Siis olen ihastunut omaan luokkalaiseeni. Käyn kasiluokkaa. Ongelmani on että minulla on huono itsetunto. Kotonani pidän itseäni ihan oko nättinä.. Mutta heti kun tulen kouluun, niin se pieninkin itsetunnon ripe tippuu pois. Olen myös hyvin herkästi punastuva,ja häpeän sitä, mielestäni se on noloa..
Joten, luokallani on tuo poika, johon olen ihastunu. Yhdessä vaiheessa kulki huhuja että hän olisi ihastunut minuun; mutta en uskaltanut tehdä mitään koska itsetuntoni sanoi ettei hän voi olla ihastunut tälläiseen tyttöön. Hän käyttäytyikin niin että olisi voinut olla ihastunut; mutta jälleen itsetuntoni sanoi että hän tekee niin muillekkin tytöille. Nyt hän ei ole enään niin paljon kontaksissa minuun kuin oli ennen. No olinhan kipeänä reilun kuukauden kuin sairastuin keukotulehdukseen. Sen jälkeen hän osoitti vielä kiinnostusta, mutta en uskaltanut tehdä mitään. Muutenkin hän "kiusaa" kaveriani, mutta kyllä muita poikiakin nykyään, mutta ei minua. Muutenkaan kehoni ei ole mitenkään upea, olen normaali hoikka, joten siis lauta.. Joten taas siinä menee itsetuntoani.
Joo, yleensä sanotaan että rohkeasti vain puhumaan, mutta olisi todella omituista jos yhtäkkiä menisin sanomaan "onpa hieno päivä tänään, vai mitä?" tai "mitä tuli äikästä läksyä?". Joten nyt tähän kohtaa toivon apua. En sis ole mikään kovikaan rohkea tyyppi. Mitä tekisin, jotta saisin ihastukseni vaivihkaa tajuamaan että olen kiinnostunut hänestä?
Ihastunut luokkalaiseen
19
3265
Vastaukset
- sfdsdf
Eli olet ihastunut johonkin luuseripelle renttuun? Unohda se.
- Hawana kookos-92
Ei hän mikään luuseri renttu ole. Ehkä kannattaisi unohtaa ehkä ei. ^^ Kuitenkin, hänellä on eniten vaikutusvaltaa luokkamme muihin poikiin, hän ei ole mikään huippuoppilas (hyvä kun muistaa että on olemassa asia nimeltä läksyt). Joten mitä tekisin nyt? Joten en siis voi mennä noin vain puhumaan, koska se olisi todella omituista..
- Hawana kookos-92
Nyt sitten yksi luokkalaiseni, kiehnää kiinni ihastuksessani, koko ajan! Eihän hän tiedä että olen ihastunut siihen poikaan, mutta toi tyttö seurustelee useasti paljon vanhempien kanssa. Toiseksi se tyttö jätettiin äskettäin, ja en halua että ihastustani käytetään vara-poikaystävänä (joo, haluan että hän on vapaata riistaa, jotta minulla olisi mahdollisuus).. Mitäs nyt tekisin? En todellakaan halua että he kaksi alkavat!
- Tuntematon
Jos et uskalla edes puhua hänelle, niin tuskinpa pystyt tekemään asialle mitään. Tämä on kylmä totuus. Mutta usko pois, vielä ei välttämättä ole liian myöhäistä puhua hänelle; Jos aiot tehdä sen, kannattaa tehdä se kohta.
- Hawana Kookos-92
Tuntematon kirjoitti:

Niin, totta, minun pitäisi varmaan joskus alkaa puhumaan hänelle enemmän. Ei se ole siitä kiinni etten uskaltaisi puhua hänelle, en vain uskalla aloittaa keskustelua. :D Niin, siis nyt näyttää siltä että tuo ihastukseni ja se toinen tyttö josta aijemmin kerroin, niin että he olisivat alkaneet olla. Kuulin toiselta luokkalaiseltani että se tyttö oli pyytänyt häntä yhteen maanantaina ja hän miettisi vielä. No nähtävästi se sitten meni yhteen sen kanssa tiistaina. Kun se oli (se tyttö siis) "ihan kiva" ... Joo, muut meijän luokkalaiset ei oikein pidä ajatuksesta. Tyttöhän puhuu koko ajan itsestään ja hänellä "on ongelmia" jotka suurimmaksi osaksi aiheuttaa itse. No, siis sitten olin surullinen ja vihainen (itselleni) kun en tajunnut alkaa kunnolla tekemään jtn asian eteen. Tiistaina, juuri kun koulupäättyi, (olin jupissut koko päivän että en pidä siitä että he ovat, ja että olin tyhmä kun en tehnyt mitään aikaisemmin jne)niin, sitten kaverini päätti että nyt pannaan toimeksi, ja hän meni kertomaan että joku pitää hänestä, siis nimettömänä. Yritin vähän estellä mutta, kaverini meni kuitenkin, varmaan ihan hyvä kun en näytä itse saavan mitään aikaiseksi.
Joudui sitten itse lähtemään kotiin kun minua tultiin hakemaan, ja sitten kun olin kotona kaverini soitti minulle. Hän oli sanonut ihastukselleni että erästä ihmistä sattuu kun näkee heidä olevan yhdessä. (tosin on todella omituista kun se "tyttöystävä" seuraa ihastustani ihan joka paikkaan, ja on olevinaan ettei muka seuraisi.. Ja hän ei aina mene ihan viereen, vaan on viiden metrin säteellä. Ja seuraa ihan joka paikkaan) No, sitten ihastukseni sanoi että ehkä voi auttaa jos saa kuulla nimen, ja kaverini hölmä oli sen kertonut. :D Tulee minulle vähän noloa mutta..
No seuraavana päivänä (tänään) kun tulin kouluun, en uskaltanut edes katsoa häntä silmiin, onneksi minulla oli aika terveydenhoitajalle joten sain rauhoittua ja en koko ajan punastellut ja olin melkein normaali. Sitä nyt sitten ihmettelen, että vaikka toi ihastukseni nyt on luultavasti, todennäköisesti yhdessä sen toisen tytön kanssa, hän hymyilee minulle, ja istuu luokassa pöytäämme aina hetkeksi. Hän näyttää olevan minusta kuitenkin kiinnostunut ja pitää minusta vaikka ehkä onkin sen toisen tytön kanssa?
-Ainiin. Silloin kun tiistaina kaverini oli kertonut ihastukselleni siitä, yksi luokkalaisistani , poika oli jo tiennyt (varmasti päätellyt) että olen ihastukseeni ihastunut, ja tiesi mitä hän oli tulossa sanomaan. Niin sitten tänään kun ihastukseni oli tullut pöytäämme hetkiseksi istumaan (minun paikalla) niin sitten se toinen poika joka tietää minun siis olevan ihastunut ihastukseeni niin hän ja hänen nelikkopöydässä istuneet pojat rupesivat sanoa ihastustani hurmuriksi. (mitäköhän tämä meinaa..?) Pitääkö ihastukseni sittenkin minusta (muuten hän ei kiinnitä erityisemmmin huomiota, paitsi sopivissa kohdissa) ? - Joo, tuli taas tosi pitkä. ^^ No pidän tätä kuin päiväkirjaa kun kukaan ei näytä pahemmin vastailevan.xD - JJK90
Hawana Kookos-92 kirjoitti:
Niin, totta, minun pitäisi varmaan joskus alkaa puhumaan hänelle enemmän. Ei se ole siitä kiinni etten uskaltaisi puhua hänelle, en vain uskalla aloittaa keskustelua. :D Niin, siis nyt näyttää siltä että tuo ihastukseni ja se toinen tyttö josta aijemmin kerroin, niin että he olisivat alkaneet olla. Kuulin toiselta luokkalaiseltani että se tyttö oli pyytänyt häntä yhteen maanantaina ja hän miettisi vielä. No nähtävästi se sitten meni yhteen sen kanssa tiistaina. Kun se oli (se tyttö siis) "ihan kiva" ... Joo, muut meijän luokkalaiset ei oikein pidä ajatuksesta. Tyttöhän puhuu koko ajan itsestään ja hänellä "on ongelmia" jotka suurimmaksi osaksi aiheuttaa itse. No, siis sitten olin surullinen ja vihainen (itselleni) kun en tajunnut alkaa kunnolla tekemään jtn asian eteen. Tiistaina, juuri kun koulupäättyi, (olin jupissut koko päivän että en pidä siitä että he ovat, ja että olin tyhmä kun en tehnyt mitään aikaisemmin jne)niin, sitten kaverini päätti että nyt pannaan toimeksi, ja hän meni kertomaan että joku pitää hänestä, siis nimettömänä. Yritin vähän estellä mutta, kaverini meni kuitenkin, varmaan ihan hyvä kun en näytä itse saavan mitään aikaiseksi.
Joudui sitten itse lähtemään kotiin kun minua tultiin hakemaan, ja sitten kun olin kotona kaverini soitti minulle. Hän oli sanonut ihastukselleni että erästä ihmistä sattuu kun näkee heidä olevan yhdessä. (tosin on todella omituista kun se "tyttöystävä" seuraa ihastustani ihan joka paikkaan, ja on olevinaan ettei muka seuraisi.. Ja hän ei aina mene ihan viereen, vaan on viiden metrin säteellä. Ja seuraa ihan joka paikkaan) No, sitten ihastukseni sanoi että ehkä voi auttaa jos saa kuulla nimen, ja kaverini hölmä oli sen kertonut. :D Tulee minulle vähän noloa mutta..
No seuraavana päivänä (tänään) kun tulin kouluun, en uskaltanut edes katsoa häntä silmiin, onneksi minulla oli aika terveydenhoitajalle joten sain rauhoittua ja en koko ajan punastellut ja olin melkein normaali. Sitä nyt sitten ihmettelen, että vaikka toi ihastukseni nyt on luultavasti, todennäköisesti yhdessä sen toisen tytön kanssa, hän hymyilee minulle, ja istuu luokassa pöytäämme aina hetkeksi. Hän näyttää olevan minusta kuitenkin kiinnostunut ja pitää minusta vaikka ehkä onkin sen toisen tytön kanssa?
-Ainiin. Silloin kun tiistaina kaverini oli kertonut ihastukselleni siitä, yksi luokkalaisistani , poika oli jo tiennyt (varmasti päätellyt) että olen ihastukseeni ihastunut, ja tiesi mitä hän oli tulossa sanomaan. Niin sitten tänään kun ihastukseni oli tullut pöytäämme hetkiseksi istumaan (minun paikalla) niin sitten se toinen poika joka tietää minun siis olevan ihastunut ihastukseeni niin hän ja hänen nelikkopöydässä istuneet pojat rupesivat sanoa ihastustani hurmuriksi. (mitäköhän tämä meinaa..?) Pitääkö ihastukseni sittenkin minusta (muuten hän ei kiinnitä erityisemmmin huomiota, paitsi sopivissa kohdissa) ? - Joo, tuli taas tosi pitkä. ^^ No pidän tätä kuin päiväkirjaa kun kukaan ei näytä pahemmin vastailevan.xDAinakin tämä sun ihastukses tietää mitä tunnet häntä kohtaan,se on ainakin torjuntavoitto jos ei muuta
- Hawana Kookos-92
JJK90 kirjoitti:
Ainakin tämä sun ihastukses tietää mitä tunnet häntä kohtaan,se on ainakin torjuntavoitto jos ei muuta
Niin, ainakin sitä.. Muttakun se ei edes tunnu torjuvan muo, joten se on vähän ihmeellistä, ja sen mun kaverin mukaan niin se oli hymyilly kuulemma kun se oli saanu tietää.. Tietää sitten mitä se hymyili..
- JJK90
Hawana Kookos-92 kirjoitti:
Niin, ainakin sitä.. Muttakun se ei edes tunnu torjuvan muo, joten se on vähän ihmeellistä, ja sen mun kaverin mukaan niin se oli hymyilly kuulemma kun se oli saanu tietää.. Tietää sitten mitä se hymyili..
En tahdo pilata toivoasi mutta se että kaverisi sanoi hänen hymyilleen voi olla kaverisi sinun piristämiseksi keksimä juttu
Mutta tsemppiä :) - Hawana Kookos-92
JJK90 kirjoitti:
En tahdo pilata toivoasi mutta se että kaverisi sanoi hänen hymyilleen voi olla kaverisi sinun piristämiseksi keksimä juttu
Mutta tsemppiä :)Voihan sekin olla.. Mutta luotan siihen kaveriin, mutta se sanoi sen kyllä toisellekkin kaverilleni, silleen etten minä tiennyt sitä. Mutta se olisi omituista jos se olisi "valehdellut" toiselle kaverillenikin, mutta onhan se ihan mahdollista, mutta ihastukseni kyllä käyttäytyy sillä tavalla, etten oikeen tiiä mitä ajatella. mjoo, kyllä tässä yritetään pärjäillä. :D
- JJK90
Hawana Kookos-92 kirjoitti:
Voihan sekin olla.. Mutta luotan siihen kaveriin, mutta se sanoi sen kyllä toisellekkin kaverilleni, silleen etten minä tiennyt sitä. Mutta se olisi omituista jos se olisi "valehdellut" toiselle kaverillenikin, mutta onhan se ihan mahdollista, mutta ihastukseni kyllä käyttäytyy sillä tavalla, etten oikeen tiiä mitä ajatella. mjoo, kyllä tässä yritetään pärjäillä. :D
.........hyvä merkki :)
Onnea
- helevetin rakastanut
ETI UUS!
Mäkin oon iha *** ujo ja en todellakaan uskalla sanoo meiän luokkalaiselle (johon oon ihastunu) ees moi XD. SITÄ PAITSI SE OIS TOSI OUTOO OLLA OMAN LUOKKALAISEN KAA YHES!!! Mut aina voi uneeeksia.- ootko vähä tyhmä?
ei oo outoo olla oman luokkalaisenkaa yhes...
- Lune Noire
Söpöltä kuulostat, niin luonteelta kuin ulkonäöltäkin.
Jaa-a... Mitähän neuvoa tähän keksis? Ku minul vähä samanlaine tilanne ku yritän epätoivoisesti saada ihastusta ees kaveriks D: Ei uskalla puhua ku ei mittee ideaa mitä pitäis puhua... Ja sitte seurais vaa outo puheen aloitus jota varmaanki seurais awkward silence...
Eli itse tyydyn vain kuuntelemaan hänen ääntään, katsomaan hänen hymyään ja iloaan. Piristää se sekin...
Mutta ei siihe taida paljoo muuta olla ku että menet juttelee... Minuaki jos yrittäis tyttö iskee nii se täytys varmaan tapahtua lekalla että ymmärtäisin...
Samasta syystä tosin kuin sulla, tuntuu että ei ole mahollisuutta että joku ois oikeesti kiinnostunu. Varsinkaa jos ei tiiä mun luonnetta... (Luonne mul on mun mielest hyvä, sitä vaan koristaa vähä huonompi kakku) - Anonyymi
Lähetä sille viestii esim igssä
- Anonyymi
Ja tää on 15 vuotta vanha ketju...
- Anonyymi
En saa häneltä huomiota
- Anonyymi
Hei! Mulla siis ihan sama! Oon ollu jo alakoulusta asti kusessa tähän yhteen ja mä oon hiljasenpaa tyyppii, siis myös se punastuminen on mun juttu:(
Mut hei! Kyllä sulla on mahdollisuuksii, esim. Mä yleensä tuijotan mun ihastusta tunneilla! Se tuijotus pitäis pitää kun se tuijottaa takas mut saan liikaa perhosii vatsaan, et ei mee:( - Anonyymi
Olen ihastunut ite myös en uskalla sanoa ihastukselleni mitään välillä😅
Hän on mukava rauhallinen Fiksu kiva kiltti auttaa muita
Se on mun luokassa istun yleensä jos ehdin niin eteen tai sivulle - Anonyymi
Oon ihastunut meidän luokkalaisten
Hän on mukava rauhallinen Fiksu kiva kiltti auttaa muita yritän istua hänen eteen tai sivulle jos ehdin😅
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12701Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581321Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491155- 1271018
Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?207990Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä18986Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974- 42889
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297885- 72875