isi puolet ja äiti puolet palkastaan, mietippäs nyt pikkusen, miten siis nämä etälapset kuluttavatkin niin suuresti enempi kun ydinperheen lapset???
ja sovitaanko ettei ole exän asia miettiä kuinka paljon isi syö, ja maksaa vuokraa,että loput sitten lapsille..annetaan sen isinkin elää ja nauttia jooko??
tietää, kerroppa sinä yh-äiti miten kulutat elarit, lapsilisät ja ns. oman osuutesi lapsen elatuksesta.
ihan tavan perheen lapsen saada kaikki hienoudet ja harrastaa kalliita juttuja. Onkohan mennyt nyt suhteellisuuden taju joiltakin. Kyllä taatusti lasten vaatteet maksaa paljon, esim reimatec haalarit, mutta ei minun mielestä sellaisia tarvitse lapselle hankkia. Kirpputoreilta löytyy kaikenlaista käyttökelpoista jos on viitseliäs. Itse olen hankkinut kaiken mitä vain olen löytänyt käytettyinä (pyörät, vaatteita, huonekaluja) vaikka olisi varaa ostaa kaupasta. Harrastuksiinkin saa toki kulutettua paljon, mutta mukavia juttuja voi harrastaa halvallakin.
Jos meidän tuloista puolet menisi lapsien menoihin me asuttaisiin jo veneen alla. Koettakaanhan ottaa järki käteen vaatimuksissanne.
voin kertoa että teen itse kaiken kotona, ruoan, vaatteet.. Käytettynä saamme myös paljon lastenvaatteita. Rahaa on jäänyt jopa säästöön! Kyllä sitä rahaa saa kulumaan jos ostaa valmisruokaa, pizzaa jne. ja ostaa kalliita merkkivaatteita jne. Alkoholia en juo enkä polta tupakkaa. Miten te käytätte rahat, kertokaahan vuorostanne?
minäkin ihmettelen kun sivusta seuraan ja kuuntelen mihin kaikkeen tuo mieheni exä pyytää rahaa "lasten nimissä"..siellä tarvitaan nimenomaan uusia pyöriä ja reiman haalareita ja kenkiä,sekä kuoman tuliteriä saappaita, ja joka asiaan ollaan pyytämässä etäisältä rahaa, hänen velvolllisuushan on maksaa!!meillä sitten yhteisellä lapselaa kierrätetään sukulaisten vanhoja, ja paljon kirpparilta tehdään löytöjä, väliin toki uuttakin ostetaan!!
en ymmärrä miksi siis yh-äitien lasten tarttee saada kaikki mahdollinen, ja lähinnä isän maksamana, ja kyllä tuntuu hullulta että joku ajattelee että miehen pitäisi puolet palkastaan pistää lapseen, eihän kenenkään muunkaan normi perheen isän oleteta tekevän niin!!!
hulluksi menee kyllä..
eletään ihan normaalisti, tehdään itse ruoka, ostetaan kirppareilta vatteita ym, laskut toki maksetaan ajallaan jne, mutta meillä ei todellakaan jää säätöön lanttiakaan..alkoholia ei meilläkään kuluteta!!!
sitten kaiken päälle maksetaa200e kk:ssa elareita miehen lapsesta,sekä toinen 200e matkakuluja, ja ne muut hankinnat päälle, mitä äiti lupailee etälapselle isän puolesta..siinähän meneekin äkkii kk:ssa se 500e jo siihen. jos kuvittelisin että saman summan käyttäisimme kk:ssa yhteiseemme, asuisimme mekin jo veneen alla..mutta siispä tingimme sitten itseltämme ja yhteiseltämme!!! etäalapsi on meillä vieläpä todella paljon, joten kuluttaa hänkin oman osan tällöin, joten jokainen voi laskea paljonko mahtaa jäädä meille, kun minä olen äityslomalla kaiken kukkuraksi!!
Kun isä on perheessä, ei sitä lasketa miten paljon rahaa lapsiinm enee. Sillon ostetaan lähes kaikki mitä lapsi haluaa, matkustellaan, ja harrastetaan, hinnoista viis.
Mutta kun ero tulee, isien raha jotenkin häiviää. Sitä ei enää isältä liikene. Jo elatusmaksut on hänelle liikaa. Miten se rahan arvo on erilainen perheessä kun eronneilla? Eihän sitä sen vähempää tai enempää tule kuin ennenkään, mutta isälle jää enemmän käyttörahaa kun ei maksa kun tietyn summan.
Eli lapsen arvostus laskee isän silmissä hirmusesti, kun hän eroaa. Sitäkö se on?
Tulojen mukaanhan ne menee, kuinka paljon joutuu maksamaan???????
Jos yhdestä lapsesta joutuu maksamaan 150e, ei se ole paljon, mitä lukee, että joku joutuu lapsestaan maksamaan 200?? Kahdesta se olisi jo 400...kauheeta!
Kaverini ex-mies joutuisi maksamaan huomattavasti enemmän lasta kohden, mutta ystäväni antoi helpotusta. Tiedän myös mihin rahaa menee...Ei ainakaan baariin jne..
Onhan se juhlaa niillä yh-äideillä, jotka hankkivat mieheltään mielettömät summat rahaa. Tuskin lapsia on tehty elareitten takia!
kyllä se niin on että äiti ja isä sopivat elatusmaksun yhdessä!
tuolle yh-äidille miten kulutat rahat?? Vai eikö kantti kestä?? heh....
pitämään perheensä koossa, tai sitten hän oniloinen kun voi vihdoin ostaa ja nauttia yksin omista rahoistaan. Meil kans mieheltä loppu lapsille ostaminen kun seinään. Yhdessä ollessa hän osteli videoita, leluja ym vaatetta, eikä koskaan pistäny hanttiin. mutta nyt ei tule kun elarit, vaik lapset ois sielläkin. Omat lelut ja vaatteet oltava mukana. Kas kun ei petivaatteetkin! Se on mieheltä täsmälleen se elari, ei muuta.
Ei sitä ennen laskettu mitä lapseen kuluu, vaan nyt lasketaan ja ruikutetaan siitäkin. Mulle olis sama, miten hän maksais tai osallistuis lapsen menoihin, kunhan ne olis tasapuoliset. Mutta kun halvemmalla pääsee maksamalla tietyn summan, niin mitä sitä muuta ostamaan!
näyttää olevan vain kosto mielessä... kun lasket isän maksaman elarin saman summan itseltäsi ja lapsilisät päälle - summa ei ihan pieni ole kuukaudessa. Miksi valitat? Oletko kärsinyt nälkää? Jos oma elintasosi on muuttunut kun et saa mitä haluat voi voi... sitä se elämä on.
Ja kyllähän se niin menee, että tulojen mukaan mieheni maskselee...ei niitä eksän kanssa sovittu. Et taija tietää..
No ei kyllä varmasti sovi!
Ei meillä ainakaan. Kyllä mieheni eksä pyysit täydet elarit ja niin se lastenvalvoja laski palkasta paljon mieheni pitää maksaa. Ei siinä sanottavaa ollut, vaikka lainat painaa päälle. HUOM! Mieheni maksaa entisen eukkonsakin lainoja vielä tänä päivänä pois. Että näin meillä.
No se voittaa, joka osaa korttinsa oikein pelata. Eksä pelasi!
Onneksi me olemme saaneet elarit sovittua FIKSUSTI yhdessä maksukyvyn mukaan!!
elatusmaksuista ja maksaa miehelleni minimin, eikä meinaa ottaa lastaan edes 4:nä päivänä kuukaudessa itselleen. Hyvä ja vastuuntuntoinen äiti?
ÄIDIN TARTTE!!!!!! se tällä palstalla huomattu ettei äidin tarvitse maksaa lapsistaan, ei tavata muuta kun sillon kun ittee huvittaa, ja saa tehä muille mitä haluaa..mutta se vain ÄIDIN oikeus!!!!mutta isät sitten toinen juttu..heidän pitäisi maksaa äitien ja lapsien elämä, sekä hoitaa lapsia sillon kun ÄITI tarttee, lainata vähän rahaa, remontoida kämppää, korjata autoo jne..miehillä ei siis ole oikeutta muuhun kuin olla ex naisen rahasampo ja orja, jos toisin tekee, tietää tekevänsä, ja siitä kärsii yleensä myös kaikki miehen lähellä!!!!
että on malliesimerkkejä nämä ÄIDIT!
jotka ovat luovuttaneet omasta tahdostaan lapset isälle olettavat, että kaikki vastuukin siirtyy pois, vaikka yhteishuoltajuus olisi voimassa. Heidän puoleltaan yhteishuoltajuus on usein nipottamista ja ex-perheen kyyläämistä. Lapsien uudelle äiti-puolelle he eivät missään tapauksessa anna arvoa, vaikka tämä kantaisi isän kanssa vastuun lapsesta.
eikä lapsista, kun mies ei maksa eikä ota koskaan luokseen. Ulos-oton kautta saan mieheltä elarit, ja yksin hoidan loput, niin lapset kuin kodin, ostokset ym menot ja harrastukset.
On se kun työssä käyvää isää rangaistaan.
Ne peritään takaisin, mitä kaupunki maksaa.Vaikka menisi 20vuotta,mutta peritään.
Tunnen miehen joka yllättyi kun yli kolmekymmpisen lapsen rästimaksuja uo-mies peri edelleen.Siis lapsi josta maksut rästissä, oli yli 30vuotias.
Jos iskä maksaa elatusta 150 ja siihen laitetaan äidiltä saman verran (olettaen, että tulot ovat SAMAT) sekä lapsilisä päälle ILMAN yh-korotusta, tulee summaksi noin 430. Jos lapsia on kaksi, tekee tämä 880 (toisen lapsen lapsilisä himpun suurempi). Nämä siis ovat rahat, jolla lapsen on tultava toimeen.
Kuvitellaan nyt, että on ydinperhe; isä, äiti ja 2 lasta. Käteen jäävät tulot molemmilla 1600,- (maksettaisko tästä summasta tuon 150 elatusta) lapsilisät eli yhteensä käteen 1600,- 1600,- 220,- = 3420,-. Täällä esiin tulleiden mielipiteiden mukaan, lapset käyttävät rahasta tuon vajaan 900,-. Kuluttavatko siis äiti ja isä kahdestaan tuon 2500 euroa? Vai väitätteko, että jokainen ydinperhe on erinomaisesti toimeentuleva ja rahaa jää jo keskituloisilla pilvin pimein säästöön? Meillä ei ainakaan mennyt homma näin, silloin joskus. Toki rahaa jäi vähän säästöönkin asti, joilla sitten ostettiin telkkaria, stereoita, tietokonetta jne...., mutta ei sitä niin voi ajatella, että lapsiin meni vain edellä laskettu summa.
Minun mielestä on väärin väittää, että etälapsi kuluttaa 500,-, mutta oma paljon vähemmän (olettaen, että lapset ovat samaa ikäluokkaa; eri-ikäisten lasten menoja ei edes kannata verrata, koska ne ovat erit). Kuinka moni teistä oikeasti on laskenut lapsenne menot? Siis oikeasti, tarkoittaa, että jyvitetään asumiskulut, vakuutukset, kuljetukset ym.
Mitäkö tässä yritän sanoa. Olen itse seurannut kymmenen vuotta lasteni menoja, koska maksamme ne kaikki exäni kanssa tulojen suhteessa. Menot vaihtelevat kuukaudesta toiseen. Mitä enemmän tulee ikää, sitä suuremmat ovat menot. Ja yllättävän paljon ne vain kuluttavat.
AP:lle vielä sanon, että minun mielestä homma menee niin, että elatussopimuksessa on sovittu elatusmaksuista sen mukaisesti, minkä verran lapset ovat etävanhemman luona. Jos tästä poiketaan, on se peruste muuttaa elatusmaksua - myös niitä lisätä. Huom! loma-ajoilta elatusmaksu on maksettava. Mikäli lapset ovat pitempään kuin sovittu loma, asia on eri.
Tsemppiä sinulle! Ikävää, että sinun lähipiiriisi kuuluu ajattelematon ex. Ei varmaan lohduta, mutta ei me kaikki olla samanlaisia.
Eli huomioit jyvitykset asumisesta, vakuutuksista ym. ex-perheessä, mutta et laske niitä miehen uuden perheen menoiksi? Vai ovatko esim 1000€/kk asuntokulut, 80€/kk x2 työmatkakulut, ruoka, vakuutukset ja niin edelleen vain "vanhempien omia menoja"? Nämä ovat ihan todellisia lukuja siis, pk-seudulla 1000€/kk ei saa edes mitään kovin hääppöistä asuntoa neliöistä puhumattakaan.
Toisekseen, on aivan itsestäänselvä asia, etteivät kaikki ex- perheenjäsenet pääse samoilla talousresursseilla kuin ennen. Erossa kärsivät _kaikki_ (ei vain mies) taloudellisestikin.
On aika absurdia laskea kahden suht hyvä keskituloisen ansiot suoraan pelkäksi saanniksi; harvassa perheessä niin onnellinen tilanne kuitenkaan on.
yrittää selvittää juuri sitä, että niiden käteenjäävien tulojen jyvittäminen ei ole yksinkertaista eli ei se niin mene, että lapset kuluttavat sen noin 450/nuppi ja vanhemmat käyttävät loput. Sitä juuri yritin myös selittää, että kaikki kustannukset tulee jyvittää, eikä ne loput ole vain vanhempien kuluja vaan niistä osa on lapseen/-iin kohdistuvia. Eli kun puhutaan etälasten kulutuksesta 500/kk ja oma lähilapsi kuluttaa paljon vähemmän, on se höpöhöpö-puhetta (jälleen olettaen, että puhutaan samanikäisistä lapsista). Samallalailla sen toisenkin lapsen on jossain asuttava ym. Monet vain luulevat, että elatusmaksut menevät vain esim. ruokaa ja vaatteisiin. Eihän se noin mene.
Sama luonnollisesti pätee siihen uusperheeseen. Erona vain se, että lisämenoja tuo niiden aikaisemman liiton lasten elättäminen. Riippuen uuden puolison tuloista, voi uusperheen elintaso olla matala tai korkea tai jotain siltä väliltä.
Yritin siis keskituloisten esimerkin avulla valottaa, että lasten menot ihan oikeasti kaikkineen voivat olla sen 500,-. Kuten sinä tuleva äiti sanot, asuminen on kallista. Mikäli entinen ja uusiperhe asuvat samalla seudulla, asuminen lienee suhteessa yhtä kallista. Lisäksi esimerkissä oli kyse YDINperheestä eli ei vielä olla erottu tai karattu. Siksi en huomioinut uuden perheen kustannuksia. Ilmeisesti en osannut asiaani kyllin selkeästi kirjoittaa, mutta siinä mielessä tuleva äiti asian ymmärsit, kun sanot, ettei tulot noin mene. Eli asumiskulut, vakuutukset, ruoka ym. ovat myös sen aikaisemman liiton lapsen kustannuksia, joihin etävanhemman tulee osallistua.
Kirjoituksessani nimenomaan kysyin aikaisemmilta kirjoittajilta (uusperhevaimot), että väittävätkö he, että ydinperheessä loput käteen jäävästä menevät vain vanhempien kulutukseen. Itse siinä taisin jo sanoa, että minun ydinperheessäni aikanaan näin ei ollut, joten minä kyllä sen tiedän.
Koko kirjoitukseni johtui siitä, kun luin tästä ketjusta joidenkin uusien puolisoiden kirjoittaneen, että etälapsi kuluttaa hirveän paljon (500,-) ja lähilapsi paljon vähemmän (jälleen oletan, että lapset samaa ikäluokkaa), eikä kukaan lapsi oikeasti noin paljoa kuluta. Sinun kirjoituksesi tukee minun kirjoitusta. Tässä lainaus sinulta: "Eli huomioit jyvitykset asumisesta, vakuutuksista ym. ex-perheessä, mutta et laske niitä miehen uuden perheen menoiksi? Vai ovatko esim 1000€/kk asuntokulut, 80€/kk x2 työmatkakulut, ruoka, vakuutukset ja niin edelleen vain "vanhempien omia menoja"? Nämä ovat ihan todellisia lukuja siis, pk-seudulla 1000€/kk ei saa edes mitään kovin hääppöistä asuntoa neliöistä puhumattakaan."
Oikeassa olet siinäkin, että talousresurssit menevät uusiksi. Aiheesta kuka taloudellisesti eniten "kärsii" (lainaus sinulta: "ei vain mies") voisimme kinastella pitkäänkin. Jos ihan rahassa asiaa ajatellaan, olisi esim. minulle ollut taloudellisesti erittäin kannattavaa ruveta etä-äidiksi ja maksaa vaikka 200,-/muksu elatusmaksua. Pärjäisin taloudellisesti vielä paremmin kuin nyt. Jos hankkisin lisää lapsia (=elätettäviä), oma elintasoni luonnollisesti laskisi, mutta sehän olisi minun ja uuspuolisoni valintani, eikä sinänsä mitenkään liity näihin jo oleviin lapsiin. Kaikkien meidän on elettävä, asuttava, syötävä jne...
Toivon vilpittömästi, että ne äidit, joiden mielestä lapsi kuluttaa vain vähän, eivät käytännössä joudu asiaa koskaan kohtamaan yh-äitinä. Yllätys voi olla melkoinen. Ihan oikeasti lapsen kasvaessa menotkin vain kasvavat. Toki toivon, etteivät muutkaan äidit. Itseäni asia ei aikanaan niin hirveästi kirpaissut, koska olen hyvätuloinen ja sen lisäksi jaamme exäni kanssa suurinpiirtein kaikki kustannukset tulojen suhteessa.
Nyt pääsin kanssasi samalle kartalle. Eli ihan samaa mieltä; samat ne on menot kaikissa perheissä, oli sitten uus tai vanha tai jotain siltä väliltä. Aluksi sain jotenkin (?) sen käsityksen, mitä monista exien kirjoituksista, että sillä ex miehellä muka todellisuudessa olisi sitä rahaa syytää ihan tolkuttomasti, mutta ei "vaan halua". My mistake.
Meillä ei lasten isän kanssa ole koskaan kiistelty lasten elatusmaksuista- olemmehan ne yhdessä sopineet. Olemme samaa tulotasoa, molempien nettopalkat himpun yli 1900€/kk.
Erosta tulee kuluneeksi pian 6 vuotta. Sovimme portaittaiset elarit; ensimmäiset 5 vuotta mies maksaa 269€/ kahdesta lapsesta.
Vuosi sitten summa nousi 353€/kk kahdesta lapsesta. Lisäksi mies maksaa molempien tyttöjen kännylaskut omasta halustaan.
Mitä sitten tulee kahden tytön kulutukseen- tuossa 10-12 ikävuoden kieppeillä kulutus nousee ihan uusiin sfääreihin.
Ensinnäkin elareilla on tarkoitus kattaa lasten osuus asumiskuluista, lainasta ja yhtiövastikkeesta sekä sähköstä. Stakesin tuoreen ohjeistuksen mukaan kaksilapsisen eroperheen lapsen osuus todellisista asumiskuluista on 19%.
Meillä asuntoon 805€ + sähkö 33€/kk= 838€x o,19= 159€. Kahden lapsen osuus asumisesta on 318€/kk.
Mainittakoon että isän luona lapsilla ei ole omaa , edes yhteistä huonetta vaan isä asuu kaksiossa. Meillä on 5h+k, koska neliötä tältä alueelta ei ollut myynnissä ja halusimme lapsilla säilyvän saman koulun.
Ruokaan kahden lapsen osuus on 300€/kk.Valmisruokia ei juuri harrasteta,mutta ostan terveellistä vähärasvaista ruokaa ja maitoa ja jogurtteja kuluu.
Tässä vaiheessa on kulunut jo 618€/kk.
Nyt sitten tulevat ne vaatteet,joita pian 12 ja 14-vuotiailla kuluu. Kengät ovat aikuisten kokoa ja pituutta tulee koko ajan lisää. Elokuussa ostetut farkut alkavat olla jo lyhyitä.
Meillä vaatteet ostetaan uutena ja niitä hankitaan sesongeittain.
Vaatekulut per lapsi ovat n. 100€/kk. Joka kuukausi ei tietenkään vaatteita osteta,mutta kun ostetaan,kuluu kerralla enemmän.
Molemmille tytöille tilaan kahta nuortenlehteä.
Isommalle tulee Suosikki ja Demi, nuoremmalle Hevoshullu ja Mix. Ne maksavat vuodessa n. 140€
Kuukausirahat meillä ovat varsin pienet, molemmille 10€>/kk. Rahaa annan koko ajan koulun menoihin, teatterikäynteihin, tyttöjen elokuvareissuihin ja kaverilahjoihin.
Tällaisiin menoihin kuussa n. 40-50€.
Harrastukset ovat toisella olemattomat, toisella kalliit. Juniori ratsastaa,ja tunnit ovat kerran viikossa . Hinta kuukaudessa 104€. Päälle kuljetukset 20km suuntaan. Lisäksi uimahallireissut viikottain a` 5€. Yhteensä 129€/kk
Tytöillä on voimassaoleva tapaturmavakuutus, n. 20€/vuosi.
Satunnaisia menoja tulee lisäksi, viime keväänä tytön leirikoulu 135€.
Toissa keväänä hankin molemmille uudet aikuisten kokoa olevat pyörät , yhteensä 950€.
Laskettuani nuo kiinteät menot yhteen tuli niistä jo yli 1000€, tähän sitten nuo satunnaisemmat isot menot kuten leirikoulut ja pyörät ja matkat päälle. Ai niin, unohdin mainita että vanhemmalle tytölle on otettu kampaajalla raidat ja permanentti, 70, ja 80€..
Jokainen voi päätellä, että meillä lähivanhempi ei rikastu elatusmaksuilla. Olen vielä omalla kustannuksellani vienyt tyttöjä kahdesti rantalomille.
Tulevaisuudessa menot vielä kasvavat kun tulee lukioaika ja kirjat maksavat- ja tyttöjen oma kulutus kasvaa.Haluan vielä kustantaa tytöilleni kielikurssimatkat yläasteen jälkeen.
Sinultapa tuli oiva esimerkki. Tämmöistä se elämä nuorison kanssa on. Itselläni on kohta 15-vuotias poika ja juuri 16 täyttänyt tyttö. Tämän ikäisten juttuhan on sitten skootteri ja luonnollisesti molemmille oma. Lisäksi poika kasvaa kohisten - reilu puoli vuotta ja vaatteet pienet, tytöllä kasvu jo päättynyt. Ruoka poika syö kuin hevonen. Valmiita eineksiä ei meilläkään syödä.
Tyttömme muuten käy lukiota ekaa syksyä. Olemme nyt muutaman kuukauden aikana ostaneet 300,- eurolla koulukirjoja ja 36,-/kk maksaneet koulukyydistä. Ruoka on sentään ilmaista. Uskallan muuten väittää, että yhtä kahta kirjaa lukuunottamatta samat kirjat eivät käy sitten kun poikamme on lukiolainen. Meillä muuten edessä ensi kesänä kielikurssi :).
Muuten en voi kuin todeta, että äiti 42:n mainitsemat kuluerät on todellisuutta meidänkin taloudessa. Erona se, että meillä molemmat harrastavat musiikkia, mikä maksaa vajaa 100,-/kk/nuppi soittimet tykötarpeineen. Lehtiä meillä tulee yksi per nuppi. Vakuutuskulut ovat muksuista yhteensä 400,-/vuosi, mutta meillä on säästövakuutukset, jotka kattavat myös sairauskulut ilman omavastuuta. Mopojen vakuutukset ovat muistaakseni yhteensä reipas 200,-/vuosi. Bensaan kesäaikaan menee 24 -30 euroa/mopo.
Me olemme exän kanssa sopineet kiinteän elatusmaksun. Elatusmaksu kattaa asumisen, syömisen, vakuutukset ym. Tämän lisäksi hän maksaa lasten kännykät laskut sekä kk-rahan. Tämän lisäksi jaamme kaikki elatusmaksujen yli menevät kulut tulojen suhteessa. Näin mies itse on halunnut ja näin olemme vuosia tehneet ja homma on toiminut hyvin. Toki sovimme etukäteen kaikki hankinnat. Esim. juuri eilen mies kävi hakemassa pojalle uuden sähkökitaran (vajaa 400,-), josta poika itse maksaa satasen ja me iskän kanssa loput.
No, tottahan se on, että olemme siinä mielessä hyvässä asemassa (kuten äiti 42), että meillä on varaa tämä kaikki lapsillemme tarjota. Ei tämä kuitenkaan ole mitään sen ihmeempää kuin mitä muillakin nuorilla on tänä päivänä. Eli ei tarvi olla Kroisos Pennonen, jotta näitä on tarjota. Meillä on myös niin, että sekä minulle että ex-miehelleni nämä kaksi lasta ovat ne ainoat. Molemmille ovat tärkeitä ja molemmat haluamme tarjota heille parhaan mahdollisen nuoruuden. Sitä ei tietenkään voi pelkästään maallisella mammoonalla mitata, mutta kyllä raha elämää kummasti helpottaa.
Tässä kuitenkin teille nyxille pureskeltavaa. En millään pahalla tästä vouhkase. Ymmärrän täysin, jos itsellänne on esim. alta kouluikäisiä lapsia, että ihmettelette, miten se etälapsi niin paljon muka kuluttaa. Asia teille selkenee siinä vaiheessa, kun omat lähilapsenne ovat nuoria. Vaikke heillä mopoja tai harrastuksia olisikaan, siitä huolimatta he kuluttavat.
Kaikille äideille ja muillekin oiken mukavaa joulun odotusta!
t. minä ite, joka on myös äippä 42 :)
itse olen ollut jo 10-vuotta kahden lapsen yksinhuoltaja. Lapset nyt jo isoja. Koskaan en ole vaatinut mieheltäni kuin minimielarit, yhdessä olemme asian aikoinaan sopineet. Onneksi olen aina saanut olla töissä. säästöönkin olen poikia varten saanut mukavasti rahaa. En voi kyllä ymmärtää mihin ihmiset sitä rahaa saavat menemään?? Teen kaikki ruoat itse, harvinaista jos meillä ostetaan pitsaa. Vaatteet ovat halvemmasta päästä. Puutetta ei todellakaan ole koskaan ollut ei rahasta eikä rakkaudesta!
jossain mainitsin,meillä ei ainakaan mene läpi luonapitovähennykset mieheni etälapsen kohdalla,exä nimenomaan halusi paperille 4pvää/kk tapaamiskohdaksi, mutta lapsi meillä on yli 10pvää kk:ssa välillä jopa enempi täällä kun äidillään!!!mutta jo lv sanoi että kyllä meidän tapauksessa yli 4pvän menneet tapaamiset perustuu vapaaehtoiseen luonapitämiseen, että elarit menee täytenä!!!
hullulta se tuntuu, kun lapsi enempi tai saman ajan täällä kun äidillään,mies maksaa 160e elareita,ja kyllä meilläkin kulut luonnollisesti nousee tällöin,exällä taas laskee!!!
meillä 1 yhteinen lapsi,ja kyllä pakko sanoo että ei hän kuluta samaa millään siinä ajassa mitä etälapsi kuluttaa lähinsä luona, sitäpaitsi meillä ei ole koskaan lv ottanut huomioon asumismenojen nousua ym, eli ei siinä pahemmin huomioida etäisän mahdollisuutta selvitä omista menoistaan, tai muista jälkeläisistään.sen takia ei tarttis lisää niitä vääntää kun 1 lapsi kuluttaa niin suuresti, hassulta tuntuu sekin..mieheltäni ei pahemmin rahaa tilistä jää kun maksaa elarit, suuret matkakulut (matkaa etälapsen luokse 130km), oman osuuden asumisesta, ja etälapsen hankinnat tänne ja äidille, niin minä se meillä joudun pakostakin makasamaan yksin yhteisemme menot, sekä suuremman osan ruokalaskuista ja jopa osan etiksen vaatteista ym..en tiedä onko sekään niin reilua..tottahan minä tienaan iha kohtalaisesti,kun käyn töissä, mutta exä kyllä saa saman rahan kotisaohvalle, ja valittaa kun ei riitä mihinkään..että näin!!
Tiedätkös, en minäkään ole vaatinut exältäni yhtään mitään. Itse asiassa meillä on homma pyörinyt kymmenen vuotta näin hänen toiveestaan. Lastenvalvojan luona emme ole koskaan edes käyneet, eikä paperillakaan ole yhtään mitään, paitsi se kiinteä elarisumma on avioeropaperin matkaan joskus aikanaan laitettu. Silti homma toimii.
Lisäksi välimme ovat erittäin hyvät, koko ex-perheen kesken. Ei kuitenkaan niin hyvät, että takaisin palaisimme :). Olen joka tapauksessa tullut siihen tulokseen, että exälleni on ikään kuin "kunnia asia" elättää omat muksunsa tasan minun kanssa.
Ei ne rahat pelkästään ruokaan mene,lapsella on muitakin kuluja-jotka jaottuu elatusmaksuina läpi vuodelle ja mahdollistavat harrastuksia,vaatteita jne.jne.
jos yh äiti saa elareita 170e, siihen korotetun lapsilisän sekä matkakuluista huolehtii etäisä,sekä ostaa hankinnat omaan kotiinsa,niin kuinka voi äiti sanoo ettei riitä????ja laskimpa vielä tuossa että viime kk:ssa lapsi oli meillä 12 päivää..silti exä soitti ja ilmoitti ettei voinut maksaa vuokraa kun ei rahat riitä, ja ovat siis kohta kadulla..tämä siis mieheni vika!!!minun mielestäni vika on kyllä jossain muaalla, ja kyseessä 3v lapsen kulutus..hmm!!!ja nytten sitten lv:lle aika koska exä haluaa enemmän elatusmaksuja, sillä hänellä vuokra noussut jne..juu on miehelläkin aumiskulut noussut puolella, meillä myös yhteinen pieni vauva, mutta ei ole tullut mieleenkään ruveta kyseleen mahd.elareiden alenemista..nyt sitten jos vielä menee läpi että nousee, niin eipä tartte mieheni osallistuu sentilläkään yhteisemme elantoon tms..yksinkertaisesti ei riitä palkasta enään, elareiden,matkojen, asumis ym kulujen jälkeen..vaikka minä maksan puolet!!!mutta näin se vaan menee!!!yh äiti voi olla kotona, ja vaatia vaatimisen perään, en vaan ymmärrä voiko 3v todellakin kuluttaa vajaa 500e kk:ssa, vai mihkä se raha menee, ja miksi vain toinen vanhemmista katsotaan maksajaksi..
Lapsesta saan elatustukea 170€/kk, itse tienaan n. 1800 € netto, lisäksi sitten tuo lapsilisä 130€ /kk, yhteensä tulot siis 2200€ ja siltikään rahat eivät riitä mihinkään enkä voi tarjota lapselleni aina kaikkea sitä mitä hän haluaisi. Lisärahoitusta elämäämme saamme kun teen ekstratöitä vakituisen työni lisäksi.
Olen miettinyt, että on se kumma kun elämästä ei voisi nauttia kun on eronnut, aina on rahapula. Lapsen isä osallistuu muihinkin menoihin jos pyydän ja itsekin vapaaehtoisesti hankkii lapsen toivomia asioita, ja miksei niin tekisi? Itsekin satsaa aivan kaiken tuohon kullanmuruun ja samoin onneksi isänsäkin.
...ja ex vielä jelppaa, ei kaikil oo asiat tol mallil?! saati et on useampi lapsi, mieheni on työtön, ja kuusi ruokkoa maksettavana,äiti kunnalta saa minimin, mut ex-mies, siis mieheni, joutuu kumminkii maksaa, ns.
"tuloistaa", kuitenkii tarttis omastakin elämästään maksaa,mitä elämiseen kuuluu....
Luonnollisestikaan en tunne tapaustasi, mutta heittelen ajatuksia.
Ymmärränkö oikein, että miehesi ex on kotona toisin sanoen ilmeisesti työtön? Elatusmaksuthan menevät tulojen suhteessa. Jos lapsi olisi teillä, joituisiko ex maksamaan elatusmaksuja ollenkaan? Voi tietenkin olla, ettet pysty tähän vastaamaan. Joka tapauksessa tuli mieleeni, että jos hän on niin pienituloinen, ettei hänellä rahat riitä lapsen elättämiseen, siis siihen omaan osuuteen. Jos lapsi olisi teillä ja exän tulot pienet, voisi käydä niin, ettei hänen tarvitse maksaa elatusmaksuja ollenkaan. (Sorry, jos käytän väärää terminologiaa!)
Toki tiedän, ettei teidän velvollisuus ole sitä äitiä elättää. Eikä se tietenkään teidän vika ole, jos hänen rahat ei riitä. En osaa sanoa, minkälaiset ovat yhteiskunnan tuet vähävaraiselle yh:lle. Tuskin ne kuitenkaan ovat taloutta mullistavia.
Siihenkään en osaa sanoa mitään, kuinka paljon 3-vuotias kuluttaa. Riippuu paljon asumiskuluista. Ilmeisesti lapsi ei ole päivähoidossa, jos äitinsä kotona. Tietääkseni kuitenkaan elatusmaksuja ei nosteta eikä lasketa ihan hääppösin perustein. En oikein usko, että vuokrankorotus pelkästään siihen riittäisi. Aivan samoin kuin ei riitä yhden lapsen syntymä niitä laskemaan.
Vikaa voi tietysti myös olla hänen rahan käytössä. Siihen en ota kantaa, kun en tiedä. Meitähän on joka lähtöön. Lisäksi ainahan saa vaatia....Mutta on sitä teilläkin korkeat asumis- ym. kulut, jos miehen tilistä menee elareiden ja matkakulujen jälkeen loput niihin, vaikka sinä puolet maksat.
saa ihan mukavasti lyhennellä, ja yhtiövastikkeet lisäksi, sekä sitten on opintolainaa, auton pito ei ilmaista jne..että kyllä sitä saa keskivertotuloillakin miettiä miten pärjää..lisäksi minä vielä toistaiseksi äitiyslomalla, joka hieman rokottaa omia tulojani!!pärjäämme kyllä, mutta silti se vaan suututtaa kun miestäni syyllistetään jos exällä johonkin ei ole varaa, ja en ymmärrä ajatusmaailmaa että tämän etälapsen pitää saada kaikki, mutta esim.meidän yhteisen ei tarttisi saada mitään,koska isä on läsnä joka päivä..näin exä meille asiaa järkeilee!!tuskin sitä rahassa ja tavarassa pystyy mittaamaan sitä menetystä kun toinen lapsi tapaa isäänsä harvemmin, ja ero ei ole todellakaan lapsen vika!!ei myöskään meidän yhteisen lapsen vika!!
ja ei mieheni olekkaan mikään kroisos,ihan perustienestit joista ei säästöön kyllä liikene!!en tosin valita,mutta halusimpa vaan kommentoida, en minäkään muita voi syyttää isoista saumismenoistamme,saati jos jättäisimme ne maksamatta että saisimme jotain mukamas tärkeempää!!
ja kyllä mieheni exä on työtön, ja kotona siis, ja hänellä puoliso, joka töissä! Mutta kuten exä niin usein teroittanut ettei todellakaan hänen miehensä tarvitse osallistua etälapsen menoihin mitenkään, silti jaksaa muistuttaa miestäni kuinka minä olen jakamassa taloutta hänen kanssaan, joten en tiedä miten heillä asiat jaetaan!!ja meillä yhteinen talous josta molemmille lapsille teemme hankinnat tänne tasapuolisesti, vaan emmepä koskaan soita exälle että mitäs nyt tehdään kun lapselle ei ole kun makaroonia vkoksi tarjolla, että niinkö paljon välität lapsestasi..kuten hän tekee kerran kk.ssa miehelleni!!!mutta meitä on moneen junaan!!
Luonnollisesti on harmittavaa, jos henkilö ei ajattele asioista samalla tavalla, katsoi niitä sitten omasta tai tässä tapauksessa exän näkövinkkelistä. Tällä viittaan siihen, että hänen taloudessa uusi kumppani ei osallistu, mutta teidän taloudessa sinut lasketaan. Toki sinut täytyykin ottaa huomioon yhteisen lapsenne menossa, mutta ei suinkaan miehesi ja hänen entsien puolison lapsen menoissa.
Uskon kyllä, että sinua syyttely harmittaa. Jos yhtään lohduttaa, kaikki muut taitavat sen ymmärtää, ettei miehesi exän tulotaso tosiaankaan olen miehesi, sinun tai puhumattakaan lapsien syytä. Kaikkienhan meidän on toimeen sillä rahamäärällä tultava, mikä kuukaudessa tilille napsahtaa. Kulut mitoitetaan menojen mukaan. Silti ymmärrän, jos raha on tiukassa ja se (vähän) potuttaa - olipa sitten kyse yh:sta tai parisuhteessa elävistä. Eläminen on kallista meille jokaiselle.
Tsemppiä teille!
Tuli näköjään kiireessä parit kirjoitusvirheet. No, niistä varmaan selvää saa. Tarkoitukseni oli kuitenkin kirjoittaa, että kulut/menot mitoitetaan tulojen (ei menojen) mukaan. :)
koskee myös heitä. Lapsen elatus ei ole vain sen etävanhemman vastuulla.
Lähivanhempi saa lapsilisät elatusmaksut ja mukaan pitää laskea myös lähivanhemman oma osuus lapsen elatuksesta.
Onko tullut mieleen, ettei ne elatusmaksut mene tosiaankaan säästöön ja hupailuun, vaan elämiseen! Jos tienaat vähääkään, niin kyllä yh:lla otetaan huomioon tuloina ne elaritkin.Itse maksoin aikanaan korkeinta mahdollista päivähoitomaksua, asumistuki oli huikea, jopa 19mk-asunnon vuokra oli 6000mk.Matkakulut oli toista tonnia kuukaudessa ja itekseni huolehdin 2lasta, faija ei maksoi minimin verran elareiat,nekin vain muistaessaan. Lapsia ei luokseen edes ottanut,kapakassa viihtymine oli tärkeämpää. Nekin 2 kertaa kun lapset siellä olivat, ukko veti kännit ja oli lähtenyt kapakkaan.Enpä siis enää lapsia sinne antanut.Ulosotto tykkäsi että ukolta voisi hyvin periä paljon suurempaa maksua...
takia naiset tekevät lapsia juopon kanssa!!! Kuka voi olla niin helvetin tyhmä?
eikä ota vastuusta perheestään? Kunnon mieskin voi alkaa vuosien saatossa retkuksi, vaikka ensin on ollut hyvä isä. Mutta miehet on ikuisia vastuuttomia yksilöitä!
siitä että lapsien myötä mies jää ulkopuolelle. Kannattaa naiset pitää miestä hyvänä (eikä vain valittaa..) lasten syntymän jälkeenkin.
mieheni exä jaksaa hokea kun kaiken maksaa yksin, ja lasta joutuu viemään yksin eteenpäin,sen varjolla on hyvä pyytää vaikka mitä!!
ei vaan tunnu muistavan tai näkevän että mieheni, hänen lapsen isä maksaa suht korkeita elareita, tapaa lasta puolet kk:sta, ja osallistuu joka hiivatin kenkäpariin ja nuttuun exän luokse, sekä hankkii vielä omat samat tavarat meille!!mutta tässä tapauksessa exä voisi hieman nähdä sen isänkin joka todellakin on lapsen elämässä sekä osallistuu kuluihin, eikä kailota kuinka kaiken JOUTUU YKSIN LAPSEN kanssa tekeen ja maksaan!!kurjaa kuunnella..
niinhän ne elarit menee elämiseen mutta millaiseen elämiseen?? Vuokra 6000 mk??, ei vaan minulla olisi koskaan varaa maksaa moista vuokraa vaikka kaksi lasta onkin. Kyllä meillä asutaan ahtaasti ja tehdään kaikki ruoka itse. Enkä elareita ole koskaan saanut kuin minimin ja silti on säästöön jäänyt. Nyt kun lapset isoja, on varaa ottaa säästämistäni elareista lasten koulutukseen. Haloo!! Millaista se sinun elämisesi on, kerrohan?
Hyvänen aika, lähivanhemmallahan se suurin vastuu on, kun toinen pääsee pelkällä rahalla! Se ei todellakaan korvaa sitä läsnäoloa, minkä lähivanhempi myös antaa, rahallisen kustannuksen päälle!
On helppoa laittaa pieni summa tilille, ja se on siinä, kun toinen raataa aamusta iltaan huolta kantaen lapsistaan, ja ilman korvausta! Sanoisinpa vaan että kyllä etä pääsee liian helpolla ja halvalla lapsensa elättämisestä!
tuotakaan yleistään..meidän tapauksessa etälapsi on täällä etäisällään tasan yhtä paljon kk:ssa kun lähiäidillään,mutta siltikin katsotaan lähes automaatisesti että äiti kantaa vastuun lapsen hoidosta ja taloudesta YKSIN!!! mites mahtaa olla tuon mun miehen kohdalla???ihan samanlailla kantaa vastuun puolet kk:sta,sekä osallistuu hankintoihin, huonekaluja myöten, ja kaiken päälle maksaa vielä elatusmaksua!!en ymmärrä miten tässä tapauksessa esim.katsotaan että lähillä on suurempi vastuu kun etällä, jollain vaan on eroteltava tuo vanhemmuus juuri tukien takia,ja meidän tapauksessa lähi on äiti, eikä eroo mitenkään mutten kun että saa lapsisän sekä elatuamaksun, ja katsotaan yh:ksi..ajallisesti ei kanna vastuuta enempää kuin etä!!
eli kyllä meillä menee enemmän rahaa käytännössä kun lähivanhemalla, kun kyse samasta ajasta kummankin luona, etäisä sen sijaan maksaa päälle vielä elatusmaksua sekä hoitaa matkkulut!!!joten oikeen pisti silmään tekstisi että etä pääsisi jotenkin helpomalla ja pienellä rahasummalla hoituu kaikki, ja raataja ja maksaja on lähivanhempi, se ei kuule ihan ole automaatio kuten huomaat kun mietit esim.meidän tapaustamme!
en ymmärrä että täällä yksihuoltajat vetoaa asumiskuluihin? Eikö kaikilla- oli sitten lapsia tai ei - suurin osa rahasta menee asumiskuluihin. Yksinäinen ei saa vielä mitään tukiakaan. Ei ne asumiskulut ole yhtään sen suuremman jos on lapsia - päinvastoin. Yksinäinen maksaa yksiöstään enemmän vuokraa kun lapsiperhe kolmiostaan kaikkien tukien jälkeen.
Isotuloinen ei saa asumistukea ja tuloista menee vero,joten sen jälkeen ei just rahaa enää olekkaan.Mieti vähän vuokra 1000€, arvaa paljonko tilistä jää mihinkään?!!!
pitäs etävanhemman maksaa isompaa elaria että saat asua isossa asunnossa johon sinulla ei olisi varaa???
ei kuule meilläkään oteta huomioon suuria, samanluokan asumismenoja mieheni maksamissa elareissa, vaikka todella tarvitsemme lasten takia ison asunnon!!mutta emme tässä asuisi jos todellakaan ei jäisi tilistä mitään pelkän asumismenojen jälkeen, eikä minulla ainakaan yksin olisi tämmöiseen varaa, silloin todellakin asuisin niin miten tuloni antavat myöten..enkä muita syyttäisi siitä että tuloni menevät asumiseen kaikki!!
et voi olla tosissasi? eikö mieleesi ole tullut asua hieman ahtaammin? Siksikö tarvitset isommat elarit jotta on varaa maksaa vuokra???? Ei hyvänen aika, kyllä nyt hävettää olla nainen!! Tuommoiset ihmiset pilaavat koko naisukupuolen, ihan oikeasti!!!
Nyt kyllä paljastit typeryytesi! Miksi yh:lla pitäisi olla varaa 1000€:n asuntoon, kun suurella osalla 2 huoltajan perheistäkään ei siihen ole varaa?
Tämä koko keskustelu ylipäätään on ihan älytön. Eikö kukaan muista ottaa huonioon sitä, että myös sen etävanhemman täytyy elää omalla palkallaan elareitten jälkeen? Itse tienaan nettona 1500€ ja jos joutuisin siitä maksamaan elareita 2 lapsestamme, niin köyhää olisi. Paremmin tulisin taatusti toimeen, jos itse olisin se lähiäiti ja saisin elarit, korotuksen lapsilisään, asumistuen ja halvat päivähoitopaikat.
Esimerkkejä:
kerrostalo
3h k 76 m² 1 000 €/kk Espoo
kerrostalo
2h avok 50 m² 1 000 €/kk Helsinki
kerrostalo
1 h avok kph 41 m² 1 000 €/kk Helsinki
kerrostalo
2 h kk s 59 m² 1 016 €/kk Helsinki
kerrostalo
2 h k s 66 m² 1 025 €/kk Helsinki
kerrostalo
3h k s p 76 m² 1 500 €/kk Helsinki
kerrostalo
2h k 53 m² 1 520 €/kk Helsinki
Tajuatko että jossain on asuttava? Ja joskus joutuu maksamaan tuhottomasti pienestäkin asunnosta!! Sisko asuu yksiössä ja vuokra on 800€!! Halvat asunnot menee heti ja aina ei hinta ratkaise.Itse en lähde asumaan mihinkään slummiin, en vaikka mikä olisi.Maksan vaikka turvallisesta asuinalueesta.
"Miksi yh:lla pitäisi olla varaa 1000€:n asuntoon" Minkä sille voi mitä hintoja asunnoista pyydetään! Jossainhan sen yh:n on asuttava ja yh ei ole sinua yhtään huonompi ihminen, päinvastoin-hän kantaa päävastuun lapsista/lapsesta. Vähällä pääsee etä, joka ei joudu olemaan päävastuunkantaja, vaan pääsee muutamalla sadalla eurolla.
Ja tiedoksi, yh ei välttämättä saa asumistukea, eikä ole alimmassa maksuluokassa päivähoitomaksuissakaan.
Ja lapselle ei syötetä halpaa paskaa, vaan kunnollista ruokaa! Yh:n lapsi tarvitsee kaiken sen minkä ydinperheen lapsikin.
Pelkkä yksiökin maksaa 1000€, koirakopissako pitäisi asua.Onko teillä jotkut teltat joista ei peritä vuokraa tai yhtiövastiketta, kun luulette että on iso lukaali jos vuokra on 1000€, eli vanhaa rahaa 6000mk-tuollainen vuokra meillä oli jo 10v.sitten.Alle 70neliön asunnosta.
Minä en saa senttiäkään asumistukea ja elän kahden lapsen kanssa kahdestaan-siis kolmisin.Enää ei ole päivähoitomaksua,mutta aiemmin olin korkeimmassa maksuluokassa.Vanhempi lapsi ei saa enää edes lapsilisää, opiskelee lukiossa.Elatusmaksut tulee miniminä kunnalta.Ja vuokra on 1100€/kk vesimaksu.Työmatkoihin uppoaa kiitettävästi,edestakainen matka päivittäin 140km.Kädestä suuhun eletään....
Kyllä asuntoja saa vuokrattua paljon halvemmallakin. Oma valinta tietysti tuokin. Jos haluaa asua siellä Ullanlinnassa niin ihan vapaasti, turha kuitenkaan olettaa, että yhteiskunnan pitäisi maksaa se lysti.
Riittäisikö silloin lähivanhemmalla ymmärrystä, kun sanoisin, että en pysty maksamaan elareita, kun vuokra vie kaikki rahat? Pakkohan se vuokra on maksaa ja kuka nyt slummissa haluasi asua?
Kyllä se niin on, että erotilanteessa kaikki joutuvat kärsimään taloudellisesti, paitsi jos on todella hyvätuloinen. Naurettavaa vaatia, että elareiden pitäisi kattaa se, että lähivanhempi haluaa asua liian kalliisti omiin tuloihinsa nähden.
Täällä 2 lapsen etäisä, toistaiseksi vuokralla, mutta katselen "sillä silmällä" taloa jostain.Vuokra tällä hetkellä kolmiosta 1800€. Kolmio siksi että tarvitsen työhuoneen ja lapsille tilaa kun tulevat luokseni. Pääkaupunkiseudulla ei kunnollista asuntoa saa alle tuhannen euron. Huonoilta slummialueilta kyllä, mitta miksi viedä lasta sellaiseen elinympäristöön, jos parempaakin voi tarjota.
Onko tullut mieleen että eron tullen toinen vanhempi jää asumaan entiseen asuntoon, jonka vuokra voi just olla 1000ja rapiat! 1000€ ei ole summa eikä mikään, johan markkaaikaan pulitettiin alimmillaankin vuokria 5000mk, joten nyky 1000€ ei ole tavatonta ollenkaan.Onko täällä niin saatanan köyhää vai itsekästä sakkia, että haluais laittaa yhit navettaan asumaan.Muistakaa että yh:lla on lapset ja he tarvitsevat kunnollisen kodin ja te äitipuolet kateellisine viesteinenne voitte asua vaikka hakunilan ostarilla.
Ok,en kuuluisi tänne palstalle koska en ole yh tai uusperheellinen, mutta asun yksiössä jonka vuokra tasan 1000€.
voi kyniä sitä etäpuolisoo puhtaaksi, ja pakottaa häntä veneen alle, jokaisella oikeus kumminkin asumiskelvolliseen asuntoon, ja onhan hänkin lapsen vanhempi, samanlailla kun se tonnin lukaalissa majaileva lähikin!!
jokuhan jo mainitsi että ei etäisän tartte maksaa isoja asumiskuluja, ja voi ruokailla ilmaiseksi työmaaruokalassa, että puolet tienesteistä vaan lapsille..mites samanhan voisi lähiäiti toteuttaa..eikö??? ja siellä veneen allako isä lapsiaan tapaa, ei kai lähi voi sinne lapsiaan antaa..pääasia että lähiäidillä elintaso säilyy, mutta isästä ei niin väliä!!!kyllä kuulostaa hurjalta!!! annappas jos se etäisä muuttaa uuden puolisonsa kera vastaavaan asuntoon, niin kyllä kateellisuus huipussaan, ja lapsiaan ei varmasti saa tavata, ja jaksetaan miettiä isin tulotasoa,ja miksei ne rahat menekkään kaikki exälle, kun isikin haluaa elää arvokkaasti ja mukavasti, vaikkei murto-osalle exostä tämä sovi alkuunkaan!!!menkää itseenne!!!kukaan, ei edes lasten isä ole velvollinen kustantamaan teidän elintasoo, jos varaa asua 1000e kämpässä niin hyvä niin!!!!mutta jos ei ole, niin turha siitä muitakaan syyttää!!!
Tonnin luokkaa on järjestään kolmion kokoiset asunnot ja kolmion nyt ainakin tarvitsee perheellinen.
taloamme lutikkalinnaksi..4h k s oma iso piha, täysin uusi paritalo, ja kulut tästä 800e/kk..mutta meitä 2 jakamassa tuota summaa, yksin minulla lapseni kanssa tähän ei todellisuudessa olisi varaa,ehkä sitten tyytyisin 300-400e vuokrakaksioon, joita saa ainakin täältä pirkanmaalta ihan kivoja, ei mitään lutikkapesiä..että turhaa väittää etteikö alle 1000e kämppiin voi muuttaa..mutta asuuko ex miehenne sitten tämmösissä lutikklinnoissa, tuskin varaa hänellä 1000e kämppään, jos pitää maksaa sinun ja lasten elintaso..
Onko siellä Helsingin keskustassa pakko asua?!
Kannattaisi katsella duunipaikkaa (?!) ja asuinpaikka jostain muualta. Minä olen asunut Jyväskylässä 60 neliön kaksiossa, jossa vuokra oli 250€ ( myönnän, että oli sikahalpa!) ja kolmiossa, jossa vuokra 450€. Molemmat kaupungin rauhallisia vuokra-asuntoja.
Toki asuin lähiössä, mutta ympäristö oli turvallinen, luonto lähellä ja fillarilla ajoi keskustaan vartissa!
Nyt asumme uusperheen kanssa omakotitalossa ja maksamme lainaa tuon reilun 1000€, eikä varmasti olisi enempään varaa!!
En käsitä, miksi yhteiskunnan tai ex-puolison pitäisi edes lasten vuoksi maksaa asuminen sairaan kalliissa keskustakämpässä?! Niissä asutaan, jos tienataan itse tarpeeksi, muuten täytyy riittää vähempi!
En muutenkaan käsitä,
Sulla on noin isoksi asunnoksi halpa vuokra - vai vastikekko tuo 800€ on? 1000€ ei todellakaan ole tänä päivänä paljon.
Mulla ei ole ex-miestä, on sama ollut 22vuotta.Mutta satun tietämään miten tutut asuvat ja mitä vuokraa maksavat.Oma osakkeemme on parhaillaan vuokralla ja siitä saamme vuokraa 1500€/kk - vuokran pohja oli 800€ ja tarjousten perusteella se vuokrattiin eteenpäin. Nyt asutaan ok-talossa ja kulut on vuokralla oloa halvemmat.
En mitenkään voi käsittää vikinää, että 1000€ asunto, esim.kolmio olisi kallis. Ei tänä päivänä kunnollista perheasuntoa saa alle 800€:n ja äkkiä se hinta hipoo tonnia.
On sinkkuja,eronneita ja perheellisiä joilla vuokrat ja jopa vastikkeet liikkuu tuossa tonnin pinnassa ja yli.Kuinka halvalla te luulette niitä asuntoja saavanne?
Ja muutekseen, miehen veli eronnut mies, kahden lapsen etä, asuu vuokralla 1400€: asunnossa eikä kertaakaan ole valittanut että ei pärjäisi tms.
Oisko nyt niin että te uusperheelliset olette niin rahanahneita niitä exienne puolisoita kohtaan,että pitää vonkua joka eurosta ja asuinneliöstä jotka on toisille suotu.Ettei vaan kellään olisi paremmin kuin teillä.
Asunnon vuokraaja VAV. Pientaloaluetta, hyvin rauhallista ja paljon lapsiperheitä.
Tämä vain yksi esimerkki, muitakin löytyy varmasti satoja. Ja isoja asuntoja nimenomaan on vapaana paljon, eli jos ei ole nirso niin kyllä asuntoja saa halvalla.
Älä viitti mainostaa Tikkurilaa hyväksi paikaksi.Tietty kotonaan on turvassa ja kuin lintukodossa, mutta kyllä on oikein rikollisten ja narkomaanien kokoontumispaikka.90-80 luvulla rakennettuja taloja, joissa neliövuokrat on pääsääntäisesti yli 8€ ja tulevat nousemaan ja sit vielä lisää kun aletaan tehdä määräaikais ja perusremontteja.
Miksi muuten eron tullessa pitäisi edes muuttaa, siis sen joka jää huoltamaan lapsia? Totta helvetissä lapsia pitää säästää mahdollisimman paljon ylimääräisiltä muutoksilta, kuten esim.kodin vaihtumiselta.Maksakoot se asunto sitten vaikka 3000€!! Itse en ikinä muuttaisi tikkurilaan ja lähialueille lapsen kanssa.Onneksi on oma talo paikassa, josta on palveluihin hyvät yhteydet, muttei kilometrien säteellä yhtään vuokrakasarmia.
exä nyt vaatii lastenvalvojalle menoo että elaria pitäisi nostaa kun hänellä uuden puolison kanssa nousi vuokra asunnosta, hänen mielestä tämä pitää ottaa huomioon elatusmaksussa, ja nostaa sitä..en voi kun ihmetellä!!!eipä käyny meillä mielessä kun isomman asunnon jouduimme hommaamaan että laskisko elarit asunnon kulujen myötä!!!
tulipa vaan olo,että exä voi asuu hienosti ja kuinka kalliisti ja ex mies se vaan makselee sen mukaan enempi elareita!!! eihän näin ole ydinperheissäkään, siten asutaan kun on varaa,eikä mennä toisen pussille!!!
me sitten käymme työssä, maksamme ne kuuluisan kalliit hoitomaksut jne, että saamme asumiskulut ja muut menot hoidettua, exä se on työttömänä kotona, ja haluaa isompaan ja parempaan asuntoon uuden puolisonsa kera, ja vaatii vielä miestäni maksumieheksi!!!justiinsa juu..
Tikkurila oli vain yksi esimerkki, samaan hintaan saa asuntoja muualtakin pk-seudulta.
Sinun mielestäsi ex:n pitää siis maksaa mukisematta, jos sinä haluat asua yli varojesi kantakaupungissa? Onnellisen lapsuuden voi tarjota myös halvemmilla asuinalueillakin...
Eikö ex:llä muuten ole mitään valtaa päättää lasten asuinpaikasta? Eli jos lähi päättää valita asunnokseen liian kalliin omiin varoihinsa nähden, niin ex:n pitää vain mukisematta maksaa? Mitä jos ex tarvitsee itselleen ison asunnon sieltä kalliilta alueelta, eikä pysty maksamaan elatusmaksuja lainkaan sen vuoksi?
Näistä keskusteluista saa valitettavasti lähivanhemmista hyvin negatiivisen kuvan. Rahaa lypsetään ex:ltä milloin milläkin verukkeella, riippumatta ex:n omasta tulo- tai menotasosta.
Harmi, että osa teistä pilaa kaikkien lähivanhempien maineen :(
Nyt en tajua tuota toistelua, että exä maksaisi asumisen??!! Siis mitä helvetiä, eiköhän elatusmaksut ja muu lapsiensa kuluihin osallistuminen ole ok, eikä voida puhua että siinä maksetaan kenenkään asumisia.
Sitäpaitsi, miksihän sen nyxän exän lapsilla ei saisi olla HIENO ja vaikka KALLISKIN koti? Oletko siis kateellinen, jos jollakulla on enmmänkuin sulla? Oot niikun lähtenyt ukkos siivelle ja potuttaa koska et pääse niin leveästi siivellä elämään kuin tahtoisit.
Noh, tee muksu.Rupea yh:ksi ja näe kuinka sillä rikastuu.Kohta ajelet Lexuksella ja ostat kledjus vain boutiquesta ja silleen.Ai taivas että ihmetyttää nämä "äitipuolet" vikinöineen.Ettikää vapaat,lapsettomat miehet, niin ei tarvia vinkua ja kytätä mihin rahat menee.Tai hankkikaa kunnollinen ammatti,jotta sitä omaa fyrkkaa on niinettä sitä riittää.
Ja yks juttu vielä, kuka hullu lähtee vapaehtoisesti asumaan johonkin lähiöön, vain sen takia että olisi halvempi vuokra.Ja samalla kenties pitenee työmatkat ja koulumatkat jne.jne.Juoksee halvemman perässä-niinhän te nyxät toisten tähteitten kaluajat teette.
Jumalan kiitos ei ole tarvinnut käydä tuollaisia kuvioita.Vaikeetakin on ollut, mutta nytkun vanhin lapsi on jo aikuinen ja toinen siinä lähellä, voin vaan kiittää luojaani, että olen saman miehen kanssa jaksanut eroamatta.Tuntuu oudolta lukea tuollaista sonnan jauhantaa kuin mitä nyxä äitipuolet heittelee.Ja takuulla tähän ikään on tuttvapiirissä eronneitakin,joten tiedän mistä puhun.
exäni jouti muuttamaan lähiöön kun ei ollut varaa muuhun asuntoon 2 lapsen yh:na. Onneksi exäni ei ole tuollainen kuin täällä te vinkuvat, ahneet ämmät. Kyllä alkaa vanha suola janottamaan vähemmästäkin!
Eipä tuo johon vastasit,ollut kenekään nyxän kirjoitus,vaan ikänsä samassa suhteessa olleen,joka piti exien/eh-äitien ja heidän lapsien puolia.
Paska on sellanen ukko joka ite aiheuttaa eron ja lapset joutuu asumaan johonkin helvetin slummiin.Tiedoksi vaan,nykylaki suojaa enemmän asuntoa tarvitsevan elämisen niinettä ukko voidaan määrätä vaikka omasta omistamastaan asunnosta muualle.
katkeria exiä liikkeellä, eikö teitä yhtään hävetä??
Vaikken exä olekkaan, niin silti tiedän nämä eroneiden kuviot nyxkineen ja exineen.Kyllä se niin on, että jostain syystä exiä haukutaan selän takana ja sen osaa exän exät ja nyxät.Ja sitten toisinkin päin, exä exälle nyxäänsä haukkuu jne.
Lapsen asema jää usein taustalle, kun nämä x-hlöt taitstelee milloin mistäkin, yleensä rahasta ja statuksesta.
Itse olen jo ikäluokkaa "mummeli" ja saman "vaarin" kanssa kättä vääntänyt jo iät ajat-aina 17-vuotiaasta asti, joten tätä elämää on nähty, vaikkei eroa koettu.
Heitipä hämmästyttävän lauseen,joka täällä aina toistuu; "katkera" sekö tekee katkeran jos pitää puoliaan? Tai joku pitää puolesta puolia? Vaikka kyllä kai se katkeraksikin vetää kun joskus perhettä perustaessa on uskonut sen pysyvyyteen ja kaikki romaahtaakin.
Heitän vielä mummojen vaikion:liian helpolla kyllä erotaan ja liian pitkään jäädään jokaista erimielisyyttä märehtiumään, jos näin ei tehtäisi, vähenesivät exät ja exien nyxät.
aina molemmista osapuolista. Eikö teillä eksät ole mukamas osaa eikä arpaa avioeroon? Miten te ylipäänsä olette niin huonon tyypin valinneet aikoinaan, joka sitten lähtee lippasemaan. Näistä keskusteluista saa sen kuvan, ettei ensimmäisen kerran naimisissa olevilla ole mitään vastuuta avioliittonsa kestävyydestä. Voi mennä naimisiin ja erota miten itse haluaa. Ne pahat ihmiset ovat sitten niitä eksän uusia puolisoita. Uuden suhteen perustaminen ei sitten olekaan enää sallittua. Pitäisikö jokaisen harkita ennen kuin tekee sitä ensimmäistäkään mukulaa, että isolle osalle pariskunnista tulee ero ja sen jälkeen joudutte lapsianne elättämään enemmän, ehkä halvoissa asunnoissa asustelemaan ja sietämään niitä nykyisen aviopuolison uusia puolisoita.
Toinen hämmentävä asia on tämä miten avioerolapsella on niin paljon enemmän oikeuksia kuin tavan lapsella. Joutuuhan moni ydinperhekin asustamaan varojensa mukaan. Esimerkiksi siinä tapauksessa, että ydinperheeseen tulee työttömyyttä, sitä on vaan muutettava lapsen kanssa halvempaan kämpään.
Näitä juttuja lukiessa on täällä paljon porukkaa joilta on ahneuksissa hävinnyt todellisuuden taju, mitä siltä exukolta voi vaatia ja mitä ei.
Mistä helkatista on yleensäkkin kuva, että ne taa jääneet ex-miehet olisivat enimmäkseen äveriästä, jopa lypsettävissä olevaa sakkia?!! Kun totuus on aika toisenlainen. Tietty poikkeuksia joka sakissa, mutta kuitenkin.
Kukaan ei hyvää miestä mäelle laita ja paskaa saa pyytämättäkin.
Moni nainen pystyy elättämään itsensä ja lapsensa ilman miehen apuakkin ja elävät leveämmin, koska ei ole enää elätettävänä ukkoa joka joisi ja söisi kaiken, pistäen omat ja perheen rahat kurkusta tai muualta alas.
Kyllä tämä vikinä taitaa olla enemmänkin ahneitten ja tietämättömien nyxien jupinaa, kuin totuudenmukaista puhetta.Te uusvaimot muistakaahan, että se ukkonne ex-vaimo ei ole yksin niitä lapsia tehnyt ja ne lapset eivät ole sen huonommassa asemassa kuin muutkaan lapset.Ei siis mitään syytä laittaa heitä asumaan johonkin slummikylään.Asumistuet tulevat kullekkin tulojen ja neliöiden mukaan.Ketään ei laiteta maksemaan elatysmaksuina vuokrakuluja. Jos lapsen isä haluaa auttaa enemmän kuin sovittu on, miksi siitä pitää nostaa äläkkä? En mitenkään voi tajuta.
Jos ikimaailmassa omat lapseni joutuvat eron eteen, nyt kuvittelen ainakin, että kaiken myötätuntoni saisi heidän ex-puoisonsa lapsineen-ottaisin heidät vaikka mieluusti taloomme asumaan, jos vaihtoehtona olisi asuminen jossakin rikollisuuden ja päihteiden värittämässä kerrostaloslummissa.
Niin, itse yh:n kasvattama jo aikuinen ja omatkin lapset osa aikuisia osa siinä lähellä.Oma äitini elätti meidät täysin omilla tuloillaan, saamatta juopporetku isältämme elatustukea markan markkaa, paitsi silloinkun niitä jollain ihmeellä saatiin veronpalautuksista ulosmitattua,Ei näet ukolle työt maistuneet.Äiti otti pankkilainan ja yksin maksoi asunto-osakkeen velattomaksi, jonka meille kodiksi osti.Jokainen penska asutaan nykyisin myös omissa taloissamme, ilman kenekään avustuksia-vain äidin hyvä sisukas esimerkki.
niin helvetin fiksuja te exät, miksi hemmetissä menette tekemään lapsia juopon kanssa??? Kertokaahan??? Vai oletteko vaan niin vittumaisia että täytyy todella ruveta juopoksi että kestää vittuilua?
Jos mainitsin että oma isäni oli juomiin kallellaan, niinettä perhe jäi toiseksi, ei se sitä tarkoita ettäkö olisi ollut syntymästään juovaa sorttia.
Minun isäni "oppi" juomaan ollessaan pitkät pätkät Ruotsissa komennuksella, ei osannut olla kotia tullessakaan irti viinaksista.Erohan siitä tuli. Nyt puhuin vain omalta kohdaltani, ei siis voi yleistellä ketään.
mitätön puheenvuoro, josta pointti jäi ainakin minulta ymmärtämättä
Et sitten lukenut aivot toimien kumpaakin juttua kun ei pointti selvinnyt.Niin, lusikalla kun annetaan, ei kauhalla voi vaatia.
Nyxien suuri huoli, kuinka saada etäisukin rahat riittäämään omiin baari ym.kustannuksiin. Eikä tajuta että mies välittää enemmän kuitenkin lapsesta kuin josta naikkosesta.Joka on ehkä vain ---o.
viestiin. Elikkä siis nyksät ovat ahneita ja elävät uusien miehiensä siivellä. Tämä ei päde meidän perheessä. En varmaan kuitenkaan ole taukeimmasta päästä, sillä nimellä minua tuskin nimittelisit jos henk.kohtaisesti tuntisit. Mutta en pahastu, ei minua normaalielämässä kukaan taukiksi kutsu. Täällä onkin hauska keskustella kun ihmisillä ei ole ennakko käsityksiä mm. ammatin ja kolutuksen vuoksi ja voi sen vuoksi laukoa mitä päähän pälähtää.
En ole sinua, enkä muitakaan täällä taukitellut.Se viesti on jonkun muun. Hyvää Joulua kaikille toivotellen.
maksaa omista lapsistaan elatusmaksut???????
Moi
Joku voisi kertoa että miten tuo elatusmaksu jonka saan 118,15€ yhdestä lapsesta saa minun elämästäni juhlavampaa ja että miten voidaan perustella että elän ex mieheni siivellä kuten edellä tullut monasti ilmi..
Itse olen asuntolainani ottanut, itse määrään miten uudella autolla aja, miten muotivaatteita ostan lapselleni, millaista ruokaa syön, millaiset menot on perheelläni tai mihin harrastuksiin hän pääsee..
Sen voin sanoa että ei ihan oikeasti tuo 118€ ole kuin kala järvessä jos kokonaiskustannuksia katsoo mutta itse olen kustannukseni hankkinut eikä ex mieheni ole niistä vastuussa.
Eikä muuten tulisi mieleenkään pyytää vippiä tai rahaa esim. pyörään.. Hän pääsee helpolla koska minulla on myös ylpeyteni joka ei ole rahalla ostettavissa...
Anneli
Mies on nolla, jos ei ymmärrä osallistua lapsensa kuluihin enemmänkuin esim.vaivaisella 118€:lla.
Siskon exä on onneksi ihan toista maata.Sisko on myös ylpeä, ei puhu tai pyydä ylimääräisiä. Mutta se ex-ukko huolehtii jatkuvasti ja jos kuulee että lapsille on ostettu jotain tyyriimpää, tarjoutuu maksamaan osan. Tai jos kuulee että oston alla on jotain, pyytää että oottakaa hänen tilipäiväänsä, hän haluaa osallistua myös.
Ja mikä hulppeinta, tämä miehen naisystävä herkesi mustasukkaiseksi, ei ilm.lapsista vaan ex-vaimosta ja se suhde loppui siihen.Ukko ei alkanut kuuntelemaan niitä vikinöitä, joita se nainen piti.Yksinhuoltaja muuten itsekkin.
Ja siskoni ei todellakaan pistänyt itseään tuohon väliin, itseasiassa on ex-mieheensä erittäin vihastunut(joutunut paihoinpidellyksi exän taholta), niinettä ei mistään tunteiluista ole kyse.
kun puhuisit itsestäsi! Hienoa että teillä noin, minulla vain on ylpeyteni ja minulle riittää että isä läsnäolollaan on hyvä isä lapsille ja rakkautta riittää. Raha on sivuseikka.
kiinni miten paljon voi antaa elareiden lisäksi. KYllä mekin voisimme osallistua enemmänkin lasten kustannuksiin jos olisi vaan varaa. JOpa minä nyksä voisin ostella heille kaikenlaista jos varaa olisi. Pienituloisella isällä saattaakin kaikki hankkeet mennä uuden perheen menoihin ja elareihin. Näin on ainakin meillä. Ei tämä minun mielestä tee isästä sen huonompaa jos huolehtii lastensa tapaamisista mallikkaasti. Meidän tapauksessa lasten äiti on itse eron halunnut, joten hän lienee myös miettinyt etukäteen että tiukkaa saattaa heille taloudellisesti tulla.
Kyllä mahtuu kaikennäkösiä tallaajia tähän maailmaan. Itse olen yh ja omasta tahdostani.Ensinäkin siksi, että minä aikanaan lähdin.Olen aina ollut vähätuloinen ja vanhempani olivat sitä. En aijo todellakaan kupata mahottomia summia exältä, sillä mielestäni ei hänellä ole mitää velvollisuutta elättää minua.Tulen lapseni kanssa toimeen tuloillani enkä valita.Minua ällöttää tuollaiset ilmeisesti katkerat ja jätetyt exät, jotka nyhtävät kaiken mitä irti saavat miehiltä jotka ovat kilttejä tai nöyrtyvät välttääkseen riitaa.Mutta toivotan kaikille voimia jotka joutuvat tälläisen vääryyden kohteeksi ja 18 vuotta ku tulee täytee nii ehkä nyhtäjän silmätkin avautuvat ku raha virta loppuu...
Jos nuori opiskelee, niin elatusvelvollisuus jatkuu yli 18vuotiaallekkin.Jopa vaikka asuisi omillaan.
pakko elättää opiskelevaa nuorta, nykyään on opintolainat ja tuet olemassa ja töitäkin voi opiskelujen aikana tehdä. Minä olen itse kustantanut opintoni aina vaikka normituloisessa perheessä olenkin elänyt, vanhempani eivät ole antaneet rahaa sen jälkeen kun kotoa muutin.
Opettakaa lapsenne hankkimaan kesä- ja iltatöitä niin ei tartte hänen kulujansa kustantaa jos ei kukkaro sitä kestä.
Minua ihan ihmetyttää eräskin yh-perhe, joka on elänyt aina rahapulassa. Perheen 18-vuotias tyttö selitti, ettei aio alentua työskentelemään missään kaupan kassalla kesällä ja miksi ihmeessä hankkia töitä kun sossusta saa niin ja niin paljon. Minusta vähävaraisuus pitäisi päinvastoin motivoida hankkimaan kesä- ja iltatöitä sekä kouluttautumaan. Tämä ongelma ei tietenkään ole pelkästään yh-perheissä, mutta on ehkä tälle aikakaudelle ominaista, että ns. köyhätkin ovat jo helppoon rahaan tottuneita.
Oletko lukion käynyt? Silloinkun kirjoituksiin ja tenteihin luet,se käy työstä.Opintotukea ei saa alle 18v ja silloinkin tsekataan vanhempien tulot.Ehei, vanhempi ei lusikahda vastuustaan edes 20vuotiaan kohdalla.
Lapsen elatuksesta annetun lain 3 §:n 2 momentin mukaan vanhemmat vastaavat lapsen koulutuksesta aiheutuvista kustannuksista myös sen jälkeen, kun lapsi on täyttänyt 18 vuotta, mikäli se harkitaan kohtuulliseksi. Tällöin otetaan mainitun lainkohdan mukaan erityisesti huomioon lapsen taipumukset, koulutuksen kestoaika, siitä aiheutuvien kustannusten määrä sekä lapsen mahdollisuudet koulutuksen päätyttyä itse vastata koulutuksesta aiheutuneista kustannuksista.
rahaa kun lapset ovat pieniä, näin minäkin olen tehnyt ja raha riittää hyvin lasten opiskeluun. Kyllä rahanmeno on ihan omasta päästä kiinni. Saa sitä menemäänkin jos ei osaa ajatella kuin päivän kerrallaan.
Kun verojen, suurentuneen vuokran oma-vastuuosuuden maksamisen jne jälkeen jää tasan saman verran käteen, kun jos ois ollu työttömänä! Vikaa on myös yhteiskunnassa!
Vanhemmat ovat elatusvellovllisia siihen asti kun lapsi on 22, jos opiskelee! Vanhempien tulot vaikuttavat opintotukeen. Näkee etteivät vanhemmat halua tukea lapsiaan, eivätkä ajattele heidän parastaan. Itse aion tukea lasteni opiskelua, enkä suosittele heille jatkuvaa työssäkäyntiä opiskelujen ohessa. Riittää että lomilla työskentelee! Tarvitaan sitä aikaa opiskeluun ja läksyihinkin, ja omasta hyvinvoinnistaan huolta pitämiseenkin! Ei ole hyväksi opiskella rättiväsyneenä.
Ja mielestäni on tosi TYPERÄÄ selitellä jotain sillä et: "kun munkaan vanhemmat eivät"!
kuvittelee olevansa oikeassa!
Aina se ei todellakaan ole "omasta päästä kiinni". Jos lapsella on ollut "erityismenoja" syntymästään lähtien (joita ei kaikilla ole ja johon ei saa ylimääräisiä tukia) ei kaikilla ole varaa pistää rahaa säästöön.
Elatusmaksuista sen verran, että jos ovat kohtuullisia ja perusteltavissa, niin olkoot vaikka 400 €/lapsi, mutta kun miehen exä haki (valehtelemalla) ja sai lasten lähihuoltajuuden sen vuoksi, että saa oman taloutensa hoidettua helposti, ei sympatiat ole hänen puolellaan. Tottakai molemmilla vanhemmilla on velvollisuus huolehtia lapsistaan, mutta kun elareita pyritään vain nostamaan ja nostamaan sen takia, että lapsista tulee kuluja, en ymmärrä. Tälläkin hetkellä on tiedossa, että äiti tienaa lähivanhemmuudellaan. Äidinrakkautta parhaimmillaan? Olisihan se kiva omakin kroppa "vuokrata" 9 kk ajaksi ja sen jälkeen voisi leikkiä vuoroin kotia, vuoroin käydä rilluttelemassa ja saada 18 vuotta tällaisesta toiminnasta rahaa. Rakastaisi ja huolehtisi lapsistaan, eikä tekisi tuollaista. Vaikka lapsiin menisi kaikki irtoava varallisuus, siitä vaan, kunhan lapset olisivat niitä jotka hyötyvät. Äiti ei suostu latiakaan laittamaan säästöön, vaikka mahdollisuus olisi. Täällä päässä sitten elareiden ja kaikkien hankintojen jälkeen yritetään kasvattaa lapsille pesämunaa. Harva 18-vuotias on heti kykenevä huolehtimaan rahallisesti itsestään, hankkimaan kalusteet omaan asuntoon jne. joten pieni säästösumma ei tekisi pahaa. Onneksi teitä hyviäkin lähivanhempia on, tuntuu vaan niin pahalta "ulkopuolisena" katsoa, miten oma napa on aina lähinnä. Äidin tuommoisen käytöksen vuoksi lapset ovat kiintyneet minuun enemmän ja enemmän ja sekös tätä exää riemastuttaa. Olen kaikkea kamalaa mitä maa vain päällään kantaa -sen vuoksi että satun rakastamaan niitä lapsia, koska kuuluvat myös meidän perheeseemme.
ja itse halusin muuttaa jo seitsemäntoista vuotiaana toiseen kaupunkiin. Olen ollut sen ikäisestä saakka osa-aikaisessa työssä lauantaisin ja kaikkina lomina. Muistelenpa että jotain tukia taisin silloin asumiseeni ja opintoihini saada yhteiskunnalta. Yleensähän lukio käydään kotoa käsin, joten minä laskisin opiskeluiksi vasta lukion jälkeiset koulut.
täyspäinen vanhempi tukee lastansa opinnoissa jos siihen on varaa. Toisilla kuten minun vanhemmilla siihen ei olisi ollut varaa. Olen kuitenkin halunnut akateemisen tutkinnon itselleni ja sen on kyllä köyhälläkin mahdollista suorittaa. Voi toki jäädä märehtimään sitäkin kun ei isukilta ole rahaa herunut ja sen vuoksi on ei ole voinut opiskella.
Harvan vanhemmat voivat kustantaa esimerkiksi lapsensa vuokrakulut koko opintojen ajan, en esimerkiksi usko että itse voisin lapselleni tällaisen edun tarjota, kylläne liikenevät summat ovat varmasti pienempiä.
Jatkuvasta työssäkäynnistä en usko olevan kovin suurta haittaa opiskeluille kunhan se pysyy kohtuudessa. Melkein kaikki ystäväni ovat niin tehneet ja hyvin opinnoistaan selviytyneet. Päinvastoin ne joiden vanhemmat kustansivat kaiken säälittivät, on todella hämmentävää jos joku 3-kymppinen ei ole vielä ollut päivääkään töissä. Minä en ainakaan ottaisi sellaista senkään jälkeen kun on ammattiin valmistunut.
toisella pojistani juuri on ollut näitä "eityismenoja" lapsesta saakka ja silti on säästöön jäänyt rahaa. Todellakin - säästäminen lähtee jokaisen omasta päästä.
Kuvitteletko tosiaan että ne menot on kaikilla samansuuruiset? Ja sanoinko että ole sairaslomalla, joten ei todellakaan ne tulot päätä huimaa. Olet aika itsekeskeinen kun kuvittelet että jos sinulla on varaa pistää rahaa säästöön niin muillakin on.
mutta joo, ymmärrän hyvin miksi yhteiskunta voi niin huonosti kun ihmiset ovat niin ymmärtämättömiä. Tosi on, että moni asia on omasta päästä kiinni, mutta läheskään aina ei ole se taloudellinen puoli. Ja sitäpaitsi, esim. lapsilisät ovatkin tarkoitettu lasten elämisenn, ei säästämiseen. Hyvä jos sinulla on varaa, mutta haloo!
Itsekeskeiset ihmiset ajattelevat että AINA ja KAIKILLA on varaa laittaa rahaa säästöön. jos ei, se EI tarkoita sitä että kaikki raha menisi äitiin. Ei todellakaan!
Itselleni ei tulisi mieleenikään "pyytää" ex:ltä mitään, vaikka omalla kohdallani se olisi jopa oikeutettua tietyllä tavalla. Ex ei maksa edes minimiä kun virallisesti on lähes tuloton. Tekee kyllä töitä vähintään 5pv. viikossa (tienaa noin 80-150e/pv) mutta tällainen tää yhteiskunta on. tietyillä aloilla voidaan kieroilla ihan lain puitteissa ja paperilla ollaan sitten tulottomia.
Itse olen aina kaiken lapsilleni hommannut, olivat sitten minkä hintaisia tahansa, enkä liiemmin itseeni rahaa laita. Ne menevät joko lapsiin tai kotiin ja elämiseen. En kadu sitä, että en ole lapsilleni säästänyt mitään,päinvastoin.
Omat vanhempani eivät säästäneet meille (minulle eikä sisaruksilleni), mutta kun omillemme muutimme, silloin tuettiin (huonekaluostokset, oppikirjat ynm.). Ja miksi ei? Kuten äitini sanoi, kun olimme pieniä, raha oli tiukilla. Mutta kun nyt lapset ovat vanhempia /suurin osa omilleen muuttanut, on heillä varaa tukea! Ja niin aion tehdä myös omien lasteni kohdalla!
tuollaista ääripäätä tarkoittanutkaan, etteikö yhtään töitä tekisi. Ja on otettava huomioon, että ihmiset ovat erilaisia. toiset jaksavat opiskella työn ohella, toiset eivät, eikä se tee heistä huonompaa ihmistä. Asia erikseen ne, jotka "hyväksikäyttävät vanhempiaan". Onhan toki otettava huomioon, että sellainen joka työskentelee kustantaakseen opiskelunsa on motivoitunut opiskeluun. Onhan nimittäin sellaisiakin, jotka haluavat akateemisen uran "koska heillä on varaa", mikäli ymmärrät mitä tarkoitan!
olen yh-äitykän kanssa täsmälleen samaa mieltä. Päänupista säästäminen on kiinni. En minäkään ole koskaan saanut elareita kuin minimit ja toimeen ollaan tultu ja säästöönkin on pahan päivän varalle jäänyt. Mitä "ylimääräistä" ei olla ostettu ja siltikin hyvin on mennyt. Mutta se on jokaisen oma valinta, voihan sitä exältäänkin aina vaatia rahaa. Meillä exä on päässyt vähemmällä ja kaikki ovat onnellisia kun ei ole tarvinnut riidellä. Ensisijaisesti lapset.
Ehtii tuota lukiota käydessään täyttämään 18 ja tarviaa siis edelleen elatusta.Ei siis lakkaa kuluttumasta. Tänä päivänä ei ihan helpolla muuteta kotoa 17-vuotiaana. Alle 25-vuotias ei ole niin vain oikeutetu edes työmarkkinatukeen, jos sattuu olemaan ilman töitä.Vanhempien elatusvastuu senkun kasvaa.
Jotkut säästävät paljonkin lapsilleen ja antavat ne kertasuorituksena kun lapsi täyttää 18v...3400€ saa antaa lahjaksi kolmen vuoden sisällä, muutoin menee lahjavero.
TÄRKEINTÄ on se, että lapsella on NYT kaikki hyvin. katto pään päällä, ruokaa ja puhtaat ja ehjät vaatteet ynm. vasta SITTEN jos rahaa jää, voi laittaa säästöön.
Ja huom, äidilläkin on oikeus laittaa rahaa itseensä. Kukaan jolla ei ole varaa laittaa rahaa säästöön ei ole huonompi kuin sellainen jolla on varaa. Olette joko tyhmiä tai.. noh, tosi tyhmiä! Kaikilla vain ei ole varaa. Ei se aina ole pääkopasta kiinni.
Ja toisaalta. Sitähän voi nyt sanoa että kasvattaa lapsensa fikusksi ja ajattelevaiseksi, mutta kukaan meistä ei voio sanoa millaiseksi lapsemme oikeasti loppujenlopuksi kasvaa. inhan se hyvä säästää lapselleen nyt rahaa ja kun he rahat saavat, tuhlaavat ne turhuuksiin jne. (onhan näitäkin nähty).
Itselläni ei ole varaa laittaa rahaa säästöön, sillä panostan tähän hetkeen ja lähitulevaisuuteen. Kaikki välttämätön löytyy ja välillä hemmotellaankin itseämme.
Mutta kun lapset ovat siinä iässä, että taloudellista tukea tarvitsevat, niin sitä myös annetaan. Näin tekivät omat vanhempani ja koin sen paljon paremmaksi vaihtoehdoksi kuin sen, että vanhemmat olisivat antaneet säästetyt lapsilisät. Mutta tämä on VAIN minu mielipiteeni, enkä mene sanomaan (kuten eräät) että se on vain omasta päästä kiinni. Jokainen tietää mikä sopii omalla kohdallaan.
Tuollainen on tosi lapsellista, varsinkin kun EI tiedä millaista toisilla on. Tiedän itse että en ole siitä ihan "heikoimmasta" päästä, mutta ymmärrän, että on ihmisiä jotka ovat PALJON tiukemmilla!
Eli siis, lapset ensin!
lukion jälkeiset opinnot ja silloin yleensä muutetaan pois kotoa jollei sitten satu olemaan opinahjo omassa kotikunnassa. Opintoihin lukion jälkeen saa opintorahaa, asumistukea ja lainaa. Opiskelija pystyy kyllä näillä tuloilla elämään ja jos enemmän rahaa tarvitsee niin sitten voi hankkia osa-aika töitä. Tulevaisuudessa on kyllä töitä halukkaille tarjolla, myös sille opiskelijalle.
mitä tarkoitit. Jos vanhemmilla on maksukykyä niin sittenhän kaikki on nuorelle mahdollista ja asia ok. Jos ei niin sittenkin on vaihtoehtoja toteuttaa omat haaveensa.
Minä toivon, että sekä omat että miehen lapset ymmärtävät ettei voida heidän koulutusten kustannuksiin kovin paljon osallistua. Jos haluavat lähiamista kauemmaksi opiskelemaan jonkinlaista omaakin panostusta varmasti tarvitaan rahoituksen hankkimiseen.
jatkoa tuohon edelliseen, kun kirjoitukseni taidettiin käsittää vähän väärin. Kyseessä siis ei ole äiti, joka tarvitsee elareiden korotuksia todellisiin kuluihin, vaan kun elämä pitää tehdä mahdollisimman hankalaksi meidän päähämme ja saada ylimääräistä käyttörahaa itselle. Eikä kyseessä ole kuviteltu tilanne tyyliin "kyllä 100 € kuussa pitää riittää kaikkiin menoihin" vaan lapset saavat huomattavat summat materiaalisten tarpeidensa tyydyttämiseen. Se henkinen tarve taitaa kuitenkin täyttyä pääosin täällä päässä... Lapsille olemme valmiita antamaan kaikkea tarpeellista ja tarpeelliseksi laskemme sen, että jos nyt toimeentulo ja elämä on turvattu, voidaan varoja säästääkin tulevaisuutta varten. Ei miljoonia, mutta sen verran että nuori opiskelija saisi ostettua itselleen muutaman huonekalun, ruokaa, vaatetta, opiskelutarvikkeita jne. kunnes oma talous alkaa kestää. Mielestäni elareilla ja lapsilisillä voi vanhemmatkin itselleen tarvittaessa jotain pientä hankkia, mutta kuitenkin ne on pääasiassa tarkoitettu lapsen tarpeita varten. Ahneus vaan tuntuu iskevän ja toivottavasti ahneella on sanonnan mukainen loppu.
Vanhempien tulot vaikuttavat 22v. asti! Onko se oikein? Toinen saa täyden opintotuen ja toinen ei välttämättä mitään! Miksi? Koska katsotaan, että vanhemmat kykenevät avustamaan lapsiaan opiskeluissa! Ne jotka eivät saa opintotukea: vanhempien pitäisi tukea!