Joskus 70-luvun puolivälissä, kun olin alle kymmenen vanha, vietin vanhempieni kanssa kesiä isoäitini mökillä Tornionjokivarressa.
Naapurimökissä asui vanhempi pariskunta, joista ainakin vaimo oli kuulemma "herkkä" tuntemaan henkiolentojen läsnäolon. Erään kerran hän valitti heräävänsä jostain kummallisesta syystä varhain aamulla tunteeseen, että suuri joukko ihmisiä liikkuu lähistöllä. Tunne uusiutui muutaman kerran, eikä lakannut heti, vaikka hän oli täysin hereillä.
Jonkin ajan kuluttua rouva kertomansa mukaan "otti yhteyttä" näihin varhaisiin kulkijoihin. Tavalla, jota ei ainakaan minulle kerrottu, hän sai vastauksen. Olennot, jotka kulkivat pihan poikki jokirannasta tielle, olivat alajuoksulta tullutta kirkkoväkeä. Kirkkoon mennessään he jättivät veneet niille sijoille, koska virtaus voimistui kovaksi mökkirannan ja kirkonrannan välillä. He siis kävelivät nuo viimeiset n.1,5 km.
Enempiä yksityiskohtia en ainakaan kuullut, ehkäpä niitä ei minulle kerrottukaan. Vanhempani pitivät naapurin rouvaa vain "erikoisena", eikä mielikuvitustani ollut syytä enempää ruokkia. Jälkeenpäin ajatellen se oli harmi.
Tämän jälkeen haamujen vaellus ei enää kuulemma häirinnyt naapuria, koskapa hän tiesi syyn.
Mutta voitte kuvitella, miten tämä jännitti alle kymmenvuotiasta poikaa, joka kurkki aamuyöllä ikkunoista nähdäkseen edes vilauksen jostain selittämättömästä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tuosta tarinasta, joskus minäkin. Liekö sama vai toinen. Eukö täällä ole ( ainakin oli joskus ) palsta Pellon ja Tornionlaakson alueelke, ehkä sieltä löytyy tarinan myös kuullutta ja kertojaa. Begt aunakin Över-Torneålta taitaa tietää kertoa samasta tarinasta.