Jos olet kärsinyt masennuksesta...
Miten pääsit siitä yli?
Milloin huomasit olevasi masentunut?
Satutitko itseäsi?
Jos olet masentunut...
Mikä helpottaa oloasi?
Oletko puhunut jollekkin?
Oletko koulukiusattu?
Mistä kaikki sai alkunsa?
Mietitkö SINÄ usein että olisi kai helpompi päästä vaan pois?
TARVITSEN ITSE APUA MUTTA EN USKALLA PUHUA...
(: olisi ihanaa kuulla teidän "tarinoita"
Miten pääsit siitä yli?
Milloin huomasit olevasi masentunut?
Satutitko itseäsi?
Jos olet masentunut...
Mikä helpottaa oloasi?
Oletko puhunut jollekkin?
Oletko koulukiusattu?
Mistä kaikki sai alkunsa?
Mietitkö SINÄ usein että olisi kai helpompi päästä vaan pois?
TARVITSEN ITSE APUA MUTTA EN USKALLA PUHUA...
(: olisi ihanaa kuulla teidän "tarinoita"
Vastaukset 7
Vanhimmat
ja pummaa lääkkeitä, sit alat tekee kaikkea mikä vituttaa ja tympii. Ensi askel on, vaikka kämpän siivoaminen (tyytyväisyyden olo, nostaa itsetuntoa).
Minä kärsin masennuksesta parhaillani. Tai no... mielialanvaihtelusta. Se on todella rasittavaa. Olen 17 v. Joskus olen ihan pohjalla, ja joka ikinen kerta se kestää vain pitempään. Mutta sitten on aikoja jolloin olen onnellinen, näytän kauniilta, elämä hymyilee. Mutta suurimmaksi osaksi se on sitä että murjotan peilin edessä, en ole tytyväinn itseeni ja kaikki ottaa päähän. Mua on kiusattu ala-asteella. Se oli ns. "piilokiusaamista", jonka minun "kaverini" yksi niistä harvoista, osasi piilottaa muilta. Sitä kest monta vuotta eikä kukaan ottanut sitä vakavasti kun yritin ottaa sen puheeksi. Olihan tämä minun "ystäväni" niin täydellinen vanhempieni kuten opettajienkin silmissä. Jäin aina hänen varjoonsa... no, minulla on ollut huono itsetunto kauan. Ja koko ajan se on pahentunut. Ei ole enää muuta kuin ne harvat onnelliset päivät. Olen myös nykyisin muuttunut näiden vuosien aikana vihaisemmaksi. Suutun todella herkästi. Ja minua ahdistaa usein. On tullut monen kertaa tunne että pitäisi viillellä, ahdisti niin paljon. Mutten ole kyennyt siihen. PELKÄÄN ETTÄ SEN TAKIA MINUA PIDETTÄISIIN HULLUNA. Silloin en kestäisi laisinkaan, yhtään päivää! About viikko sitten iski taas masennus- ja ahdistuskohtaus. Veistä ei ollu lähellä joten päätin nipistellä itseäni niin että jäi arvet. Nyt ne on jo kulunu vähä pois. Mutta niin... oli pakko satuttaa itteensä jotenkin... Käyn psykiatrillakin... mutta ei se puhuminen auta pätkääkään...
että tällasta... :(
Kärsin masennuksesta.
Pääsin siitä yli ystävieni (puhuin heille) ja ensimmäisen poikaystäväni avulla.
Huomasin olevani masentunut, kun aloin tuottamaan synkkäsävyisiä runoja/tekstejä. Itsetuntoni laski.
En satuttanut itseäni, onneksi.
Minun oloani helpotti ystäville puhuminen, heidän kainalossaan itkeminen ja avautuminen.
Ystäville puhuin.
En ole koulukiusattu, olen ollut kiusaaja.
Kaikki sai alkunsa siitä, kun ystävilläni oli poikaystävät ja minulla ei. Tunsin olevani hylätty ja hyvin, hyvin yksinäinen. En kelvannut kenellekään, kukaan ei halunnut minua.
Päästä pois...? Siis että kuolisin? Olen miettinyt joskus kuolemaa, mutta jatkoin eteenpäin ystävieni viisaiden sanojen kanssa. Ajattelin, että tämä EI voi kestää ikuisuutta. Hyvä päiväkin saa siipensä.
Oon masentunut
en oo vielä päässyt siitä yli
huomasin viime kesänä kun aloin ajattelemaan itsetuhoisia asioita ja ajattelemaan synkkiä asioita yms. viiltelen sillon jos on huono olla.
oloa helpottaa ystävät ja puhuminen jollekkin ulkopuoliselle joka kuuntelee, mutta yleensä parhaiten oloani helpottaa itkeminen ja musiikin kuuntelu.
puhu rohkeasti vaan jos siltä tuntuu, se voi helpottaa.. tsemppiä!
oon puhunu psykiatrille ja koulussa kuraattoreille, ja kavereille. on alkanut tuntuu siltä että ei pitäs puhua kenellekkään. ite parhaiten ymmärtää itteeni ei kukaa muu voi tajuta.
kaikki sai alkunsa siitä kun meni parhaan kaverin kanssa välit poikki. sitten pikkuhiljaa asioita tuli enemmän..
mietin että olisi helpompaa päästä pois, mutta se olisi todella itsekästä ja koskaan ei tiedä mitä tapahtuu ehkä huomenna kaikki on jo paljon paremmin..
Olen ollut masentunut, pääsin siitä yli.
Odotin kaksi vuotta, että pääsisin puhumaan. Tai no, en vain uskaltanut sanoa esimerkiksi vanhemmilleni, että tarvitsen apua, minulla on paha olo.
No, kävin sitten ensin terveydenhoitajalla. Sanoin että kun minulla on paha olo, tarvitsisin apua, mistä sitä saisin.
Hän vain antoi jonkun numeron kouraan. Ja pyysi soittamaan sinne, "voit vaikka vanhempiesi pyytää soittamaan tuonne numeroon", hän sanoi. No, arvatkaa soitinko sinne ikinä? En, en todellakaan!
Sitten noin vuosi tuon jälkeen sain vihdoin sanottua äidille, että haluaisin apua. Hän huomasi jo pahaa oloani, ei se tullut hänelle yllätyksenä.
Menin psykologille.
Kävin siellä kaksikertaa.
Vaihdoin psykologia.
Kävin siellä neljä kertaa.
Hän haukkui minut.
Olin oikeasti järkyttävän pohjalla.
Mutta sitten. Löysin Jeesuksen.
On oikeasti ihme, että edes olen tässä.
Vain Jeesuksen valo nosti mut ylös, näytti ELÄMÄN TIEN.
Jos haluatte keskustella tms, voitte vaikka s-postinne tai mesenne tänne laittaa!
VOIMIA JA VALOA ELÄMÄÄNNE,
tunnelin päässä on kyllä valoa jos haluat sen löytää!
Jumalan löytäminen oli kyllä minullekin parasta, mitä voin kuvitella. Hiljaiset avunhuutonikin joku kuuli, se oli hienoa. Jumala haluaa auttaa, pitää olla vain valmis vastaanottamaan apu. :)
Oon kärsiny masennuksesta.Se oli jo ala-asteella,mutta enemmän seiskalla kun mua kiusattiin ja nälvittiin joka päivä..Pahimmillaan tänä syksynä,itsari kävi mielessä joka päivä.Viiltelin itteeni joka ilta.. Purin sen tuskan ja vihan itteeni :/ puhuin läheiselle opelle ja se yritti parhaansa mukaan mua auttaa..Nuorisotyöntekijän luona kävin about 5 kertaa.Uskoin Saatanaan(vaikka monet ei sitä varmaan usko)toivoin että hän ois lopettanu mun kärsimyksen.Mutta sitten,mun päähän taottiin järkeä,tajusin,että en voi välttämättä saada sitä mitä haluaisin kun olen masentunut.Että se pelkää puolestani,se jota mä rakastan...Nyt,elämäni hymyilee jälleen,olen iloinen ja pursuan energiaa ja oon saanu uutta suosiota :)itsemurha ei ole ratkaisu,se on pakenemista.