yksinhuoltajuudesta?
perheneuvolassa sanottiin että kovin tarvitaan vakavat perusteet siihen (asun siis lapseni kanssa yksin) kun taas sosiaalivirastossa sanottiin ettei pidä paikkaansa, voi saada hyvinkin jos käy ilmi että vanhemmat ovat vastuun suhteen kovin eriarvoisessa asemassa...
haluaisin siis yksinhuoltajuuden virallisestikin.
omia kokemuksia kellään?
perheneuvolassa sanottiin että kovin tarvitaan vakavat perusteet siihen (asun siis lapseni kanssa yksin) kun taas sosiaalivirastossa sanottiin ettei pidä paikkaansa, voi saada hyvinkin jos käy ilmi että vanhemmat ovat vastuun suhteen kovin eriarvoisessa asemassa...
haluaisin siis yksinhuoltajuuden virallisestikin.
omia kokemuksia kellään?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Periaatteessa perheneuvolan kanta on oikea, vaikkakin oletkin lapsen kanssa kahden. Mitä tulee sos.viraston kantaan; no, heillähän on ns. oma lehmä ojassa, mieluusti he "listoilleen ottavat".
Ja mitenkö perustelen; Jos edes kerran olet joutunut ottamaan yhteyttä ko. virastoon ns. ongelmien vuoksi, olet automaattisesti "asiakas" varsinkin jos kunta maksaa elatusmaksun. Kuntien sosiaalivirastoissa, ei kaikissa, mutta monissa, pääasia ei ole asioiden tolalleen laitto, vaan ko. virkailijoiden omat visiot "paremmasta maailmasta".
Toki JOS asioiden hoito todella tökkii etä-vanhemman kanssa, silloin jo mielenterveyden vuoksi kannattaa hakea sitä aitoa yksinhuoltajuutta. MUTTA kumminkaan et pysty mitenkään estämään, JOS etä-vanhempi haluaa lasta tavata.
on pettymys, mulle osui kohdalle sellaset tädit, jotka haluaa nähdä asiat aika omalta kantiltaan, muttei ikinä kuulla todellisista ongelmista. ne on ihan mukavia, mutta ei niistä mitään apua ole ollut. sen sijaan sossun täti oli eka joka antoi henkistä tukea ja sanoi että asenteeni on oikea eikä pidä luovuttaa. lapsen isä ei suinkaan oo pahimmasta päästä, muuta ei häntä voi vanhempana pitää. sehän olen minä joka olen aina asunut lapsen kanssa...tämä on siis hänen valinta.
perheneuvolan tädit vaan hookee että pitää olla kiitolliene että lapsella on edes joku isä! mutta kun en jaksa tosta koko päivää ollä polvillani nöyryydestä. on vähän tärkeempää mietittävää yksinhuoltaja arjessa!
piti sanoa!
paljolti on kiinni, millaisten ihmisten kanssa joutuu/pääsee asioimaan. Enenpi taitaa olla kirjoitettu sosiaaliviranomaisten perusteettomista huostaanotoista ym. ja ihan kokemusperäistä tietoa itselläni on.
Miten on.. Jos lapsen isällä ei ole edes virallista osoitetta, voiko hän vaatia lapsia itselleen?
Tilanne on se, että hän punkkaa naisystävänsä luona toisella paikkakunnalla. Meillä on eskari-ikäinen poika, joka on tosi arka ja käy puheterapiassa lähes viikottain. Hänellä on siis puheessa motorisia ongelmia.
Isä uhkailee että saahan hän ottaa lapsensa mukaansa jos haluaa. Omasta mielestäni lapselle, jolla on muutenkin vaikeuksia kehityksessä, oppimisissa jne. tarvitsee elämäänsä säännöllisyyttä, eikä niitä terapiakäyntejäkään mielestäni voi miten sattuu heitellä. Pojalla kun menee joka kerta aikaa ennenkuin taas tutustuu terapeuttiin jos on terapiakertojen väli pitempi.
Isä ei ole aikaisemmin ollut kiinnostunut lapsensa arjesta, ei ainakaan hirveesti osallistunut. Ohareita on lapselle useasti tehnyt. On luvannut olla pojan kanssa, mutta ilmoittamatta on lähtenyt ryyppäämään, eikä ilmaantunut paikalle silloin kun piti. Ikinä ei ole pojalle vapaaehtoisesti soittanut jne. Minä olen hänet käytännössä katsoen yksin hoitanut. Nyt isä huutaa kovaan ääneen oikeuksiensa puolesta.
Mutta miksei isillä sitten ole velvollisuuksia? Ja miksi isän oikeudet olisivat tärkeämmät kuin lapsen? Haluan lisätä, että jos lapseni isä hankkisi oman asunnon (tarkoitan siis että asuisi jossain virallisesti), niin kyllä hän lapsen saisi kylään, jos lapsi itsekin haluaisi. Nyt hän alkaa itkemään jos vain ehdotankin isän kanssa kahden olemista!
Niin, ja tällä iskällä on sitten myös tosi epäsäännölliset työajat. Tekee yötyötä ja nukkuu aamuisin pitkään.. yleensä iltaan asti. Eli ei hän montaa tuntia vuorokaudesta lapsen kanssa edes olisi, vaan hoito jäisi jonkun muun harteille!
Onko tällainen muka oikein?
älyttömän tutlta kuulostaa...paitsi että poikani tykkää olla isänsä kanssa...mutt poikani on luonteeltaan ulospäinsuuntautunut ei siis ujo..tykkää kaikista
mutta oharit ja kaikki...työssäkäyvä ihminen on isä, ja tuntuu itsestänikin oudulta kutsua sitä alkoholistiksi, mutta sitähän se on...
aion nyt soittaa yleiseen oikeusapu toimistoon, en halua mitään dramaattista mutta haluan olla se joka päättää lapseni elämästä sen sijaan että joka turisti sen tekee (siis isä)
aina rohkaisen isyyttä ja kerron pojasta kun isä kay ja sanon että on pojalle tärkee, siinä toivossa että vähän tajuis. kyllä se omalla tavalla välittääkin ja varmaan rakastaa, mutta kun on narsisti niin lapsi ei ole etusijalla (kuten minulla , ainoalla oikealla vanhemmalla!)
kyllä täytyy sanoa että on kummaksi mennyt maailma kun täytyy äitien tällasia miettia, että on tollanen häiriötekijä joka hankaloittaa muutenkin hankalaa yksinhuoltajan tilannetta..
mulla on ymmärrettävästi aika kyseenalaiset mielipiteet sukupolveni miehistä (koska tää näyttää olevan kovin yleitä)
ikäänkuin maailam olis vaan noita varten, paljon oikeuksi ei lainkaan vastuuta...
Siis kyllähän munkin poika tykkää olla isänsä seurassa, täällä! Mutta jos sille ehdottaa että lähtis isin kans jonnekin (vaik vain mummolaan) niin ei suostu. Mun seurassa kyllä lähtee.
Toi sun juttus kuulostaa ihan ku mun suusta tulleelta. Ottaa suoraan sanottuna päähän tämä tämmöinen. Itse olen poikani oikeastaan yksin kasvattanut. Iskä oli sen kans silloin kun hälle sopi, mun tai pojan mielipiteistä ei välitetä.