Onko miten yleistä koiran syöminen ja miten koira valmistetaan?
Olen nähnyt kujilla nyljettyjä koiria ja niistä tehdään ruokaa, mutta miten? Kasvatetaanko ne pennuista lähtien ihan niinkuin muukin lihaksi ja syötäväksi kelpaava?
Tämä on nyt sitä mihin moni turisti pyrkii, eli näkemään läheltä paikallista meininkiä ja koirien ja monen muunkin otuksen syöminen on siellä arkipäivää.
Minulle tuo vaan tuntuu kovin kaukaiselta idealta ruveta koiransyöjäksi. Kasvissyöjä en kylläkään ole, mutta kun näin mitä näin, niin ehkäpä siinä olisi yksi hyvä syy ryhtyä...
Koiran syönti
60
9212
Vastaukset
- Satunnainen bisnesmatkustaja
Koiransyönti Kiinassa ei kuulemma ole kovin yleistä. Eniten sitä tapahtuu lähellä Korean rajaa sekä jonkin verran ihan etelässä(missä syödään kaikkea). Koirista syödään vain yhtä erityistä rotua jota kasvatetaan muiden syötäväksi aiottujen eläimien tapaan, lemmikkejä ei syödä ellei ihmiset ole kuolemassa nälkään.
En ole itse syönyt koiraa enkä myöskään aio.- Vege N.
Näin Kantonin maakunnassa myytävinä näitä nyljettyjä koiria ja eivät ne sen kummemmalta näyttäneet kuin nyljetyt muutkaan teuraseläimet.
Minua kasvissyöjänä tämä vain kuvottaa ja onhan lehmäkin tai possu suloinen ja sosiaalinen. Suloinen voi olla myös kani ja karitsa tai kotoinen poro.
Kummalle kuulostaa, ihan kuin puolustelisit, että vain yhtä erityistä rotua syödään. Mitä tunnettua rotua se edustaa? Onko enemmänkin terrierimäinen vai lauheampi rodun edustaja? Pieni vai iso? - Satunnainen bisnesmatkustaja
Vege N. kirjoitti:
Näin Kantonin maakunnassa myytävinä näitä nyljettyjä koiria ja eivät ne sen kummemmalta näyttäneet kuin nyljetyt muutkaan teuraseläimet.
Minua kasvissyöjänä tämä vain kuvottaa ja onhan lehmäkin tai possu suloinen ja sosiaalinen. Suloinen voi olla myös kani ja karitsa tai kotoinen poro.
Kummalle kuulostaa, ihan kuin puolustelisit, että vain yhtä erityistä rotua syödään. Mitä tunnettua rotua se edustaa? Onko enemmänkin terrierimäinen vai lauheampi rodun edustaja? Pieni vai iso?Sanoin vain miten asia on. Kuulemma ne koirat ovat harmaita ja aika isoja, tarkempaan en tiedä.
Ei tee kyllä mieli syödä koiraa. - En ikinä syö koiraa
Satunnainen bisnesmatkustaja kirjoitti:
Sanoin vain miten asia on. Kuulemma ne koirat ovat harmaita ja aika isoja, tarkempaan en tiedä.
Ei tee kyllä mieli syödä koiraa.Kyllä siellä Kiinassa kuule käy syötäväksi koira kuin koira rodusta riippumatta. On tapauksia joissa omistajilta on "kaapattu" lemmikki ja päätynyt ravintolan keittiöön. Varsinkin Etelä-Kiinassa syödään kaikkea mikä liikkuu.
- Anonyymi
En ikinä syö koiraa kirjoitti:
Kyllä siellä Kiinassa kuule käy syötäväksi koira kuin koira rodusta riippumatta. On tapauksia joissa omistajilta on "kaapattu" lemmikki ja päätynyt ravintolan keittiöön. Varsinkin Etelä-Kiinassa syödään kaikkea mikä liikkuu.
Minun koiraa ei kiinalaiset varasta
- Anonyymi
En ikinä syö koiraa kirjoitti:
Kyllä siellä Kiinassa kuule käy syötäväksi koira kuin koira rodusta riippumatta. On tapauksia joissa omistajilta on "kaapattu" lemmikki ja päätynyt ravintolan keittiöön. Varsinkin Etelä-Kiinassa syödään kaikkea mikä liikkuu.
Söisivät toisiaan niin ei olis niin paljon kiinalaisia kaveri on kuulemma hyvää
- Anonyymi
Vege N. kirjoitti:
Näin Kantonin maakunnassa myytävinä näitä nyljettyjä koiria ja eivät ne sen kummemmalta näyttäneet kuin nyljetyt muutkaan teuraseläimet.
Minua kasvissyöjänä tämä vain kuvottaa ja onhan lehmäkin tai possu suloinen ja sosiaalinen. Suloinen voi olla myös kani ja karitsa tai kotoinen poro.
Kummalle kuulostaa, ihan kuin puolustelisit, että vain yhtä erityistä rotua syödään. Mitä tunnettua rotua se edustaa? Onko enemmänkin terrierimäinen vai lauheampi rodun edustaja? Pieni vai iso?Kiinalaiset syövät mitä vaan kohta omat kaveritkin syödään
- Anonyymi
Satunnainen bisnesmatkustaja kirjoitti:
Sanoin vain miten asia on. Kuulemma ne koirat ovat harmaita ja aika isoja, tarkempaan en tiedä.
Ei tee kyllä mieli syödä koiraa.Kyllä kiinalainen syö kaiken mikä vähänkin liikuu.
- Anonyymi
Satunnainen bisnesmatkustaja kirjoitti:
Sanoin vain miten asia on. Kuulemma ne koirat ovat harmaita ja aika isoja, tarkempaan en tiedä.
Ei tee kyllä mieli syödä koiraa.Kukaan kunnon ihminen ei syö koiraa kiinalaiset ei taida olla edes ihmisiä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Söisivät toisiaan niin ei olis niin paljon kiinalaisia kaveri on kuulemma hyvää
Kiinalainen on kuulema sitkeää lihaa tietysti on kun syövät kaiken paskasta lähtien. Mutta pitkä haudutus ehkä auttaa.
- Anonyymi
Eikös kiinalaiset syö kaiken mikä vaan vähänkin liikkuu. Siksi kiinasta lähtee vaarallisia viruksia liikkeelle. Kannattaa varoa kiinalaisia saattavat syödä naapurin koiran.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minun koiraa ei kiinalaiset varasta
Älä kutsu kiinalaista kylään saatat menettää koirasi. Syövät kaiken mikä liikkuu. Huh miks eivät syö toisiaan. Onko kiinalainen niin pahaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiinalaiset syövät mitä vaan kohta omat kaveritkin syödään
Kiinalaiset on pahanmakuisia niin että silmätkin menee vinoon
- Mangus
Niin jos kuitenkin haluat maistaa milta koira maistuu, niin se on kohtuu helppoa lahes missa vaan kiinassa.
Etsit vaan ruokalistasta koiran merkkia, usein se on jopa kirjoitettu raflan ikkunaan tms.
Useilla korealaisilla ravintoloilla on tata ruokalistassa. Itse en erityisesti mausta pida (ei se kylla pahaakaan ole), mutta en kylla sen syomista pida mitenkaan moraalisesti vaarana.
Vaatii tietty pienta kiinankielen taitoa, koska en ainakaan yhdestakaan englannin kielen menusta ole tata loytanyt.
Koiran rodusta ei ole kylla tietoakaan. Epailisin etta paasaantoisesti sekarotuisia, mutta yritan muistaa ensi kerralla kysya.- Zon
Miltä maistui?
- Eläinsuojelija
kukaan ei varman lue tätä viestiä mutta minä, 13 vuotias poika kannan koiran- ja kissansyönti tuskaa varmaan niin kauan kun sitä harrastetaan Kiinassa ja etelä Koreassa. Minulla itselläni on neljä kissaa ja on hirvittävä ajatuskin jos rakkaat lemmikkini päätyisivät julmasti ihmisten syömiksi. En sano että kissan ja koiran syönti olisi barbaarista mutta kissat ja koirat ovat lemmikkejämme,kumppanejamme ja perheenjäseniämme. Olen kuullut että on olemasssa ihmisiä jotka kaappaavat Kiinassa ja Koreassa kansan omia lemmikkijä ja myyvät ne ravintoloille ja sitten ne tekevät niistä julmasti jonkun Kiinalais porvari perheelle aterian. Onneksi tätä kissa-koira syöntiä tapahtuu vain joissain kohdissa Kiinaa ja Koreaa. IHMISET! TÄTÄ MAAILMAA TÄYTYY MUUTTAA JA HETI. EI MIKÄÄN RATKEA ITSESTÄÄN JOS ME VAIN TUIJOTAMME SIVUSTA!!!
PS: Tämän tekstin ei ole tarkoitus haukkua Kiinan ja Korean kansaa.Eläinsuojelija. Jos haluat muuttaa tätä maailmaa paremmaksi voit lakata/vähentää syömästä eläinkunnan tuotteita täällä Suomessa. On turha kokea tuskaa asioiden puolesta joihin ei voi vaikuttaa, kuten koiran syönti kaukana Kiinassa.
Toiseksi kannattaa ajatella asiaa hieman laajemmalta kannalta. Nyt eläinsuojelusi näyttää kumpuavan subjektiivisista tunteistasi. Täytyy kuitenkin muistaa, että eläimet ovat tuntevia olioita siitä huolimatta, onko sinulla kyseistä lajia lemmikkinä tai tunnetko niitä kohtaan kiintymystä. Kaikkia eläimiä tulee kohdella moraalisesti, vaikka ne olisivatkin tarkoitettu ruuaksi. Tämä ei ole aina ihan selvä asia, ei täällä suomessa kuin ei Kiinassakaan.- ....
Aikoinani ihmettelin Brysselin torilla miksi siellä myytävät jänikset ovat muuten täysin nyljettyjä mutta tassut nylkemättä.
Heti sen jälkeen kun ostaja osti jäniksen ruhon, myyjä löi kirvellä ruhosta tassut poikki ja pisti pakettiin.
Paikallinen asukas kertoi että koska myös kissoja on myyty jäniksenä, torimyyjältä vaaditaan että tassut ovat paikallaan jotta ostaja pystyy tunnistamaan onko kyseessä kissa vai jänis.
Eli kai sitä voi syödä kissoja / koiria ihan tietämättäänkin missä päin maailmaa tahansa. - Anonyymi
happy_buddha kirjoitti:
Eläinsuojelija. Jos haluat muuttaa tätä maailmaa paremmaksi voit lakata/vähentää syömästä eläinkunnan tuotteita täällä Suomessa. On turha kokea tuskaa asioiden puolesta joihin ei voi vaikuttaa, kuten koiran syönti kaukana Kiinassa.
Toiseksi kannattaa ajatella asiaa hieman laajemmalta kannalta. Nyt eläinsuojelusi näyttää kumpuavan subjektiivisista tunteistasi. Täytyy kuitenkin muistaa, että eläimet ovat tuntevia olioita siitä huolimatta, onko sinulla kyseistä lajia lemmikkinä tai tunnetko niitä kohtaan kiintymystä. Kaikkia eläimiä tulee kohdella moraalisesti, vaikka ne olisivatkin tarkoitettu ruuaksi. Tämä ei ole aina ihan selvä asia, ei täällä suomessa kuin ei Kiinassakaan.Eikös kiinas tai koreas( en muista kumpi) nii oo sillee et mitä enemmän se koira kärsii nii muka sen paremmalta maistuu ja siks ne esim keitetään elävänä yms paskaa. Ei Suomessakaan kanoja tai possuja viskata pataan elävänä päiväuinnille
- Anonyymi
Siinäs näette ei kiinalaisia kannata luokitella ihmiseksi ovat vieraslaji. Ilmankos suomessa häviää koiria. Moni koira on kiinalaisen mahassa. Ihme kansa
- Anonyymi
Jumala loi lemmikit ja niistä pitää huolehtia lemmikit ei ole tarkoitettu syötäväksi koirat on viisaita kyllä ne ymmärtää paljon inhottava ja julma tapa ehkä siksi net on helppo pyydystää eivät halua töitä tehdä ovat laiskoja pitäis lailla kieltää jättää kissat ja koirat rauhaan
Itse tiedan asiasta vain sen verran, etta koiranliha on lihaa siina missa muukin liha. Ruoka on ruokaa ja lemmikit ovat aivan eri asia. Ei kukaan lemmikkiaan syo.
Koira maistuu hieman riistaiselta, ei mitenkaan hassummalta. Jos kukaan ei kerro sinulle, mista lihasta on kyse, et millaan voisi arvata syovasi koiraa.
Itsellanikin on kissa ja tietenkaan en missaan nimessa haluaisi syoda tai haluaisi kenenkaan muunkaan syovan minun tai muiden lemmikkeja. Mutta jos koira (tai lehma, sika, lammas jne.) on kasvatettu ruuaksi, niin silloin se on lihaa muiden joukossa. Miksi koiran elama olisi arvokkaampaa kuin lehman?- Oksennus !!
Hyi hemmetti. Söisitkö kissaakin? Etpä tietenkään koska juuri se lajike löytyy sulta kotoasi. Ihme koiranvihaaja liikenteessä. Häpeäisit!!Koira on tarkoitettu LEMMIKIKSI eikä ruoaksi.
Oksennus !! kirjoitti:
Hyi hemmetti. Söisitkö kissaakin? Etpä tietenkään koska juuri se lajike löytyy sulta kotoasi. Ihme koiranvihaaja liikenteessä. Häpeäisit!!Koira on tarkoitettu LEMMIKIKSI eikä ruoaksi.
En ole koiranvihaaja. Pidan koirista, ja elaimista noin ylipaataan, vaikka itse olenkin enemman kissaihmisia. En ole syonyt kissaa ja sita ei myoskaan ole tullut vastaan. Jos minulle kissanlihaa tarjottaisiin, niin luultavasti maistaisin. Lemmikit ja ruoka ovat edelleenkin eri asia.Enta kuka on paattanyt, etta koira on lemmikki, mutta lehma ei? Miksi koiranlihaa ei saisi syoda, mutta nautaa kylla?
Tarkennuksena haluan sanoa, etta en hyvaksy sita miten huonosti elaimia Kiinassa kohdellaan. Mutta en myoskaan tuomitse sita, etta on olemassa ruuaksi kasvatettuja koiria. Ystavallani on koira ja han myoskin soi koiranlihaa taalla ollessaan.
Paras tilanne tietysti olisi, etta ruuaksikin kasvatettuja elaimia kohdeltaisiin hyvin. En kuitenkaan valitettavasti nae taman tilanteen muuttuvan ennen kuin ihmisten olot saadaan taalla paremmiksi.
- Daxian
Aivan, ja mitenkä on Intialaisten (pyhänlehmän)syönnin laita? -eikä nuo kulttuurierot eri kansojen kesken tuohon lopu.
Koirat ja kissat kuten moni muukin eläin syö kyllä ihmisen tarpeentullen nälkäänsä;) -kuulostaa karmealta tuokin mutta kun vähän asiaa pyöritetään ympäri niin siten se menee;) - Nizihao
Pakko sanoa parin reissun Chongqingin reissun jälkeen todea, että itse olen syönyt koiran lihaa oltuaan 1 kuukauden verran siellä. Kun maistoin sitä lihaa, se maistui aika paljon joulukinkulle. En tiedä, onko eka ja viimeinen, mutta onhan se kokeilemisen arvoisen edes kerran elämässä. Itse tein sen kun halusin kokeilla jotain paikallista.
- ........
"onhan se kokeilemisen arvoisen edes kerran elämässä. Itse tein sen kun halusin kokeilla jotain paikallista."
Vai paikallista ruokaa?
Itse tunnen suuren joukon etelä-Kiinassa asuvia kiinalaisia ja pikaisen gallupin tulos oli se, ettei kukaan heistä ollut koskaan maistanut koiraa. - Anonyymi
........ kirjoitti:
"onhan se kokeilemisen arvoisen edes kerran elämässä. Itse tein sen kun halusin kokeilla jotain paikallista."
Vai paikallista ruokaa?
Itse tunnen suuren joukon etelä-Kiinassa asuvia kiinalaisia ja pikaisen gallupin tulos oli se, ettei kukaan heistä ollut koskaan maistanut koiraa.Kyllä kiinalainen syö mitä vaan ei niihin ole luottaminen. Vitun nälkäisiä
- kissakinonvaineläin
Itse olen matkoillani syönyt koiraa sekä kissaa.
Koiria kyllä syödään ihan rodusta riippumatta, ja monissa paikoissa pistetään kulkukoiria pataan. Se koira on saanut sentään elää vapaana, toisinkuin ne siat ja lehmät joiden lihaa sieltä prismasta haetaan.
Itse en näe mitään väärää syödä koiraa tai kissaa. Vaikka ne ovat länsimaalaisten mielestä lemmikkejä joita ei kuulu syödä, useimmille ne on vain eläimiä siinä missä vaikka sika.
Jotkut voi itkeä kuinka olen kamala ihminen, mutta oletteko sen parempia jos syötte jauhelihaa? Maassa maan tavalla. Kyllä sitä voi ulkomailla syödä paikallista ruokaa, oli se sitten kissaa tai vaikka villisikaa.
Ps. Kissa ei ole erityisen hyvää. Koira sen sijaan on melko hyvää- Leeanne
Aasiassa ne koirat mitä pataan tavallisesti laitetaan, ovat kulkukoiria ja kukaan ei tiedä mitä sairauksia niissä on. Siellähän on niitä koiransyöntifestareita.
Syökää vaan riskillä. Täällä vaan lihan mausta puhutaan, mutta kukaan ei mieti niitä sairauksia... kulkutauteja mitä niil koirilla on. Eihän niistä missään kerrota.
Kadulta kun saa ilmaiseksi paistettavaa...
Oksettavaa, eipä ihmiset paljoa ajattele.
- hjjfjjfhhdhfdfhdfh
Miks ihmiset valittaa ettei koiraa saa syödä? Miks nautaa saa syödä? Tai sikaa? Ne on kaikki vaan eläimiä loppujenlopuks
- kuolema kiinalaisile
kyllä ton koiransyönnin vois ymmärtää mut noi koirat elää saatanan ahtaissa häkeissä ja ne voi elää aika kauan ilman nahkaa nylkimisen jälkeen että jos vähän inhimillisempää ois, mutta eipä kait auta muu ku ladata haulikko ja suunnata kiinaan.
- ghjghgh
Ootkos nähnyt kuinka ahtaissa karsinoissa kaikki tuotantoeläimet kuten esimerkiksi siat tai kanat elää ihan täällä Suomessa?
- zeppo1
Vai elää ahtaissa kopeissa. Hyvä että asutaan Suomessa, jossa kaikki on hyvin
- sadadd
Kenen mielestä niiden koirien elämän lopettaminen on ollut hyvällä omallatunnolla tehty, niin jo on. Söisin kyllä koiraa jos se olisi onnellisen elämän elänyt ja lopetettu kriteerien mukaisesti, mutta ihan sairasta missä paskassa niitä koiria lopetetaan pampulla päähän vetäen ja kurkku auki vaikka koira eläisikin. Jes. Sitten " MINÄ SYÖN KOIRAA JA SIINÄ EI OLE MITTÄÄN PAHAA" Kiinan vois räjäyttää maailmakartalta pois. Paranis moni ongelma, eläinten kannalta, ja voitas käydä panostamaan oman maan ongelmiin seuraavaksi.
- koirankassler
Aika nyrjähtänyt maaimankuva jollakulla, eläimet ensin ja räjäytetään siitäsyystä 1,5 miljardia ihmistä taivaaseen. Voiko arvot olla paremmin kohdillaan?
Voi voi tuota naiviutta tai onnetonta provoa. - terriiniä
Hankala siltä on enää kysyä, kun se on lautasella, että oliko onnellinen vai ei.
Minusta tuota voisi kokeilla Suomessakin, voisi houkutella aasialaisia turisteja.
Löytökoirat vaan Atrialle tms. ja suikaleiksi, ribseiksi ym. - Anonyymi
terriiniä kirjoitti:
Hankala siltä on enää kysyä, kun se on lautasella, että oliko onnellinen vai ei.
Minusta tuota voisi kokeilla Suomessakin, voisi houkutella aasialaisia turisteja.
Löytökoirat vaan Atrialle tms. ja suikaleiksi, ribseiksi ym.Thyi helvetti ,tulee oksennus.Eikö ole jo ajat sitten luokiteltu ne eläimet ja linnut ja kalat mitkä ovat ihmisruoaksi kelpaavaa.Nythän on se käärmeen syöjä saastuttanut koko maailman ,vieläkö lie itse hengissä?Eikö tuohon pidä jo maailman terveysjärjestön puuttua????????
- Anonyymi
koirankassler kirjoitti:
Aika nyrjähtänyt maaimankuva jollakulla, eläimet ensin ja räjäytetään siitäsyystä 1,5 miljardia ihmistä taivaaseen. Voiko arvot olla paremmin kohdillaan?
Voi voi tuota naiviutta tai onnetonta provoa.Pistetään sun vanhemmat tai lapset pataan kituen, että saadaan festariyleisö ruokittua ja pidetään vanhojen setien potenssi kunnossa? Onko oikein?
- Aasia - no thanks
Mitään niin hirveää kuin koiranlihabisnes tuskin löytyy maan päältä. Esimerkiksi Etelä-Koreassa kidutetaan ja tapetaan 7000 koiraa päivässä, jonka jälkeen ne päätyvät ravintoloiden pöydille. Kidutuksen uskotaan tekevän lihasta maukkaampaa.
Katsokaapa seuraavia linkkejä - tuskinpa tekee ihan heti mieli maistaa paikallisia herkkuja tai edes matkustaa kyseisiin Aasian maihin (Etelä-Korean lisäksi esim. Kiina ja Vietnam).
www.koreandogs.org
www.notodogmeat.com - rahaonpahasta!
Eläinten kidutusta en siedä. En myöskään pidä siitä että aasialainen koiransyönti tuomitaan, mutta samalla unohdetaan suomalaisten "tuotanto"eläinten kärsimys! Raha on kaiken pahan alku ja juuri.
- Sipuli5675
Niiin aivan, liha on lihaa, miksemme söisi toisia ihmisiä ja teemme sillä rahaa? Tai muuten vaan ns. Rikkaille eliitti ryöstäjille !
Fakta on kuitenkin toinen ihmiset eivät tarvi lihaa, ainoa lihassa on proteiini jota saa muualtakin, vai kuinka monta vegaania on kuollut tähän mennessä? eläimet sekasyöjät (esim leijonat) syävät lihaa koska muuta proteiininlähdettä ei ole tarjolla, sen lisäksi eläimet syövät ruohoa ja muita vitamiininlähteitä ,
Mitä tästä opimme: lihan syönti on turhaa puuhaa ! - jaa346
Sipuli5675. Ensinnäkin olen samaa mieltä siitä, että ihminen pystyy elämään kasvisravinnolla ja se on _oikein suunniteltuna_ hyvä vaihtoehto itse syön eläinkunnan tuotteista vain kalaa.
Muuten kommenttisi oli täysin typerä.
-Proteiini ei ole ainoa mitä ihminen lihasta tarvii vai oletko kuullut esim. B12 vitamiinista.
-Myöskin monet vegaanit ovat kuolleet, tähän mennessä ei ainakaan ole todistettu vegaanisesti elämisen tekevän kuolemattomaksi. Myöskin jos ei huolehdi saavansa vegaanin riittävästi ravintoaineita voi se aiheuttaa vakavia puutostiloja.
-Leijona ei ole sekasyöjä. Myöskään petoeläinten lihan syönti ei johdu siitä ettei ole papusoppaa tarjolla. Niillä on esimerkiksi lihan syötiin sopiva suolisto joka on kasvis/sekasyöjän suolistoa lyhyempi eikä pysty pilkkomaan lainkaan tai tarpeeksi kasvikunnan tuotteita ja nän ollen pysty hyödyntämään esimerkiksi niitä proteiineja. Monet petoeläimet kyllä syövät toisinaan pieniä määriä kasvikunnan tuotteita mutta se ei tee niistä kasvissyöjiä.
-Lihansyönti ei myöskään ole näin ollen täysin "turhaa puuhaa" sillä petoeläimet ovat erittäin tärkeä osa luonnon kiertokulkua.
Ihmsten sen sijaan tulisi kiinnittää lihansyöntiinsä huomiota.
Aiheeseen liittyen itse en todellakaan koiraa söisi ja tuntuu se omasta mielestä väärältä. - voipuppeli
Katsokaa henkilöitä jotka syövät vain kasviksia, kasvot ovat kalpeat kuin kalkkilaivan kapteenilla. Ei voi olla tervettä, ihminen on kaikkiruokainen ja syystä pitää kaikkea syödä.
- Vege4ever
voipuppeli kirjoitti:
Katsokaa henkilöitä jotka syövät vain kasviksia, kasvot ovat kalpeat kuin kalkkilaivan kapteenilla. Ei voi olla tervettä, ihminen on kaikkiruokainen ja syystä pitää kaikkea syödä.
Paskanvitut. Karoteenia saa aika paljon kasvisruokavaliolla jonka vuoksi varsinkin kesällä iho saa kauniin päivettyneen sävyn. Nämä lihansyöjien harhaluulot- ja uskomukset ovat huvittavia kun ei viitsitä edes faktoihini tutustua.
- punikkija70kääpiötä
Karoteeni on kyllä täysi vitsi, tai no saahan sillä itsensä porkkanan väriseksi.
Kasvikunnan tuotoksista ihminen ei saa kaikkia tarvittavia ravintoaineita. Ihminen on kaikkiruokainen, joka muuta väittää, valehtelee.
Ihan turha väittää etteikö kasvissyöjät olisi kalpeanaamoja. Jokainen voi seurata niin telkkarissa kuin mediassakin miltä kukin näyttää kasvonväriltään.
Valkeat kasvot kertovat puutostilasta.
- Jacop
Älä Syö koiraa ainakaan tietäen Minulla ainakin on tieynlainen inho koirista ja kissoista ruokana ollut, vaikka kukaan ei minulle ole sanonut, ettei niitä saa syödä. Kiinassa ja Japanissa kai syödään kaikkea mikä liikkuu. Kristityltä jo raamattu kieltää hyvin monien lajien syönnin. Muistaisin, että kaikkien maalla liikkuvien petoeläinten syönti on kielletty raamatussa. Liskot , käärmeet ja muut mateliat, on myös kiellettyjä.Tiesin, että myöskin muslimeilta on hyvin monet eläimet kielletty käyttämästä ruokana. Koiraan ne ei edes koske saatti sitten syövät niitä. Me tosin syömme sian lihaa vaikka se on raamatussa kielletty. Koira on alkujansa petoeläin ja on sitä vielä nytkin, on olemassa villikoiria jotka on täydelisiä petoeläimiä. Koti koiralla on samat villikoiran perimät, eli se on petoeläin.
Kun olin teurastamossa töissä niin tiesin, että sikaan tulee helposti tulehduksia, niin, ehkä raamattu kieltää tämän tähden kristityltä sian lihan syönnin. Tänäpäivänä kuitenkin bakterologit tutkivat kaikki lihat ja jos ne ylittävät tulehdus arvot niin ne lihat joutuvat eläin rehuksi. Hyönteisistä vain muutama laji heinäsirkoista on syötäviä. - SamuSirkkaHerkku
"Hyönteisistä vain muutama laji heinäsirkoista on syötäviä."
Afrikassa joissain maissa 30% ihmisten saamasta eläinproteenista tulee tietyn perhoslajin toukkien syömisestä. Aasiassa syödään isoja koppakuoriaisia ja Suomessakin on nälkävuosina syöty muurahaisten "munia" eli toukkia. Eli kyllä muitakin hyönteisiä löytyy kuin heinäsirkat. - osataanSuomessakin
Suomessa syötiin kotieläimet 1918-1919 talven aikana, kun maassa oli nälänhätä.
Myös jatkosodan aikana Helsingissä katosi kotieläimiä selittämättömän paljon. Osa luultavasti syötiin, vaikka moni säikähti pommituksia ja katosivat osaamatta palata enää takaisin. Kotieläimiä ei saanut tuoda pommisuojiin.
Saamelaisesta kansanperinteestä löytyy useita kuvauksia lantojen (pirkkalaiset ja savolaiset) omapolttoisen juomingeista, joissa syötiin kissoja ja koiria. - typeräätoimintaa
Kiinassa ihmiset varastaa koiria kaduilta, niiden omistajilta ja vievät suurissa rekoissa eteenpäin. Kiduttavat hengiltä mm. keittämällä tai polttamalla elävältä (uskomuksien mukaan liha on parempaa, mitä enemmän koiraa kidutetaan), että semmosta. En kannata moista, sairasta kiduttaa eläinparat hengiltä.
- Anonyymi
Ei kait toi ole sen kummempaa, kuin ihmissyöntikään! Sitäkin ihmiskunta kokeillut, jopa ihan Euroopassakin. Ei kun maistelemaan.
- Anonyymi
Osassa Sveitsiä joulupöytään kuuluu kissaa. Koiraa syödään lähinnä makkarana. Tämä ihan vaan tiedoksi kun aina puhutaan vain Kiinasta...
- Anonyymi
Kiinalaiset on.sairasta porukkaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiinalaiset on.sairasta porukkaa
Koirista puheenollen, niin Ameriikasta on lähtöisin laajalle levinnyt ruoka nimeltänsä Hot Dog.
- Anonyymi
Venetzuelassa söin 70-luvulla Campolla grillattua koiraa :)
Skånepåg - Anonyymi
Minun mielestä kaikki jotka kannustaa koirien syöntiä tai on syönyt koiraa pitäisi niille tehdä samallailla kun koirille joten haistakaa vino silmät paskat🖕
- Anonyymi
Hyi helvetti kiinalaiset syövät mitä vaan mikä liikkuu. Pitää pitää hyvää huoli koirastani että eivät syö. Mikä hitto niitä vaivaa. Kaikenmaailman tauteja levittävät. Sikiävät vielä pirun paljon. Pikku kiinalaisia on joka paikassa
- Anonyymi
Täytyy varoa kun kiinalainen tulee vastaan ettei ryöstä koiraani. Pirun nälkäisiä noi kiinalaiset.
- Anonyymi
Voi vitun kiinalaiset kun jopa koiria varastavat ja syövät niitä. Kyllä perkele ovat nälkäisiä. Kiinalainen syö kaiken mikä liikkuu ilmankos taudit leviää kiinasta. Ei ole ihmisten tapa syödä paskaa. Onko kiinalainen edes ihminen. Hyi helvetti. Ja kiinalaisia on aivan liikaa
- Anonyymi
Kiinassa eläimiä käytetään julmasti hyväksi. Sappikarhut on julminta hyväksikäyttöä. Niitä pidetään niin pienessä häkissä jopa 30 vuotta missä ne ne eivät pysty liikkumaan. Toisinaanne kasvavat kiinni häkkiin. Sappeen laitetaan metalli piikki josta tulee sappea. Se on erittäin kivuliasta karhuille. Näin kiinassa kohdellaan karhuja. Niitä on rääkkäys farmeilla noin kymmentuhatta. Tämä on julminta ja sairasta eläinen hyväksikäyttöä mitä ihminen voi tehdä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123710MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721944Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421598Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin821243Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671057Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33998Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778