Jollain palstalla ehdotettiin uutta reality-sarjaa "Pääministerille morsian"
Vanhasen naishuolet
murtomaaveturi
461870
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 46
Vanhimmat
naishuolet.
Eikös sellainen vanha kotimainen elokuva ole jo tehtynä.
Siinähän se olis aika leppoisasti kuvattu.
Sopis varmaan matillekin sellainen naisasioiden esiintuonti mediassa.
Toisaalta luulisin, että enemmän olisi tilausta realitylle; kenestä seuraava seuralainen pääministerille.
Taitaa virta olla enemmän sen suuntainen.
Minkähänlainen ilmoitus hänellä siellä oli?
oli kuulemma Susannan tekemä ja Matti vastasi siihen. Näin Susannan omien sanojen mukaan tänään iltapäivälehdissä.
Eihän tiedä kenet mekin netistä nappaamme?
ei enää ehdi saada kutsua..kröh--eräisiin bileisiin
ne pippalothan on joka vuosi;D
ja höpön höpö
taasen :D
Huvittavaahan tämä PM:n ja Susanin jatkokertomus on. Mitä lienee naisella mielessä, kun aikuisena sanoo lehdessä, että "en voi enää valehdella". Julkisuus Susanille ainakin maistuu eikä hän ole halukas päästämään irti pikkujulkun roolistaan. Minkälaisia nilviäisiä me ihmiset oikein olemme toisiamme kohtaan? Onko nyt niin hirveää, jos heila jättää, että kostaa pitää ja hyötyä siitäkin?
Seuraavaksi Susanista varmaan tehdään kirja Sata ja yksi yötä Matin kanssa vaan ei matti kukkarossa. Kirja, jonka hän on kirjoittanut melkein itse.
Aivan oikeasti voi olla Matti-ressulle vaikeaa löytää kunnollista seuraa. Hyötyjiä varmasti pörrää ympärillä pilvin pimein. Maksetuistakaan ei enää voi olla varma, voi käydä niinkuin Jaskarille. Suu ei pysy minkäänlaisilla naisilla supussa, kuten joskus ennen, pikemminkin se on nyt ammollaan oli asiaa tai ei.
Noh, Susanin käytös osoittaa myös sen,että ei ole PM:n naistuntemus suurta eikä maku kehittynyttä.
että Vanhasella on aina liian paniikinomainen kiire seurustelemaan, ja sillä tulee näitä ylilyöntejä.
Olisikohan hän ollut liian kiltti opiskelija poika avioituessaan, ja että nyt ei ole oikein hallussa tuo naisten valinta "metoodit", - vai vapausko lie sokaissut Matin, vai pelkästään runsas tarjonta :)
En ymmärrätänyt ollenkaan, kuinka noin erilaisilta lähtokohdiltaan olevaa ihmistä voi kuvitella menestyvänsä ensihuumaa pietemmälle, mutta saatuahan se on tuokin :)
noita miehiä!Että ne osaavatkin olla erehtyväisiä naisten suhteen.
Me Naiset-lehdessä ollut S:n haastattelu oli kyllä uskomattoman naivi haastattelu erään naisen elämästä.
Seuraavaksi lehdissä arvuutellaan kuka on Matin exän uusi
Entäs ne "neuvottelut" yöllä hotellissa erään entisen alusvaatemallin kanssa?
ylilyönnit tulevat vasta kun morsmaikut päättävät pistää rahoiksi seurustelullaan/sen lopettamisella. Vanhasella on mielestäni yhtä vähän tai paljon hallussa naisten valintametodit kuin kellä muulla tahansa, julkisuus ja media on se joka repii niistä vaikka mitä, ja kansa uskoo.
Aivan sama juttu on kenen tahansa - kahden erilaisen ihmisen - kanssa, ensihuuma sokaisee ja jatko ei onnistu. Tässä siitä vain tehdään rutkasti rahaa, sekä lehti että ns. hylätty morsio, joka ”ei enää jaksa valehdella”. Pitäisi päänsä kiinni, tätä mieltä mie olen.
Matti Nykänen sanoi aikoinaan hyvin (sanoi monestikin), että jos ihmisellä ei ole muita meriittejä kuin olla ex-mäkihyppääjän ex-vaimo, niin…
repivät tästä kaiken irti.Ja kansa lukee innoissaan juorulehtiä.Heh.
Mitä ihmeen juoru"ukkoja/akkoja" täällä on?
Olit varmaan siellä hotellissa.? Sängyn alla vai vaatekomerossa.?..Huh-huhh..
Nyt on menossa vuosi 2006...
morsmaikkoihin vielä päässytkään, he ovat taas luku sinänsä..
Ajattele nyt, kuka näistä naisista nyt olisi kiinnostunut loparien jäkeen, ei kukkaa.
Ketä kiinnostaa joku tavis Susanna, jossain kaupan kassalla..eihän hänessä ole mitää ns. uutisarvoa - nyt on pakko tehdä rahaa ja äkkiä - ratsastamalla pääministerin ex-morskuna, mutta se on lyhyt lento ku kanalla aikonnaan.....olet ihan oikeassa.
Tarkoitin Vanhasen harhailulla, sitä ettei hän tajua etsiä naista omalta yht.kunnalliselta tasoltaan, vai eikö halunnekaan - tietysti media ottaa kaiken irti, ja revittelee joka suhetta - vaikkei Vanhasella olisi kuin yhen yön keikka..
että Vanhasen pitäisi etsiä naista yhteiskunnalliselta tasoltaan, niin se lempi leiskahtaa mistä milloinkin, eikä hän varmaan hae seuraa sillä mielellä että ”minä kun olen ministeri”, vaan sillä mielellä mikä kolahtaa. Siinä sitten tulee näitä jälkiseuraamuksia kuten nyt, kun morsio ei jaksa enää valehdella vaan tilittää aivan kaiken, hohoijaa. Ja jotenkin kaksinaismoralistista vaatia pääministeriä olemaan esimerkkinä, esimerkkinä mille, hohoijaa taas. Mikähän se olisi oikea tapa pääministerille hakea naisseuraa, tietty jotkut kokkarit missä kauniit ja menestyneet tapaavat toisensa vai?
Välillä en tiedä itkeäkö vai nauraa. Toisaalla puhut kaksinaismoralismista. Eikö jotkut mielipiteet tämän asian tiimoilta ole sitä?
Hitto, eikö sun kanssa saa riitaa aikaiseksi mistään, en jaksa edes puskailla. :))))
Suurena horalistina toisaalta vaadin, ettei maalaisliittolainen gullisti yrittäsikään ripsuttaa muita kuin maalaisnaisia.
Pitäähän päämaisterin ymmärtää kokomuuspolipiikojen ja -renkien pelko herraslapasiin sekoamisesta.
Ja ajatteles demaria (niin kuin minä), että meillä käypi kateeksi. Sano jumalialiuta, että netissä, ja minä vasta sen käyttöä opettelen.
Pääministerille ja pääkanisterille ja minulle (tosi morallisile) oikea tapa on opetella nauraa puskasta.
vaadinkos minä pääministeriä olemaan esimerkillinen..en kai sentään.
Ei tarvihe olla, mutta toisaalta, hän on julkisuuden henkilö ja sellaisessa yhteiskunnallisessa asemassa, ettei hänen nyt pitäisi ihan töpeksiä noin estottomasti hänenkään...
Toisaalta en ajatellut hänen tulisi pääministerin asemassa valita tasoisensa morsku, vaan ajattelin hänen yliopisto koulutustaan lähinnä; tuskin ne jutut kovin yksiin käypi jollain kitskan myyjällä ja yhteikutatieteitten maisterilla, tai oikeusopin professorilla ja kaupan kassalla..:(
Ainakaan ne toiset jutut, en tarkoita niitä yksiä juttuja, ne kai onnistuu jne.., miusta Vanhanen on jotenkin hölmö tai "kömpelö" noissa naisasioissaan :)
Ps. kaksinaismoralismilla ja näollä asioilla ei välttämättä ole mitään asiayhteyttä, tarkoitin enemmänkin ympäristön ja rahan suhdetta..
agressioit - onko kivikautiset :))
perhana sotket mun ajatukset pahemman kerran, varsinkin jos olet demari, ja, kuten laiffareissa sanoit, syntymäviisas. Edelleen olen sitä mieltä että se on mahdoton yhtälö, siksi en lotkauta korviani sun mielipiteellesi, niin kerta!
mistä tuonkin keksit, sain oikein röhönaurut. Ei mulla ole kivikautisia eikä muitakaan kautisia, mutta jotenkin mättää että se, mikä olisi jollekin muulle miehelle normaalia, tehdään nyt median toimesta joksikin muuksi kun kyseessä on pääministeri. Ja kansa uskoo. No tietysti olet oikeassa siinä mielessä että ”lika barn leka bäst”, eli samantasoiset ja –tapaiset pärjäävät yleensä keskenään parhaiten. Se on oikein tutkittu juttu muuten, älä kysy lähdettä koska en sitä kuitenkaan muista.
Ja mitä tulee tuohon töpeksimiseen, niin eiköhän se ole tämä morsio joka on alkanut revittelemään aivan tavallista suhdetta, eikä Vanhanen. Jostain kumman syystä netissä sovittua suhdetta pidetään vieläkin jollain tavalla moraalittomana tai kummallisena, näköjään ihmiset eivät pysy kehityksen mukana. Tuon ajatusmallin mukaan sinä ja minä ollaan kummallisia, kun kirjoitellaan netissä eikä sanomalehden palstoilla.
ulalla koko tästä suhteesta, kun en oikkein tiedä kuka teki mitäkin ja ensin :)
Mutta, ymmärränhän mie ettei Vanhasella ole mitään tarvista revitelläkään näillä jutuilla, eihän hän niistä mitään kostuisikaan - päinvastoin..
Eikä kai miehet yleensäkään (lehdissä ainakaan), hae julkisuutta tällaisilla jutuilla, ainakaan hänen tasoisensa mies...enkä tarkoita jären tasoa, vaan asemaa..
netti seurustelusta, ja tästä kirjoittamisestakin täällä - on niitä sellaisia ihmisiä, jotka eivät tajua miksi ihmiset käyttää nettiä "seurusteluun"...
Minusta tämä on verrattavissa seurusteluun sata vuotta sitten kirjeiden välityksellä; realiaikaisempaa vain..ei sen kummempaa..on kai ne ihmiset joskus joutuneet sopimaan tapaamisiaan kirjeitsekin..
tiedä muuta kuin mitä lööpeissä lukee, en osta seiskaa enkä ohota enkä iltistä sen takia, uskoo tähän ken tahtoo. Eihän Vanhanen tässä revittele, vaan sen jukisuudenkipeät ex-morsiamet, siinä se ero, herää.... huhuuu....
, vertasin vain varmuudeksi..revittelytarpeita.., enhän mie nyt mikkää muumio vielä ole..vaakuttamatik siellä..:)
Ennenhän kirjoiteltiin tutuille kirjeitä,netissähän et koskaan voi olla varma kenen/minkä ikäisen/mitä sukupuolta olevan henkilön kanssa keskustelet
mutta mitä se haittaa, ainakaan näin jos yhteydenpito ja juttelu on pelkästään nettijuttelua..
Ja jos kuka sopii tapaamisia, mitäs siitäkään; sehän on kai jokaisen asia miten itselleen mahdollista ystäväänsä on hankkimassa - ei kuulu minulla ainakaan pätkääkään..
Tänäpäivänä on mahdollista monella tapaa. Ajan kanssa netinkin kautta. Ja uskonkin siihen, että näin voisi käydäkin. Toki pitää olla varovainen eikä ihan heti paljasta itteänsä.
Kuitenkin jutustelujen kautta oppii "näkemään" jollakin tapaa millainen ihminen kirjoitusten takana on. Kyllä se tietty persoonallisuus sieltä tulee esille, jos nimittäin aktiivisesti täällä jutustelee.
Mielestäni jokainen voipi jutella ja "ystävystyä kanssakirjoittajien" kanssa, ei se kellekään pahasta ole. On sitten vapaa tai varattu :) Ketäs siinä vahingoittais. Joskus saattaa saada jopa apua monessa asiassa, koskien omaa tilannettaan. Ollakko tyytyväinen tai tehdäkö asioittensa eteen "jotakin".
KAKSOISELÄMÄÄ
Yksinäisyys ympärillä joskus ottaa hahmon ihmisen.
Kadehdi en niitä jotka luotuja on kaksoiselämään.
Kadehdi en niitä jotka luotuja on kaksoiselämään
VIIDESTOISTA YÖ
Silmissäni orpo katse lapsen eksyneen.
Viidestoista yö taas saapuu painajaisineen,
Viidestoista yö se saapuu aina uudelleen
Suuri Taiteilija on poissa, mutta laulunsa eivät kuole koskaan.
Osanottoni Omaisille.
N52
Millähän nikillä se Matti seuraa etsii,siis kertoiko tuo Susan sitä?
Minä kyllä olisin sopiva ja vapaa! Lähettäisiköhän textarin,vai odotanko textaria?
Väärään osatoon.
SORRY VAAN
tulikin vahingossa väärälle paikalle.
Suuri rakastettu hieno taiteilija.Fantastiset ikimuistettavat kappaleet jäävät elämään!
Vanhasen naishuolet ihan vaan hänelle itselleen.
Ei käy kateeksi julkisuuden henkilöitä kun yksityisasiatkin juorutaan julkisiksi.
Eikös hallituksen jäsenien ja kansanedustajien pitäisi olla meille muille esimerkkeinä?
ole.Kai eduskunnassa on läpileikkaus Suomen kansasta, on sellasta ja tällasta, esim Halme.Ei tosiaan mitään esimerkkejä, päinvastoin!
kohta lööpit hyppäävät silmille "mielenkiintoisesta aiheesta!
Jooooo
sitten viikoksi siihen hulppeaan taloon ja
uimaan
millasia töitä hän järjestäisi viikoksi
hei!! mää pistän maan asiat kuntoon....
ja Eurooppaakin saisi kokeilla ja voisin piipahtaa
hoitelemassa parit probleemat tuolla idän suunnassa
ja loppuviikosta voisin toimia diplomaattisissa tehtävissä
sais ajaa limukalla, istua takapenkillä
ja vois sitä vierailua jatkaa sitten tuonne 7.12
tai mieluummin 8.12 saakka,
sais miettimisaikaa, ett lähdenkö vai jäänkö
aih kun tulee vaikeeta ;///
ystävä ...HÄN
Annetaan jo Vanhasen olla rauhassa. Eiköhän hän ole ihan tavallinen ihminen jolla on samat oikeudet päättää suhteensa kun kaikilla muillakin. On toki ikävää, että rakkaus päättyi, mutta niinhän kaikilla muillakin käy.
En ymmärrä miksi pääministerin pitäisi olla meitä muita kummempi. Olin lukevinani, että tämä hänen ystävättärensä oli jo huomannut suhteen kylmenevän, siksi en juuri ymmärräkkään, mitä hän odotti. Olisi vaan kaikessa hiljaisuudessa ymmärtänyt antaa asian olla, kun ei synkkaa niin ei synkkaa.
tuo Matti kun haluaisi yksityiselämänsä suojata ja teki virhearvion Susanin suhteen.
Jollei suhde pelaa molemmin puolin niin se siitä.
Eikä mitään selittelyjä tarvita.
Susan = pohjanoteeraus
Samaa mieltä, että annettaisiin jo olla rauhassa. Jokainen, joka on avioeron läpikäynyt varmasti muistaa, miten se ero teki kipeää ja syyllisti. Monille, minä mukaan lukien, tulee mieleen heti saada uusi kumppani rinnalle. "Laastari", kuten itse totesin omalla kohdallani. Ei toiminut, antoi kuitenkin jonkinlaisen "varmuuden" naiseudestani, etten ollut ihan "menetetty tapaus".
Eron tuoman surutön joutuu jokainen tekemään, tavallaan. Punnita itse tykönään mikä meni pieleen ja miksi, mitä olisi voinut tehdä toisin ja "ottaa opikseen". Aika parantaa ja harmit unohtuu.
Kun ajan kanssa on sinut itsensä ja menneisyytensä kanssa, on aika uuden rakkauden ja kumppanuuden.
Pääministerillämme on vielä aikaa olla onnellinen, aikanaan. Niin, ja kaikkihan me olemme ihan tavallisia ihmisiä, joka suhteessa. Lopuksi toteamus: asemamme yhteiskunnassamme on monasti onnenkantamoinen tai sitkeän työn tulos, joihin ykstyiselämää ei pitäisi sotkea.
Kansa äänestää!
Joka lööpissä
minunkin kommentoida, on se vaan niin pieni tuo uutiskynnys, kun tälläinen asia senkin ylittää, Matit kehiin milloin Vanhanen , milloin Nykänen..
Onpa Suomenmaassa asiat kunnossa, ho, hoijaa..