30.1.2003
KATSO KETÄ ÄÄNESTÄT - MIKSI SUOMEN LAKIMIEHIIN TAI POLIITIKKOIHIN EI SAA USKOA?
Vedättäminen
Osa viranomaiskoneiston edustajista (so. poliisi, lakimies tai muu tähän rinnastettava virkamies) on hyväksikäyttänyt kansalaisten luottamusta. He ovat hankkineet omaisuushyötyä tai muuta taloudellista hyötyä tekemällä vääriä ja virheellisiä johtopäätöksiä, jättämällä kirjaamatta rikosilmoituksia, tekemällä poliitista rikostutkimusta (so. Marksismi) tai kieltäytyneet kirjaamasta rikosilmoituksia viranomaista vastaan (ks. viisisivuinen liite).
Oikeusjärjestelmän edustajat yhdessä poliisikoneiston edustajan kanssa ovat syyllistyneet perättömiin ilmiantoihin, pakkokeinolailla vedättämiseen ja he ovat yrittäneet tehdä tutkinnallisia johtopäätöksiä, joihin heidän sivistykselliset ja ammatilliset valmiudet eivät ole riittäneet (ISBN 951-98052-2-2).
Ainoa tavoite edellä esitettyjen ammattiryhmien viranomaisedustajilla on ollut taloudellisen vahingon aiheuttaminen.
Saavutetut tavoitteet ovat käyneet yhteen Stalinistisen koulukunnan oppien, sekä suomenruotsalaisten lakimiesten suomalaisia kohtaan harjoittaman rasismin kanssa.
Osa viranomaisista elää hyvin toisen omaisuutta hyväksi-käyttämällä, kavaltamalla tai raunioittamalla sitä.
ISBN 951-98052-2-2
Tutkittaessa ja analysoitaessa poliisi-, poliisipäällystö- ja lakimieskoulutusta havaitiin, ettei ko. ammattiosa-alueen vaatimustaso ole kovinkaan korkea. Iso osa em. ammattialojen koulutuksesta perustuu ns. sosioekonomisiin aineisiin, joiden tieteellinen painoarvo on vähäinen, ellei merkityksetön.
Matematiikan, fysiikan, lääketieteen tai kemian alan opintoja ei mikään yllä mainituista opinnoista käsitä tai kata.
Edellä esitettyjen ammattiosa-aluiden edustajien poliisi-, pakkokeinolain tai minkä tahansa muun lain puitteissa vetämille johtopäätöksille ei näin olle voida antaa juurikaan painoarvoa.
Tyypillistä toiminnalle on kaavamaisuus ja ammattitaidon puute. Rikoksia ei kyetä selvittämään, koska ammatilliset valmiudet eivät riitä tai poliittisten syiden vuoksi rikoksia ei haluta selvittää.
Tunnusomaista laki- ja poliisikoneiston toiminnalle on tyhjänpäiväinen tärkeily ja oman aseman tärkeäksi tekeminen. Tutkijan arvostus riippuu tuloksesta, eikä tärkeily 'vaikuta ammattitaitoon' - toisin kuten lakimies- tai poliistoimessa.
Rekisteritiedot
Poliisitasoisella koulutuksella poliisirekisteriin vietyjen tietojen painoarvo voidaan kyseenalaistaa, eikä niille yleensä vaikeissa 'kissa ja hiiri'-leikki tapauksissa löydy totuuspohjaa.
Esimerkiksi itseäni koskevat poliisin tai oikeushallinnon rekisteriin kirjatut tiedot ovat alheellisia ja virhellisiä, sekä ovat tuottaneet vain poliisin tarkoitushaluisia ongelmia elämääni. Voi vain ihmetellä kuinka kauan Suomessa lakimies- tai poliisikoulutuksen omaava ihminen saa tärkeillä poliittisin tai hekilösuhteeseen liittyvin perustein ja aiheuttaa kansalaiselle ongelmia, jonka taustalla on joko poliittiset syyt tai suoranainen tyhmyys.
Omaisuuden suojaaminen
Entisessä Hämeenläänissä (so. pääosin Tampere ja Valkeakoski) tapahtuneet viranomaisrikokset v. 1994 - 2000 ovat loppuneet asianosaisen siirryttyä asumaan pysyvästi Helsingin seudulle v. 2000.
Olen aiemmin pyytänyt sukulaisiani (so. Xxxxx Xxxx) tarvittaessa suojaamaan omistukseni Valkeakoskin ja Tampereen
viranomaisia vastaan. Mikäli tällaisia suojaustoimia on tehty, niin vaadin ne viiveettä purettavaksi.
Tehdyt viranomaisrikokset ovat tähdänneet taloudellisen aseman heikentämiseen ja niiden tekemiseen on osallistunut myös suojelupoliisi.
Rikosten vakavuuden takia katson parhaaksi pyytää ulkomaisten turvallisuuspalveluiden ja liikemiesten kautta rikolliseen, Stalinistiseen ja rasistiseen toimintaan osallistuneiden henkilöiden listaamista, listojen julkaisemista yrittäjien suojaksi, sekä tulen vaatimaan osallisille fyysistä rangaistusta Suomen rajojen ulko-puolella. Kyseessä on yksiselitteisesti ollut lain systemaattinen rikkominen ja ihmisellä leikkiminen. Kysessä ei ole yksittäistapaus.
Viranomaisten vainoharhaisesta ja lain vastaisesta toiminnasta on annettu kirjatut vastineet ja merkkinä rikoksista ovat rekisteritiedot, joita voidaan verrata annettuihin vastineisiin.
Perintökaari
Vaadin itselleni kuuluvaa omaisuutta palautettavaksi Valkeakoskin poliisin jäljiltä.
Valkeakoskin poliisin toiminnasta on tähän mennessä valittanut jo viisi ihmistä, joista kolme on muuttanut ko. kaupungista pois joko poliisin tai kunnan viranomaisten aiheuttamien hankaluuksien takia. Muuton jälkeen ongelmaa ei enää ole esiintynyt.
Valkeakoski
Pienen kaupungin lypsylehmänä oleva paperitehdas on saattanut kaupungin työläismiehityksen huippuunsa kaupungin viroissa - valitettavasti muukin tuho tässä kaupungissa on samassa mittakaavassa. Sopii vain toivoa, ettei Valkeakoskin yrittäjät ole seuraavan virkamiessiirron uhri.
Vantaalla 4. helmikuuta 2003
Åke Tyvi
Aikuisinsinööriopiskelija ja yrittäjä
Liite
Raportti - rikosilmoituksen kirjaamisesta kietäytyminen
Tiedoksi
Asianosaiset
2(2)

Vastaukset 1
Vanhimmat
"Rikoksia ei kyetä selvittämään, koska ammatilliset valmiudet eivät riitä tai poliittisten syiden vuoksi rikoksia ei haluta selvittää."
On se varmaan viitsimisestä kiinni vähintään yhtä paljon kuin ammattitaidon puutteesta ja poliittisista syistä.