Tällä palstalla vilisee kirjoituksia, joissa tuskaillaan oman (seksuaalisen) identiteetin perään. Itse en poikkea joukosta - pikemminkin päin vastoin: Elämän eri käänteet ovat suorastaan pakottaneet kohtaamaan todellisen minäni, mikä tietysti alun shokeeraavuuden jälkeen on kääntynyt positiiviseksi voimaksi...
Olen kuitenkin jäänyt pohtimaan, mikä itsensä kohtaamisesta tekee niin ahdistavan. Oma näkemykseni on, ettei se ole niinkään itsensä kohtaaminen sinänsä, vaan se ulkoa tuleva luokittelemisen tarve, joka edellyttää, että ihminen kykenee määrittelemään identiteettinsä täsmällisesti olipa kyse seksuaalisesta tai vaikkapa ammatillisesta identiteetistä.
Mainitusta näkökulmasta tarkasteltuna voinee kysyä, onko identiteetin käsite nykymaailman dynaaminen luonne huomioiden lainkaan tarpeellinen. Onko tarpeen käsitteellisesti luokitella tai rajata yksilön liikkumatilaa maailmassa, jossa luonnon tasapaino tai vaikkapa valtioiden rajat voivat muuttua yhdessä yössä - puhumattakaan siitä, miten ihmiset joutuvat
luovimaan työelämässä ammatista toiseen ilman mitään takeita pysyvyydestä.
Myönnän, että näkemykseni on hieman kärjistetty, mutta tarkoitusperäni ovat hyvät: Eikö meidän ihmisten olisi parempi elää maailmassa, jossa kohtaisimme toisemme kokonaisina Ihmisinä - syvällisessä mielessä toistemme vertaisina, joita yhdistää halu elää hyvää elämää kärsimystä välttäen?
Olen kuitenkin jäänyt pohtimaan, mikä itsensä kohtaamisesta tekee niin ahdistavan. Oma näkemykseni on, ettei se ole niinkään itsensä kohtaaminen sinänsä, vaan se ulkoa tuleva luokittelemisen tarve, joka edellyttää, että ihminen kykenee määrittelemään identiteettinsä täsmällisesti olipa kyse seksuaalisesta tai vaikkapa ammatillisesta identiteetistä.
Mainitusta näkökulmasta tarkasteltuna voinee kysyä, onko identiteetin käsite nykymaailman dynaaminen luonne huomioiden lainkaan tarpeellinen. Onko tarpeen käsitteellisesti luokitella tai rajata yksilön liikkumatilaa maailmassa, jossa luonnon tasapaino tai vaikkapa valtioiden rajat voivat muuttua yhdessä yössä - puhumattakaan siitä, miten ihmiset joutuvat
luovimaan työelämässä ammatista toiseen ilman mitään takeita pysyvyydestä.
Myönnän, että näkemykseni on hieman kärjistetty, mutta tarkoitusperäni ovat hyvät: Eikö meidän ihmisten olisi parempi elää maailmassa, jossa kohtaisimme toisemme kokonaisina Ihmisinä - syvällisessä mielessä toistemme vertaisina, joita yhdistää halu elää hyvää elämää kärsimystä välttäen?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hyvin kirjoitettu. Olet ihan oikeassa!
-milgreeni-