MIETINTÄÄ

VOITTAJAN VALINNASTA pohdintoja
jos olisimme amerikassa voittaja olisi ehdottomasti sari(hyvännäköinen ja tyhmä)mutta ollaanko me niin amerikkalaistuneita että äänestetään silikooni pimpo voittoon jos niin on eikö voitais vaikka ottaa samantien usasta vaikka sitä geenimuunneltua maissia olis yhtä tyhmää
PS JOS SARPPA VOITTAA NIIN MYÖS PRESIDENTIN VAALEIHIN OSALLISTUMAAN ,OLIS VARMAAN MAHIKSIA
2100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sarilla ei ole silikooneja eikä hän ole tyhmä.
Peruskoulun käynyt perushoitaja ja omaa aivan riittävästi käytännön älykkyyttä voittaakseen koko kisan.

Älykkyys ei ole pelkästään Mensan testejä eli pikkunäppäryyttä eikä yksittäisten sanojen hallintaa vaan elämänhallintaa. Se, että Sarppa on säilyttänyt linjansa koko kilpailun ajan tuolla talossa juurikaan saamatta hyperventilaatiokohtauksia, joita melkein kaikki muut naiset siellä aika ajoin saavat.

Miehet Sarppa pesee mennen tullen - ihan vaan olemalla oma raikas itsensä. Joku vihaa Saria pelkästään sen perusteella, että hän meikkaa ymmärtäessään sen, että pitää näyttää siistiltä ja erottautua tapetista. Hiuslisäkkeitä on joka toisella missitytöllä, miksi sellaista ei saisi käyttää BB-talossa. Ai niin kun siellä pitää olla viikko pesemättä ja aina samoissa vaatteissa, että täyttää varteen otettava kilpailijan määritelmän.

Äänestä

kuitenkaan ihan ole kysä presidentinvaaleista! jos samalla perusteella äänestät tässä kuin pressanvaaleissa niin huh huh..

Tässä on kyse siitä kuka osaa viihdyttää, ollen samalla oma aito itsensä eikä pelaten peliä. Sari tulee myös kaikkien kanssa toimeen. Ja on kaikinpuolin jäljellä olevista kilpailijoista paras voittajaehdokas. Tosin toivon että Mira tulee taloon ja kaikki ylpistyneet idiootit (olli, kaki..) saavat nenilleen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kriitikko1 kirjoitti:

VOITTAJAN VALINNASTA pohdintoja
jos olisimme amerikassa voittaja olisi ehdottomasti sari(hyvännäköinen ja tyhmä)mutta ollaanko me niin amerikkalaistuneita että äänestetään silikooni pimpo voittoon jos niin on eikö voitais vaikka ottaa samantien usasta vaikka sitä geenimuunneltua maissia olis yhtä tyhmää
PS JOS SARPPA VOITTAA NIIN MYÖS PRESIDENTIN VAALEIHIN OSALLISTUMAAN ,OLIS VARMAAN MAHIKSIA

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu