Myönnän, että minulla on ongelmia hyväksyä seksualisuuttani. Tai miten edes voisin hyväksyä sitä, kun en tiedä mihin lokeroon kuuluisin.
Elämäni suurin rakkaus on ollut tähän mennessäni eräs tyttökaverini. Olin riippuvainen hänestä monia vuosia ja pakko myöntää, että olin hänestä myös seksuaalisesti kiinnostunut. Toisaalta olimme lapsia, joten osa henkisestä riippuvaisuudestani menee pelkästään sen piikkiin. Palvoin häntä kuin mitäkin jumalaa, enkä ollut edes ainut. Vuosia kului ja tunteeni pysyivät muuttumattomina. Hiljalleen hänen käyttäytymisessään ja pukeutumisessaan tapahtui muutoksia, ja aloin epäillä hänen heterouttaan. Pidin tietenkin näitä muutoksia mielenkiintoisina, ehkä vähän pelottavinakin. Olin vuosia ollut kiintynyt häneen ensi näkemästä lähtien enemmän kuin keneenkään toiseen koskaan. Eräänä päivänä tapahtui sitten jotain, mitä en olisi koskaan voinut uskoa tapahtuvan. Muistan sen päivän kuin eilisen. Yhdessä silmän räpäyksessä päässäni napsahti, ja tajusin että minua inhotti ja oksetti tämän ihmisen uudenlaiset piirteet. En voi sanoin kuvailla sitä ahdistuksen tunnetta ja myötähäpeän määrää, mitä yhtäkkiä tunsin häntä kohtaan. Ensinnäkään en olisi koskaan uskonut, että voisin olla tuntematta häntä kohtaan mitään, enkä varsinkaan sitä, että tunteeni sammuisivat hänen biseksuaalisten piirteiden vuoksi. Kokemuksena tämä oli hyvin kasvattava ja ihan toivottukin, paitsi että sen jälkeen minun on ollut hyvin vaikea määritellä seksuaalisuuttani. Olin jo hyvin varma , että olin vähintääkin biseksuaali.
Tälläkin hetkellä olen korvia myöten ihastunut erääseen tyttöön. Hän on kaunis ja kaikin puolin viehättävä. Toisaalta en tiedä olenko ihastunut tunteeseen olla ihastunut sen sijaan että ihastuisin aidosti ihmiseen. Tämä tyttö edustaa kaikkia niitä piirteitä joita arvostan, varsinkin ulkoisia. Voisin vaihtaa hänen kanssaan osia milloin tahansa, oikeastaan haluaisin olla hän. En kyllä osaa sanoa olenko todella ihastunut häneen seksuaalisessa mielessä vai pelkästään hänen ulkokuoreensa. En pysty kuvittelemaan tilannetta, että hän pystyisi satuttamaan minua sanoillaan tai teoillaan, mikä entuudestaan pistää epäilyttämään. Kaiken huipuksi, jos näen hänet alastomana en tunne mitään. Ajattelen häntä silti koko ajan ja nautin kaikista hetkistä hänen kanssaan. Yksinkertaistettuna hän piristää päivääni.
Tarkemmin ajatellen toiset tytöt merkitsevät minullle puhdasta kaverutta ja toiset kevyttä flirttailua, mikä on mielestäni sairasta. Ongelmana minulla todellakin on se, että en tiedä mikä oon. En ole koskaan myöntänyt kenellekään tykkääväni tytöistä, koska en pystyisi myöntämään sitä itsellenikään. Tiedä sitten viehättääkö minua vain tyttöjen kauneus, mutta ei sitten mitään enempää. Liian monta kertaa olen havahtunut ahdistuksen tunteeseen, että vähemmästäkin sekoaa pää. Oudointa on kaiken lisäksi se, että en ymmärrä miksi naiset haluavat olla miehekkäitä, mikä on taas ominaista lesbopiireissä. Toisaalta ymmärrän, että ihminen ihastuu ihmiseen, mitä taas moni hetero ei ymmärrä. Ihastun naisiin, vaikka alaston nainen ei herätä minussa mitään seksuaalisia tunteita.. vittu voiko se olla edes mahdollista..
Sana on vapaa, kommentoikaa. Jos, joku osaisi vain määritellä mut, kun itse en siihen pysty.
Elämäni suurin rakkaus on ollut tähän mennessäni eräs tyttökaverini. Olin riippuvainen hänestä monia vuosia ja pakko myöntää, että olin hänestä myös seksuaalisesti kiinnostunut. Toisaalta olimme lapsia, joten osa henkisestä riippuvaisuudestani menee pelkästään sen piikkiin. Palvoin häntä kuin mitäkin jumalaa, enkä ollut edes ainut. Vuosia kului ja tunteeni pysyivät muuttumattomina. Hiljalleen hänen käyttäytymisessään ja pukeutumisessaan tapahtui muutoksia, ja aloin epäillä hänen heterouttaan. Pidin tietenkin näitä muutoksia mielenkiintoisina, ehkä vähän pelottavinakin. Olin vuosia ollut kiintynyt häneen ensi näkemästä lähtien enemmän kuin keneenkään toiseen koskaan. Eräänä päivänä tapahtui sitten jotain, mitä en olisi koskaan voinut uskoa tapahtuvan. Muistan sen päivän kuin eilisen. Yhdessä silmän räpäyksessä päässäni napsahti, ja tajusin että minua inhotti ja oksetti tämän ihmisen uudenlaiset piirteet. En voi sanoin kuvailla sitä ahdistuksen tunnetta ja myötähäpeän määrää, mitä yhtäkkiä tunsin häntä kohtaan. Ensinnäkään en olisi koskaan uskonut, että voisin olla tuntematta häntä kohtaan mitään, enkä varsinkaan sitä, että tunteeni sammuisivat hänen biseksuaalisten piirteiden vuoksi. Kokemuksena tämä oli hyvin kasvattava ja ihan toivottukin, paitsi että sen jälkeen minun on ollut hyvin vaikea määritellä seksuaalisuuttani. Olin jo hyvin varma , että olin vähintääkin biseksuaali.
Tälläkin hetkellä olen korvia myöten ihastunut erääseen tyttöön. Hän on kaunis ja kaikin puolin viehättävä. Toisaalta en tiedä olenko ihastunut tunteeseen olla ihastunut sen sijaan että ihastuisin aidosti ihmiseen. Tämä tyttö edustaa kaikkia niitä piirteitä joita arvostan, varsinkin ulkoisia. Voisin vaihtaa hänen kanssaan osia milloin tahansa, oikeastaan haluaisin olla hän. En kyllä osaa sanoa olenko todella ihastunut häneen seksuaalisessa mielessä vai pelkästään hänen ulkokuoreensa. En pysty kuvittelemaan tilannetta, että hän pystyisi satuttamaan minua sanoillaan tai teoillaan, mikä entuudestaan pistää epäilyttämään. Kaiken huipuksi, jos näen hänet alastomana en tunne mitään. Ajattelen häntä silti koko ajan ja nautin kaikista hetkistä hänen kanssaan. Yksinkertaistettuna hän piristää päivääni.
Tarkemmin ajatellen toiset tytöt merkitsevät minullle puhdasta kaverutta ja toiset kevyttä flirttailua, mikä on mielestäni sairasta. Ongelmana minulla todellakin on se, että en tiedä mikä oon. En ole koskaan myöntänyt kenellekään tykkääväni tytöistä, koska en pystyisi myöntämään sitä itsellenikään. Tiedä sitten viehättääkö minua vain tyttöjen kauneus, mutta ei sitten mitään enempää. Liian monta kertaa olen havahtunut ahdistuksen tunteeseen, että vähemmästäkin sekoaa pää. Oudointa on kaiken lisäksi se, että en ymmärrä miksi naiset haluavat olla miehekkäitä, mikä on taas ominaista lesbopiireissä. Toisaalta ymmärrän, että ihminen ihastuu ihmiseen, mitä taas moni hetero ei ymmärrä. Ihastun naisiin, vaikka alaston nainen ei herätä minussa mitään seksuaalisia tunteita.. vittu voiko se olla edes mahdollista..
Sana on vapaa, kommentoikaa. Jos, joku osaisi vain määritellä mut, kun itse en siihen pysty.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Miksi pitäisi yleensäkään määritellä itsensä johonkin ahtaaseen "seksuaalisuuslokeroon"??? En ymmärrä. Miksi ei vain voi olla oma itsensä ja ylpeä siitä mixauksesta mitä edustaa? Jokainen meistä on jotain 0-100% homon ja heteron väliltä. Valitse tuosta väliltä itselles passeli luku?!
Mä olen 99% lesbo. Heräsin tunteeseen jo useita vuosia sitten, enkä taistellut muistaakseni pahemmin vastaan. Se mikä tuntui hyvältä, yksinkertaisesti tuntui hyvältä. Mitä sitä kenellekään selittelemään - itselleenkään? Se vain on niin. Elämää tää vaan on.
Muistan 13 vuotiaana miettineeni, että voiko naisen rinnat olla mielestäni niin kauniit, että haaveilen niiden koskettamisesta. Ajatuksen hyväksymiseen meni itseltäni vain ehkä tunti.... Kyllä ne ovat kauniit!!! Ja mitä sitten? Näin vaan on.
Lapsuuden ihastumisesi on varmasti ollut lähellä samastumisen tunnetta itseäsi "vahvempaan" tyttöön? Olet tarvinnut roolimallin johon samastua. Tai voihan olla, että olet ihastunut... Kyllä ne lepakkotunteet puskee pintaan useinmiten jo silloin murrosiässä.
Haluan yrittäää muistaa sen "oksetuksen" tunteen, jota heteronaiset tuntevat lesbojen kosketusta kohtaan. Mutta nyt kun mietin - tunne on sama kuin itse tällä hetkellä vaadittaisi ihastumaan hyvään naispuoliseen ystäväänsä. Kaveri kun kaveri. Ei kaikkiin tee mieli koskea "sillä tavalla" - ihminen on tärkein!
Oliko ahdistuksen tunteesi lopulta sitä, että et hyväksynyt itseäsi ja omia tunteita ja ajatuksiasi? Syytit siitä ystävääsi.
Ymmärrän tunteesi olla ihastunut ihastumisen tunteeseen. Itse olen myöskin ihastumisaddikti. Ei ole elämää jollei ole lämpimiä tunteita jotain ihmistä kohtaan. Pientä virettä pitää olla koko ajan, jotta jaksaa aamulla nousta töihin...
Mitä tarkoitat sillä, että olisit valmis vaihtamaan osia tytön kanssa, johon tällä hetkellä olet ihastunut?
Miksi koet, että firttailu tyttöjen kanssa on nautittavaa mutta myös mielestäsi sairasta? Ihmisiä ne tytötkin on. Miksi pitäisi ahtautua niihin pieniin surkeisiin lokeroihin!!?? Jokainen meistä haluaa tuntea olevansa tärkeä - ihastuttava - kiinnostava - kaunis - miksi ei viestitetä tätä kaunista sanomaa kohteellemme!? Vähintään hän saa siitä hyvän mielen pitkäksi aikaa. Ja samalla myös Sinä!?
Ymmärrän sua täydellisesti - seurustelen naisen kanssa, olen seurustellut jo niin kauan, että suhteemme on muuttunut "symbioottiseksi". Se mitä välillämme on, on henkistä yhteenkuuluvuutta! Ja se on mieletöntä! Mitään tällaistä en koskaan saanut kokea miesten kanssa, kun sitä aikani kuitenkin yritin...
Seksi on niin pieni osa elämää, tai ainakin meidän elämäämme, minun ja naiseni, että en koe sitä minkäälaiseksi ongelmaksi. Myönnän, että kiihotun ajatellessani olemista miehen kanssa, mutta en ikinä haluaisi enää oikeasti kokea sitä. Nyt kun on kokemusta siitä, mitä se voi olla naisen kanssa;-)
Anna itselles aikaa. Mutta älä liikaa. Ei kannata tuhlata elämäänsä liikaa ajatteluun - tunne ja koe mieluumin! Usko, se kannattaa!
Kuuntelisin mielelläni lisää ajatuksiasi!
voimakkain ihmisen kokemista tunteista ja sen ylittäminen vaatii henkisesti paljon. Ehkä on niin että henkinen jarru on niin tiukalla, että se "tappaa" kiihottumisen tunteista huolimatta. Sama voi käydä molempien sukupuolten kohdalla.
Mistä tuo häpeän tunne tulee? Vanhempasi ovat määritelleet aikoinaan maailmankuvasi ja arvosi ja pidät nyt niistä tiukasti kiinni?
Arvot muuttuu, maailma muuttuu, ihmiset muuttuu - ja se on upeeta! Vain itse voit vaikuttaa omiin ajatuksiisi ja tunteisiisi. Pidä siitä oikeudesta ja onnesta kiinni.
Jähmeys ja häpeä hiiteen. Uskalla ja elä!!!!
Kuka sinua siitä tuomitsisi?
Rohkaisevaa ja kannustavaa tekstiä, kiitos! :) Ongelmana vain taitaa olla, että häpeä on jotakin niin syvään juurtunutta (kuten edellä joku taisi todetakin), että siitä vapautuminen vaatii todella kärsivällistä ajatusten uudelleen rakentamista ja opettelua. Onneksi voimme halutessamme tulla toisiamme vastaan tässä prosessissa ja kannustaa toinen toistamme tulemaan sellaiseksi ihmiseksi kuin me sisimmässämme haluaisimme olla :)
Mistä se häpeä sitten oikein kumpuaa? Onko se jotain opittua, jotain omaan maailmankuvaan sidottua? Oppia oikeasta ja väärästä?
Kirjoitit, että vapautuminen vaatii todella kärsivällistä ajatusten uudelleen rakentamista ja opettelua. Miten se tapahtuu? Eikö prosessi ole kokonaisuudessaan siinä, että häpeän vaan selättää ja that´s it. Asiat on vain niin kuin ovat. Mitä niitä kääntelemään?
Millä tavoin teitä "häpeäprosessoijia" voisi auttaa/kannustaa? Mulla on tässä nyt vähän oma lehmä ojassa, sillä yritän auttaa ystävääni ja kyselen sinulta siihen työkaluja:-)
Tartun vielä pohdiskeluusi siitä, että miksi lesbopiireissä naiset haluavat olla miehekkäitä.
Me olemme ensisijaisesti ihmisiä, sitten vasta naisia tai miehiä. Jokainen meistä on oma persoonansa ja jokainen pukeutuu ja käyttäytyy siten, miten itsestä hyvältä tuntuu.
Itse pukeudun välillä naismaisesti välillä miesmäisesti, fiiliksestä riippuen. Mielestäni tämä on rikkaus! Välillä on hienoa vetää hame päälle ja hienostella koruineen ja korkokenkineen, välillä taas on rentouttavaa vetää rennosti räppihousut ja tennarit jalkaan.
Pukeutumisella halutaan joskus myös tietysti provosoida. Halutaan näyttää mitä sitä tässä oikeestaan ollaan!;-) On kiva kääntää katseita ja herättää kysymyksiä - ehkä siinä on jokin tarve saada huomiota ja halua saada hyväksyntää sellaisena mitä edustaa. Sitä samaa kuin nuorempana, kun haluttiin erottua joukosta. Ja kun tässä nyt sitten erotutaan, ni ollaan sitten samalla ylpeitä siitä mitä ollaan!!
Ja sama pätee käyttäytymiseen. Miksi pitäisi käyttäytyä niin kuin jokin arvo tai ihanne määrittelee. Roolitus on ahdistavaa. Jos nautin nikkaroinnista niin nautin. Jos joku mies haluaa virkata, niin virkatkoon. On omaa mielenahtautta edes miettiä näitä asioita aivan liikaa?? Vai??