Luin tossa just ajatuksella Iltalehden 18-sivun erikoisreportaasiin Juicen elämänvaiheista ja mieleeni palautui tilanne joka tapahtui muutama vuosi sitten Helsingin Kaapelitehtaalla juorulehti Seiskan kuuluisissa vuosibileissä.
Juhlat olivat alkuvaiheessa ja menin ystäväni kanssa pöytään illastamaan ja sattumoisin huomasin yllättäen istuvani itse maestron vieressä ja muistaakseni vielä kaikkivaltiaan oikealla puolella...
Siinä jubailtiin niitä näitä rennossa ilmapiirissä joka ei kuulemma ole Juicen tapaista, mutta rikoin jään eräällä Las Vegasista tuodulla salaisuudella jota mestari ihmetteli ääneen kunnes Gimmel aloitti keikansa päälavalla...
Ja vaikka päälavalle oli matkaa useita satoja metrejä, Juice puisteli päätään ja näytti aidon kärsivän ilmeensä, peitteli välillä korviaan, puisteli jälleen päätään...
Aikaa kului, muutama tupakkakin paloi, mutta kärsivä ilme ei kaikonnut. Lopuksi tokaisikin ärtyneenä:
"Voi vittu mitä paskaa! Eikö nykyään enää osata tehdä musiikkia?"
Eikä ollut vitsi vaan oikeasti gurun korvat eivät moista mökää kestäneet vaan hän nousi pöydästä kävelykeppeineen ja poistui paikalta nuoren vaimonsa kanssa vaikka juhlat olivat vasta aluillaan.
ASENNETTA! Siinä oli mies paikallaan. Uskalsi sanoa sen mitä ajatteli, uskalsi elää niinkuin halusi.
Homma jäi jotenkin hauskana ja positiivisena kokemuksena mieleen. Että missä onkaan nykyään se LAATU? Kun tuntuu että itse musiikkia tärkeämpää on stailaus, hiukset, meikit ja trendikäs tanssinopettaja joka opettaa jopa miehet pyörittämään pyllyään kuten muutkin homppelit Marco Brurtrömiä ja Antti Tuiskua myöten;) Mutta missä on biisin sävellys, lyriikka ja sanoma?
Juhlat olivat alkuvaiheessa ja menin ystäväni kanssa pöytään illastamaan ja sattumoisin huomasin yllättäen istuvani itse maestron vieressä ja muistaakseni vielä kaikkivaltiaan oikealla puolella...
Siinä jubailtiin niitä näitä rennossa ilmapiirissä joka ei kuulemma ole Juicen tapaista, mutta rikoin jään eräällä Las Vegasista tuodulla salaisuudella jota mestari ihmetteli ääneen kunnes Gimmel aloitti keikansa päälavalla...
Ja vaikka päälavalle oli matkaa useita satoja metrejä, Juice puisteli päätään ja näytti aidon kärsivän ilmeensä, peitteli välillä korviaan, puisteli jälleen päätään...
Aikaa kului, muutama tupakkakin paloi, mutta kärsivä ilme ei kaikonnut. Lopuksi tokaisikin ärtyneenä:
"Voi vittu mitä paskaa! Eikö nykyään enää osata tehdä musiikkia?"
Eikä ollut vitsi vaan oikeasti gurun korvat eivät moista mökää kestäneet vaan hän nousi pöydästä kävelykeppeineen ja poistui paikalta nuoren vaimonsa kanssa vaikka juhlat olivat vasta aluillaan.
ASENNETTA! Siinä oli mies paikallaan. Uskalsi sanoa sen mitä ajatteli, uskalsi elää niinkuin halusi.
Homma jäi jotenkin hauskana ja positiivisena kokemuksena mieleen. Että missä onkaan nykyään se LAATU? Kun tuntuu että itse musiikkia tärkeämpää on stailaus, hiukset, meikit ja trendikäs tanssinopettaja joka opettaa jopa miehet pyörittämään pyllyään kuten muutkin homppelit Marco Brurtrömiä ja Antti Tuiskua myöten;) Mutta missä on biisin sävellys, lyriikka ja sanoma?
Vastaukset 2
Vanhimmat
jos arvostat laatua niin mitä helvettiä teit seiskan bileissä?
kittaamassa, niinkun varmaan Juicekin Seiskalehden tasosta huolimatta ne on silti Suomen kaikkien aikojen parhaat ryyppybileet, jossa kaiken lisäks sexyt ja tasokkaat mallitytsyt juottaa väkisin;)
Ruokaa, juomaa, ystäviä, naisia, viihteestä en oo niin välittäny koska se on mitä on lukuunottamatta World Idol Hobbitin U2 Show'ta yhtenä vuonna.
Ilmeisesti Suomessa kaikki hauska pitää olla kiellettyä;)