Rakkaat jäsenet!
Kiitos upeasta viikonlopusta Kartanossa, jäipä hienot muistot elämän varrelle muisteltavaksi.
OliviaKoo, Aulicci, Päyde, Hedwiina, Pikkumusta, Mairetta, Pertta-täti ja monet, monet muut nimeltä mainitsemattomat, kiitos kuuluu teille, te teitte siitä unohtumattoman. Puitteet olivat mahtavat ja seura suurenmoista.
Mutta samalla jäin kaipaamaan joitakin vakiojäseniämme, mm. Pikkuserkkua, ehkäpä hänellä oli pätevä syy poisjäämiseen.
Ensi vuonna jälleen tapaamme samoissa merkeissä. Nyt toivon mahdollisimman runsasta keskustelua ja mielipiteiden vaihtoa, koska arvostelulomakkeet jäivät vahingossa antamatta. Siis kommentit, kiitokset ja risut voi esittää tänne.
Teidän King Kale, puheenjohtaja
Kiitos upeasta viikonlopusta Kartanossa, jäipä hienot muistot elämän varrelle muisteltavaksi.
OliviaKoo, Aulicci, Päyde, Hedwiina, Pikkumusta, Mairetta, Pertta-täti ja monet, monet muut nimeltä mainitsemattomat, kiitos kuuluu teille, te teitte siitä unohtumattoman. Puitteet olivat mahtavat ja seura suurenmoista.
Mutta samalla jäin kaipaamaan joitakin vakiojäseniämme, mm. Pikkuserkkua, ehkäpä hänellä oli pätevä syy poisjäämiseen.
Ensi vuonna jälleen tapaamme samoissa merkeissä. Nyt toivon mahdollisimman runsasta keskustelua ja mielipiteiden vaihtoa, koska arvostelulomakkeet jäivät vahingossa antamatta. Siis kommentit, kiitokset ja risut voi esittää tänne.
Teidän King Kale, puheenjohtaja
Vastaukset 139
Vanhimmat
Ihan ensin täytyy kiittää, että loppujen lopuksi, tiukan kädenväännön jälkeen pääsin mukaan. Enpä ole noin loisteliasta hovia nähnyt sen jälkeen, kun vuonna -56 pääsin käymään Ruotsin kuninkaanlinnassa. Mitkä puitteet ja mikä näköala!
Pettymyksiä oli vain kaksi. Golf-kentän caddyt olivat yli kolmekymmentä vuotiaita, mistä ihmeestä heidät oli hankittu? Nuorempaa vuosikertaa olisin kaivannut.
Toiseksi, lauantai-illan paneelikeskustelu jäi vähän vaisuksi, johtuen varmaan korkeamman sivistyksen saaneiden henkilöiden puutteesta.
Pauli-kummille kiitokset hengenpelastuksesta. Jos hän ei olisi auttanut minua avannosta, olisin jäänyt sinne. Uimalakkini jäi.
Jäkälänmuodostus oli mielenkiintoinen.
Sinä se sitten osaat järjestää juhlat! Voi taivahan talivallat. Pertta-tädin on ihan turha marista mistään, jos minä olisin ollut Pauli-kummin asemassa, olisin totta puhuen jättänyt eukon avantoon. Eihän sille meinannut kelvata mikään, mokoma vanha motkottaja. Että siitä mokomasta lakin tupsustakin piti tehdä sellainen numero.
Ohjelma ylitti kaikki odotukset. Se balettiesitys oli kertakaikkiaan uskomaton. Minkämaalaisia ne olivat, varmaan jostain Kirgisia-Mongolia-Nepali akselilta. Sitä naispuolista primadonnaa minä ihmettelin, miten voi olla niin lihava tanssija.
Että osasi mennä joulukuusi tulitikuiksi, kun hän kaatui sen päälle.
Mairettaa täytyy mennä huomenna sairaalaan katsomaan, onkohan lääkärit saaneet edes kaikkia neulasia siitä vielä irti. Että pitikin sattua, Mairetta seisoo kuusen takana, jumalaton ballerina kompastuu ja kaatuu kuusen päälle ja Mairetta on alimmaisena!
Minun iltapuvulleni kaatui koko karahvillinen punaviiniä, mutta eihän se ole yhtään mitään Mairetta-raasuun verrattuna.
Kaikille erikseen ja yhteisesti kiitos. Se vanha rouva (tai neiti) saa erikoismaininnan. Polkkaa voi näköjään yksinkin tanssia.
Pelastin sen sieltä avannosta ihan vaan perinnön toivossa, olisi kyllä muuten saanut kurppa kulahtaa pohjaan. Mutta tiedän, että sillä on hynää, eikä läheisiä sukulaisia.
Liimataisen nettikameran välityksellä näin
pätkän tapahtumasta ja luulin
teidän olevan hylkeenpyynnissä, sillä
Pertta-täti näytti erehdyttävästi hylkeeltä.
Nuhan sai täti-parka.
kyllä rumasti sanottu, Pertta-täti kun on jo laihtunut 57 kiloa!
Saanenko huomauttaa, hyvä rva/hra/nti, että noin alhaisin sanoin minua ei koko pitkän ja vaiherikkaan elämäni aikana ole vielä kertaakaan kuvailtu.
Jos vielä toimisin antoisassa opettajan ammatissani ja tämä pikkuserkku olisi minun luokallani, vähintä mitä kyseisestä lausumasta seuraisi, olisi käytöksenalennus.
En todellakaan usko, että olemme mitään sukua.
Sitäpaitsi, nuha ei ollut ainoa asia, jota tällä virkistysviikonlopulla sain. Tiedoksi.
Lantiosi kaari siinä jäällä köllötellessäsi
muistutti uroshyljettä.
Emme ole vulgäärejä ja barbaareiksi emme tule.
tuus pikkuserkku feminiini
Tyyliin uuber yllätys, kotiuduin jo sairaalasta (heittivät pihalle). Kun jättiläis brimadonna saatiin ulos, niin meikätyttö virkistyi ja aloitti pienen flirtin nuoren mieshoitajan kanssa. En ymmärrä mitä pahaa siinä oli kun hoitaja oli sängyssäni vähän lohduttamassa minua hirveän onnettomuuden jälkeen, niin juuri silloin lääkäri ilmaantui paikalle (luulen että oli kateellinen kun ei itse älynny tulla, olenhan niin ihqu). Nappasin mukaani tämän upean adoniksen, enkä enää tänään ehdi jutskailee teidän kanssanne. Ymmärtänette miksen!
Muutama piikki uskomattoman suloisessa pepussani vielä, mutta......
olipa todella yllätys, että niin pian viskasivat sinut sieltä lasaretista kotiin, vaikka ymmärrän kyllä sairaalan henkilökuntavähyyttä, johon sinä vielä näppisi sotkit...
So, so sinua, mutta mihinkä sitä leobardi pilkuistaan pääsee.
Pidä nyt sitä mieshoitsua sen aikaa apunasi, että nyppii ne loputkin neulaset ahteristasi ja ne kullanväriset joulupallot olivat myös hävinneet johonkin. Etsi.
Toivu pian ja anna kuulua itsestäsi.
Ehkä kuitenkin vielä enemmän säälittää se satakiloinen (200 kg !) brimadonnakeiju...
Saavuin juuri, matkalaukku on vielä purkamatta, mutta kiitokset ja ihastukset täytyy ensin esittää. Minä myös saan jatkaa koeajalla ja täytyy sanoa, että sukulaiset Hollannissa ja Sudanissa ovat jo sähkein onnitelleet minua.
..kun olet päässyt kotiin saakka. Pakko tunnustaa, että oli sinussa paimentamista. Kukaan koko junassa ei ollut ahkerilta ja tutkivilta käsiltäsi suojassa. Kyllä minun Varma, on kerran vielä pyydettävä, että hieman seuraat tekemisiäsi. Myös lähelläsi olevien ihmisten ilmeistä pystyt ehkä lukemaan jotain oppimisen arvoista.
Sen harmaatukkaisen herrasmiehen viheltely loppumatkamme ajan ei, usko jo minua Varma, johtunut mistään sinun tekemisestäsi, hän itse vakuutti minulle niin.
Kiitos King Kalelle ja kaikille jotka ystävällisesti minua auttoivat tämän matkan aikana. Perjantaina meinasin ensin myöhästyä limusiinista mutta onneksi Liimatainen näkikin miut kun huiskutin kovasti liinalla vaikka kerkesin juosta yli kilometrin auton rinnalla.
Lauantaina olin ihan punaisena kun puheenjohtaja piti puhetta ja katsoi minua välillä vähän kuin sillä silmällä. Lauantaiyönä sitten tajusin että se oli tosissaan, tykkää kuulemma nuoremmista (olen 20).
Tänään sitten kun odoteltiin limusiinia takaisin ja oltiin pyöreässä salissa niin huomasin että yhdellä esiintyjällä oli valkonen minihame päällä ja sieltä näkyi SE, vaikka luulin sitä ensin tytöksi.
Voi että mie olin punanen.
Mutta ujo tyttö kiittää kaikkia. Miusta siellä oli ihanaa ja satumaista.
haluan vain sanoa sen, että sen heloittavan punaisuutesi kyllä huomasi jokainen viimeistään brunssin aikana, taisit saada siinä rytäkässä liiikaa myös punssia.
Mutta, kyllä sinä totut tähän kaikkeen, koska se, että olet nuori ja kokematon, korjaantuu pika vauhtia...
Sehän oli se Lapin läänin Läyliäisistä kotoisin oleva tanssiryhmä. Puolet tyttöjä ja puolet poikia, ota sitten niistä selvää, kummat ovat kumpia.
Teillä siis oli kuin olikin siellä tanssiryhmä esiintymässä. Minä en kelvannut.
No, jos yhdistyksellänne on niin alhainen sivistystaso, että se ei ymmärrä korkeakulttuuria, en minä olisikaan ollut oikea esiintyjä teille.
Tanssiryhmä Lapin läänin Läyliäisistä! Pah!
..kui siin simmottos kävi.
Se tyllialushame helma ei repsottanu yhtikä enne ku mää kaatusi. See, et mää kaatusi, johtus siit, et joku oli päästänny viinitäs tippuma lattial ja mää kompastusi sihe. Enk mää tiä ketä see kuuse oli siirtäny just sihe kohta ja miks se frouva.. see Maire, piti istu just nii liki sit kuust... Tää kaik ei kyl ol mun syyt.
Mää kävi siel sairala tehol kattomasa Mairet, samal reissul ku mää palasi kotti, ja hee sanosiva ensteks et häne tilas o jo pare. Mut sit mää istusi vahinkos vähä liia lähel yht konet ja siit irtos joku piuha ja se alko huutama nii pal kauhiast. Mut kyl ne kolme lääkäri ja nee hoitaja saivat see frouva taas elpymä. Mää ee kyl oikke ymmär miks varte nee hoitaja sanosiva sit mul, et mää voisi vaiks mennä jo.
Kai mää ny kuiteski viäl voi tul kans, ku ens vuoa o se uus tappamine. Vaik sää sanosi muut King Kale, ni kyl kai sää voisi viäl mietti asjaa uuresta ja antta mun ol paikal. Mee voira kyl vaiks unohta ny tää palkkioki, ku täsä ny tämmöttös tapahtus.
Hyväksyn anteeksipyyntösi ja näin samalla tulee sitten tuo palkkio kuitatuksi.
Ensi vuotta harkitsen, mutta vaadin, että pudotat painon 150 kiloon ennen uutta tanssiesitystä. Tanssisalin parkettinkin jäi ikävät jäljet pikku tossuistasi.
..sää viäl jaksa jauhha tota juttu. Sää sanosi mul siit jo siäl Kartanosa ja mää lupasi et mää purota see 48 killo.
Vaiks se naarmu tuliki sihe lattiasse nii ei see kuoppa siin lauras kuteka ol mun syyt.. see oli siin jo sillo ku mää harjotteli. Mää muista iha hyvi see.
Ilmota sää sit verotoimisto, et mää ee saa mittä palkkio eteivä ala verotta munt siit.
Järkytyksen olen kokenut...
Olin sushibaarissa syömässä ja sieltä
tullessani törmäsin Aulikseen, joka
kommentoi säteilevyyttäni.
Kamalaa, ajattelin, olinkohan syönyt
jotain radioaktiivista, olinkohan
myrkytetty, kuten kuuluisille ihmisille
tehdään.
Onneksi hoitava lääkäri sairaalassa, mihin
ponkaisin välittömästi,
totesi minut terveeksi ja väitti
säteilyni olevan tunnettua karismaani.
Meillä olikin oikein mukava viikonloppu
tämän tohtorin kanssa.
Kale-kiltti, tietenkin teitä kaipasin,
mutta lähetäthän videon viikonlopusta,
sillä haluan nähdä oliko Olivia K:n iltapuku
todellakin aito muotihuoneluomus.
Epäilen sen olleen postimyyntiriepu.
Olipa ikävää, että jouduit sairaalakeikan tekemään viikonlopun aikana, mutta ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin. Tapasit miellyttävän ihmisen.
Mutta niin olisit tavannut myös Kartanossa. Satiinilakanoiden viileys oli miellyttävää.
Olivia oli jälleen tyrmäävä iltamekossaan, kuului suoranainen kohahdus kun hän pikkuisissa hopeasandaaleissaan kipsutti luokseni pöytään.
Aaamulla lakanatkin olivat jo rutussa.
Ettäs kehtaat, ettäs kehtaat!!! Se mikään postimyyntiriepu ollut, Pradan talven mallistoa. Jätti avoimiksi olkapäät, selän ja vielä jotain muuta, mitä en tässä yleisesti halua sanoa.
Vai että on karismasi, joka säteilee! Sanonko minä...Ja että se oli juuri Aulis, joka säteilevyyttäsi kommentoi. Johan tuosta nyt olisi pitänyt päätellä jotain.
Meillä ei ollut susia, paljon muuta hyvää kyllä.
Siitäs sait, kun et lähtenyt mukaan!
Tarkotat sie hyvä(?) ihmine, jot sie oot nähnt meijä Aulista? Oliks sekkii sussii syömäs vai mis sie hännee törmäsit? Haastoks hää mius mittää? Tietääks hää, jot mie oon viimesilläin?
Ahaa, nyt ymmärrän miksi Aulis lauleskeli
Illan rauha kun maan syliin sulkee...
Sinusta ei kyllä puhunut, kyseli vain
lapsilisän maksupäivää.
.. kertakaikkisen ihanasta viikonlopusta jälleen kerran. Koko viikonlopussa oli niin lämmin tunnelma, että vasta kun tulin kotiin Utsjoki Kevolle ja nousin junasta pikajuna-asemalla, huomasi mieheni Aslak, että minulta puuttui päällystakki päältä. Sinnehän se jäi Kartanoon, mutta on sitten valmiina kun tulen vuoden kuluttua paikalle. Luonasi vietettyjen päivien lämpö kantaa näin pitkälle ja varsinkin lauantain aamupäivä saa posket punottamaan heleästi vieläkin. Voi sinua kuninkaani.....
Huomasin kultaseni, että turkkisi (älä ole niin vaatimaton) jäi Kartanoon. Otin sen mukaani ja säilytän sen rakkaudella ensi vuoteen, ole huoletta.
..jäsenet ja erikoisesti puheenjohtajamme King Kale vielä kerran. Kyynelsilmin jätän teidät nyt hoitamaan tärkeitä tehtäviänne. Ikävää, että yhdistykseen kuuluminen on määräaikaista ja vuoroja on vaihdettava. Tulen seuraamaan lehdistä toimintaanne ja olen kannustamassa vähintääkin ajatuksissani kaikkia tekemisiänne.
Jokaiselle erikseen ja kaikille vielä yhteisesti Hyvän Joulun toivotus ja pitäkäähän yhdistyksen taso edelleenkin korkealla.
ollenkaan, että et päässyt jatkamaan johtokunnassa. Katsos, kun ilmoitus tuli, että sain paikkasi, ymmärsit kyllä, että asiat hoituvat mallikkaasti.
King Kalelle lähetän tässä kaiken sen kiitoksen, mitä suinkin voin näin julkisesti mainita.
Erityisesti tämän aamun pari tuntia kanssasi eivät unohdu never... Olivia, luulit, että KK oli hakemassa Pallopoikien kanssa toista kuusta, mutta ei...
Minäkin olen tosi pahoillani tapahtuneesta ja siitä, että niin pian jouduimme sanomaan toisillemme näkemiin.
Mutta mitä muuta voi odottaa kummallisen käytöksesi jälkeen? Äänestys oli demokraattinen ja kun sinä hävisit sen äänin 39-1, lopputulos oli tietenkin se, mikä oli.
Minä varoitin monta kertaa, että booli on vahvaa, mutta sinä kittasit sitä kuin lapsi maitoa.
Kai huomasit muiden tyrmistyksen, kun kesken puheenjohtajan tervetuliaispuheen ryhdyit sulkakoristeissasi tanhuamaan?
Ja kaikki ne astiat tarjoilijan tarjottimella olivat Meissenin posliinia, sinun pääsulkasi teki kyllä rumaa jälkeä. Ja jos sinä kielloista huolimatta kiedoit sihteerin vessapaperiin tehden hänestä muumion, saat syyttää vain itseäsi.
Joillekin ei alkoholi näytä sopivan, minä suosittelen sinua pitäytymään omppuviinissä ja sitäkin korkeintaan neljä pulloa illassa.
Ja kaikki se laulaminen! Jos ei ole lauluääntä suotu, pitäisi olla hiljaa. Kyllä joku toinen olisi ymmärtänyt vihjeen, kun suun ympärille kiedotaan neljä metriä lakanakangasta ja pistetään istumaan pimeään siivouskomeroon tunniksi.
Kaikesta huolimatta, hyvää jatkoa sinulle ja helpotuksen huokaus meille.
..hyvä ystävä ymmärrät, että minä sekoan aina sen kolmannen konjakkipullollisen jälkeen, vaikka en oikein vieläkään voi tunnustaa sitä aina itselleni.
Istun nyt lentokoneessa sylissäni tämä läppäri, jolla voin vielä hetken pitää yhteyttä teihin. Tilasin viiden vuoden kiertomatkan Saharan keitaille ja toivon, että kun se kiertomatka on tullut päätökseensä, olette jo unohtanut nuo viikonlopun pikkupikku toilailuni.
olikin sitten suomalainen eikä aasialaista syntyperää? Oli sitten varmaan ihan hiljattain tehty jonkinlainen kasvojenkohotus, kun silmät näyttivät minusta ihan vinoilta.
Kuka se muuten rikkoi sen saunan ylimmäisen lauteen? Selvisikö se asia ollenkaan?
Ps. Tiarat ovat tallessa, paitsi se yksi, joka meni kiertopalkinnolle, ups, kiertopalkinnoksi.
olen menossa hakemaan koiria kotiin, olen tavoitettavissa vasta myöhään illalla, sillä puhelimeni akku on tyhjä.
Taavetin Shelliltä ostin kissan, annoin sille nimeksi Sulo. Voi olla, että Helge ei tule siitä pitämään, mutta saan kai minä edes joskus jotain yksin päättää...
Miten se revähtänyt vasen reitesi jaksaa, kun sen Bertta-tädin saaminen sieltä avannosta otti niin kovill`?
ei revähtänyt muuta, vaikka lähellä se oli. Sain Liimataisen kuljettamaan minua limolla, ei ajaminen olisi itseltäni onnistunut.
Kohta olemme perillä ja sitten kotiin! Helgen luo!
Mul mittä kohotuksi ol tehty ikän. Mää oli mun serku lua kyläs enne ku mää tuli sin Kartanosse, jaa hänel on mehiläissi hoidos. Mää ee kuullu yhtikä ku mul o sanottu, ettei sihe lähel saa laitta naamata ilma et o suojus pääs. Mist mää olsi voinu tiettä etukätte. Et siit se vaa.. Mittä kohotuksi ikän.
Jaa se laure ei kyl menny rikkipoikki mun alla. Siin ol jo särö ennestä. Ei ol mun syyt sekkä.
Ei kai minun mieheni vaan ole ollut teidän kekkereissänne? Sanoi lähtevänsä pilkille, minä ihmettelin, kun pyysi puhtaita alushousuja ja laittoi kravatin.
Vielä ei ole tullut kotiin.
Ne alushousut ovat Hyvonit.
Kyllä siellä yksi Koikkalainen koikkelehti koko viikonlopun, sellanen kalju, vähän haivenia takaraivolla, silmät oli eri tasossa ja toinen vihreä, toinen ruskea. Lisäksi sillä oli liian suuri hammasproteesi suussa, se oli koko ajan puoliksi ulkona ja iho oli kellertävä ja hyvin rokkoarpinen. Oliko se sinun miehesi?
Oli se kyllä aika epeli muuten. Ja oli sillä Hyvonitkin.
Claudia hyvä, lieneekö miehesi ollut joukossamme, koska ihan kaikkia kasvoja ei millään voi muistaa.
Mutta sen muistan, että ainakaan minun kohdalleni ei Hyvoneja sattunut, kravatteja kylläkin.
Niin ja muutama virveli.
erään ruman näköisen miehen yhden 77-vuotiaan tuttavalesken kanssa Kartanon siivouskomerossa kyykkimässä, että voi hyvinkin olla siun mies. Tai rouvalla ei ollut mitään asua ja miehelläkin vain yläosa päällä.
Menin äkkiä siitä ohi mutta ehdin nähdä liikkeestä huolimatta, että miehen vasempaan kankkuun oli tatuoitu 2x2 cm kokoisella tekstillä "Claudia".
Voisko olla sama setä?
Mykket tak föör det bjuutiful viikendfest!
Alle menssen waren soo seer liiblih!
Unt ih habe bekomt ain groosses gesenk: Ih kan tala alla uulika sprook! It iis alsoo kielillä puhumisen armolahja, okso pä latin:
Oodet amoo, kvaarid fakiam, fortaasse rekviirii. Neskioo, sentierii, sentiet ekskrukior.
Tak! Spassiipa! Dankke! Tänk juu! Mersii! Graatsie!
Tuosta minä liikutuin.
Olipa kauniisti sanottu ja ajatuksella.
Ingen ursak smessih gensikr. Kahdl taler uule kaurtth likvor kalsgpe nederland.
Tak myk.
haa vain ihan itsellesi, lutunen Arm Elias.
Toivottavasti voit kaikinpuolin hyvin, vaikka nukuit sunassa ne pari yötä ja ajastin oli jonkin aikaa epäkunnossa.
Pehmeän punainen mussukka kuitenkin olit. Ja lämmin.
Kevätlukukaudella alkaa työväenopistossa esperanto-kurssi. Sitä on kovasti toivottu ja nyt se sitten toteutuu.
Myöhemmin kesällä teemme matkan Esperantoon ja katsomme, miten kielitaito on karttunut.
Matkan järjestää Ainan Hyvän Tuulen Matkustajat.
Det däär mennisa vaar intte jaak, ih haabe mit diir geslaafen! Juu doont rimembö? Duu vaar so mykket tillin tallin? Nekst taim, pliis dont drink soo mats.
voi alkaa ilmoittautua? Olen aina ihaillut tuota kieltä ja jos vielä pääsis käymäänkin Esperantoon, se olisi jo huippujuttu.
Voitteko laittaa nettisivun osoitteen tai ilmoittaa milloin esite ilmestyy. Olen kuullut AHTM:stä pelkkää hyvää.
Tällä kerralla jätän kielikurssisi väliin. Kuten jo tiedät, olen ollut naimisissa esperantolaisen Kelavetladen jo vuosia ja osaan siis kielen kuin syntyperäinen. Olemme molemmat, Kelavetlade ja minä, iloisia siitä, että olette valinneet uudeksi kielikohteeksenne juuri esperanton. Menestystä opiskeluunne!
On ollut ilo saada palvella Teitä ja seuruettanne. Olen nyt kotimatkalla tämän Pauli-herran ja kuuden koiran kanssa.
Toivottavasti olette olleet tyytyväisiä palveluun.
Korvaus oli ruhtinaallinen, sanoisinko, liiankin.
Olen käytettävissä tarvittaessa.
Liimatainen apukuskineen suoriutui loistavasti viikonlopun urakasta. Siitä iso kiitos.
Hyvä, että huolehdit vielä Pauli-kummin ja koirat kotiin vaikka koirat ripuloivatkin kovasti muuttuneen ruokavalion takia.
Hyvää Joulua Liimataiselle ja Mielikki-rouvalle myös.
Miten joukkoonne pääsisikään? Olen lukenut suunnitelmianne ja nyt tapahtuneesta ja uskoisin sopivani ensi vuoden tapahtumaan. Olen n. 35-70 vuotias ikäneito, milloin vaalea, milloin tumma ja joskus punatukkainen. Musikaalinen, laulan kovaa ja korkealta. Palvelualtis.Kielitaitoinen.Ymmärtäväinen. Kiloni ovat varmaan ensi vuonna sopivat, pitääkö olla hoikka, vai yli 100 kiloinen. Saisin muokattua niitä.
Jään odottamaan ujosti vastaustanne hakemuksseni.
Kelalta voi käydä noutamassa hakemuskaavakkeen.
Ei pidä säikähtää siinä olevia kysymyksiä tai jos säikähtää, voi papyruksen heittää suoraan roskikseen. Ihan turha on sitten yrittää.
Pyytäisin seurueen naispuolisia jäseniä tarkistamaan nurkkiaan, ettei vain minun ukkoni roikuskele siellä jossain.
Olen kyllä kuullut juhlistanne ennenkin ja täytyy sanoa, että en aina pelkkää hyvää.
Tiedustelen ystävällisesti, mistä saisi korvaushakemuksen nilkkanyrjähdykseen?
Minulle kävi nimittäin Kartanossa näin:
Katsoin juhlasalin hämyssä sitä ohjelmaa, missä pupukat tanssivat pienissä hepeneissä ja kun näin keski-iässä alkaa tuo inkontinenssi vaivaamaan,piti kiireen vilkalla lähteä vessaa etsimään. Ihan juoksujalkaa otin askeleita ja ykskaks huomasin olevani kontallani lattialla ja jalka ihan vinkkuriasennossa. Olin liukastunut joihinkin sinisiin pillereihin, joita oli lattialla ainakin 10 kpl erään herraseurueen pöydän edessä.
Herrat nostivat minut kyllä ylös lattialta ja antoivat hyvää hoitoa ihan aamuun saakka. Kukkaronnyöriä ei kuitenkaan aamulla avattu joten minun täytyy tehdä virallinen korvaushakemus.
Olisiko jollain vinkkiä asiaan?
saanut korvausta ihan kystä kyllin! Ei kaikkea voi aina rahassa mitata. Tyydy kohtaloosi, saithan sentään olla kaksi kertaa Kartanossa juhlimassa. Ensimmäistä ja viimeistä.
ihminen olet, näen sen jo käsialastasi. Ja katkera, rumakin taidat olla.
Sanot olevasi Jäsen 2, mutta se tarkoittaa että kuulut Ryhmään 2. Ja se on b-luokan ryhmä, jotka juhlivat Kartanon kellarikerroksessa. Että siitäs paljastuit.
Pthyi.
Tahon iha syömmein kyllyyestä kiittää Teit kaikkii!
Miul on viimeks ollu noin kivaa ku ex anopin tissit jäi mankelin vällii!
Herraisä, kö mie nauroin nii paljo, et miul meni kaheksat alkkarit ku lirahti pissi ain housuu.
Sit tajusin, et jos ei oo housuja, ni ehä ne pääse sit kastumaankaa. No sithä se meni lattian pesuks. Et jos joku ihmetteli kö mie se lattiariepu käessäin kulin...
Ja voisko se entine kätilö tai joku muu korkeemmi koulutettu kertoo, palautuukoha miu naama entisellee, kö joteskii halvaantunu posket ja mie oon kokoaja sennäkönen, et naurasin.
Tää alkaa jo vähä kyllästyttämää ja töiskii voivat hitaasti kattoo, vaik asiakaspalvelija oonkin ja hymy pittää huulilla pyssyy ja nythä se kyl pirskatti pyssyy. Miul on huomen viel onneks vappaapäivä ja kait mie sit tohtorii lähen, jos ei naama palaudu perusílmeesee.
Nii ja sanoiks mie jo et miul oli ihan mahtavan mukavaa ja työ ootte nii rakkaita miulle!
Ihmettelinkin sitä rättiasiaa, mutta sekin selvisi nyt.
Kaikilla meillä oli hauskaa, ratkiriemukasta. Niin päivät kuin yötkin. Kiitos kaikille ja erityisesti Sinulle Hedwiina, kuvasi säilyy aina sydämessäni.
Yllätysvieraamme H.T. oli niin suloinen, että henki oli salpautua. Kiitos Olivialle, joka kustansi H.T:n matkan Kartanoon. Vierailu ei taatusti ollut viimeinen kerta.
Mutta Hedwiina. Paljon suukkoja Sinulle, toivottavasti tapaamme pian
Tyttö hyvä, olet tainnut unohtaa ne neuvot, jotka muutama vuosi sitten sinulle kokemuksestani välitin.
Puhuit siitä, että aina on oltava hymy kunnossa ja niinpä neuvoin sinua nukkumaan suurehko puuhengari suussa kolme kertaa viikossa.
Nythän suusi saa huilata siitä hengarihommasta ja saat sinne välillä muutakin.
Oli kuitenkin ilo silmälle katsella, kun rätti kourassa siistit paikkoja pylly pystyssä...
Tiedoksi, olen ihan kiintiöhetero, mutta...
Kiitos King Kale, että selvitit, millä ihmeen keinolla H.T. löysi luoksemme Kartanoon.
Olin aivan äimistynyt.
Emme olleet aiemmin tuttuja, mutta jotain tutunoloista hänessä kuitenkin oli...
Olivia, kiitos sinulle.
Tuntuu, että hermo lepäsi jo pelkästään siitä, että häntä sai katsella.
Mutta sitä jäin miettimään, kenen matkaan H.T. lopulta lähti?
Olen nimittäin varma, että joku teki hänen kanssaan sitä läheisintä tuttavuutta ja vei mennessään... Kuka olitkin, kerro lämpimät terveiset.
Mie kyl laitoin merkille siu katseen kö olin siel kontillani.
Olisit vaan tullu piipahtelemaan kammarissani, niinkuin usea muukin. Ja siel ei kyl mittää ikä tai sukupuol rasismii harrastettu!
Ja ne ketkä ei kammarii eksyneet, kiittelivät käest pittäin(noh, osa kammariskii vierailijoista tais näi tehä...)
Mut nyt sit muitakii ilouutisii, miul alkaa tää hymy nyt pikkasen hyytymään, onneks. Tais se halvaus sit männä ohi. Jotekii nii rentouttavaa nyt olla. Paitsi et poskii koskee. Auttaskoha purana?
Et H.T ois miu matkaa lähteny, mut ei vaan.
Mie menetin hälle kans syömmein ja ihan meidän kesken aulicci, meil ol H.T:n kanssa melkoisen läheisii ja lämpimii yhesoloja. Toisaalta, miust tuntuu, et suurinosa pan sen merkille, koska myö ei sitä peitelty. Tai mie ainaskaa, H.T:hän oli ite aikas vaatimaton ja otti vaa mitä annettii. Mut miul on onneks kotosalla niiiiii H.T:n näkönen asuinkumppani, et meijjän yhesolo sai taas uutta sisältöö...
Panit sie merkil Aulicci, jot hakiks kukkaa sen sohvan sielt saunast takasi sunnuntak aamun? Mie kannoi Pikkumusta kans sen sohva lauvantak yön sin saunaa kuivumaa, ko se ol tult ihan märäks. Kukkaa muu ei olt taaskaa varrautunt siihe, jot ois olt jonkunäköst tennaa panna tukkeeks, eikä siint voint sit tulla muuta ko märkä sohva. Varrautukkaa nyt hyvät mukkaa tulijat ens kerral paremmi.
älä sure sitä sohvaa enää...
Kävi ihan sama juttu kuin vuosi sitten.
Soitin firmaan ja tilasin uuden ja jätin ns. jatkuvan tilauksen voimaan pariksi vuodeksi. Katsotaan sitten, jos vielä tarvitsee tilausta jatkaa.
Ole huoletta.
kiitos erityisen paljon ikimuistettavasta viikonlopusta teikke kaikille yhteisesti ja erikseen. Mutta "Ihminen on todella onnellinen vain silloin kun hänen ruumiinaukkoihinsa työnnetään jotain tai niistä tulee jotakin ulos. Kaikki muu on teeskentelyä." Tältä minusta tuntui kun tänään kotiuduin = )
Päyde sinulle, että koit tuon tasoisen valaistumisen tämän viikonlopun aikana meidän kaikkien seurassa.
Jäin tietysti tässä nyt miettimään, kumpaa nautintoa sait kokea voimakkaammin.
Mutta asiahan ei kuulu tietenkään minulle.
Mutta erikoiskiitoksen haluan välittää kauttasi käyttämäsi pitopalvelun henkilökunnalle erikoismaukkaasta ja raikkaasta salaatista.
Siis eräästä niistä.
Hoidan tällä viikolla tilapäisen ulkonäköongelmani kuntoon, kuten sovimme.
Kiitos mukavasta seurastasi.
Minä nautin suunnattomasti molemmista nautinnoista, eritavoin. Tänään tuntui räjähdyttävältä nautinnolta se, kun luumupussillinen, minkä eilen salaa söin, auttoi!
Rakas Ystäväni, olen pahoillani, mutta Herrani (täällä kotona) piti minua niin kiireisenä tämän iltaa, että minulta jäi se puhelu hoitamatta. Mutta älä huoli, se tärkeä palaveri huomena alkaa vasta klo 11.00, joten minulla on aamupäivästä aikaa hoitaa se sinulle lupaamani asia. (Herrani, täällä kotona, lähtee jo työmatkalleen klo 5.45).
...jaksaa tätäkin lukea, mutta ei enää.
Jotain niissä viesteissä vois sanoakkin. Eiks niin?
t. Eijäsen
"Jotain niissä viesteissä voisi sanoakin."
Millä ihmeen kirjasintyylillä pitäisi kirjoittaa, jotta sinä sen sanoman sieltä löytäisit? Jokaikisessä viestissä on sanottu jotakin, useimmissa vielä enemmänkin.
Myönnän kyllä, että sisäpiiriketjulta vaikuttaa, mutta selvää suomen kieltä, eiks niin?
Ymmärrän täysin närkästyksesi ko viestiketjua kohtaan ja että annat julki mielipiteesi.
Itse olen vasta päässyt lukemaan näitä ikäryhmiä ja nyt olen siis näissä kuusikymppisissä. Niin paljon asioita, joita minäkään en ymmärrä ja olen pyrkinyt joka ryhmälle jotain palautetta antamaankin.
Useimmat ketjut voisi minun puolestani lopettaakin.
Onhan maailmassa niin paljon tärkeämpiäkin asioita, kuten oma rakas harrastukseni pirtanauhojen teko.
eipä ole viestiketjua siitä. Olen yrittänyt sellaisen aloittaa, mutta niin vähän kannatusta on saanut. En ymmärrä kuinka muut voivatkin olla niin väärässä.
Mutta, nyt olen kommentoinut tähän ketjuun ja seuraavaksi siirryn 7-kymppisiin. Varmasti jotain kritisoitavaa löytyy sieltäkin. Kiirettä pitää, päivä on jo pitkällä!
Hyvää jatkoa sinulle Pelle P, olet oikealla asialla!
Tämä vaan on niin aikaa vievää hommaa, että bingo-illat ovat väkisinkin supistuneet 5:een iltaan viikossa.
että viestistäsi paistaa katkeruus. Mutta jäsenien määrä on rajattu, enkä voi tehdä Sinunkaan kohdallasi poikkeusta Pelle-hyvä.
..ko sius on jottai nii tuttuu. Oot sie sitä Alvari sukuhaaraa, niit jotka assuit tuos Vauhkosil hyyryläisen? Niil ol poika ja senkii nimi ol Pelle, mut hää lähti meril jo nuoren miehen. Jos sie oot niit Pelottommii niin tuuha nyt käymää meilkii ku ens kerra liikut täälpäi.
Hekotellut itsekseni niin paljon kun teidän yhdistyksenne kokouspöytäkirjaa lukiessani!Hra Sievänen melkein heräsi.
Pitääkös siinä jäsenhakemuksessa olla kaksi todistajaa, ja oikeakssi todistetut kaikki todistusjäljennökset mukana?Kuinkas suositukset?Pitääkö olla hyvinkin luotettavia ja korkearvoisia suosittelijoita?Entä muita tarvittavia asiakirjoja, ja monenako kappaleena?
Millaista koulutusta vaaditaan esim sihteerin tehtäviin?Yliopistotutkinto?Kiertokoulu? Elämänkoulu?Leikkikoulu?
Kaikista löytyy erinomaiset arvosanat 10
...mitä tahtoo, tai...osaa.
että tulen valituksi seuraavaan kokoukseen.
Jos on soveltuvuustestit, niin varmaan pääsen.
Aloinkin jo viime yönä pakkailemaan.Pari matkalukullista on jo valmiina.Lainaan kaikilta kymmeneltä lapseltani matkalaukut vielä lisäksi,ja loput kamat laitan muovipusseihin.Hra Sievänen kuljettaa matkatavarani peräkärryllä, joten yhteiskuljetusta en tarvitse.
...Vauhkosil hyyryläisen olt. Enkä Alvarriika tiijä nähneen. Merilläkkää en ou olt. Mitä ny vähän Ruåttin laival. Siel poikiloitten kans rymyttii, nii jot hyvä ko takas päästii.
Lieksas oun kul käynt usseinkii ja oin tulla vastakii.
Terveisii Siul
..ko mie siu luuli oleva. No, ehä sil mittää sit maha, mut tuu kuitekii käymää meil, ku sie oot millo täälpäi liikkeel. Tiijät sie mis myö asutaa? Se on se het ensmäine myrky vihree talo, ku Horttanaise kulmalt käännyt vasemmal.
Hyyvvää Jouluaikaa siul ja luve sie vaa huumor silmäkulmassais näit kirjelöit.. illoo niil vaa hyö tahtoot ihmisil antaa, vaik iha oikeest asjast hyö haastaatkii.
Ja kylhä mie ja kaik muutkii täält meilt siul terveisii laittaat täs samas kirjees.
..haluan kertoa sinulle, vaikka toden sanoakseni ihmettelen, että siitä pitää yleensä kertoa mitään sinulle, kun olet ollut kauan jo sihteeri-pöytäkirjanpitäjä-puhtaaksikirjoittajattaremme, ja tiedät siis viikonlopun tapahtumat, etkä voi siis yllättyä tästä nyt saamastasi tiedosta, että turhaa sinä niitä matkalaukkuja ja muita kasseja alat pakkaamaan ja kokoamaan, kun perillä kuitenkin viihdymme vähän vähemmissä vaatetuksessa puheenjohtamme ihailevien katseiden seuratessa sulokasta käyntiämme huoneissa, mutta jos sinun on koottava tuota vaaatetusta matkalaukkuihin hämätäksesi aviomiestäsi matkan laadulla tai pituudella, se on sitten toinen asia, mutta ehkä hiukan liioittelevaa kuitenkin.. näin siis minun mielestäni ja se viimeinen kommentti siitä yhteiskuljetuksesta oli kyllä todella yliampuva, koska puheenjohtajallamme on todellakin muuta ja paljon tärkeämpääkin tekemistä kuin hoitaa mitään yhteiskuljetuksia, ainakaan sinun kohdallasi, niin että pyydä sinä vain miestäsi tuomaan, tarvittaessa, sinut laukkuinesi sillä peräkärryllä perille saakka.
Heti kun tuo hra puheenjohtaja on vastanut myöntävästi hakemukseeni, minä tilaankin rekka-auton, että saan kaikki matkatavarani mahtumaan mukaan.Pari kolme kapsekkia täyttyy heti meikkaustarvikkeista.Kuten esim,päivävoide, yövoide,silmänympärysvoide, kaulavoide,vartalovoide, jalkavoide, selluliittivoide, tehotipat.Ainakin 20 huulipunaaa, luomiväriä, poskipunaa ja meikkivoidetta.Joka asuun sävy sävyyn pitää olla.
Sihteerikkö on myös hyvin tarkka järjestyksestä.Oma kapsekki joka vaatekappaleelle,eihän niitä millään voi samasta laukusta löytää.
Minulla on nyt vähän kiire, joudun myös lainaamaan naapureilta matkalaukkuja.Olen kyllä kaikkien kanssa riidoissa, että menee vähän aikaa niitä lepytellessä.
se Pelle ensimmäinmen Peloton, mitä mie vähän arvelen.
Hitto, kun ihan säikähdin.
Pellen kanssa oli aikoinaan niin momenlaista jutskaa, että - jos suoraan sanon, niin vieläkin punastuttaa..
Kerro, oletko se sama P.1.P., jonka kanssa tanssittiin Liperin lavalla juhannuksena 67-!!!!
Jos olet se sama Pelle, kerronpa, että sinulla on kaunis tyttölapsi ja olet ukki viidelle pojalle...
Osoitteen saat Helsingin sosiaalivirastosta nimeä kysymällä.
Tirkkinen.
Jos olet mies, otat vastuusi.
Kuka vanhoja muistaa sitä tikulla silmään,
kai olet tuon kuullut aulicci.
Unohda tuo Pelle, klovni saattaa olla koko mies.
Linnanmäen kesäteatteristakin sai potkut.
Eikö sulla mene kohtalaisen reteesti sen
Auliksen kanssa.
Voi sinua, kun luulet, että olen jäänyt jonnekin 60-luvulle... Pois se minusta, mutta tyttäreni tietysti kaipaa isäänsä ja lapsenlapset tietysti varakasta isoisäänsä.
Ja MISTÄ olet saanut päähäsi, että minulla olisi jotain tekemistä Auliksen kanssa??
Olen aina pyrkinyt pitämään tasoni ja Aulis - valitettavasti - ei kuulu repertuaariini.
Linnanmäen ajat ovat olleet ja menneet, ja jos oikein muistan, ei sinullekkaan siellä niin loistavasti mennyt??
Vuoden - 56 kesän jälkeen sinua ei siellä enää näkynyt - ja tiedät kyllä miksi.
...ja kaik vastuut otan, jotka miul kuuluut. Ja Liperin lavallakkii oon tanssint, jot hitto. Mää sit niist vuosisiluvuist tietämmää?
Ihan kivaha se on, jot siul on paljon lapsii ja lastelapsii. Silee sit pittää suvu jatkumisest huolehtii.
Mie oon kuitenki syylline vain kovvaa tanssiin Liperi laval. Mist lie Siull tupsahtant niit perillissii? Kai sielt Riihilamme lepikoist siunaantunneet?
Serauksii aiheettomist haasteist voit kysellä Takahikiän vallesmannilt. Et sillee.
Terveisii Siul! P1P
No, mieshää mie,ja kaik vastuut otan, jotka miul kuuluut. Ja Liperin lavallakkii oon tanssint, jot hitto. Mää sit niist vuosisiluvuist tietämmää?
Ihan kivaha se on, jot siul on paljon lapsii ja lastelapsii. Silee sit pittää suvu jatkumisest huolehtii.
Mie oon kuitenki syylline vain kovvaa tanssiin Liperi laval. Mist lie Siull tupsahtant niit perillissii? Kai sielt Riihilamme lepikoist siunaantunneet?
Serauksii aiheettomist haasteist voit kysellä Takahikiän vallesmannilt. Et sillee.
Terveisii Siul! P1P
Onpa ihanaa olla taas kotona. Mukava ja antoisa oli viikonloppu, mutta eihän kotia mikään voita.
Helge oli valmistanut minulle vaahtokylvyn, kylpyhuone oli täynnä kynttilöitä ja CD-soittimessa soi Brahms...
Nyt olen vielä pari päivää kotimaassa ja sitten lähden suorittamaan puvustuksen loppuun. Palaan vasta tammikuun alkupuolella.
Jos suinkin saan irrotettua pari päivää, saatan pistäytyä, King Kale, Malagan huvilallasi, mutta se ei ole ollenkaan varmaa.
Eine-täti tulee tänään Keniasta, kyllä on mukava nähdä häntäkin ja kuulla kuulumiset safarilta.
Olen Olivia iloinen puolestasi, että Helge oli kerrankin mukavalla tuulella kun tulit matkaltasi kotiin. Viimeeksihän Sinulta meni kaksi päivää hiusten selvittelyyn ja mustelmien peittelyyn.
Olisi upeaa, jos pääsisit Arroy de la Mieliin edes pariksi päiväksi, minulla on upea viinikellari siellä ja voisimme nautiskella elämästä kaikin tavoin. Mieti asiaa tarkkaan.
Kerro Eine-tädille terveisiä, tiedän kyllä jo kuulumiset, sillä hän soitteli sieltä kaksi kertaa päivässä. Tiesitkö, että Eine-tädin poika on puoliksi kenialainen? Pojan isä on Kenian pienin pikajuoksija vuodelta 1927 ja poika on ilmetty isänsä, ulkonevia hampaita myöten.
Sinulla on siis uusi serkku.
Älä hyvänen aika sotke minua Oliviaan, en tiedä, kumpi voisi enemmän loukkaantua.
Totta puhuen, minä en edes oikein pidä Oliviasta, hän on niin kärkäs. Ulkonäkö on kyllä kohdallaan.
Kukat tulivat, kiitos!
Lähettäjä verhoutui salaperäisyyden haalariin,
arvailen...entten tentten teelikka mentten..
PS. Olen kiinnostunut Esperanton matkasta,
tietoa odotan.
Olet sydämellisesti tervetullut mukaamme Esperanton-matkalle. Samalla piipahdamme myös Latinassa.
Toivomuksena olisi edes välttävä kielitaito, ryhmämme matkailee nimittäin hyvin omatoimisesti.
Jos et pääse kurssille, voit hankkia suomi-esperanto-suomi ja suomi-latina-suomi sanakirjat Ainan Hyvän Tuulen Sanakirjavalioista.
Matkasta tiedotetaan kyllä hyvissä ajoin.
Niin, ja onneksi olkoon myös minun puolestani.
Ettenkö vain olisi tullut siunattuun tilaan viikonloppuna! Pahoinvointia on esiintynyt kahtena päivänä, samoin väsymystä ja yleistä heikkoutta.
Kun tietäisi, minne päin tulisi katsoa...
kun ette ottaneet minua kokousmatkalle sihteeriksi mukaan.
Minä nim varustaudun aina erittäin huolella virkamatkoille.
Lääkelaukussa löytyy E-pilleit, katumuspillerit, nitrot, Mobilatit, käärmesalvat,Viagrat,Samarinit ja lääkekonjakki.
ainakin.
Olenkin jo tehnyt EU:n kokousteknisenpätevyysvalitusvaliokunnan lautakunnan erityisosastolle satasivuisen nootin asiasta.Ettäs tiedätte!
Jos näin onkin nyt käynyt, niin kyllä se on ollut vaan sattuma.
Eiköhän niitä sattuman lapsia liene maailmalla enemmänkin. Arvelen.
Minulla ainakin oli kumipuku päällä koko viikonlopun. Olet siis tehnyt vierailuja naapurustoon? En masennu, mutta pienoinen pettymys se on.
En jaksa millään uskoa , että viikonlopun aikana olisit saattanut itsesi siunattuun tilaan.
Eihän miehesikään ollut paikalla!!
Ne Imatran Pallopojat olivat niin meneväïstä joukkoa, ettei niistä mihinkään ollut.
Mutta King Kalesta en osaa mennä takuuseen, vaikka kumipuvussaan hypähtelikin siellä koko viikonlopun.
Vauhti kun on kova, saattaa vahinkoja, repeämisiä ym. tapahtua.
Mutta, jospa jäit jonkin asteiseen saamisen tilaan ja siitä pois pääseminen aiheuttaa ko. oireita.
Jos kummia tarvitset, olen käytettävissä
- myöhemmin.
Pelkoni (tai toiveeni) osoittautui aiheettomaksi. Syy selvisi viime yönä, kun suurimman osan yösta vietin valtaistuimella istuen.
Tänään olen toipilas.
Sattumalta pyydän anteeksi ( en siis pyydä sattumalta anteeksi, vaan ihan tarkoituksella) aiheuttamaani väärinkäsitystä.
Näin tosiaan kristallipallostani, että vietit ko viikonloppua Elisabethin seurassa ja nyt näen kristallipallostani, että sait vaimoltasi aikamoisen selkäsunan.
Ihanaa, että olet kunnossa, helpotuksen huohotus.
Kauhuissani kuuntelin, että Venäjän huipulla
podetaan outoa suoliongelmaa, ja minä tyrmistyin
täysin, että ei kai vaan Olivia, huipullahan
hänkin...
Nyt otan valeriaanalla kostuten sokeripalan...
Ihan totta, lämmin kiitos sinulle huolenpidostasi.
Täytyy sanoa, että kylläpä kulki kylmiä väristyksiä ennenkuin asia lopulta selvisi.
Sitten kulkikin jotain ihan muuta.
Ja jos totta puhutaan (eikä mitään muuta puhutakaan, eihän?), kyllä minä vähän epäilen, että Kartanossa joku tunsi mustasukkaisuuden pistoksen ja tahallaan syötti minulle vaikkapa itsetehtyä perunasalaattia.
No, mitäpä tuosta enää, täytyy ensi kerralla olla varovaisempi.
pikkuserkun sisko? Minä olen pikkusisko, mutten pikkuserkku.
Muistanet kuinka eräs Suuri Päällikkö aloitti
kirjeensä aina Hyvä Veli, siis tähän
viitaten, paremmissa piireissä teemme näin.
Valitettavasti et huomannut palkata minua sihteeriksi tämän vuoden yhdistyksen kokoukseen.
Kyllähän Sinä tiedät, että puheenjohtaja korjaa meriitit, mutta sihteeri hoitaa kaikki käytännön hommat.Olen erittäin kiinnostunut siitä ensi vuoden kokouksesta esperantossa.
Olenkin jo sitä silmällä pitäen esittänyt hra Sieväselle tämän vuoden kokouksen pöytäkirjat.Hän myöntyi, kun huomasi työkeikan olevan kysymyksessä.
Jouduin tosin hieman lipittämään, nim lupasin kokouspalkkiosta ja päivärahasta hänelle 1 % taskurahaksi.
Tässä on aivan kauheasti matkavalmisteluja, vaikka siihen onkin vuosi vielä jäljellä.Hra Sieväsellekin joutuu etsimään päivähoitopaikan, se on kyllä tosi vaikeaa, kun hän yleensä vierastaa niin paljon.
Ajattele nyt vähän, miten paljon hyötyä minusta olisi.Kun ehdin vuoden verran pakkailla, niin varmasti kaikki tarvittava on mukana!
Jos joku kadottaa kokouksessa esim pikkuhousut tai rindet, niin minullahan on pakaaseissa mistä lainata.Aivan varmasti on mukana tavaraa joka lähtöön!
Kiitos mielenkiinnosta yhdistystämme kohtaan.
Ennen kuin teen yhtäkään päätöstä, haluan kokovartalokuvanne katsottavaksi. Jos olen tyytyväinen näkemääni, pääsee kuvanne pinon alimmaiseksi myöhempää tutkiskelua varten.
King Kale, puheenjohtaja
Minä en voi tehdä niin ilkeää temppua Sinulle, että lähettäisin kokovartalokuvani, sillä Sinun koneesi ylikuumenisi ja saisi oikosulun ja räjähtäisi kauneuteni loistosta.Pelkään myös, että itse saisit sydämentykytystä ja mahdollisesti sydänhalvauksen uskomattoman kauneuteni johdosta.
Jospa laittaisit kuitenkin siihen metrin paksuisen hakupaperipinon päällimmäiseksi minun hakemukseni.Sillä minä olen käynyt Yhdistys-ja Kokoustieteellisen Korkeakoulun, pääaineena yhdistysvirkamatkaoppi.Väitöskirjan tein yhdistyksen jäsenten tiettyihin henkilökohtaisiin asioihin perehtymisestä, joita en nyt tässä tietenkään voi paljaastaa.
Kunnioittaen
Rva Sievänen, yhdistys-ja kokoustieteiden tri
Kilpaileva yritys on tarjonnut minulle erittäin kiinnostavaa sihteerin paikkaa.
Tässähän voikin käydä niin, että hra puheenjohtaja joutuukin suorastaan rukoilemaan minun palveluksiani.
tämä on, en ole päässyt jyvälle?
Onpahan vain joukko hassutteluhaluisia palstalaisia, jotka paremman puutteessa pitävät tällaista mielikuvituskirjoittelupalstaa. Vähän samanlaista, kuin tuo "Kahvipirtti" tuolla 70 palstalla. Osa siitä on hauskaakin. Pitkään sitä ei kuitenkaan jaksa seurata.
Minusta tämä on kuin "valtio valtiossa", eli palsta palstan sisällä. Ja onhan tästä vaikeampi poistaa, kuin tuolta kerrosta ylempää, varsinaiselta 60 palstalta.
hyvin hyvin vihainen Sinmulle Pelle, kun juuri olin pääsemässä sihteeriksi, ja tuollaista höpöttelet!
Hyh Sinua!Lopettele ihme pirteistä puhuminen, Minä en kuule mihinkään pirttiin sihteeriksi lähde!Mene Sinä vain pirttiisi, mutta minä olen hakenut kokoussihteeriksi Esperantoon ensi vuodeksi ja Sinä et tule sitä tänne mokailemaan!Olen suorittanut jo niin paljon valmisteluja ensi vuoden kokousta varten ystäväiseni.
Luultavasti ei minulle, vaikuttaa vähän raskassoutuiselta.
Pelle, että juuri kun olen pääsemässä sihteeriksi seuraavaan kokoukseen Esperantoon, että älä tule puhumaan mitään pirteistä.Minä en missään tapauksessa mihinkään pirttikokoukseen sihteeriksi lähtisi.
Olen tehnyt niin paljon valmisteluja seuraavaa esperanton kokousta varten, että et viitsisi tulla nyt pirtteinesi mokaamaan koko hommaa.
Puheenjohtaja varmaan juuri miettii että kannattaisiko valita minut sihteeriksi.Please, voitko olla pikkasen aikaa hiljaa, että hän ehtii tehdä tärkeän valintansa.Rakkaudella.Rva Sievänen
On ihan kivaa, että jo etukäteen kieltäydyt siitä mihin Sinua ei koskaan tulla pyytämäänkään.
Uskon, että monipuoliset opintosi mm. Sihteeriopistossa ovat omiaan tuomaan Sinulle monia hienoja duunipaikkoja, jollei muualla, niin ainkin Hra. Sieväsen viihdyttämisessä ja kotonapysymisen varmistamisessa.
Missään minun tietämissäni "Pirteissä" ei nyt juuri ole tarvetta kaltaisistasi "osaajista".
Ehkä joskus myöhemmin voimme palata asiaan, jos Sinun kokemuksesi omaaville paikkoja avautuu.
Ystävällisin terveisin
Pelle1Peloton
Minähän olen yrittänyt saada viestiä perille, että en nimenomaan ole kiinostunut pirttien sihteerin toimista.
Olen hakenut sihteerin paikkaa ainoastaan ja nimenomaan esperanton seuraavasta kokouksesta.
Valitettavasti jouduin jättämään noottini komissiolle, koska en ilmeisesti ole saanut sitä paikkaa, vaikka olin ehdottomasti paras hakija.
Voithan nyt kuvitella miten olisin hoitanut kokouksen sihteerin tehtävät huolella, minkaalaisia mokia ei olisi tapahtut, kun minä tiukkis olisin ollut huolehtimassa kaikesta,Minkäs minä sille mahdan, että eivät ymmärtäneet omaa parastaan.
Ps minä en muuten herra Sievästä viihdyttele, asia on aivan päinvastoin.Hän viihdyttelee minua, mikäli minulle sopii.
Rakkaudella.Rva Sievänen
Pirtit är yiden yhteenliittymien erikoishenkilöstöjohtajana velvollisuuteni on tuoda tiedoksenne seuraavaa:
Panemme mielihyvällä merkille, että ette ole hakenut meiltä mitään meillä aukijulistamatonta virkaa.
Epäilemättä menestyksellä suorittamanne Sihteeriopisto toisi teille hyvät mahdollisuudet
toimiin,joita ei yleensä ilmoiteta avoimiksi julkisesi.
Jos Pirtit är yyssä joskus aukeaa sihteeriviihdyttäjän toimi, saanemme kaikin asiaan liittyvin menoin kääntyä puoleenne.
Pirtit är yiden yhteenliittymä
PellePeloton
erityishenkilöstöjohtaja
Kuinka Sinä saatat sanoa noin? "Hassuttelunhaluisia palstalaisia...paremman puutteessa...!
Meidän yhdistyksemme ei todellakaan ole mikään hassuttelu- tai mielikuvitustuote. Me olemme täysipäisiä, korkeasti koulutettuja, sangen arvostettuja, huippuviroissa olevia hemmetin tylsiä ihmisiä.
Meillä on niin tylsää keskenämme, että sen tajuamiseen ei edes mielikuvitus riitä.
Ps. Mitä tarkoitit, kun kirjoitit "...onhan tästä vaikeampi poistaa, kuin tuolta kerrosta ylempää, varsinaiselta 60 palstalta"???
Missä hiton palstalla me oikein olemme?
Haluaisin tarkennuksenne väitteeseenne 'Paremman puutteessa'.
Kovin pelkään, että meiltä muilta puuttuu 'SE parempi', jonka vuoksi iso lauma ihmisiä erottautuu omiin kiemuroihinsa, jonne meitä vähemmän parempia ei ole kutsuttu. Olisiko näin, Herra Pelle?
Jos näin olisi, pitäisikö meidän vähemmän parempien a) kadota virtuaaliavaruuteen, b) pukeutua naamiaisasuun ja kiemurrella sisään tähän parempien salaseuraan, c) perustaa oma vähemmän parempien yhteisö vai d) nousta barrikadeille?
Hyvä kysymys, oikein hyvä. Siihen minäkin haluaisin vastauksen, jäin nimittäin myös vähän ihmettelemään...
Ketään ei ole kielletty ottamasta osaa mihinkään keskusteluun, kyllä se osallistuminen on ihan itsestä kiinni.
"Paremman puutteessa", niinpä niin.
En katsonut tarpeeksi tarkasti nikkisi oikeinkirjoitusta.
Anteeksi.
Anteeksi, että täältä lehteriltä huutelen
neuvojani, mutta kokemuksesta voin sanoa,
että barrikadi on ehdottomasti paras vaihtoehto,
koska silloin saa parhaiten tv:n ja lehdistön paikalle.
Viestiketjun paras vitsi!
Just sopivasti annoit hyvän vinkin, kiitos. Siis kiipeän barrikaadille puolustamaan meitä paremman puutteessa olevia. Menen nyt rustaamaan banderollia ja kirjoittamaan taistelulaulua.
Tuleeko kukaan mukaan eli onko muita paremman puutteessa olevia?
P.S. OliviaKoo, ei nikkini kirjoitusjärjestyksellä ole niin suurta merkitystä; pelkkä woman on omaani, muut lisukkeet rekisteröinnissä mukaan liimautuneita.
Minä tahdon lähteä Barrikadeille, ehdottomasti! Tässä on pari vuotta mennyt paremman puutteessa ja Barrikaadit kuulostaa niin eksoottiseltakin!
Onkohan se saariryhmä?
Ja passi varmaan tarvitaan? Ilmoittelehan ajankohtaa, olen eläkkeellä, eli minulla on aikaa (ja rahaa!)
Aino Ylä-Öllölä.
Odottele nyt vaan rauhassa kotonasi toimintaohjeita.
P.S. Barrikadi on EU:n sisällä, joten kenenkään parempaa vailla olevan ei tarvitse tämän takia parriaan uusia.
olla vielä sinne Esperantoonkaan päästy,ja sekin on vasta vuoden päästä, niin ollaan jo menossa Barrikaadeille!
Hieman nyt järjestystä asioihin.Odottelen tässä jännityksellä valitseeko puheenjohtaja minut Esperanton kokousmatkalle sihteeriksi.Sittenhän voin sen jälkeen hakea myös Barrikaadeille.
Onkos täällä joku parempaa vailla??Arvatkaa mitä,sen parempaa kokoussihteeriä ei ole kuin minä.Parempi on näin ollen tässä.
Sihteeriä meillä ei tosiaan vielä ole. Olisiko teillä jotain mustaa valkoisella osoittaaksenne paremmuutenne vertaistenne joukossa, jotta voisimme harkita palkkaamistanne?
Muistattehan, että kahta herraa.., öh-anteeksi rouvaa ei pidä kenenkään palveleman. Jos päätän palkata teidät, merkitsee se täyttä lojaaliutta Paremman puutteessa oleville! Ohjeita tullee lähiaikoina.
Viittaan puheenjohtajalle tänään esittämiini meriitteihin.Odottelen hermostuneena päätöspöytäkirjaa häneltä.
Siinä voi kyllä käydä niin että joudutte kilpailemaan minun palveluksistani.
Anteeksi,en ole käynyt sihteeriopista.Minä olen yhdistys-ja kokoustieteiden tri
Kiitos että ette valinnut minua tehtävään joka ei ollut auki, ja jota en ole hakenut.
Ps Sitä tulette muuten vielä katumaan
...yön yli, kuten kaikki päättäjät tekevät. Jos Rva Sievänen saisi huomiseen mennessä päätetyksi haluaako hän mukaamme Paremman puutteessa olevien barrikadeille vai ei, niin sitten jatkamme juttelua mahdollisista suosituksistanne. Aino Ylä-Öllölän kanssa pitää laittaa jo varusteet valmiiksi ja toiminta voisi alkaakin jo kuun vaihteessa.
Arvoisat virkailijat, puh.joht. sihteeriköt , kamreerit ja tirehtöörit ! Mieluusti liittyisin arvoisaan joukkoonne, ja retkueeseenne "Paremman puutteessa" joukkueenne jatkoksi.
Kapinapitäjässä marraskuun viimeisenä päivänä 2006
leila
ps. Sulkeudun suosioonne ;-)
Minä olen ollut koko ikäni Paremman puutteessa ja nyt vasta sen huomaan! Että piti toisen naisen se minulle kertoa.
Jos siihen asiaan barrikaadi auttaa, olen lähtövalmis jo edellisenä päivänä, itseasiassa jo ennenkuin kutsu kuuluu.
Teekin näyttävät banderollit, nyt ollaan tärkeällä asialla.
Jos tässä nyt on kysymys siitä, mistä tässä luulen nyt olevan kysymys, niin saanen ylpeänä todeta, että olen ollut myös huonomman puutteessa (koko ikäni). Täten ollen, lienen etuoikeutettu lähtemään mukaan.
Ja haluan ehdottomasti leilaämlän joukkueeseen, sillä olen hyvin kapinahenkinen vanhus.
Jos teillä sattuu olemaan kauniita
ristipistomalleja banderolliin,
niin faxatkaapa minulle. Kiitos!
löytyy täältä maankamaralta monenmoisia,,,,on luuvaloa ja nahkahometta, joillakin nais-tai miespuutetta, tai kuten allekirjoittaneella joskus euro etsii kaveriaan turhaan kukkaroni uumenissa. Mutta, eihän se mitään haittaa, laitetaan asiat järjestykseen !!!!
Ilmoitan täten, kun et hakemuksestani huolimatta ole valinnut minua seuraavan yhdistyksen kokoukseenn sihteerikisi,joka tapahtuu siis vuoden kuluttua Esperantossa niin olen itse valinnut itseni tehtävään.
Ehdotan virallisen sinuttelun sijaan teitittelyn kauppoja, koska kuitenkin tulemme olemaan hyvin läheisiä työtovereita.
Näin ollen minulla on todella valtavasti työtä ensi kokousta varten.Onneksi on vuosi aikaa järjestelyihin.
Varaan jo nyt yhteiskuljetuksen kartanolle,sillä yhteiskuljetus on osa matkan iloja.Laitamme heti pullon kiertämään, ja minä varaan paikan puheenjohtajan sylistä, bussihan on kuitenkin niin täynnä.Matkatavarani tulevat rekka-autolla perässä.
Nyt minulla on herra puheenjohtaja niin kiire, että saan kaikki kokousjärjestelyt tehtyä, että en ehdi muuta.Teille varmaan sopii että pidämme yhteyttä alkaen muutamia kuukausia
ennen kokousta.
Kiittäen
Kleopatra Magdaleena Sievänen, ent von Bourbon os Svindthuvuudth.
Postiosoite:Eiranranta, merinäköala( 50000 e neliö)
Mistä johtuu, että minä, joka kuulun sisäpiiriin, lähisukulaistoon, melkein johtokuntaan, luotettavien ystävien yhdistykseen (yhdistys yhdistykseen sisällä), yläikärajan yläpuolelle, sivistyneistön kuohkeimpaan kermaan, oppineista oppineimpiin, tärkeimmistä tärkeimpiin, en ole koskaan edes kuullut sinusta.
Silti olet tunkemassa sihteeriksi yhdistykseen, joka ottaa, ja vain ja ehdottomasti jäsenensä ensin koeajaksi, eikä hyväksy koeajaksikaan kuin sangen valikoituneita ja ansioituneita, hyvämaineisia kansalaisia.
Mitkä ja millä alalla ovat sinun ansiosi? Ei riitä, että pyritään ja tungetaan, ei ollenkaan.
Enpä enää ihmettele tämän päivän alhaista sivistystasoa kauniissa kotimaassamme, kun kaikenlaiset ihmiset ovat häikäilemättömästi pyrkimässä paikoille, jotka ovat kieltämättömän selkeästi yli heidän kansalaistaitojensa ja käsityskykynsä, puhumattakaan älykkyyden tasosta.
Sinua aivan ilmeisesti hieman harmittaa kun vein paikkasi puheenjohtajan sylistä.No älä välitä pääset varapuheenjohtajan syliin.Tarkoitan siis seuraavaa matkaa Esperantoon.
Minä kuulun aatelistoon, sinä köyhälistöön. Henkisesti.
Vaikka olisi vielä suurempi lukaali (moiselle vain tuhahdan!), ei se kerro henkilön, tässä tapauksessa naispuolisen, henkistyneestä mentaliteetista yhtään mitään.
Minä en ole kuuna kullanvalkeana istunut yhdenkään miespuolisen sylissä enkä aio sitä myöskään enää kypsemmällä iälläni aloittaa.
Väitteesi oli loukkaus ja harkitsen rikosilmoituksen tekoa.
Ps. Vaikka barrikaadeille olenkin pyrkimässä, johtuu se vain siitä, että olen emansipoitunut nainen ja aina heikompiani korkeuksiin kohottamassa. Siis haluan auttaa.
Aah, niin kulturellia ja sofistikoitua keskustelua, jag tycker.
Ai että Sinä et siis ole minusta koskaan kuullut?Nyt kuulet.
Minä olen yhdistys -ja kokoustieteiden tohtori. Jos olisit hieman paremin perehtynyt kokouspöyätäkirjaan, Pertta-tuhma, olisit selvillä kenen kanssa olet tekemisissä.
Mutta nyt minulla on niin kiire valmistelemaan seuraavaa kokousmatkaa, että joudun valitettavasti lopettamaan antoisan keskustelunmme, enkä millään ehdi enää tällä erää palaamaan asiaasi.
Ystävällisin terveisin rva Sievänen
Ja näkemiin taas...seuraavaan kertaan.
Puheenjohtaja yhtyy Oliviaan.
yhdymme riemumielin puheenjohtajaan!