"Uudistunut Leap of Faith
Spoilaa kirjoja: Viisasten Kivi, Salaisuuksien Kammio, Azkabanin Vanki, Liekehtivä Pikari, Feeniksin Kilta, Puoliverinen Prinssi.
Sijoittuu: Feeniksin Killan jälkeiseen aikaan (mitään Puoliverisen prinssi tapahtumista ei ole tapahtunut, mutta kaikki muut yleisinfo kirjasta pätee) Eli toisin sanoen vuosiin 1997-1998.
1996 oli vuosi, jolloin Harry James Potter koko suuren luokan menetyksen - suuremman, mitä hän oli koskaan sitä ennen kokenut (jos vanhempien menetystä ei laskettu). Koulussa kaikki meni seuraavana vuonna enemmän tai vähemmän huonosti, kun hän yritti löytää keinoa päästä menneisyyteen muuttamaan tapahtuman (ajankääntäjää hänelle ei annettu, sillä siinä mielentilassa olisi kuulemma ollut vaarallista käyttää sellaista). Niinpä Harry etsi ja etsi, kunnes löysi loitsun, joka veisi hänet haluamaan aikaan. Loitsu kuitenkin oli vaarallinen ja saattaisi mennä pahasti pieleen, mutta Harryllä ei ollut aikaa ajatella sitä vaihtoehtoa. Hän aikoi käyttää sitä sopivan tilaisuuden tullen. Hän ei kertonut mitään ystävilleen, koska he saattoivat estää häntä - turha toivo, Harryahan ei estettäisi.
Ja siten sitten tapahtui virhe. Lukuvuoden 1997 alkaessa Tylypahkan maailma muuttui täysillä. Harry löysi itsensä monien tuhansien uusien koulukavereiden kautta -eikä siinä kaikki; Suurin osa oli menneisyydestä! On se kamala järkytys tavata oma isänsä käytävällä. Mitä tapahtui? No, loitsu ilmiselvästi meni pieleen. Koulu oli täynnä 16 - 18 vuotiaita teinejä, sekä opettajia Perustajien aikakaudelta. Unohtamatta tietenkään itse perustajia! Harry selitti kaiken uusille Rehtoreille ja nyt tämä nelikko, Salazar, Godric, Rowena & Helga, yrittävät selvittää reippaiden oppilaiden avulla ratkaisua ongelmaa. Samalla kuitenkin pitäisi pitää järjestystä yllä ja estää ihmisiä tarttusta toisten kurkkuihin tai paljastelemasta tulevaisuutta.
Eikä tilannetta auta se, että nyt ihmiset kokosivat itselleen kannatusjoukkoja - Tom Valedro näistä kärkinimistä - ja jotkut jopa suunnitelivat koulun valtaamista. Salazar on tietenkin innoissaan oman tupansa hienoista ideoista, mutta tuskin muita perustajia ilahduttaa idea. Salazar on muutenkin käyttäynyt oudosti ja kadonnut aina välillä jonnekin...
Miten tilanteesta selvitään? Saavatko järjestäjät pidettyä koulun kasassa? Sehän selviää ainoastaan pelaamalla."
http://leapfaith.forumup.org/index.php?mforum=leapfaith

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.