Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Päälliköt

Kerran olen joutunut paheen tielle. Se tapahtui eräissä kokkareissa joihin olin saanut kutsun ystävättäreni kanssa. Kutsu oli tullut ystävän ystävän ystävältä.

Kokkareet eivät olleetkaan mitkään lähipubin pippalot vaan oikein korkeantason juhlat. Juhlakansa oli suurimmaksi osaksi erään suuryrityksen henkilökuntaa. Avecina ne eivät olleet lähteneet ja sen ymmärsi kun katseli paikalla olevia. Lähes kaikki miespuolisia.

Taso oli sitä että pukeutuminenkin oli määritelty ja naisilla mm. piti oleman iltapuvut. Niinpä sitten vuokrasin sellaisen koska eihän minulla köyhällä tyttöraasulla ollut sellaista omassa garderoobissani.

Pakolliset kosmetologi- ja kampaajakäynnit suoritettiin ja valmistauduttiin muutenkin huolella tulevaan.

Paikka oli erään suuren hotellin ravintola, jossa syötiin ja vähän juotiinkin hyvin. Jatkot olivat sitten samaisen hotellin yökerhossa. Siellä sain tanssia niin että jossain vaiheessa tuntui siltä kuin jalat olisivat olleet keitettyä makaroonia.

Ystävättäreni oli hieman tottumaton juhlija ja alkoi tahtoa kotiin jo luvattoman aikaisessa vaiheessa iltaa. Minä taas halusin ottaa kaiken irti kun olin moisiin juhlallisuuksiin päässyt.

Ystävättäreni poistui hieman nyreissään yksin taksilla kotiin ja minä jäin vielä tanssitettavaksi.

Varsinkin kolme herraa hakivat minua vuoroon ja hyviä tanssijoita he olivatkin. He pyysivät minut omaan pöytäänsä siinä vaiheessa kun huomasivat minun jääneen yksin. Hauskaa meillä oli.

Miehet esittäytyivät yrityksen päällikkökatraaseen; oli tuotteistamispäällikkö, markkinointipäällikkö ja myyntipäällikkö. Uskoinhan minä kun muutakaan voinut.

Alkoholia tietenkin oli yllin kyllin ja sitähän meikätyttökin nautti riittävästi. Alkon tuotteita kun nautin riittävän määrän niin minua alkaa haluttaa vietävästi.

Juhliin oli tullut naisia seuralaispalvelusta ja siihen kategoriaan minutkin laskettiin. Mitä pidemmälle ilta kului ja vaihtui yöksi, sen intiimimmäksi puheet muuttuivat.
Jossain vaiheessa eräs päälliköistä vei minut sivuun tanssin jälkeen ja tiedusteli josko lähtisin ylös hänen huoneeseensa. Kieltäydyin kohteliaasti.

Muutaman tanssin jälkeen kyseinen päällikkö oli jälleen vuorossa ja otti uudelleen ehdotuksensa esille. Nyt hän tehosti toivettaan sillä että minun ei tarvinnut jäädä osattomaksi eduista joita heillä oli laittaa pottiin.

Tiedustelin että kenestä 'heistä' mies puhui ja mistä eduista oli kysymys.
Mies hymyili ja sanoi että heitä oli kolme kaveria, pöydässä olevat, jotka toivoivat minulta pientä palvelusta ja maksu olisi hyvä.

Aloin ajatella asiaa. Rahatilanteeni ei ollut mikään ihmeellinen ja kun haluttikin niin vietävästi, alkoi tuntua siltä että voisin vaikka suostuakin.
Kun kuulin mikä oli tarjous, ei päätöstä tarvinnut pitkään miettiä.

Kolme päällikköä johdattelivat minua yön tunteina hissillä kohti hotellin yläkerroksia. Hississä jo yksi miehistä teki tuttavuutta rintojeni kanssa jotka avokaulaisen pukuni miehustasta näkyivät rehevinä pushupien kohottamina.

Päällikkö, myynti sellainen, painoi kasvonsa rintojeni väliin ja nuoli vakoa kuin kissa kermaa. Mies oli aivan himoissaan, hän suuteli ja näykki rintojani mutta antoi sentään niiden olla vielä piilossaan.

Päästyämme oikeaan kerrokseen, kuljimme oikealle ovelle ja siitä sisään. Heti kun ovi oli mennyt kiinni, kaivoi suostuttelun aloittanut päällikkö aimo tukun seteleitä esiin. Hän antoi ne minulle ja sanoi että tätä vastaan piti saadakin jotain.

Totesin herroille että tässä olen joten...!
Rintoihini tutustunut mies kävi kiinni minuun melko suorasukaisesti. Hän painoi minut seinää vasten ja käsi alkoi haroa reittä pitkin pyhimpääni. Levitin hieman jalkojani ja miehen käsi livahti puvun helmahalkiosta pöksyihini.

Sormi painui muittamutkitta sisään pilluuni. Onneksi olin jo ollut fiiliksissä ja kostunut niin ajatuksista kuin viinasta.
Sormi pumppasi nopeaan sisälläni ja aloin olla valmis ottamaan sisään suurempaakin.

Toinen miehistä veti minut irti seinästä ja kävi taakseni. Hänen kätensä tarttuivat rintoihini ja alkoivat melkoisen leipomisen. Puvun etumusta oli hetkessä lanteillani ja liivit lensivät hetkessä lattialle. Kourat tarttuivat rintoihini ja jatkoivat vaivaamista. Herra venytti kovia nännejäni surutta. Se teki hieman kipeää mutta samalla kiihotti ihanasti.

Kolmas mies, suostuttelijani, istui nojatuolissa kulli ulkona housuistaan ja vatkasi sitä antaumuksella. Hän koukisti sormeaan kutsuen minut luokseen. Menin ja kävin polvilleni lattialle hänen jalkojensa väliin. Tartuin kalua varresta, runkkasin muutaman vedon ja otin terskan huulieni väliin.

Mies murahti ja työnsi kaluaan syvemmälle kuumaan suuhuni. Nuolin ja imin hänen paisuvaa kulliaan. Mies istui hajareisin, silmät ummessa ja huohotti ankarasti.

Peppu pystyssä ollessani ei toiset jääneet neuvottomiksi. Puvun helma nostettiin lantiolleni, stringit lähtivät rivakasti ja pakaroihini tartuttiin. Pian tunsin miten terska alkoi hakea kulkuväylää pillunhuulien välistä. Rivakalla työnnöllä mies tuli minuun. Kulli upposi kiimaiseen pilluuni kuin kuuma rautanaula tahkojuustoon.

Mies jolta otin suihin alkoi korahdella siihen malliin että tiesin tulossa olevan joko spermaa suuhun tai sitten mies oli saamassa sydäninfarktin. Ensimmäinen toteutui. Mies ulvaisi, kulli kovettui vielä hieman ja alkoi roiskia lämmintä eliksiiriä suuni täydeltä.

Spermaa ampautui suuhuni sillä intensiteetillä että olin aivan kauhuissani. Osan pystyin niellä mutta osa valui suupielistäni leualle.
Heti kun mies oli saanut tyhjennettyä siemenensä suuhuni, vaihtui toinen mies tilalle. Odottajalla oli kulli jo kovana ja hän työnsi sen muitta mutkitta suuhuni.

Takaapäin minua naiva herra alkoi myös olla valmis. Kädet kourivat peppuani ja levittelivät sitä ahnaasti. Kulli pumppasi pilluani kuin mäntä. Pian herra huusi jotain käsittämätöntä ja alkoi roiskia vuorostaan spermaansa minuun, nyt pilluuni.

Poistuttuaan takaani, suihinantava herra nosti minut pystyyn ja suorastaan heitti minut sängylle. Puku sai lähteä lopullisesti päältäni ja makasin selälläni pukeutuneena enään mustiin stayuppeihin ja mustiin korkkareihin.

Mies suorastaan hyökkäsi päälleni, kävi kiinni nilkoistani ja nosti jalkani ylös. Hän kävi päälleni ja survoi voimalla kullinsa kuplivaan pilluuni. Alkoi mieletön nainti. Mies junttasi minua kuin paalutuskone rakennuksella. Hän huohotti voimakkaasti ja nyt alkoi minunkin vuoroni tulla. Hivutin käteni väliimme ja hieroin klittaani samalla kun sain kunnolla munaa.

Aloin uikuttaa lähestyvän orgasmini kourissa ja siinä samassa päälläni touhunnut päällikkö alkoi nytkyttää nopealla tempolla. Pian hän tuli ja jälleen pilluni sai maistaa spermaa.

Laukesin huutaen. En saanut levähtää kun jo kaksi muuta herraa olivat kimpussani. Toinen painoi rintani yhteen ja nuoli nännejäni vuoronperään. Toinen levitti jalkani ja alkoi nuolla spermaa valuvaa pilluani pitkin vedoin.

Pian olin itsekin taas valmis. Toinen päälliköistä kävi selälleen ja veti minut päälleen. Asetuin hajareisin hänen kullinsa päälle ja laskeuduin alas. Kalu solahti vaivatta sisääni. Nojauduin eteenpäin ja mies kävi kiinni rintoihini. Hän pumppasi niitä antaumuksella.

Pian tunsin kun toinen miehistä tuli sänkyyn myös. Hän kävi taakseni ja katseli hetken miten kaverin kulli upposi kuumaan loveeni.
Mies painoi sormensa häpyhuulilleni ja levitti luonnon omaa liukastettani anukselleni. Tiesin mitä oli tulossa.

Hetken kuluttua tunsin miten terska hakeutui anukselleni ja alkoi porautua hitaasti sisääni. Sulkijalihas antautui ja terska painui sisään. Aloin voihkia nautinnosta ja kivusta. Pian minua nai kaksi miestä vuorotahtiin; toinen pumppasi pillua ja toinen peppua.

Kolmas mies ei ollut sen huonompi muita. Hän kipusi myös sänkyyn ja pian hän oli tarjoamassa kulliaan suuhuni. Siinä sitten olin kunnolla käytössä; yksi pillussa, yksi pepussa ja yksi suussa.

Kiihotuin moisesta tilanteesta niin että aloin täristä orgasmin otteessa. Huusin kun laukesin samalla kun pillua nainut päällikkö laukesi hänkin.

Mies vääntäytyi altani pois ja peppua naiva herra työnsi minut mahalleni. Hän levitti pakaroitani ja jatkoi pumppaamistaan. Tuntui että tulen pian uudelleen. Eikä mennytkään kuin hetki ja sain jälleen orgasmin.

Mies selässäni alkoi huohottaa. Suuhun antanut herra yritti toivottomasti saada omaa kaluaan suuhuni mutta siinä asennossa se oli mahdotonta.

Hetki ja sain spermaa nyt peppuunikin. Mies huusi ja roiski jälleen. Olin aivan poikki. Tähän se ei vielä kuitenkaan loppunut. Heti kun peppuni kimpussa ollut vetäytyi. Tuli kolmas herra tilalle.

Mies käänsi minut ympäri kuin tahdottoman nuken. Hän nosti jalkani harteilleen ja painoi kullinsa juurta myöten sisääni. Vielä kerran alkoi mieletön puskeminen. Olin jo kuin märkä rätti mutta niin vain piti olla mukana. Onneksi ei mennyt kauaa kun spermat lensivät mutta nyt ei sisääni. Mies veti kalunsa ulos ja runkkasi lastinsa rinnoilleni. Minut oli nyt kuorrutettu melko perusteellisesti spermalla.

Miehet olivat nyt saaneet sen mitä halusivatkin ja olivat tyytyväisiä. Hiljalleen kokoilin tavarani, kävin pesulla ja lähdin huoneesta notkuvin jaloin mutta ihan kiva palkka pikkuisessa käsilaukussani.
410015
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

aivan mahtava tarina

Äänestä
  • ...kommentista :)

    Äänestä

Osaat kirjoittaa ! Novellisi ovat maukkaita ;)
[email protected] Saa mailata jos haluat.

cojones1

Äänestä

pistähän itsestäsi tietoa mulle! tai vaikka uusi tarina privat!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

SusaQ kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu