Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kiihko

Oli taas perinteinen sunnuntai aamu. Minua väsytti, enkä tuntenut oloani todellakaan onnelliseksi herättesäni.
Edellisen päivän tapahtumat luisuivat mielestäni yhä kauemmas, en ollut vihainen itselleni kuitenkaan. Eron jälkeen oli ollut helpompi vetää keittoa, ei ollut "vaimo" nalkuttamassa.
Jokatapauksessa lähdin lenkille, olettaen että saisin oloni paremmaksi. Tapasin pururadalla koiraansa ulkoiluttavan tittaran. Tittara esittäytyi Annaksi. Juttelimme pururadan kunnosta ja muusta turhasta. Anna katsoi minua siihen malliin että tajusi minun tykkäävän tytöistä, tai sitten jäin kiinni pyllyn tuijotuksesta.

Anna puhui vaikeasta erostaan, hän avautui minulle täydellisesti, aivan kuin olisimme tunteneet pitkäänkin.

Anna lipoi huuliaan seksikkäästi sanojen välissä, nauraessaan hän nosti kielen ihanasti hampaiden päälle. Olin myyty tyttö.

En kestänyt enempää. Katsoin kysyvästi Annaa, voi kuinka kauniilta nainen voikaan näyttää ulkona lenkillä. Anna käänsi katseensa pois kuin kiusoittellen.
Nappasin tittaraa niskasta kiinni ja etsin huulillani hänen pehmeitä huulian.
Hönkäisin ennen suudelmaa, ja Anna kuiskasi "Hullu" ja nauroimme lähekkäin.
Kiihko ei kuitenkaan antanut tilaa enempää minulle, eikä vissiin Annallekaan. Päädyimme kirjaimmellisesti pusikkoon. Anna heitti hupparini sivuun ja alkoi nuolla nännejäni tottuneesti. Koskettelin Annan lantiota, ja hän hyöri tuskissaan maassa. Repäisin housujaan alas, ja kosketin viileillä käsillä Annan pillua, se oli niin mehukas etten malttanut pitää kieltäni sieltä erossa, ja anna huusi metsän siimeksessä. Levitin tittaran häppäreitä että sain kunnolla nuoltua, anna otti itse housut kokonaan pois ja levitti reitensä ja tarjosi itseään minulle.
Jatkoin nuolemista kunnen aloin kiusata tyttöä, anna vaati minulta lisää.
Hieroin sormenpäilläni pillun ympärystä, mutten koskenutkaan klitorikseen, kunnes anna huusi että perkele lisää. Työnsin kaksi sormea annan tiukkaan pilluun, ja anna parahti nautinnosta. Nuolin hellästi loppuun saakka, Annan taivaisiin. Anna oli imenyt nännini kovaksi, ja oli aktin jälkeen hiiren hiljaa. Katsoi minua syvvälle silmiin kun huidoin hupparia takaisin päälleni. Katsoin annaa kysyvästi jolloin hän käänsi katseensa ja lähti hölkkäämään pois päin. Lopulta hän huusi "heij beijbe, kyl me nähään viä" ja vinkkasi silmää. Annan pylly heilui sulosti hänen hölkätessään pois.
Minä istuin vielä maassa ja heitin käpyjä, naurahdin yksinäni ja lähdin annan perään---
28937
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

lesbot vaan kävelee vastaan ja minunkin otsassa lukee,tykkään tytoistä.. voi v...u mikä juttu!

Äänestä

Tää juttu ennemminki pisti nauraa kunnolla, kuin mitään muuta. Ekaks päähenkilö läks lenkille, tapas koiranulkoiluttajan. Päähenkilön otsassa luki 'tykkään tytöistä', koira karkas ja sivuosan anna 'antaa mun panna'tittara muuttui koiranulkoiluttajasta lenkkeilijäks...
Hyvät naurut täst sai...Siihen se si jäiki..Mun otsas lukee..*reps

Äänestä

Kommentoi aloitusta


LoVVer kirjoitti:

Oli taas perinteinen sunnuntai aamu. Minua väsytti, enkä tuntenut oloani todellakaan onnelliseksi herättesäni.
Edellisen päivän tapahtumat luisuivat mielestäni yhä kauemmas, en ollut vihainen itselleni kuitenkaan. Eron jälkeen oli ollut helpompi vetää keittoa, ei ollut "vaimo" nalkuttamassa.
Jokatapauksessa lähdin lenkille, olettaen että saisin oloni paremmaksi. Tapasin pururadalla koiraansa ulkoiluttavan tittaran. Tittara esittäytyi Annaksi. Juttelimme pururadan kunnosta ja muusta turhasta. Anna katsoi minua siihen malliin että tajusi minun tykkäävän tytöistä, tai sitten jäin kiinni pyllyn tuijotuksesta.

Anna puhui vaikeasta erostaan, hän avautui minulle täydellisesti, aivan kuin olisimme tunteneet pitkäänkin.

Anna lipoi huuliaan seksikkäästi sanojen välissä, nauraessaan hän nosti kielen ihanasti hampaiden päälle. Olin myyty tyttö.

En kestänyt enempää. Katsoin kysyvästi Annaa, voi kuinka kauniilta nainen voikaan näyttää ulkona lenkillä. Anna käänsi katseensa pois kuin kiusoittellen.
Nappasin tittaraa niskasta kiinni ja etsin huulillani hänen pehmeitä huulian.
Hönkäisin ennen suudelmaa, ja Anna kuiskasi "Hullu" ja nauroimme lähekkäin.
Kiihko ei kuitenkaan antanut tilaa enempää minulle, eikä vissiin Annallekaan. Päädyimme kirjaimmellisesti pusikkoon. Anna heitti hupparini sivuun ja alkoi nuolla nännejäni tottuneesti. Koskettelin Annan lantiota, ja hän hyöri tuskissaan maassa. Repäisin housujaan alas, ja kosketin viileillä käsillä Annan pillua, se oli niin mehukas etten malttanut pitää kieltäni sieltä erossa, ja anna huusi metsän siimeksessä. Levitin tittaran häppäreitä että sain kunnolla nuoltua, anna otti itse housut kokonaan pois ja levitti reitensä ja tarjosi itseään minulle.
Jatkoin nuolemista kunnen aloin kiusata tyttöä, anna vaati minulta lisää.
Hieroin sormenpäilläni pillun ympärystä, mutten koskenutkaan klitorikseen, kunnes anna huusi että perkele lisää. Työnsin kaksi sormea annan tiukkaan pilluun, ja anna parahti nautinnosta. Nuolin hellästi loppuun saakka, Annan taivaisiin. Anna oli imenyt nännini kovaksi, ja oli aktin jälkeen hiiren hiljaa. Katsoi minua syvvälle silmiin kun huidoin hupparia takaisin päälleni. Katsoin annaa kysyvästi jolloin hän käänsi katseensa ja lähti hölkkäämään pois päin. Lopulta hän huusi "heij beijbe, kyl me nähään viä" ja vinkkasi silmää. Annan pylly heilui sulosti hänen hölkätessään pois.
Minä istuin vielä maassa ja heitin käpyjä, naurahdin yksinäni ja lähdin annan perään---

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu