Huoh, eli taas se sama vanha virsi. Menin baariin ja poistuin sieltä miehen kanssa. Yksi asia johti sitten toiseen enkä tiedä käytimmekö ehkäisyä. Vastuuntonta käytöstä, tiedän, enkä tahdo siitä mtn saarnaa. Ajattelinkin kysyä, että onko muilla vastaavaa tilannetta. Huolestuttaa todella paljon enkä voi kertoa kenellekkään. Missä vaiheessa minun kannattaisi tehdä raskaustesti? Kenties silloin kun kuukautiset ovat n. vkon myöhässä?
Kuukautiseni olivat juuri loppuneet tuolloin kun harrastimme yhdyntää. mikä on todennäköisyys tulla raskaaksi?
Arvostaisin todella paljon apuanne.
Kuukautiseni olivat juuri loppuneet tuolloin kun harrastimme yhdyntää. mikä on todennäköisyys tulla raskaaksi?
Arvostaisin todella paljon apuanne.
Vastaukset 3
Vanhimmat
No eipä ole kyllä itselle käynyt noin, mutta eipä olekaan tapana raahata miehiä baarista kotiin panolle.
Raskaustestin voi tehdä kun kuukautiset ovat 1 päivän myöhässä. Kuitenkin jo 2 viikon jälkeen raskaustestin pitäisi näyttää plussaa, jos siihen on aihetta.
Todennäköisyyksiä voit arvailla ihan itse. Riippuu täysin kuukautiskierrostasi ja sattumasta. Mitään lukuja tuollaisiin ei ole olemassa.
että oli ensimmäinen ja viiminen kerta.
Raskaustestin voi tehdä sinä päivänä kun kuukautisten pitäisi alkaa.
Kannattaa seuraavan kerran muistaa jälkiehkäisy, tällä kertaa se saattaa olla jo liian myöhäistä. Hormonaalinen jälkiehkäisy on hoidettava mielellään 12 ja viimeistään 72 tunnin kuluessa yhdynnästä. Hormonaalinen jälkiehkäisy toimii sitä tehokkaammin, mitä nopeammin se toteutetaan. Myös kuparikierukkaa voidaan käyttää jälkiehkäisynä. Kuparikierukka on erittäin tehokas jälkiehkäisymenetelmä. Se voidaan asettaa viiden vuorokauden sisällä suojaamattoman yhdynnän jälkeen minä tahansa kuukautiskierron päivänä sekä synnyttäneille että synnyttämättömille naisille. Kierukka voidaan poistaa, kun seuraavat kuukautiset alkavat, tai se voidaan jättää paikalleen jatkuvaa ehkäisyä varten.
http://www.kaypahoito.fi/kh/kaypahoito?suositus=khp00054