Hei! Pyydän jo näin aluski anteeksi että tulen tänne purkamaan itseäni ja tunteitani. Asia on nimittäin niin että asun pienessä kaupungissa ja ystäväni ovat heteroita, lukuun ottamatta muutamaa nettikaveriani. Lisäksi minun on vaikeuksia puhua "ongelmistani" kenellekään. Joten lähes ainut tapani on asioista kirjoittaminen. Monesta tämä ongelmani voi tuntua vähäpätöiseltä, mutta ongelmani on se perinteinen "ollako vai eikö olla". Eli olenko lesbo vai en? Ongelmalliseksi asian tekee se että minulle on tapahtunut elämässäni asioita, jotka saattavat vaikuttaa siihen että tunnen herkemmin vetoa enemmän naisiin. Olen tällä hetkellä 22 vuotias ja asun yksin. Joskus noin 8-9 vuotiaana koin jonkin asteisa ihastumisia toisiin tyttöihin. En kuitenkaan silloin vielä ymmärtänyt mistä olsi voinut olla kyse. Olen kuitenkin ollut koulukiusattu lähes koko peruskoulun ajan. Tämä kiusaaminen oli 80%sesti luokan pojilta tulevaa kiusaamista. Kiusaaminen oli usein nöyryyttävää kuten puskiin heittämist jne ja tietysti sitä haukkumista, jota tapahtui jopa oppitunneilla. Monissa asioissa aloin uskoa kiusaajiani. Lukioon siirtyessäni siirryin lukioon, jossa ei ollut muita entisestä koulustani. Kiusaus jätti kuitenkin niin pahat jäljet, että koulu aamut jouduin aloittamaan muutaman viikon ajan kotona pahoinvoiden ja oksennellen, koska uuteen kouluun meneminen pelotti minua niin paljon. Lukiossa aloin tiedostaa pitäväni tytöistä, mutta pidin asian omana tietonani. Ajattelin että en koskaan kerro asiata kenellekään. Olen kyllä kokenut myös ihastumisia poikia kohtaan, mutta jos ajattelen asiaa niin ihastuksia on ollut enemmän tyttöjä kohtaan ja nykeisin ihastukseni ovat olleet aina naisia. Lapsuudessani minulla oli vaikeaa myös perheessäni ja minulla on koko elämäni ollut huono suhde äitiini. Lapsena en myöskään äitini ei sallinut minun leikkiä poikien kanssa, koska hänen mielestään sain heiltä huonoja vaikutteita. Olen käynyt kokemuksieni vuoksi vuoden varran psykologilla, mutta en ikinä uskaltanut kertoa hänelle tuntemuksistani naisia kohtaa. Tällä hetkellä minulla on vain kaksi mieshenkilöä kaverina joiden seurassa tunnen pystyväni olemaan normaali. Muiden miesten seurassa tunnen hermostuneisuutta ja pelkään koko ajan sanovani jotain tyhmää tai heidän pitävän minua jollain tavalla idioottina. Heidän seurassaa en pysty olemaan oma itseni. Myös seksin ajatteleminen miehen kanssa pelottaa minua. Olen yrittänyt seurustella miesten kanssa, mutta en ole päässyt eroon hermostuneisuuden tunteista tai muustakaan. Jonkinlaisia tunteita olen vusia sitten tuntenut miehiä kohtaan, mutta nyt tunteet ovat miehiä kohtaan totaalisesti hävinneet. Suurin osa ystävistäni tietää minulla olleen noin 2 vuoden kestänyt suhde toiseen naiseen joka asui eri paikkakunnalla. Rakastin häntä enemmän kuin ketään muuta koskaan enneen. Suhde kuitenkin kariutui erinäisistä syistä. Ystävilleni esitän BItä, koska en ole itsekään itsestäni varma. Välillä öisin itkeskelen ja toivon että en olsi lesbo. Tämä johtuen siitä että pelkään sitä millaiseksi elämäni muuttuisilesbouden myötä. Koska kaiken kokemani jälkeen haluaisn vain sen helpomman elämän, mitä minullaei nuorempana ollut. Pelkään elämäni tulevan taas vaikeaksi jne. Olen kuullut että aika näyttää, mutta miten pitkään täytyy odottaa? Tällä hetkellä keskityn vain töissä käyntii ja harrastuksiin. En yritä minkäänlaista seurustelua, koska haluan vain sen vastaukseni ja olla varma asiata. Mutta koko ajan mieltäni vain vaivaa kysymys "johtuuko kaikki vain menneistä tapahtumista?". Voinko koskaan olla täysin varma? Kiellänkö vain totuuden itseltäni? Joudunko vain koko elämäni odottamaan vastausta? Tällä hetkellä tunnen pelkoa, ahdistusta ja häpeää itsestäni. Tiedänhän ettei ketään muu kuin minä itse voi tietää.. Mutta mitä tehdä kun ei itsekään tiedä?
ollavaieiköolla?
Uneksijatar84
101816
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
älä jää sinne missä sulla on tuskaa tai pelkäät voi olla vaikea pikku paika kunnalla. olla lesbo
parempi muutaa isomalle sitylle misä kukaan ei sinua tuomitse omasta seksuaalisesta suuntatumisesta
pikku kylä missä kaikki puhuu ja tuntee niin noin herkälle ihmiselle niin on pahinta jäädä sinne isomassa kaupungissa alat löytää uudet kaverit ja SETAn kautta saa tukea oman identeetisi kanssa ja tutustut saman henkisiin naisiin
täälä isomassa cityssä on helpompi olla lesbo
pikkupaikakunnat on pahin paikka
jos kerta pelkäät miten muut suhtautuu sun seksuaaliseen suuntautumiseen niin älä kerro niille vaan nosta kytkintä jo sieltä
jokaisen seksuaalisuus on ihan oma valinta eikä se muille kuulu ! ei siitä pidä numeroo tehdä
eikä kannata nolaa itseään heteroo alkamaan iskemään
sä et varmasti oo ainut joka on kärsinut tosta samasta tilanteesta
ota selville joku isompi sity ja ota etsi sen alueen SETA sielä ne kyllä osaa neuvoo sua ja pääset tutustumaan saman henkisiin ihmisiin kun sinä
tein! Mulla kans samoja tunteita, mut sit mä katoin alastoman miehen kuvaa ja naisen, ja päätin, et mä haluun naista, eli rupean lesboksi. Niin se kävi, ja nyt oon 100% lesbo.
Hei!
Sä oot ihminen identiteettikriisissä, niinku sun ikään kuuluukin. Etsit itseäsi, sitä mitä olet. Se on täysin normaalia tuossa iässä! Ja toisille se tuottaa enemmän tuskaa kuin toisille! Varsinkin jos halutaan vähän eri asioita kuin ns. normiväestö!
Parikymppisenä mäkin olin aika hukassa itseni kanssa, mietin oonko lesbo vai bi vai olisiko musta seurustelemaan miehenkin kanssa.
Mullakin oli ihastuksia miehiin ja jotain virityksiäkin muttei kukaan mies koskaan kolahtanu siten kuin naiset. Naisten kanssa sain pelkästä läheisyydestä ihan eri viboja ja väristyksiä kuin miesten kanssa. Oon ihan pennusta asti ihastunut ja rakastunutkin parhaisiin kamuihin ja saanut tyydytystä siitä että oon joskus saanu halata tai jopa nukkua ihastukseni vieressä. Koskaan silloin en näitä ajatuksiani kuitenkaan ääneen sanonut. Puheissa oli silloin kamujen kanssa komeat miehet ja perheenperustamishaaveet.. Itsekin uskoin ja toivoin pitkään, että tulisi joku ihana mies johon rakastuisin ja saisimme liudan lapsia ja eläisimme onnellisina... Mutta koskaan ei sitä ihmemiestä tullut! Naiset vain näyttivät ja tuntuivat hyvältä...
Minullakin oli nuorempana kuvaamasi kaltaisia oloja miesten kanssa. Harvassa olivat ne miehet joiden seurassa pystyin olemaan oma itseni; aina olin jotenkin varautunut enkä tiennyt miten päin olla.
Sitten eräänä päivänä 23-vuotiaana törmäsin työpaikallani lesbonaiseen ja se oli menoa! Pääsin hänen kauttaan ns. "homopiireihin" ja tutustuin itseni kaltaisiin ihmisiin. Olin jo niin monta vuotta mielessäni sulatellut sitä, että voisin joskus olla oikeasti naisen kanssa ja sitten, kun se tuli kohdalle, ei kaapista ulos tulo ollut kovinkaan vaikeaa!
Löysin pian ekan tyttöystävänikin.
Kaverit eivät edes olleet yllättyneitä kun kerroin, että olin ihastunut naiseen... Vanhemmille se asia oli järkytys ja pitkään taisteltiin asian kanssa mutta vuosien varrella hekin ovat hyväksyneet lesbouteni/bi-seksuaalisuuteni.
Sun pitää antaa aikaa itsellesi. Kyllä ajan kanssa selviää mikä olet; bi, lesbo, tai hetero.
Tarvitseeko sinun edes vetää niin jyrkkää rajaa siihen mikä olet. Itse olen ollut suhteissa vain naisten kanssa ja miellän itseni lesboksi mutta koskaan en ole sulkenut ajatuksissani ovea miehiltä lopullisesti joten kai olen tavallaan bi. Seksiäkin olen harrastanut molempien sukupuolten kanssa ja jos jostain joskus se ihmemies tulee joka vie jalat altani ja sekä henkisesti että fyysisesti niin sitten se on siinä!
Mielestäni sun kannattas puhua psykologille tuntemuksistasi. Hän voi ulkopuolisen silmin löytää tilanteestasi jotain uusia juttuja mitä et itse ole ajatellut.
Eikä sun kannata pelätä bi:nä tai lesbonakaan oloa. Harvassa ovat ne ihmiset jonka läheiset ovat hylänneet homoseksuaalisuuden takia ja vaikka joku ei heti voisikaan sulattaa asiaa, ajan kanssa ihmset yleesä sopeutuu asiaan. olet kuitenkin kertonut ystävillesi bi-seksuaalisuudestasi. Se oli rohkeaa! :)
Ei kai lesbous ole sen kummallisempaa kuin bi-seksuaalisuuskaan. Jotkut bi-ihmiset elävät koko elämänsä samaa sukupuolta olevan kanssa eivätkä koskaan määrittele itseään lesboiksi.
Itse olen nykyään kertonut suht avoimesti suuntautumisestani. Alussa häpesin itseäni enkä kertonut sukulaisille tai työpaikallani tyttöystävästäni.. Mutta se kiertely ja kaartelu ja valehtelu oli hirmuisen kuluttavaa. Avoimena ihmisenä olisin halunnut kertoa ihmisislle joiden kanssa olin paljon tekemisissä mitä minulle oikeasti kuului!
Nyt 32-vuotiaana häpeän tunteet ovat karisseet ja hyväksyn itseni sellaisena kuin olen ja myös läheiseni sekä työyhteisöni hyväksyvät minut. Olemme hankkimassa lasta pitkäaikaisen tyttöystäväni kanssa ja elämä on kaikin puolin tasapainossa. :)
Anna aikaa itsellesi! Ajan kanssa asiat selkeytyvät mielessäsi. Siihen voi mennä vuosia ennen kuin olet sinut itsesi kanssa mutta kannustaisin sinua puhumaan läheistesi kanssa! Se auttaa! Lisäksi kannattaa hakeutua jos mahdollista vaikka johonkin Setan nuorten ryhmään. Siellä on samassa tilanteessa olevia ihmisiä joilta voit saada vertaistukea ja mahdollisesti uusia ystäviä ja ehkä tyttö tai poikaystäävänkin ;)
Rekisteröidy Setan keskustelufoorumiin, sieltäkin voit löytää vertaistukea ja tutustua ihmisiin!
Tsemppiä hirmusti! Asioilla on tapana järjestyä, tavalla tai toisella!
Muista, että elämä kantaa ja sinussa on voimaa!!
MEISSÄ KAIKISSA ASUU MIES JA NAINEN.
1---100%%%%%.TÄMÄ ON SULLE TIEDOSTAMATONTA
KOSKA ETSIT ITSEÄSI JA OMAA SEKSUAALISUUTASI!!
ANNA AJAN KULUA!!!!!ÄLÄ SILLÄ SRESSAAA
OLETKO LESBO ,BI,VAI HETERO.
MENE AKEL KERRALLAAN JA TÄRKEINHÄN ON RAKKAUS!!
TOSSA LUIN ÄITISI ON DOMINOIVA JA OMISTUS
HALUINEN. KAIKKI TAI OSA JUONTUU SIELTÄ.
KUN LÖYDÄT HYVÄN YSTÄVÄN PUHU HÄNELLE, MUTTA
KATSO ETTÄ YSTVÄSI ON LUOTETTAVA, KUN SALAAT
ASOITA VYYHTI KASVAA JA PURKAUTUU RAIVONA.
YSTÄVÄLLE PUHUMINEN ON 1000 KERTAA PAREMPI
KUIN PSYKOLOGIT. NUOREMPANA JOS FINNI NENÄSSÄ
ELÄMÄ KAATUUU. OLE AVOIN ITSELLESI JA
KATSO ELÄMÄÄ SUORAAN SILMIIN!!!YSTÄVYYDELLÄ
VARPUNEN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
LAITOIN SINULLE LEVYN..KUUNTELE SANAT.
VARPUNEN.
http://www.youtube.com/watch?v=aqWp3Vd_268&mode=related&search=
Kaikki sanomisen arvoinen ja suuret pointit on jo kirjoitettu yllä, halusin vain sanoa että tiedän täsmälleen miltä sinusta tuntuu. Olet herkkä ja pohtiva (ehkä liikaakin?) ihminen niinkuin minäkin. Tekstisi kuulostaa hyvin tutulta. Siitä ei ole kauaakaan kun olin samanlaisessa tilanteessa. Kuten seinä jo tuolla sanoi niin isommalla paikkakunnalla elämä on helpompaa, saa aloittaa alusta ja olla sitä mitä on. Minä tein niin. Muutin isoon cityyn että olisi helpompaa olla oma itsensä. Hampaankoloon jäi hetkeksi ajatus siitä että pakenin, mutta syyllisyys siitä katosi kun tajusin kuinka onnellinen olin jätettyäni kaiken vanhan ja ahdistavan jälkeeni; kaikki muistot jne. Minullakin on koulusta ja lapsuudesta hyvin ahdistavia muistoja, ja jo niiden vanhojen naamojen vastaantuleminen kaupungilla tai koulurakennuksen näkeminen sai mahan kääntymään nurinpäin. Minun piti saada aloittaa alusta.
Olet fiksu ja ajatteleva ihminen, mutta koita olla asettamasta itsellesi niin suuria paineita. Ei sinun tarvitse tietää mikä olet 100%, et ole tilivelvollinen kenellekään, edes itsellesi näissä asioissa. Koita vaan antaa asioiden tulla selviksi omalla painollaan. Ja puhu ihmeessä sen psykologin kanssa tästä!! Hän on ammatti-ihminen ja hänellä on vaitiolovelvollisuus. Ei hän jää monttu auki kattomaan että "HÄ?" , voin taata sen että hän suhtautuu asiaan aivan yhtä asiallisesti kuin muihinkin juttuihin mistä olet siellä puhunut! Ja varmasti helpottaa kun saat ulkopuolisen kanssa siitä puhua.
Oikein iso halaus sinulle, kaikki järjestyy usko pois, älä stressaa! :)
Ensinnäkin, sinuna en pelkäisi muiden sanomisia ja tekoja, vaan elämätöntä elämää.
Koska näihin rakkausasioihin pystyy loppujen lopuksi vaikuttamaan itse hyvin vähän, kannattaa järjestellä muuta elämäänsä. Esimerkiksi opiskelu, mihin ammattiin haluaisit valmistua, missä haluaisit opiskella? Ainakin yliopistossa on paljon laajakatseista porukkaa, ja saisit siellä varmasti paljon uusia ystäviä, vaikka et itsekään tietäisi seksuaalista suuntautumista.
Kannattaa tehdä tästä ainoasta elämästään hyvä. Kun olet itse tyytyvläinen itseesi ja elämääsi, ei muiden sanomisilla ole niin väliä. Rupea vain toteuttamaan unelmiasi sillä ne ovat aivan kätesi ulottuvilla! Ja kun et ehkä edes osaa odottaa, niin elämääsi tulee joku joka saa yöunet ja ruokahalun kaikkoamaan ja perhoset lepattamaan vatsassa.
Minusta omaan hyvinvointiinsa kannattaa panostaa. Hyvinvoivat ja tasapainoiset ihmiset ovat helpommin lähestyttäviä. EIkä kukaan muu kuin sinä itse voi rakastaa sinua ehjäksi. Tsemppiä, kun kokee suuren rakkauden, ehjänä ja täytenä, ei oikeastaan ole yhtään väliä onko rakas mies vai nainen, laiha vai lihava, tumma- vai vaaleaihoinen jne
Hyviä neuvoja olet saanut jo noissa edellisissä viesteissä.
Haluan vain sanoa, että minä olin aikalailla samanlaisessa tilanteessa muutama vuosi sitten, kuin sinäkin. Yllätyin kuinka paljon yhteneväisyyksiä tarinallasi oli omani kanssa.
Olin myös koulukiusattu, asuin pikkukaupungissa, kävin psykologilla ja olin täysin epävarma suuntautumisestani. Olin ahdistunut. Olin saanut ystäviä, mutta en pystynyt heihin luottamaan. Kiusaaminen jätti niin syvät jäljet. Olen myös herkkä, ajattelevainen ja pohdiskeleva luonteeltani ja ehkä se vaikeutti identiteettikriisiäni.
Kerroin psykologilleni, että saatan tykätä enemmän tytöistä kuin pojista, noilla sanoilla. En uskaltanut asiasta enempää jutella psykologille eikä hän nähnyt sitä minään ongelmana.
Pohdiskelin paljon seksuaalisuuttani monien vuosien ajan teini-iässä. Välillä luulin olevani bi, välillä hetero ja välillä lesbo. Asia vaivasi minua kun en pystynyt sanomaan mikä oikein olin. Miehet olivat minusta kiinnostuneita ja toisaalta se imarteli minua paljon. Toisaalta olin ihastunut lukiossa erääseen tyttöön. Toisaalta luulin, että kaikki lesbot ovat poikamaisen näköisiä, joten enhän voinut olla lesbo kun meikkasin ja olin tyttömäinen. Pohdintaa jatkui ja jatkui... Mietin myös lapsuuttani ja niitä asioita mitkä mahdollisesti olisivat vaikuttaneet suuntautumiseeni. Minun oli vaikea määritellä kehen tunsin vetovoimaa, koska minulla oli niin huono itsetunto.
Lopulta luovutin ja kyllästyin jatkuvaan pohdintaan ja itseni analysointiin. Opin rakastamaan itseäni siitäkin huolimatta etten tiennyt mikä olin. Olisin hyväksynyt minkä tahansa vastauksen, hetero, bi tai lesbo, kunhan olisin saanut sen selville.
Mutta siinä vaiheessa kun minulla olisi ollut tilaisuus olla ns. "täydellisen" miehen kanssa niin en pystynytkään siihen vaan join pään täyteen viinaa, mikä ei normaalisti ollut minun tapaistani. Tällöin minulle valkeni kuin salama kirkkaalta taivaalta, että miehen kanssa en halua olla seksuaalisessa kanssakäymisessä. Olin tällöin 19v. Tajusin, että halusin olla mielummin yksin kuin miehen kanssa, vaikka miehellä olisikin kaikki ne ominaisuudet, jotka tekisivät hänestä kaikin puolin täydellisen kumppanin.
Muutin pääkaupunkiseudulle opiskelemaan. Se oli rohkeaa, sillä en tuntenut pk-seutua, en osannut kulkea julkisilla kulkuneuvvoilla ja muutenkin olin ihan yksin. Mutta helpoksi sen teki kun lopulta tiesin mitä olen ja mitä elämältä haluan ja se riitti. Olin jo elämässäni kokenut niin vaikeita asioita, että tiesin selviäväni mistä tahansa. Tunsin itseni vapaaksi isossa cityssä ja pystyin kuvainnollisesti sanottuna "hengittämään" täällä. Elämäni helpottui tämän jälkeen ja löysin netin kautta lesbokavereita ja nykyisen tyttöystävänikin.
Ole siis rehellinen ennen kaikkea itsellesi ja kuuntele sydäntäsi, mitä ikinä se kertookaan! Rakasta itseäsi sellaisena kuin olet! Ajan kanssa asiat järjestyvät.
Kiitoksia vaan kaikille ihanista vastauksista. Ja niin pitkästikin monet etistä olivat kirjoittaneet. Ihan liikutuin miten jotkut minulle tuntemattomatkin henkilöt täällä ovat halunneet minua näin täällä tukea. Eli suuren suuri kiitos kaikille. Annoitte kaikki paljon ajteltavaa ja täytyy vielä sitä työstää.
Monet täällä kehottivat muuttamaan. Kuulostaa helpommalta kuin tehty. Minulla on paikkakunnallani nimittäin työpaikka. Muilta paikkakunnilta minun on vaikea saada tässä vaiheessa työtä koska takana on vasta lukio ja joitakin kursseja. Lisäksi en ollut mikään L;än ylioppilas joten korkeakouluun isoon cityyn on erittäin vaikea päästä kun hakijoita on satoja ja paikkoja muutama kymmen. Olen nyt hakenut lähikaupunkiini aikuisopiskelijaksi, jossa kävisin 2 kertaa viikossa töitteni jälkeen. Valmistuminen veisi minultan 1,5vuotta. Toivottavasti pääsisin opsikelemaan kyseiseen paikkaan koska kun saisin ammattinimikkeen luulisi olevan helppompaa päästä kouluihin :)
Ei täältä kannata kysyä oletko lesbo, kun täällä sinusta sellainen tehdään vaikket olisikaan. Itse uskon että sinulla on vaan huonoja kokemuksia miehistä. Rohkeasti vaan lähestyt jotain mukavaa ja kiinnostavaa miestä. Jos hänenkään kanssa ei tule mitään niin saatat olla lesbo. Uskon kuitenkin että ihminen kuin ihminen voi kiinnostua toiseen ihmiseen sukupuolesta riippumatta. Toisin sanoen voit itse asenteillasi vaikuttaa siihen mitä olet.