Mikko Alatalo on esiintynyt Juicen poismenon jälkeen julkisuudessa aktiivisesti, ilmeisesti yrittäen saada sympatiaa itselleen. Mies käyttäytyy kuin olisi ollut tekemässä suurinta osaa Juicen lauluista yhdessä Juicen kanssa.
Tätä parivaljakkoa ei kovin tasapäisenä voi pitää: Juicen kuolema aiheutti liki maansurun, mutta entä sitten kun Mikko Alatalo kuolee?
Ei taida kukaan jäädä kaipaamaan tätä Syksyn Sävelessä pelleillyttä kepulurjusta.
Mikko Alatalosta
23
1946
Vastaukset
- tulkinta
Mikko oli Juicen nuoruusystävä ja mukana miehen elämässä viimeisiin päiviin saakka. Sekä myös monen laulun taustahahmona.
- Juicikko
Minä puolestani arvelen, että suru tulee olemaan hyvinkin suuri, kun Alatalosta aika jättää.
Käsittääkseni Alatalo kyllä oli Juicen lähimpiä ystäviä. Ja koska he ystävästyivät jo nuorina, kansalle tuiki tuntemattomina kloppeina, hän on varmaankin myös yksi aidoimmista ystävistä.
Ihmeellistä, kuinka monet jaksavat Alataloa mollata. Pahimpina vuosina Juice taisi olla ainoa, jolla oli kanttia julkisesti puolustaa Alataloa.
Alatalon ainoa "synti" taitaa olla liian myönteinen luonne, joka ei sovellu tähän kyyniseen maahan, jossa saisi laulaa vain kirveen kanssa hankeen ajetuista vaimoista ja lapsista.- pyrkyrit vittuun!
Mikko Alatalon koko uraa voidaan luonnehtia pikkuaivoisen pyrkyrin mikkihiirikampanjaksi, missä kaupallisuus ja oman elintason nostaminen on aina jalon aatteen ja sivistyksen edellä.
Mikkihiiri osaa virnuilla valokuvissa, se tuskin riittää kuvaamaan miehen luonnetta myönteiseksi sen paremmin kuin mummot ja moukarinheitot.
Juicen on täytynyt olla kurkkuaan myöten täynnä tätä inhottavaa siipiveikkoa, mutta hän joutui jatkuvassa rahapulassaan leikkimään kaveria miljonääri-Mikin kanssa, sai kai vippejä ilman korkoa.
Juicen vaimokin tuntuu olevan sivuroolissa, kun Mikko Mikkihiiri kerää kaiken huomion itselleen. - Juicikko
pyrkyrit vittuun! kirjoitti:
Mikko Alatalon koko uraa voidaan luonnehtia pikkuaivoisen pyrkyrin mikkihiirikampanjaksi, missä kaupallisuus ja oman elintason nostaminen on aina jalon aatteen ja sivistyksen edellä.
Mikkihiiri osaa virnuilla valokuvissa, se tuskin riittää kuvaamaan miehen luonnetta myönteiseksi sen paremmin kuin mummot ja moukarinheitot.
Juicen on täytynyt olla kurkkuaan myöten täynnä tätä inhottavaa siipiveikkoa, mutta hän joutui jatkuvassa rahapulassaan leikkimään kaveria miljonääri-Mikin kanssa, sai kai vippejä ilman korkoa.
Juicen vaimokin tuntuu olevan sivuroolissa, kun Mikko Mikkihiiri kerää kaiken huomion itselleen.Miksei esimerkiksi The Rasmusta tai Nightwishiä syytetä kaupallisuudesta?
Minä väitän, että näillä bändeillä on paljon enemmän intressejä mainitsemiesi "kaupallisuuden ja oman elintason nostamisen" suuntaan kuin Alatalolla.
Mikko Alatalo lienee yksi maamme epäkaupallisimmista artisteista. Hänellä on Juicen tapaan kanttia pitää oma tyylinsä ja mielipiteensä, vaikkei se kaikkia miellytä. - Juicella
pyrkyrit vittuun! kirjoitti:
Mikko Alatalon koko uraa voidaan luonnehtia pikkuaivoisen pyrkyrin mikkihiirikampanjaksi, missä kaupallisuus ja oman elintason nostaminen on aina jalon aatteen ja sivistyksen edellä.
Mikkihiiri osaa virnuilla valokuvissa, se tuskin riittää kuvaamaan miehen luonnetta myönteiseksi sen paremmin kuin mummot ja moukarinheitot.
Juicen on täytynyt olla kurkkuaan myöten täynnä tätä inhottavaa siipiveikkoa, mutta hän joutui jatkuvassa rahapulassaan leikkimään kaveria miljonääri-Mikin kanssa, sai kai vippejä ilman korkoa.
Juicen vaimokin tuntuu olevan sivuroolissa, kun Mikko Mikkihiiri kerää kaiken huomion itselleen.ollut rahaa ihan omastakin takaa tarpeeksi.
- mökkö
mikko sais pitää joskus suunsa kiinnvittu ukko on aina äänessä ja kommentoimassa joka asiaa sekä esiintymässä mukavana kansan miehenä.
ilmeisesti puree ikääntyvään väestöön.mulle pelkkä huoripukki.- täydellinen tyylittömyys
ja aidan alta meno. Känkkäränkkä-ukko. Laulaa lama-ajasta. Laskettelee ympäri maailmaa, kävelee vuoren päälle. Heittää moukaria. Pulskistuu ja ostaa värjättyjä okulaareja.
Ryhtyy julki-kepulaiseksi.
Sutki äijä!
- ja Mikko
Danny ja Mikko Alatalo painivat samassa sarjassa!
- .....
Tänään Aamu-tv:n haastattelussa Alatalo sanoi, että olisi jo muiden aika antaa tästä aiheesta haastatteluja. Mutta ilmeisesti kaikki lehdet yms. ovat soittaneet hänelle pyytäen kommenttia, tuskin hän itse on ollut aktiivinen tässä asiassa..
- JUke
Muistan elävästi kun Popeda-kitaristi Arwo Mikkonen menehtyi keväällä 1986...Popedan jätkien AINOA toive oli saada surra ja kunnioittaa Arwon muistoa rauhassa...pyyntöä kunnioitettiin...
Mikkokin olisi voinut tehdä samoin ja hiljentyä... - Anonyymi
On ollut. Hirvikolari ja ajoi kirjailija Veikko Huovisenkin kolarin.
- Mikki hirteen
Kikki-Mikki sai Juicen ansiosta hyvän alun vaalikampanjalleen; paljon näkyvyyttä mediassa, hurskastelevaa itsekehua rahat-pois -artistilta ja kepukieroilijalta.
Saatana. - tuoppi
Ylen elävässä arkistossa on nähtävissä vanha videonpätkä Juicen ja Mikon keskustelua vuodelta -75 tai jotain. Mikko kysyy Juicelta jotain että: `mitä sä tämmösillä lauluilla oikein haluat sanoo, täähän on jotain yksilötasolla tapahtuvaa utopian tavoittelua, kuka tämmöstä tarvitsee?`
Myöhemmin Juicella ja Mikolla oli pitkä välirikko, jonka syytä en ihan muista, mutta olisiko ollut kyse jostain (Mikon) vasikoinnista.
Ystäviähän he loppuviimeksi olivat, mutta niin erilaisia, toinen kirkasotsainen näkijä ja suuri runoilija, toinen kepulainen nuoleskelija. - JUke
Ei liene kiistäminen etteikö Mikko olisi ollut Juicen alkuaikojen muusikkokumppani MUTTA:
Kuitenkin Juicen kovimmat hitit ajoittuvat aikaan jolloin hänen kanssan työskentelivät Tikanmaki,Loueranta, Sytelä,Tammilehto A.
Nimenomaan Anssi Tikanmäen musiikillinen osaaminen teki Juicen musasta sen miltä se nyt levyltä kuunneltuna kuulostaa
Nämä edellämainitut oikeat työtoverit varmaankin surevat Juicen poismenoa aidosti hiljentyen ja kunnioittaen ...toisin kuin Mikko Alatalo...- Juicikko
Millä perusteella ne muusitkot surevat aidommin, jotka ovat olleet kuvioissa hittikautena?
- JUke
Juicikko kirjoitti:
Millä perusteella ne muusitkot surevat aidommin, jotka ovat olleet kuvioissa hittikautena?
Niin..tarkoitin siis että Grand Slam kiersi suomea hirvittävällä tahdilla vuodet 1983-1986
Nämä mainitsemani herrat olivat Juicen pitkäaikaisia työtovereita...myös hiljaisempina aikoina.
Ehkä ilmaisin itseäni huonosti.... - Juicikko
JUke kirjoitti:
Niin..tarkoitin siis että Grand Slam kiersi suomea hirvittävällä tahdilla vuodet 1983-1986
Nämä mainitsemani herrat olivat Juicen pitkäaikaisia työtovereita...myös hiljaisempina aikoina.
Ehkä ilmaisin itseäni huonosti....Ok. No, onhan se tietty niinkin.
Itse arvelen Alatalon olevan läheinen ystävä, koska Juicen muistelmissa ja haastatteluissa Alatalo nousee esiin paljon useammin kuin muut soittajatoverit. En myöskään muista nähneeni montaakaan vanhaa bändiläistä esim. Juicen 50-vuotisjuhlissa (tai sitten en vain tunnistanut).
Jostain minulle on jäänyt käsitys, että Juice jättäytyi bändeissä ikäänkuin sivustatarkkailijan rooliin katselemaan muiden touhuja ja heittelemään väliin hauskoja kommenttia, mutta eli yleensä hieman eri sfääreissä kuin muu porukka. Kaikki bändien jäsenet eivät välittäneet keskustella kirjallisuudesta jne. Voin kyllä olla väärässäkin, en ollut paikalla :)
Toki bändeissä on varmasti muutamia erittäin läheiseksi tulleita ihmisiä. Olen ymmärtänyt, että ainakin Hannu Tervaharju ja Safka olisivat olleet hyvin läheisiä ystäviä.
Vaikea tietty näin ulkopuolisena on sanoa, ketkä ovat olleet Juicen lähimpiä ystäviä :) - JUke
Juicikko kirjoitti:
Ok. No, onhan se tietty niinkin.
Itse arvelen Alatalon olevan läheinen ystävä, koska Juicen muistelmissa ja haastatteluissa Alatalo nousee esiin paljon useammin kuin muut soittajatoverit. En myöskään muista nähneeni montaakaan vanhaa bändiläistä esim. Juicen 50-vuotisjuhlissa (tai sitten en vain tunnistanut).
Jostain minulle on jäänyt käsitys, että Juice jättäytyi bändeissä ikäänkuin sivustatarkkailijan rooliin katselemaan muiden touhuja ja heittelemään väliin hauskoja kommenttia, mutta eli yleensä hieman eri sfääreissä kuin muu porukka. Kaikki bändien jäsenet eivät välittäneet keskustella kirjallisuudesta jne. Voin kyllä olla väärässäkin, en ollut paikalla :)
Toki bändeissä on varmasti muutamia erittäin läheiseksi tulleita ihmisiä. Olen ymmärtänyt, että ainakin Hannu Tervaharju ja Safka olisivat olleet hyvin läheisiä ystäviä.
Vaikea tietty näin ulkopuolisena on sanoa, ketkä ovat olleet Juicen lähimpiä ystäviä :)Aivan totta..en siis itsekään mikään Juicen henkilökohtainen ystävä..En edes tuttu
Kirjoitin siis vain ja ainoastaan omia tuntemuksiani vastauksena alkuperäiseen viestiin
Minusta tuntuu et Juicelta kyseltiin haastatteluissa hyvin usein uran alkuajoista ja siellähän Alatalolla on merkittävä osa, sitä en kiistä...
No enivei...."Lepää ilossa Juice" - Anonyymi00022
Juicikko kirjoitti:
Ok. No, onhan se tietty niinkin.
Itse arvelen Alatalon olevan läheinen ystävä, koska Juicen muistelmissa ja haastatteluissa Alatalo nousee esiin paljon useammin kuin muut soittajatoverit. En myöskään muista nähneeni montaakaan vanhaa bändiläistä esim. Juicen 50-vuotisjuhlissa (tai sitten en vain tunnistanut).
Jostain minulle on jäänyt käsitys, että Juice jättäytyi bändeissä ikäänkuin sivustatarkkailijan rooliin katselemaan muiden touhuja ja heittelemään väliin hauskoja kommenttia, mutta eli yleensä hieman eri sfääreissä kuin muu porukka. Kaikki bändien jäsenet eivät välittäneet keskustella kirjallisuudesta jne. Voin kyllä olla väärässäkin, en ollut paikalla :)
Toki bändeissä on varmasti muutamia erittäin läheiseksi tulleita ihmisiä. Olen ymmärtänyt, että ainakin Hannu Tervaharju ja Safka olisivat olleet hyvin läheisiä ystäviä.
Vaikea tietty näin ulkopuolisena on sanoa, ketkä ovat olleet Juicen lähimpiä ystäviä :)Juicen muistelmissa ei mainita Alataloa kertaakaan?
- Anonyymi
Alatalolta käy monet eri genret; country, lastenlaulut, kupletit, mainoslaulut, pop, iskelmä, proge, mutta suurin osa on sitä pop, kupletti , iskelmä ja country-osastoa toki. Ainakin kerran teki reggaelaulun eli tukka takana, elämä edessä. Bluesiakin on tehnyt urallaan kuten esimerkkeinä laulu yö alkaa yhdeltätoista.
Kaukaaviisas, elämänviisas , älykäs ja humaani sanoittaja. - Anonyymi
Kaikki sen biisit on aivan kamalaa kuunneltavaa joten ei kiitos on ainoa oikea toteamus.
- Anonyymi
Jätkä on röyhkeä, kuten politiikot tapaavat olla.
Musikaallista lahjakkuutta on, mutta luonne on itseään liian esiintyöntävä - Anonyymi00023
Anonyymi kirjoitti:
Jätkä on röyhkeä, kuten politiikot tapaavat olla.
Musikaallista lahjakkuutta on, mutta luonne on itseään liian esiintyöntäväMonet mun mielestä ymmärtäneet väärin kun mainitsette liian esiintyöntävän Alatalon mikä ei pidä paikkaansa vaan Alatalon on niin touhukas ja ahkera ja monipuolinen joten sitä voi erehtyä luulemaan että hän on julkisuuden kipeä ja itseään esilletuova.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1136965Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1064690L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa493942TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133334Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6731993Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2231362- 661328
Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j521277Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja551273Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise12962