Uskonto vs. ET

Pöyristyttävintä verovarojen tuhlausta on uskonnon opetus perusopetuksessa.

Kirkon ja valtion tulisi päättää "liittonsa" tässä kohtaa ja kirkon tulisi järjestää uskonnonopetusta sitä haluaville ihan oman kirkollisveronsa puitteissa. Jokaisellahan on oikeus osallistua sunnuntaisin jumalanpalveluksiin ihan ilmaiseksi ja käydä seurakunnan kerhoissa ja muissa tapahtumissa.

Olen sitä mieltä, että elämänkatsomustieto on yksi perusopetuksen tärkeimmistä opetettavista aineista.
Et:ssä jos jossain opetetaan suvaitsevaisuutta, toisten kunnoitusta, hyviä tapoja, pohditaan ihmisyyttä, onnellisen elämän aineksia, kansainvälistä vastuuta, rauhantahtoisuutta, kestävää kehitystä, kulttuuriperinteitä, ihmisoikeuksia jne.

Tämän kaiken opetus tapahtuu asioita pohtimalla, ei lukemalla valmista tekstiä, jossa kierrellään ja kaarrellaan ja yritetään sanoa jotakin raamtun vanhoillisin keinoin, mikä et:n tunnilla kerrotaan suoraan. Et:ssä myös käydään läpi maailman valtauskonnot, niistä yhtäkään jalustalle nostamatta.

Minusta on pöyristyttävää, että ev.lut. uskontoa opiskelevat lapset jäävät paitsi tästä kaikesta tärkeästä asiasta ja kuuntelevat vaan "satuja", joista eivät vähääkään ymmärrä.

Ja mikä osaltaan luo epäjärjestystä opetuksessa on se, että toisella tunnilla kerrotaan maailman synnystä jumalan luomana ja seuraavalla oppitunnilla aiheena onkin alkuräjähdys ja kuinka maailma sai alkunsa. Valehtelevatko opettajat tässä kohtaa vai mihin on uskominen. Luulisi näiden ristiriitaisten ajatusten aiheuttavan lapsissa epäuskoa opettajiin.

Jos uskonnon tunneista luovuttaisiin peruskoulussa, jäisi yksi viikkotunti esim. päihteistä valistamiseen, terveisiin elämäntapoihin, ensiaputaitoihin, hätätilanteessa toimimiseen, liikennesääntöihin, eläinten oikeuksiin, erilaisiin harrastuksiin tutustumiseen, hyviin käytöstapoihin, taiteelle, musiikille, liikunnalle, jne...

Lisäksi monessa koulussa koulutyötä hankaloittavat muutamat esim. islam-, ortodoksi-, jehova- tai katoliset oppilaat saisivat opetuksensa omissa seurakunnissaan ja yhteisöissään.

Kouluissa kaikki lapset olisivat samanarvoisia uskontoon katsomatta.

Mielestäni valtion tulisi olla uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton ja kaikkien uskontojen opetus tulisi lakkauttaa valtion toimesta!
13737
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

helppo sanoa että olen täysin samaa mieltä. Ja vielä kokemuksella em. asioista. Tiedän juuri nuo ongelmat koulussa. Opetan itse ET-tä ja kovin mielelläni sen teenkin. Miten osasitkin kirjoittaa noin hyvin? Kokemusta lienee...

Vielä nykyäänkään ei toteudu käytännössä se, että esim. ateistit olisivat samanarvoisia. Johtuu kollegojen vanhoillisista ja paheksuvista asenteista.

Esim. seurakunnan järjestämät päivänavaukset voisi poistaa, samoin tiettyjen lahkojen, esim. helluntailaisten vierailuluennot. Tai sitten tarjota kaikille sama mahdollisuus tehdä "propagandaansa" verovaroin ylläpidetyssä koululaitoksessa.

Äänestä
  • ollaan tämänkin piuhan päässä!

    Äänestä

...nimimerkki Ateisti näyttää kirjoittavan Huippuopen kanssa aiheesta, josta ei näytä tietävän mitään.

"Kirkon ja valtion tulisi päättää "liittonsa" tässä kohtaa ja kirkon tulisi järjestää uskonnonopetusta sitä haluaville ihan oman kirkollisveronsa puitteissa."

Näinhän uskonnonopetus olisikin varmasti tasapuolista ja puolueetonta.

"Olen sitä mieltä, että elämänkatsomustieto on yksi perusopetuksen tärkeimmistä opetettavista aineista.
Et:ssä jos jossain opetetaan suvaitsevaisuutta, toisten kunnoitusta, hyviä tapoja, pohditaan ihmisyyttä, onnellisen elämän aineksia, kansainvälistä vastuuta, rauhantahtoisuutta, kestävää kehitystä, kulttuuriperinteitä, ihmisoikeuksia jne. Tämän kaiken opetus tapahtuu asioita pohtimalla, ei lukemalla valmista tekstiä, jossa kierrellään ja kaarrellaan ja yritetään sanoa jotakin raamtun vanhoillisin keinoin, mikä et:n tunnilla kerrotaan suoraan. Et:ssä myös käydään läpi maailman valtauskonnot, niistä yhtäkään jalustalle nostamatta."

Samat asiat tulevat myös uskonnonopetuksessa. Et todennäköisesti ole edes tietoinen, mitä peruskoulussa, varsinkin yläasteella opetetaan. Nykyään uskonnossa käsitellään monipuolisesti eri uskontoja ja uskonnollisia virtauksia. Itänaapurissa oli ennen järjestelmä, jossa liika tietäminen oli pahasta.

"Minusta on pöyristyttävää, että ev.lut. uskontoa opiskelevat lapset jäävät paitsi tästä kaikesta tärkeästä asiasta ja kuuntelevat vaan "satuja", joista eivät vähääkään ymmärrä."
Missä näin tapahtuu? Ev. lut. uskonto on osa kulttuuriamme. Uskonto ei ole mikään muusta yhteiskunnasta irrallaan oleva alue, vaikka näin tahdotaan ymmärtääkin. Myös uskonto on ylessivistävä aine.

"Ja mikä osaltaan luo epäjärjestystä opetuksessa on se, että toisella tunnilla kerrotaan maailman synnystä jumalan luomana ja seuraavalla oppitunnilla aiheena onkin alkuräjähdys ja kuinka maailma sai alkunsa. Valehtelevatko opettajat tässä kohtaa vai mihin on uskominen. Luulisi näiden ristiriitaisten ajatusten aiheuttavan lapsissa epäuskoa opettajiin."
Miksi maailma Jumalan luomana on se teoria, joka pitäisi jättää kertomatta. Alkuräjähdys on myös pelkkä teoria. Yleensä opettajat pohdiskelevat varsinkin vanhempien oppilaiden kanssa eri teorioita.

"Jos uskonnon tunneista luovuttaisiin peruskoulussa, jäisi yksi viikkotunti esim. päihteistä valistamiseen, terveisiin elämäntapoihin, ensiaputaitoihin, hätätilanteessa toimimiseen, liikennesääntöihin, eläinten oikeuksiin, erilaisiin harrastuksiin tutustumiseen, hyviin käytöstapoihin, taiteelle, musiikille, liikunnalle, jne..."
Yhdestä tunnista ei riitä jaettavaa kovin monelle aineelle. Samalla lailla voisi pohtia monien muiden aineiden tärkeyttä ja tuntimääriä. Moni mainitsemistasi aioista tulisi opettaa jo kotona tai sitten harrastuksissa. Ei kaikkea voi kouluillekaan sysätä, vaikka tärkeitä asioita ovatkin. Mainitsemistasi asioista tulee moni esille eri aineiden HUOM! myös uskonnon opetuksessa.

"Lisäksi monessa koulussa koulutyötä hankaloittavat muutamat esim. islam-, ortodoksi-, jehova- tai katoliset oppilaat saisivat opetuksensa omissa seurakunnissaan ja yhteisöissään."
Eivät kyseiset ryhmät hankaloita koulutyötä mitenkään ja jos opetusta ei omassa uskonnossa saa, voi uskonnollinen yhteisö järjestää opetuksen, kuten jehovantodistajilla.

"Kouluissa kaikki lapset olisivat samanarvoisia uskontoon katsomatta."
Miten lapset eivät nyt ole samanarvoisia. Jokainen saa mahdollisuuksien mukaan oman uskonnon opetusta. Heille, jotka eivät kuulu kirkkoon on ET-opetus. Uskonnonopetus ei ole edes tunnustuksellista.

"Mielestäni valtion tulisi olla uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton ja kaikkien uskontojen opetus tulisi lakkauttaa valtion toimesta!"
Missä on suvaitsevaisuus? Monesti uskonnon vastustajat ovat erittäin suvaitsemattomia uskonnon kannattajia kohtaan, ei päinvastoin. Kuten jo aiemmin mainitsin ev. lut. uskonto on merkittävä osa kulttuuriamme ja kristinusko koko länsimaista kulttuuria. eikö peruskoulu ole yleissivistävä oppilaitos ja kulttuuriperimä ja sen arvostus kuuluu osana peruskoulun tavoitteisiin.

Äänestä
  • sinnekin päin ja kaikille muille asiasta kiinnostuneille. Tuolla on luokittain sisältöjä, joissa ihan kylliksi myös eri uskonnoista.

    http://www.feto.fi/ET.htm

    Äänestä

  • Kas kun et viittaa shamanismiin, taikoihin, ennusmerkkeihin, saamelaisten perinteisiin, maahisiin, vetehisiin, kekripukkeihin, hiisiin, kakkiaisiin ja virvatuliin.
    Mikä sitä suomalaista kansanperinnettä onkaan? Lainatut uskomukset kristinuskostako?

    Äänestä

  • lisätietoa kirjoitti:

    sinnekin päin ja kaikille muille asiasta kiinnostuneille. Tuolla on luokittain sisältöjä, joissa ihan kylliksi myös eri uskonnoista.

    http://www.feto.fi/ET.htm

    Ei siihen ET:oa tarvita. Uskonnon ja ET:n asiat voisi jakaa historiaan, maantietoon ja äidinkieleen. ET aivan turha aine.

    Äänestä

  • Yksi vanhempi kirjoitti:

    Ei siihen ET:oa tarvita. Uskonnon ja ET:n asiat voisi jakaa historiaan, maantietoon ja äidinkieleen. ET aivan turha aine.

    mutta mistä aika? Eivätköhän noiden aineiden OPSit ole jo liiankin täynnä. Mielestäni ET'n tyyppistä opetusta pitäisi päinvastoin olla huomattavasti enemmän ja pakollisena kaikille.

    Äänestä

  • Yksi vanhempi kirjoitti:

    Ei siihen ET:oa tarvita. Uskonnon ja ET:n asiat voisi jakaa historiaan, maantietoon ja äidinkieleen. ET aivan turha aine.

    Minusta Et ei todellakaan ole turha aine, olen sitä opettanut ja huomannut, että lapset tykkäävät keskustella kaikenlaisista asioista ja jo ala-aste-ikäisten kanssa saa aikaiseksi hyviä ja pitkiä keskusteluja.

    Äänestä

  • HAH kirjoitti:

    Kas kun et viittaa shamanismiin, taikoihin, ennusmerkkeihin, saamelaisten perinteisiin, maahisiin, vetehisiin, kekripukkeihin, hiisiin, kakkiaisiin ja virvatuliin.
    Mikä sitä suomalaista kansanperinnettä onkaan? Lainatut uskomukset kristinuskostako?

    ei ole olemasa kulttuuria ilman uskontoa. Tutki ennen kuin hutkit.
    Ottamatta mitään kantaa uskonkirjoJEN totuusarvoon tieteellisessä mielessä, NE ovat jokaisen kansan/ maan kulttuuriperinnettä tosiaankin. Sivisty.

    Äänestä

  • karuska kirjoitti:

    saamelaisten perinteet, maahiset, hiidet ym. OVAT TOTTA TOSIAAN KULTTUURIPERINNETTÄ!!!
    häpeän puolestasi-toivottavasti et ole opettaja!APUA!

    Äänestä

  • k....ka kirjoitti:

    saamelaisten perinteet, maahiset, hiidet ym. OVAT TOTTA TOSIAAN KULTTUURIPERINNETTÄ!!!
    häpeän puolestasi-toivottavasti et ole opettaja!APUA!

    yksinkertainen?
    Sitä juuri tarkoitinkin, että ne ovat suomalaista kulttuuriperinnettä, eikä kristinusko!
    Säälin oppilaitasi, jos olet opettaja ja korjaat heidän kokeensa noin huonolla sisälukutaidolla.

    Äänestä

  • vähän kirjoitti:

    yksinkertainen?
    Sitä juuri tarkoitinkin, että ne ovat suomalaista kulttuuriperinnettä, eikä kristinusko!
    Säälin oppilaitasi, jos olet opettaja ja korjaat heidän kokeensa noin huonolla sisälukutaidolla.

    edelleen... kyllä suomalainen luterilainen kristinusko sekä myös varsinkin karjalassa voimakkaasti vaikuttanut ortodoksisuus ON suomalaista kansanperinnettä MYÖS. Usko nyt jo hyvä ihminen , tai muuten tässä saa sääliä sinun opetuslapsiasi....
    sisälukutaidossa ei vikaa täällä, mutta onko ymmärryksessä vikaa siellä ;/

    Äänestä

kuin Norjassa (ja yleensä Euroopassa)

" NORJAN luterilainen kirkko haluaa erota valtiosta. Kirkolliskokous esittää, että maininta valtionkirkosta poistettaisiin Norjan perustuslaista. Norjan hallituksen raportti aiheesta valmistunee kahden vuoden kuluttua ja perustuslakimuutos toteutuu aikaisintaan vuonna 2013. "

edellä lainaus päivän ulkomaan uutisista

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ateisti... kirjoitti:

Pöyristyttävintä verovarojen tuhlausta on uskonnon opetus perusopetuksessa.

Kirkon ja valtion tulisi päättää "liittonsa" tässä kohtaa ja kirkon tulisi järjestää uskonnonopetusta sitä haluaville ihan oman kirkollisveronsa puitteissa. Jokaisellahan on oikeus osallistua sunnuntaisin jumalanpalveluksiin ihan ilmaiseksi ja käydä seurakunnan kerhoissa ja muissa tapahtumissa.

Olen sitä mieltä, että elämänkatsomustieto on yksi perusopetuksen tärkeimmistä opetettavista aineista.
Et:ssä jos jossain opetetaan suvaitsevaisuutta, toisten kunnoitusta, hyviä tapoja, pohditaan ihmisyyttä, onnellisen elämän aineksia, kansainvälistä vastuuta, rauhantahtoisuutta, kestävää kehitystä, kulttuuriperinteitä, ihmisoikeuksia jne.

Tämän kaiken opetus tapahtuu asioita pohtimalla, ei lukemalla valmista tekstiä, jossa kierrellään ja kaarrellaan ja yritetään sanoa jotakin raamtun vanhoillisin keinoin, mikä et:n tunnilla kerrotaan suoraan. Et:ssä myös käydään läpi maailman valtauskonnot, niistä yhtäkään jalustalle nostamatta.

Minusta on pöyristyttävää, että ev.lut. uskontoa opiskelevat lapset jäävät paitsi tästä kaikesta tärkeästä asiasta ja kuuntelevat vaan "satuja", joista eivät vähääkään ymmärrä.

Ja mikä osaltaan luo epäjärjestystä opetuksessa on se, että toisella tunnilla kerrotaan maailman synnystä jumalan luomana ja seuraavalla oppitunnilla aiheena onkin alkuräjähdys ja kuinka maailma sai alkunsa. Valehtelevatko opettajat tässä kohtaa vai mihin on uskominen. Luulisi näiden ristiriitaisten ajatusten aiheuttavan lapsissa epäuskoa opettajiin.

Jos uskonnon tunneista luovuttaisiin peruskoulussa, jäisi yksi viikkotunti esim. päihteistä valistamiseen, terveisiin elämäntapoihin, ensiaputaitoihin, hätätilanteessa toimimiseen, liikennesääntöihin, eläinten oikeuksiin, erilaisiin harrastuksiin tutustumiseen, hyviin käytöstapoihin, taiteelle, musiikille, liikunnalle, jne...

Lisäksi monessa koulussa koulutyötä hankaloittavat muutamat esim. islam-, ortodoksi-, jehova- tai katoliset oppilaat saisivat opetuksensa omissa seurakunnissaan ja yhteisöissään.

Kouluissa kaikki lapset olisivat samanarvoisia uskontoon katsomatta.

Mielestäni valtion tulisi olla uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton ja kaikkien uskontojen opetus tulisi lakkauttaa valtion toimesta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu