Olen 15 vuotias tyttö(peruskoulun ysillä) ja olen jo aika kauan miettinyt vahtariksi lähtemistä. Kanada tai USA kiinnostaa eniten. Ennen lähteminen tuntui aika etäiseltä, mutta nyt olen alkanut miettiä sitä koko ajan vain enemmän ja enemmän. Kuitenkin pelottaa että miten pärjäisin (enkussa en ole hirveän hyvä), jos tulee kamala perhe, jos en saa ystäviä jne. Mietin myös kesävaihtoa, koska vuosi ei kuitenkaan korvaa vuotta lukiossa. Kertokaa vanhat vaihtarit pelottiko teitä samalla tavalla. Miten myöskin kertoisin vanhemmille, että edes mietin lähtöä? Ja kuinka rahoitus hoidetaan? Vanhemmillani on tavalliset tulot eikä helpolla makseta niin suuria summia. Minkä järjestön kautta kannattaa myös lähteä ja mikä olisi luotettavin? Olen kuullut hirveästi juttuja, että ei olla saatu minkäänlaista tukea sitten sielä ulkomailla ja matkustettaessakin on saanut pärjätä omillaan. Kertokaa kaikkea omasta vuodesta ja myös ne jotka miettivät vaihtariksi lähtöa, että mietityttääkö teitä samat asiat.
Vaihtariksi??
omena.
2500
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
jospa kävisit lukion ensin loppuun ja lähtisit sitten yliopistosta vaihtoon, silloin saa yleensä hyvin stipendejä/yliopistolta rahallista tukea.
Googleta "vaihtarifoorumi", sieltä löytyy keskustelua n. kaikesta vaihto-opiskeluun liittyvästä.