Lopputulos

Voittaja tulee olemaan Kaarlo.
Voittajan pitäisi (kaiken järjen ja oikeudenmukaisuuden mukaan) olla Kari,
mutta eihän se niin mene, kun suurin osa äänestäjistä tulee kuitenkin olemaan kananaivoisia pissiksiä, joiden mielestä se Kale nyt vaan on "niiiiiiiiin söde (pusipusihalihalilässynlässyn)".

Vielä muutama viikko sitten olisin kannattanut Ollia, mutta sen "Peuhaus Hannen kanssa ja amulla taas morkkis" - toilailu rupesi jo liikaa ärsyttämään.

Saria vastaan minulla ei ole mitään, mutta voittajan pitää olla sellainen, joka on ottanut talossa aktiivisen roolin. Ja sellainen, joka on ollut talossa yhtäjaksoisesti (ja mieluiten alusta asti), eikä päässyt välillä paussille äiskän puurolautasen ääreen, kuten Kaarlo.
4232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei sen ole tarkoituskaan voittaa. Paistaa niin läpi muiden positiivisuus Kaarlon uudelleen tulemiseen.

Äänestä

kuorsaamisessa vai kenties piereskelyssä!?? Näissä lakjeissa on ollutkin yliaktiivinen, mutta eipä voi juuri muussa aktiivisuudessa kehua! Sarppa voittakoon

Äänestä
  • Kari on ollut aktiivinen huomion herättämisessä ja naurattamisessa, ja sehän tässä ohjelmassa on pääasia. Sari on ollut hiljaisempi. Mutta totta kai mieluummin Sari kuin Olli, Kaarlosta puhumattakaan.

    Äänestä

Sari on ollut äänestyksessä jo taloon tullessaan.

Sari on ollut kisassa alusta asti muuttumatta mitenkään.

Sarin hermot on pitäneet pelin kulun, vaikka Kaki on tehnyt kaikkensa saadakseen Sarin suuttumaan ja menettämään kasvonsa.

Sari on ollut tasapuolinen kilpailija, kaikille empaattinen.

Sari on aina valmiina tekemään kotityöt ja keittiöhommat, ei laske tekemisiään.

Ja viimeisenä hyveenä tulee Sarpan ihana lauluääni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ana lyytikko kirjoitti:

Voittaja tulee olemaan Kaarlo.
Voittajan pitäisi (kaiken järjen ja oikeudenmukaisuuden mukaan) olla Kari,
mutta eihän se niin mene, kun suurin osa äänestäjistä tulee kuitenkin olemaan kananaivoisia pissiksiä, joiden mielestä se Kale nyt vaan on "niiiiiiiiin söde (pusipusihalihalilässynlässyn)".

Vielä muutama viikko sitten olisin kannattanut Ollia, mutta sen "Peuhaus Hannen kanssa ja amulla taas morkkis" - toilailu rupesi jo liikaa ärsyttämään.

Saria vastaan minulla ei ole mitään, mutta voittajan pitää olla sellainen, joka on ottanut talossa aktiivisen roolin. Ja sellainen, joka on ollut talossa yhtäjaksoisesti (ja mieluiten alusta asti), eikä päässyt välillä paussille äiskän puurolautasen ääreen, kuten Kaarlo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu