Saksanpaimenkoira

Savonlinnan Pihlajaniemessä liikkuu isohko nuori sakemanni uros. Siwan että asustus aluella kuten Kalliomäentiellä. Asiasta on ilmoitettu Tainalle Kerimäelle(löytöeläintaloon) Ja virkavallalle.Koiraa ei ole saatu kiinni arka.Antaa silittää varovaisesti mutta hihnan nähtyään pinkoo karkuun(muistakaa arka koira voi olla VIHAINEN)Tuntuu olevan nälkäinen laihassa kunnossa ja linkuttaa toista takajalkaa.Mutta kuka omistaja koiralla ei ole pantaa....Vähän enemmän huolivaisuutta koiran suhteen kenen liekin.Koira yritetään ottaa kiinni ruualla mikäli saadaan.Koiraa voi tiedustela Anselan Tainalta koira viedään sinne jos saadaan kiinni.
6768
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Aivan turhaa jeesustelua. Kyllä se koira voi karata, vaikka omistaja olisi kuinka huolellinen hyvänsä. Jos kyseessä tosiaan on arka koira, esim. pelästynyt jotain ja pinkoo karkuun. Omistaja on varmaan huolissaan eikä kaipaa mitään moraalisaarnaa.

Inhottavia tuollaiset kommentit. Loppujen lopuksi rotukoiria näkee hyvin harvoin karkuteillä, sen sijaan näitä narunnokkaan laitettuja risteytyksiä senkin edestä. Ihminen kun on niin pinnallinen, että pitää isolla rahalla ostamastaan huolen.

Kiva kun näistä ilmoitellaan, mutta sävy voisi olla vähän toinen.

Äänestä

mahdollisesti jostain muusta syystä koiralla ei ole pantaa ollut. Koira on saattanut lähteä myös toisen koiran perään ja eksyä reisullaan, mutta luulenpa että sen kotiväki etsii ja on huolissaan koirasta..voisiko esim. kauppojen ilmoitustaululle tms. laittaa ilmoituksen tälläisestä koirasta..Nyt onneksi leuto talvi. Olen tainnut aiemminkin kertoa eräästä 11kk saku uroksesta, joka poimittiin autotieltä yhtenä pakkas talvena kyytiin. Koira oli muutaman päivän hortoillut kauaksi kotoaan/mökiltä itse asiassa ja lumimyräkkä peitti jäljet. Koira oli lähtenyt ajokoiran perään pihasta ja seurannut pitkän matkan sitä ja eksynyt. Koira oli valtavan iso uros, selkä pirttipöydän levyn tasolla,joten monet täälä kylässä pelkäsivät isoa koiraa ja kun oli saku niin tietysti luullaan sen automaattisesti olevan vihainen. Sitä se ei kuitenkaan ollut,yhtään...Nuoli isäni kasvot hänen autettua koiran autoon. Koira oli kohmeinen ja kankea ja nälissään. Tilanne kuitenkin korjaantui lämpimässä tuvassa ruoan parissa ja radion välityksellä omistajakin löytyi. Onneksi kuunteli radiota,hyvä yhteensattuma sikäli=)
Koskaan en epäröisi tehdä samaa uudelleen,jos vastaan tulisi täällänen tapaus..terveisiä Kessu-koiralle ja isäntäväellä Pukkilan seudulle mikäli satutte palstaa selaamaan!=)

Äänestä
  • ole kuin vastailla liirumlaarumeita ihan joka ikiseen avaukseen????

    :DDDDDDDDDDDDDDDD

    Äänestä

  • ei muuta tekemistä kirjoitti:

    ole kuin vastailla liirumlaarumeita ihan joka ikiseen avaukseen????

    :DDDDDDDDDDDDDDDD

    heitäpä oma liirumlaarumisi joukkoon =)jos tuntuu että paitsi jäät jostain...vai närästääkö se et joku haluu jutella/keskustella? Vai mikä siinä niin tökkii teikäläistä?=)

    Äänestä

  • ei muuta tekemistä kirjoitti:

    ole kuin vastailla liirumlaarumeita ihan joka ikiseen avaukseen????

    :DDDDDDDDDDDDDDDD

    kun kytätä muiden kirjoitteluja

    D=D=D=D=D=D=

    Äänestä

  • amityville kirjoitti:

    heitäpä oma liirumlaarumisi joukkoon =)jos tuntuu että paitsi jäät jostain...vai närästääkö se et joku haluu jutella/keskustella? Vai mikä siinä niin tökkii teikäläistä?=)

    MIKÄLI ET OLE HUOMANUT VIELLÄ SITÄ ASIAA.
    JOILLEKI KESKUSTELU ON SIT ET MÖLÄHTÄÄ SIVUSTA JA JATKAA JUROTTAMISTA. KESKUSTELKAA NIIST VÄLITTÄMÄT KUN KERT ASIAA ON

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


irrallaan Savonlinnassa kirjoitti:

Savonlinnan Pihlajaniemessä liikkuu isohko nuori sakemanni uros. Siwan että asustus aluella kuten Kalliomäentiellä. Asiasta on ilmoitettu Tainalle Kerimäelle(löytöeläintaloon) Ja virkavallalle.Koiraa ei ole saatu kiinni arka.Antaa silittää varovaisesti mutta hihnan nähtyään pinkoo karkuun(muistakaa arka koira voi olla VIHAINEN)Tuntuu olevan nälkäinen laihassa kunnossa ja linkuttaa toista takajalkaa.Mutta kuka omistaja koiralla ei ole pantaa....Vähän enemmän huolivaisuutta koiran suhteen kenen liekin.Koira yritetään ottaa kiinni ruualla mikäli saadaan.Koiraa voi tiedustela Anselan Tainalta koira viedään sinne jos saadaan kiinni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu