yksi

asia on VARMA että Juise jää Suomen musiikkihistoriaan kymmeniksi vuosiksi, hänen musiikkiaan soitetaan vielä kun tähdenlennoista ei puhuta enää mitään. Ei voi tietenkään täysin verrata , mutta häntä voisi verrata Sipeliukseen, hän on yhtä merkittävä tekiä Suomen musiikkituotannossa..
3134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Joo voin jo kuvitella.Pian Mikko Alatalo väsää Juicen muistokonserttia,piristääkseen eduskuntavaalikampanjaansa ja laskussa olevaa uraansa,Pian järjestetään Juiceseminaareja ja joku viisas väittelee tohtoriksi Juicen tuotannosta.Äidinkielenopettajat opettavat kersoja,että Juice oli Suomenkielenisä ynnä muuta soopaa.Tehdään kuin entisessä Itäblokissa ja kirjoitetaan historia ,joka myötäilee 70-luvun Taistoslaisia ja Tampereenpunayliopistoa.Ja tietenkin Koivusalo väsää Juicesta elokuvan,no laulusolistin valinta ei varmaan tuota vaikeuksia,ei nimittäin tarvitse osata laulaa ollenkaan.Uusia Juicejulkaisuja ilmaantuu vielä vuosia Juicen kuoleman jälkeen,aivan kuin on käynyt Päätalonkin kohdalla.No ensiviikolla varmaan levyyhtiö pukkaa markkinoille kaikki Juicentuotokset CD JA DVD Formaatteihin sullottuna.

Äänestä
  • töihin.Siinä sulle haastetta.

    Äänestä

  • vain että Juisen musiikkituotanto ei jäänyt ainoastaan omiin kappalehinsa, esimerkiksi toisille artisteille sanoittamia kappaleita on lukematon määdä.Mestari on mestari, ja jää historiaan, Taas tähdenlennot on tähdenlentoja, ja unohdetaan. Hän oli myös kirjailia/ runoilia, ja kirjalluisuuden kääntäjä..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aito ihmetteliä kirjoitti:

asia on VARMA että Juise jää Suomen musiikkihistoriaan kymmeniksi vuosiksi, hänen musiikkiaan soitetaan vielä kun tähdenlennoista ei puhuta enää mitään. Ei voi tietenkään täysin verrata , mutta häntä voisi verrata Sipeliukseen, hän on yhtä merkittävä tekiä Suomen musiikkituotannossa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu