kun kysytään kuinka voin?sanon "hyvänä äitinä" kiitos hyvin,viihdyn kotona. niinhän viihdynkin ja rakastan kaikkia neljää lastani.mutta ai että tympäsee nämä samanlaiset pvät.pvästä toiseen kuukaudesta toiseen samaa rataa...meillä iso omakotitalo,iso piha,terveet lapset, kaksi autoa, palvelut 7km päässä, mukava naapuri 800m päässä,,eli kaikki hyvin.miehelläkin riittää töitä (ma-pe 7-21, joka toinen la 9-15)..rahaa tarpeeksi perustarpeisiin,muttei mihinkään ylimääräiseen.
koska kaikki asiat hyvin,miksi silti tunnen tyytymättömyyttä?miksi kaipaan yksinoloa?rauhaa? päivää ilman velvotteita?iltoja keskustella ystävän kanssa?aamuja jolloin herään kun haluan?
olenko huono äiti? en halua takaisin työelämään,vielä, haluan kyllä olla kotona lasten kanssa, haluan kuskata heitä harrastuksiin ja kavereille.joskus jos jaksaisi myös teatteriin,kaupungille.
pävivät menee uokaa tehden,pyyäten, siivoten, kuskaillen lapsia, imettäen,nukuttaen,ulkoillen,kaupassa käyden...puoliakaan kotihommista en ehdi tehdä, imurointi/silitys jää...saunan pesusta puhumattakaan. en ehdi.en ehdi myöskään antaa aikaani kaikille lapsilleni niin paljon kuin haluaisin. pvittäin pelaa ja luen lapsilleni teen mitä pyydetään.mutta joskus mietin mitä minä haluaisin....ja sitten unohdan ja suljen itseni ja tarpeeni...ikävoin omia tarpeita.joskus tunnen eläväni , mutten omaa elämääni....sukulaiset asuu kaukana.nuorimmainen 10kk ja hänen aikanani olen kolme kartaa ollut yksin=kampaajalla 2h.
mikä minua vaivaa? kuinka te muut jaksatte?kuinka jaksatte riittämättömyyden tunteenne?
koska kaikki asiat hyvin,miksi silti tunnen tyytymättömyyttä?miksi kaipaan yksinoloa?rauhaa? päivää ilman velvotteita?iltoja keskustella ystävän kanssa?aamuja jolloin herään kun haluan?
olenko huono äiti? en halua takaisin työelämään,vielä, haluan kyllä olla kotona lasten kanssa, haluan kuskata heitä harrastuksiin ja kavereille.joskus jos jaksaisi myös teatteriin,kaupungille.
pävivät menee uokaa tehden,pyyäten, siivoten, kuskaillen lapsia, imettäen,nukuttaen,ulkoillen,kaupassa käyden...puoliakaan kotihommista en ehdi tehdä, imurointi/silitys jää...saunan pesusta puhumattakaan. en ehdi.en ehdi myöskään antaa aikaani kaikille lapsilleni niin paljon kuin haluaisin. pvittäin pelaa ja luen lapsilleni teen mitä pyydetään.mutta joskus mietin mitä minä haluaisin....ja sitten unohdan ja suljen itseni ja tarpeeni...ikävoin omia tarpeita.joskus tunnen eläväni , mutten omaa elämääni....sukulaiset asuu kaukana.nuorimmainen 10kk ja hänen aikanani olen kolme kartaa ollut yksin=kampaajalla 2h.
mikä minua vaivaa? kuinka te muut jaksatte?kuinka jaksatte riittämättömyyden tunteenne?
Vastaukset 5
Vanhimmat
täällä! Mutta oon vaan ajatellut sitä että ikinä kukaan ei ole mihinkään tyytyväinen, aina tulee lisää tarpeita tyydytettäväksi kun edellisen on saanut... Kamalan kuulonen lause mutta paremmin en osannut laittaa...
Mul mies 6 vkoa putkeen töissä 13 h pvässä 7 pvää vkossa. Sukulaiset 500 km:n päässä. En tunne ketään. Lapsi 11 kk. Koko aika kotiorjana, kun vauva vasta vkon verran suostunut nukkuun rattaissa, kun vaihdettiin yhdistelmät Emmaljungan Scooteriin. Mies tarvii auton työmatkoihin. Saisin kyllä, mutta en jaksa kuskata. Vaativa tapaus, 7,5 kk:een ei hetkeä viihtynyt yksin, vähäuninen, nukkuu yöunille viimeisenä talossa ja herää yhtäaikaa äidin kans. Pväunet max 1/2 h. Elämänsä aikana max 10 h ollut erossa äidistä. Toivoisi että edes joskus pääsisi yksin kauppaan, kampaajalle, kavereiden kans teatteriin tms... Toiveajattelua. Parisuhde? En edes muista, mikä se on.
Mulla on vauva tosin vasta 2 kuukauden ikäinen, mutta samanlaisia ajatuksia on jo nyt. Olen vasta parikymppinen, joten nuori ja elämä edessä... niin monet ajattelevat. Mutta itse en ajattele niin... ajattelen että oma elämäni on nyt takana ja vauvan elämä edessä, ja minä olen vain osa hänen elämäänsä. Vaikka saan hoitoapua ja pääsen välillä yksin käymään jossain, niin silti tunnen itseni riittämättömäksi ja huonoksi äidiksi lapselleni. Tuntuu että hän ansaitsisi paljon paremman äidin kuin minut... ja mikä pahinta, en edes tunne olevani äiti, tai en osaa kutsua itseäni äidiksi. Joskus sanon niin mutta en tarkoita sitä. Monet on sanoneet että äitiys muuttaa naisen, mutta minua se ei ole muuttanut suuntaan eikä toiseen. Haikailen toisinaan entistä elämääni, vapautta, ja tunnen olevani sen takia huono äiti, kelvoton äidiksi, itsekäs paska. En ole vielä kokenut sitä äitiyden ihanuutta ja autuutta josta kaikkialla puhutaan ja vouhotetaan. Kun joku sanoo rakastavansa lastaan ehdoitta ja olevansa ikionnellinen saatuaan lapsen, minä en voi sanoa samaa. Tuntuu etten edes rakasta vauvaani, vaikka hän ihana onkin... en vain ole kokenut sellaista täydellistä ja autuasta rakkauden tunnetta häntä kohtaan... olen kai kylmä ja tunteeton ja sydämeni on kiveä.
Mutta näin se vaan on... en koe olevani äiti tai ainakaan hyvä äiti.
Kuulosti jotenkin tutulta tuo teksti. Mutta oikeesti, se alku on aika hankalaa, varsinkin jos on vaativa lapsi, joka huutaa paljon. Se äidinrakkaus ei napsahda päälle automaattisesti, se kasvaa lapsen myötä. Tossa vaiheessa mulla tais itsestäkin vielä toisinaan tuntua aika samalta, mutta nyt kun poika on 11 kuukautta, sitä rakastaa valtavasti. Lapsi ei ole enää niin avuton rääpäle, joka vaatii ja repii äitiään, vaan sen kans voi leikkiä ja nauraa. Monesti kyyneleet silmissä, kun se on niin pöllö. Persoona kun alkaa tulla esiin, huomaat kuinka valloittava lapsesi on.
Meillä on 8kk lapsi. Mies päivät töissä. Muutimme juuri omakotitalosta pieneen rivariin. Rakennamme uutta omakotitaloa. Lapsemme on ollut kolme kertaa elämänsä aikana hoidossa. Ekan kerran puoli tuntia, muilla kerroilla noin 15 minuuttia. Hoitajia ei siis satele taivaalta.
Lapsemme valvottaa nykyään paljon. Joskus nukumme vain kolmen tunnin yöunet. Hoidan lapsemme yksin. Pari kertaa viikossa saan "omaa aikaa", kun käyn ruokakaupassa. Saan olla siis noin 15-30 minuuttia yksin.
Isäni menehtyi, kun lapsemme oli kolmen kuukauden ikäinen. Eläinlääkäri totesi hiljattain toisen koiramme niin sairaaksi, ettei antanut vaihtoehtoja. Lopetuspiikki ja sillä siisti.
Olen välillä niin väsynyt fyysisesti ja henkisesti, että oksettaa ja pyörryttää. Tekisi mieli juosta metsään ja huutaa, potkia puita ja riehua paha olo pois. Auttaisiko se, en tiedä.
Rakastan lastani. Rakastan miestäni. En vaihtaisi päivääkään pois elämästäni. Tämä on raskasta aikaa, mutta uskon, että joskus helpottaa ja saan istua rauhassa katsoen TV:tä tai käydä rauhassa suihkussa.