Kuljetusalan

Kyllä kuljetusalan palkat ovat jälkeenjäänyt roimasti. Oletteko seuranneet Ideaparkin työkiistaa Puolalaisista raksamiehistä? Minimipalkka niillä työehtosopimuksen mukaan yli 14 euroa tunti! Kuljetusalalla alle 12 vaikka kaikki ikälisät täynnä.
82944
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Eikös justiinsa Ideaparkin raksalla kusetettu ulkomaalaisia rakennusmiehiä maksamalle heille jotain 5 euroa / tunti vaikka liiton mukaan palkan pitäisi olla VÄHINTÄÄN 10 euroa / tunti?

Rakennusala on toinen ala, missä työntekijöitä kupataan oikein ahkerasti. Rakennusmiehet saattavat olla jopa huonommassa asemassa kuin meikäläiset, noin niin kuin keskimäärin. Ainakin mitä kaverit ovat olleet etelän työmailla töissä, niin pimeä urakointi tuntuu olevan arkipäivää.

Vanha totuus on, että mäkkärin hampurilaisenpaistaja yltää kaikkine lisineen suunnilleen samaan, tai jopa parempaan tuntipalkkaan kuin meidän alan kokeneimmat perustaulukkopalkkojen perusteella.

Äänestä
  • "mäkkärin hampurilaisenpaistaja yltää kaikkine lisineen suunnilleen samaan, tai jopa parempaan tuntipalkkaan"

    Paitsi se että hampurilaisenpaistajan kuukausitulot on 1500 bruttona. Autokuski keskimäärin ainakin 2500. Siinä ei sitten korkeampi tuntipalkka auta hampurilaisenpaistajaa oikein paljon.

    Äänestä

  • erty kirjoitti:

    "mäkkärin hampurilaisenpaistaja yltää kaikkine lisineen suunnilleen samaan, tai jopa parempaan tuntipalkkaan"

    Paitsi se että hampurilaisenpaistajan kuukausitulot on 1500 bruttona. Autokuski keskimäärin ainakin 2500. Siinä ei sitten korkeampi tuntipalkka auta hampurilaisenpaistajaa oikein paljon.

    Ote McDonald'sin sivuilta:

    "Ilta-, yö- ja pyhälisät mukaanlukien ravintolatyöntekijämme keskimääräinen palkka onkin noin 10,68 euroa tunnissa."

    Jos tuohon nyt on uskomista, mutta niin siellä seisoo.

    On kuitenkin niin, että paistatpahan hampurilaisia tai ajat rekkaa, niin päivää pidentämällä saa enemmän palkkaa. 2500 bruttoon päästäkseen saa istua aika monta tuntia. Vastaavasti siihen ehtii kääntää parit jauhelihapihvitkin.

    Äänestä

  • puuhead kirjoitti:

    "On kuitenkin niin, että paistatpahan hampurilaisia tai ajat rekkaa, niin päivää pidentämällä saa enemmän palkkaa."
    Mun työpaikassa ei saa päivää pidentämällä lisää palkkaa. Rahaa kyllä saa enemmän, mutta palkka pysyy samana. Mutta autokuskithan laskee päivärahatkin palkaksi, muilla se tulee palkan PÄÄLLE.

    Äänestä

  • se nyt ihan niinkään kirjoitti:

    "On kuitenkin niin, että paistatpahan hampurilaisia tai ajat rekkaa, niin päivää pidentämällä saa enemmän palkkaa."
    Mun työpaikassa ei saa päivää pidentämällä lisää palkkaa. Rahaa kyllä saa enemmän, mutta palkka pysyy samana. Mutta autokuskithan laskee päivärahatkin palkaksi, muilla se tulee palkan PÄÄLLE.

    Anna anteeksi syntini, en mitenkään voinut aavistaa, että tekstini on niin vaikeaselkoista ja tekstissä mahdolliset vilisevät räikeät sanamuotovirheet voivat aiheuttaa tuollaisia väärinkäsityksiä. Pilkun viilailustakaan ei taida olla kyse. Nerokkaana saivartelunakaan tuo ei oikein toimi, joten kyseessä lienee väärinkäsitys, joka tietenkin johtuu puhtaasti minun onnettomasta kyvystäni kirjoittaa selkeää ja kaikkien muiden ymmärrettävissä olevaa tekstiä. Anteeksi. Jos olisin tiennyt sinun lukevan kirjoituksiani, niin olisin kyllä ihan vain sinua varten valinnut sanani huolellisemmin, edelliseenkin olisin taivutellut esimerkin oikein lattaraudasta ettei vaan kenellekään tule minkäänlaisia mielitekoja yrittää olla nokkelana. Kun ethän sinä edes ole sitä. Mutta siis anteeksi, minun virheeni. Tunnustan sen näin julkisesti.

    Äänestä

Ainahan kuljetusalalla on maksettu huonosti, mutta se korvataan sillä että tehdään pidempää päivää...

Äänestä
  • ohi ja totuus paljastuu!

    Äänestä

Onneksi AKT puuttui tähän ja järkkäsi meille 0,02€ korotuksen tuntipalkkaan :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta

palkoista kirjoitti:

Kyllä kuljetusalan palkat ovat jälkeenjäänyt roimasti. Oletteko seuranneet Ideaparkin työkiistaa Puolalaisista raksamiehistä? Minimipalkka niillä työehtosopimuksen mukaan yli 14 euroa tunti! Kuljetusalalla alle 12 vaikka kaikki ikälisät täynnä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu