Hirveä tarve

miksi aikuiselle itsenäiselle naiselle voi tulla näin pirun ikävä lähimmäistä kyselee nainen,joka aina on pärjännyt yksin.
271611
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

kerron vain omat selviytymiskeinoni:

Käy kampaajalla, hän hieroo päänahkaasi ja juttelee kivoja.

Käy hierojalla, hän hieroo kipeitä lihaksiasi ja lisäksi juttelee kivoja. Halutessassi on hiljaa.

Käy kylpylässä vaikka esim. muta- tms. hoidossa. Hoitaja hieroo hoitavia aineta kehoosi ja juttelee jos haluat jutella tai on hiljaa jos haluat olla hiljaa. Lisäksi altaisiin ja saunoihin mennessäsi tapaat rentoutuneita ihmisiä, jotka hymyilevät sinulla ja juttelevat kanssasi jos haluat jutella.

Nämä olivat ehdotuksia, joihin sisältyi vain ja ainoastaan ennestään tuntemattomia ihmisiä/lähimmäisiä. Sinulla ehkä on oikeita lähimmäisiä, halaa heitä.

Kosketuksen ja halauksen puute iskee välillä itsellekin. Onnekseni omaan lastenlapset, jotka halaavat minua ja tykkäävät olla lähellä.

Eiväthän he sitä aikuisen kumppanin läheisyyttä korvaa.

Mutta mitäs siitä, näin on hyvä. Jos ois paremmin en tietäisi mitä tehdä:

Voimaa ja uskallusta Sinulle.

Äänestä

Terveen merkki! LuontoÄiti ei ole tarkoittanut meidän olevan aina yksin.

Äänestä
  • olisipa niinkin ihanaa joskus,että sais olla yksin ilman silityksiä ja mäkätyksiä.
    toivoo 35v aviossa ollut.

    Äänestä

  • sssssssshhhh kirjoitti:

    olisipa niinkin ihanaa joskus,että sais olla yksin ilman silityksiä ja mäkätyksiä.
    toivoo 35v aviossa ollut.

    Vein reilu tunti sitten vaimon kylille(pikkujoulun viettoon)
    Tässähän sitä voi sitten nauttia omasta ja vaikka palstaseurasta jokusen tunnin.

    Meillä on vapaata aina jos haluaa sitä pitää.

    Mikäs konsti se on ottaa omaa aikaa ja elää omia juttujaan jos seinät tai seura ei tunnu hyvältä.

    Sanoo vasta reilun kolmekymmentä vuotta huoneen jakanut mies josta tuomarin valtuutuksella 26-vuotta vihittynä ja vieläkin onnellisena hyvästä ja rakkaasta puolisosta jonka vierellä saa olla tai sitten ei, jos siltä tuntuu.

    Niin kauan asiat on mallillaan kun kotiin paluu on mukavaa ja siellä on toinen joka mielestä palaaja on tervetullut ja siksi iloinen hänen paluusta.

    Äänestä

  • eläin, joka hahmottaa minuuttaankin toisten kautta.

    Äänestä

  • on sosiaalinen kirjoitti:

    eläin, joka hahmottaa minuuttaankin toisten kautta.

    palstojakaan muuten tarvitsisi; laumaeläimiä ollaan :)

    Äänestä

Ota satunnainen seuralainen että pääset siitä
myöskin eroon . Muuten nurkkiisi pesiytyy rotta.
Joka syö ja paskantaa , haisee hielle. Eihän
sellaiselle voi olla käyttöä.

Äänestä
  • käsitys ihmisestä, jos saan sanoa..:/

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    käsitys ihmisestä, jos saan sanoa..:/

    vain sarkastinen..mies. :)

    Äänestä

  • taida siitä läheisyydentarpeesta edes mitään ymmärtää, kun noin "nätisti" sanot.

    Äänestä

  • se satunnainenkin tee kaikkea tuota.

    Äänestä

tarpeesi.Joskus se pukkaa päälle, ei sille mitään voi.Ja silloin on vain jostakin lähdettävä sitä hoitoa etsimään,vaikka mikä olisi.Täytyy toivoa,että hoitoa löytyy.;D

Äänestä

Kuulostaa ihan terveeltä. Toivotan onnea sen lähimmäisen löytämiseksi...

Kyllä ne vierihoidettavat ovat mukavia. Miehet ja lapset... Vaikka yksinkin pärjäisi.

Äänestä

pittää .., ja mielikuvitukseen :)

Äänestä
  • Piäsöö pikälle.

    Äänestä

  • kuvituksella kirjoitti:

    Piäsöö pikälle.

    vain pääsekin, joko puristelet/lit? :)

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    vain pääsekin, joko puristelet/lit? :)

    Ton asian , mutta kun kaamoksen keskellä vartoo,
    niin varmaan, jyväsäkki pitää perän lämpimänä, mutta ei jaksa selkeästi ajatusta ulos tuoda??

    Vastuuhan onkin lukijalla, kun savolaaset lätisöö!!

    Äänestä

se luonto on joka tikanpojan puuhun vetää .........

Äänestä
  • No mites se sitten siinä vierihoiroos jos tuloo törmäys ja menöö tissi suuhun? Täs mun luona tuolla pajas kävi alakuviikosta jo sellaanen iäkkäämpi mies ja alakoo siinä trossaamahan uurella naiskaverillansa. Sanoo notta sillä mummalla on ykstoosta tenavaa ja hän on kaharestoosta joka ny on "rinnalla" mä sanoon sille jotta tairat olla ensimmäänen jo on imeny seisaaltaan. Soon kovasti huumorintajuunen paappa ja tietää nämä vierihoito hommat.

    Äänestä

  • Akaton mies kirjoitti:

    No mites se sitten siinä vierihoiroos jos tuloo törmäys ja menöö tissi suuhun? Täs mun luona tuolla pajas kävi alakuviikosta jo sellaanen iäkkäämpi mies ja alakoo siinä trossaamahan uurella naiskaverillansa. Sanoo notta sillä mummalla on ykstoosta tenavaa ja hän on kaharestoosta joka ny on "rinnalla" mä sanoon sille jotta tairat olla ensimmäänen jo on imeny seisaaltaan. Soon kovasti huumorintajuunen paappa ja tietää nämä vierihoito hommat.

    vieroitushoitoko.. ei hmm..luultavasti onnistu ikinä..:)

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    vieroitushoitoko.. ei hmm..luultavasti onnistu ikinä..:)

    Ei se vierootushoito tuollaases alakuhuumas varmahan ainakaan onnistu, eikä liioon tuu kysymyksehenkään. Eihän sitä mihinään tapaukses malttaasi pysyä uuresta kaveristansa niinkauan eros notta ne "rinnalle" pääsyt kerkiääs unehtumahan. Olishan se kyllä mukavaa olla taas pitkästä aikaa "rinnalla" ja oikias vierihoiroos. Sitähän nuortuuskin, olo olis niinkuun viirennellätoista. Kyllä mä olisin hyvä sille likaalle, sen milijoona suukkoa antaasin joka päivä. Kaikki se hyvä mitä minulla on ja mitä ny osaasin hänelle antaa olis myöskin hänen. Niinkuun se runontekijä kirijootta notta:"kun on suurin meillä yhtä, niin pieninmätkin tasataan" Lupasinkohan mä ny liikaa? En kai. Miten sä aattelet? Vai pitääsköhän mun olla sellaanen ainaanen kerijäläänen, olla aina vain vaatimas lisää ja lisää? Se tyttöhän väsyys sellaasehen ennenpitkää. Kyllä ny ainakin tällä älyllä aattelen että en luvannu liikoja.

    tavoilleni uskollisena en malttanut olla miiillääään viskaamatta kommenttiani - oli niiiiin herkullinen paikka :)

    No nyt joku sanoo, että nii in sitä flirtaillaan vaan ja vielä akkaimmeinen...mut ku ei tuosta ilikikurisuudesta meinaa päästä irti...ja ihan viattomassa mielessä, ja kurillani kiusaan :)

    Niin kyllähän siusta, puhheihen mukkaan, hyvän vierihoitajan saavat - liijjan kanssa ihan.

    Ne sata sukukkoo päivässä vuan alakkaa olla varmmaan, niillä ylärajoilla..:))

    jk. piti käyvvä tässä välissä pieni vierihoijjettava vanhemmilleen takasi; paistettiin ensin tuossa torttuja evvääksi....

    Sanokohon muut mitä haluavat, ainahan ne ihimiset sanoo tai ainakin aatteloovat. Eikö täs meirän iässä täyrykki alakaa jo aatelemahan kohta ittiänsä, muutoonhan tässä jää sakista ja elämä menöö siinä sivuus ohi. Minkä mitalin sitä sitten meille myönnetähän, aina toisten ajattelijoolle? Ei kuunakullanvalakiana minkähänlaasta. Mun on tietysti hyvä puhua kun oon yksin ja "tilivelevollinen" vain itteleni. Mun haluttaa kuitenkin kirijootella sun kanssa, sä oot niin mukava tyttö, jotenkin oon suhun kiintyny, enenmpi ku noihin muihin. Onko tämä ny flirttiä, voi ollakin, no jos on niin olokohon, ei ne mahara mitään vaikka päällänsä hyppisivät. Ja mehän kiriijootetahan ihan viattomassa mieles, tottahan toki. Vaikka jos ny ihan rehellinen oon, niin kyllä joskus tuloo sellaanen "sala-ajatus" mielehen: jotta jos olisit yksinäänen tyttö niin ettisin sut käsiini vaikka "kiven-navalta" ja antaasin ne yhyreksänkymmentä yhyreksän pusua heti tuliaasiksi, ennen kun sanoosin päivääkään. No eiköhän ny jo saa tästä tekstistä nuo muut päänvaivaa ja pahkuloottemista ittelensä. Varmahan jo aatteloovat notta kyllä ny on jo niin varmatmerkit näytöllä että ei voi enää erehtyä. Kohta vissihin jo teköövät reffiä johonaan. Ne 99 pusua vain sen takia jotta ku meinasit 100 olevan niin ylärajoolla anto ne sitten kenelle hyvänsä.

    jutun lykkäsit :)
    , mutta helppo ja mukava siun kanssa on jutella näin virtuaalisti, ja anonyyminä..enkä eppäile yhtään ettetkö olisi miehen mittainenkin, vaikka sen Tiitun kanssa höpösteletkin :)

    Sinulle on kyllä mahiksia ja ottajia, leskimiehet ovat kuule kovassa kurssissa näillä "markkinoilla" - eihän tämä palsta tietenkään ole mikään treffipalsta, mutta kai täällä silläkin silmällä vilikuillaan :)

    Heh,heh, Nousiko meirän Pirrellä tukkapystyhyn kun luit kirijootukseni? Ei sunkahan kuitenkaan ny noon vähästä. Hyvästä tytööstä on sanottava hyvät asiat ja suorahan ja niin jotta muukkin ymmärtävät.

    Kyllähän mä vaimon itteleni saisin ja helepostikin, ei vain oo tullu oikeen asiaksi. Niin nämä likat täällä palstoolla??? Osasta ovat ihan kivoja ja pirän heistä, mutta mitenkähän sitä osaas alakaa elämähän ja olemahan vieraan ihimisen kanssa. On tullu jo näiren yksinäästen vuosien mittahan elämääni omat kuviot ja sellaanen rituaalin omaanen arki vuoden kiertohon. Yksi rajoottava tekijä on oma työni, mäteen pitkiä päiviä tuolla pajas ja välihin oon kuorma-autolla reissuus kaukanakin, useen öisin. Teen sellaasia siirtokuljetuksia rekalla Norjahan asti, oon paljon pois kotoa. Taitaas se kaveri pitkästyä ainaaseen yksin olohon. Näin alakutalavesta oon paremmin kotona ja niitä reissuja on vähempi, ne päivät menöö tuolla korjaamollani, mutta kevät ku alakaa tulemahan niin niitä ajoja on sitten huomattavasti useammin. Nyt on hyvä lähtiä ei jää kukaan ruikuttamahan perääni, ei vaimo vainaakaan sitä tehny ymmärsi sen jotta mun työni on tällaasta, rauhatonta välihin. Mikäpä se olis ihimisen mielehen, ne nuo viisahat sanoo notta se on elämäs parasta onnea se onnen etsiminen. Mä olen ainakin omasta mielestäni onnellinen ihiminen , minulla on asiat ihan hyvin. Terve saan olla ja rahaakin on käytettävis kovastikin riittävästi, vaikka köyttä tekis, ku ei tee pitkää eikä paksua. Sellaasen lyhkääsen vaan ja ohuen. Ookko sä onnellinen oikiasti elämähäs? Sillälaalla tyytyväänen, puuttuuko sinulta mitään mitä olisit halunnu mutta et oo sitä elämässäs saanu? Täs on tietysti vaikia kaikkia syvimpiä tuntojansa kaikkien ihimisten silimään alla kertoa, mutta jotaan noon päällisin puolin ja ylimalakaan. Nukkumahankin pitääs jo lähtiä soon aamulla taas arki ja maanantai. Joutaas tästä jo vaakasuorahan pois höpäjämästä, mennähän nukkumahan luetahan vaikka sängys jotaan, sitten saa hyvän unen. Hyvää yötä Sinulle. terv. minä ja pieni varhaanen Tiitu-kani

    ..sujautan omaa ajatustani. Kyllä se on niin, että kun sitä on pitkään ollu yksin tai kahestaan jonkun pienemmän kanssa, kuten nyt oma likkani on. Ei sitä millään enää osaa tai uskalla lähestyä kaveria silleen, että alkais yksissä oleen. Minäkin olen kauan ollut "yksikseni" ja aivan yksin jonkin aikaa. Niin, onnellinen minäkin olen vai sanoisko tyytyväinen. Meillä ei sitä rahaa ole niin mahottomastai, toimeen tullaan ihan omillamme ja pikkusen saadaan extraakin silloin tällöin hankittua :)
    Olenki aatellut, että sittenkun olen eläkkeellä, silloin olis kiva olla se selän lämmitäjä.
    Hyvää yötä vaan akattomalle ja pirrelle :)

    Äänestä

  • Akaton mies kirjoitti:

    Heh,heh, Nousiko meirän Pirrellä tukkapystyhyn kun luit kirijootukseni? Ei sunkahan kuitenkaan ny noon vähästä. Hyvästä tytööstä on sanottava hyvät asiat ja suorahan ja niin jotta muukkin ymmärtävät.

    Kyllähän mä vaimon itteleni saisin ja helepostikin, ei vain oo tullu oikeen asiaksi. Niin nämä likat täällä palstoolla??? Osasta ovat ihan kivoja ja pirän heistä, mutta mitenkähän sitä osaas alakaa elämähän ja olemahan vieraan ihimisen kanssa. On tullu jo näiren yksinäästen vuosien mittahan elämääni omat kuviot ja sellaanen rituaalin omaanen arki vuoden kiertohon. Yksi rajoottava tekijä on oma työni, mäteen pitkiä päiviä tuolla pajas ja välihin oon kuorma-autolla reissuus kaukanakin, useen öisin. Teen sellaasia siirtokuljetuksia rekalla Norjahan asti, oon paljon pois kotoa. Taitaas se kaveri pitkästyä ainaaseen yksin olohon. Näin alakutalavesta oon paremmin kotona ja niitä reissuja on vähempi, ne päivät menöö tuolla korjaamollani, mutta kevät ku alakaa tulemahan niin niitä ajoja on sitten huomattavasti useammin. Nyt on hyvä lähtiä ei jää kukaan ruikuttamahan perääni, ei vaimo vainaakaan sitä tehny ymmärsi sen jotta mun työni on tällaasta, rauhatonta välihin. Mikäpä se olis ihimisen mielehen, ne nuo viisahat sanoo notta se on elämäs parasta onnea se onnen etsiminen. Mä olen ainakin omasta mielestäni onnellinen ihiminen , minulla on asiat ihan hyvin. Terve saan olla ja rahaakin on käytettävis kovastikin riittävästi, vaikka köyttä tekis, ku ei tee pitkää eikä paksua. Sellaasen lyhkääsen vaan ja ohuen. Ookko sä onnellinen oikiasti elämähäs? Sillälaalla tyytyväänen, puuttuuko sinulta mitään mitä olisit halunnu mutta et oo sitä elämässäs saanu? Täs on tietysti vaikia kaikkia syvimpiä tuntojansa kaikkien ihimisten silimään alla kertoa, mutta jotaan noon päällisin puolin ja ylimalakaan. Nukkumahankin pitääs jo lähtiä soon aamulla taas arki ja maanantai. Joutaas tästä jo vaakasuorahan pois höpäjämästä, mennähän nukkumahan luetahan vaikka sängys jotaan, sitten saa hyvän unen. Hyvää yötä Sinulle. terv. minä ja pieni varhaanen Tiitu-kani

    en ole..onnellinen.

    Onnellinen olen hyvin monesta asiasta; työstäni, lapsistani ja heidän perheistään, kodistani tällä kauniilla paikalla, kesämökistämme saaressa, ja kaikesta sellaisesta aineellisesta ja aineettomasta hyvästä tietenkin..
    Onnetonkin olen, joskus enemmän ja joskus en muista olla ollenkaan...ainakin mieheni sairaus tekee onnettomaksi, vaikken sitä näytäkään - yritän peittää sen kaikintavoin - hänen sairaus suututtaakin, ja se taas herättää ristiriitaisia tunteita ja syyllisyyttä minussa..ei pitäisi suuttua..
    Onni on niin laaja- ja henkilökohtainen käsite - toinen on onnellinen pienestä auringonpilkahduksesta, ja toiselle ei riitä mikkää..olisiko elämän asennekysymyskin tuo onnellisuus...tiiä häntä..

    Mutta nyt tämän "onnellisen" on ruvettava nukkumaan, - huomenna alkavat taas työt ja huiske mökissä..nyt, öitä vaan sinulle, ja kaikille muillekin täällä..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vierihoitoon kirjoitti:

miksi aikuiselle itsenäiselle naiselle voi tulla näin pirun ikävä lähimmäistä kyselee nainen,joka aina on pärjännyt yksin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu