Jatkoi uutena

"älähän nyt
Kirjoittanut: eemeli111 28.11.2006 klo 05.43

   FPS:n poistamisesta graffiti-tehtävästään on keskusteltu päättäjien keskuudessa jo useita vuosia, joten ihan uusi asia se ei ole. Tähän asti asian päävastuullisen eli Pekka Saurin ehtona on ollut, että jos saadaan yhtään pitävää todistetta yrityksen vartijoiden väitetystä ja kiinniotettujen kertomusten muodossa varsin laajasti esitellystä väkivaltaisuudesta, niin kenkää tulee putiikille hanuriin.

Nyt Pekan on aika tullut lunastaa lupauksensa.

Ihmetyksesi on muutenkin turha. Tuskin tämä on paikka, johon vartijoiden taholta väkivaltaa kokeneet tulevat kertomaan kokemuksistaan ja eiköhän kertomukset täältä aika nopeasti poisteta, mikäli niitä ilmaantuu.

Käyhän koluamassa erilaisten vaihtoehtoajattelijoiden palstoja, niin eiköhän niitä tarinoita ala vastaan tulla.

Helsingissä on tänä vuonna kirjattu nelisenkymmentä rikosilmoitusta vartijan väkivaltaisuudesta. Päälle tulevat kaikki ne, joita poliisi (tämän Kontulan tapauksen tapaan) on kieltäytynyt kirjaamasta ja vielä ne, joissa uhri on jo valmiiksi tiennyt oikeusturvansa olemattomuuden ja jättänyt asiasta ilmoittamatta. Tämän päälle vielä tapaukset, joissa uhri on ollut niin sekaisin, ettei muista vartijoiden suorittamaa pahoinpitelyä ja seksuaalista häpäisyä."

vastaus:

"seksuaalista häpäisyä
Kirjoittanut: Johannes Kastaja 28.11.2006 klo 05.54

   ?? siis meinaatko että vartijat häpäisee nykyään seksuaalisesti "asiakkaitaan"?? Just just. huoh.. No ehkei nyt ihan sentään. No mites nuo rikostilastot muuten, kuinka monta pahoinpitelyä oli siellä steissillä? varkautta/näpistystä? julkijuottottelua ja kaikkea muuta joka on laissa ja järjestyssäännöissä kiellettyä? Kun sinun mielestä vartijat on todettu turhiksi, niin kenen siellä pitäisi näihin puuttua? Kun poliisi ei nytkään ehdi jokapaikkaan. kerro ihmeessä ja mene tekemään ehdotus asiasta. Vartijat on ja tulee pysymään katukuvassa niinkuin tulee varkaat ja pultsarit. En mä ainakaan halua virtsalle haisevaa pultsaria mun viereen julkisissa istumaan. Osa näistä vielä jättää matkansa maksamatta. ja kun puhutaan lipuntarkastajista, niin oletko nähnyt sen videon 45-minuuttia TV-ohjelmaan tehdyn? Jos ei ole vartijoita taikka näitä kaasua kantavia lipuntarkastajia, niin millä taataan se turvallisuus ns. normaaleille matkustajille. Tilastot varmasti osoittaa että näitä edellä mainittuja tapauksia on sattunut erittäin paljon (taas sana josta en pidä) ns. tavallisille ihmisille. Heillä on kuitenkin oikeus matkustaa turvallisesti ilman että tarvii pelätä julkisissa yöaikaan. Se on hienoa että sinä selviät puhumalla, kun kovin muu tavallinen ihminen ei kerran selviä. Onko vika sitten heissä?"
8543
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kuten toisaalla jo totesinkin olen vartijoita "yhteiskunnan syöväksi" nimittävän Ritva Santavuoren kanssa tisamlleen samoilla linjoilla siitä, että aktiivisesti järjestystä ylläpitävien poliisien lukumäärää tulisi kasvattaa ja vartijoiden pienentää. Poliisilla on paitsi laajempi kokemus myös laajempi ymmärrys ongelmia aiheuttavista ilmiöistä ja poliisin työhon kuuluu myös ongelmien torjunta ja ennaltaehkäisy, ei ainoastaan siivoaminen pois näkyviltä, kuten vartijoilla.

Kaikkialla kaiken aikaa ei ole menossa samanlainen hulabaloo kuin kesäviikonlopun ongelmalinjoilla Helsingin julkisessa liikenteessä. Tuolloin kyseessä on Suomen mittakaavassa erikoisolosuhteet. Niitä ei voi mitenkään käyttää perusteluna vartijoitten yleiselle lisääntymiselle kaikkialle, pääosin täysin turhiin kohteisiin.

Äänestä
  • Ei poliisien työaikaa kannata tuhlata ostareilla ryyppäävien kännikalojen uloskantoon. Sen sijaan minua ihmetyttää että poliisi haluaisi luopua juoppo putkista ja sälyttää nämä muiden viranomaisten vastuulle. Kyllä minun mielestäni juoppojen kerääminen kaupungista on nimen omaan järjestyspoliisin tehtävä. Vai pelkäävätkö nämä haalarien likaantuvan.

    Äänestä

  • judgered kirjoitti:

    Ei poliisien työaikaa kannata tuhlata ostareilla ryyppäävien kännikalojen uloskantoon. Sen sijaan minua ihmetyttää että poliisi haluaisi luopua juoppo putkista ja sälyttää nämä muiden viranomaisten vastuulle. Kyllä minun mielestäni juoppojen kerääminen kaupungista on nimen omaan järjestyspoliisin tehtävä. Vai pelkäävätkö nämä haalarien likaantuvan.

    Kuten poliisin edustaja Ilta-Sanomien haastattelussa totesikin, se on vartijoiden ihan omaa harhaluuloa, että heillä olisi joku yhteiskuntavastuu kannettavanaan. Poliisi hoitaa kyllä tehtävänsä ilman vartijoitakin ja vartijat toimivat omalla hyvin kapealla sektorillaan. Yleinen järjestyksenpito yhteiskunnassa ei kuulu näihin tehtäviin.

    Johtuneeko edellinen siitä, että vartijoiden joukossa on kuitenkin jonkin verran poliisikoulun pääsykokeissa reputtaneita. Sitten kuvitellaan, että poliisin ammattiin pääsisi oikopolkua vartijan haalareihin pukeutumalla. Onneksi näin ei asianlaita sentään ole.

    Äänestä

  • eemeli111 kirjoitti:

    Eiköhän olisi jo aika keksiä jokin uusi slogani??? Meinaan että toi poliisikoulu juttu on jo v**** kulunut homma.

    Äänestä

  • Vaktman kirjoitti:

    Eiköhän olisi jo aika keksiä jokin uusi slogani??? Meinaan että toi poliisikoulu juttu on jo v**** kulunut homma.

    Vartijat eivät ole epäonnistuneita poliiseja vaan epäonnistuneita rikollisia.

    Äänestä

  • eemeli111 kirjoitti:

    Kuten poliisin edustaja Ilta-Sanomien haastattelussa totesikin, se on vartijoiden ihan omaa harhaluuloa, että heillä olisi joku yhteiskuntavastuu kannettavanaan. Poliisi hoitaa kyllä tehtävänsä ilman vartijoitakin ja vartijat toimivat omalla hyvin kapealla sektorillaan. Yleinen järjestyksenpito yhteiskunnassa ei kuulu näihin tehtäviin.

    Johtuneeko edellinen siitä, että vartijoiden joukossa on kuitenkin jonkin verran poliisikoulun pääsykokeissa reputtaneita. Sitten kuvitellaan, että poliisin ammattiin pääsisi oikopolkua vartijan haalareihin pukeutumalla. Onneksi näin ei asianlaita sentään ole.

    Sä taijat ollaki joku tuore poliisi joka on vielä kovasti tärkeä virastaan. Kyllä sä muutaman vuoden päästä ymmärrät olevasi virkapukua kantava duunari. Luuletsä tosiaan että kaikkien suurin haave on päästä johonkin amis tasoiseen poliisi kouluun. Ihan kuin poliisin työ olisi maailman mielenkiintoisin ja antoisin homma. Voi elämässä tehdä muutakin kuin vuorotyötä. Ja siitä yhteiskuntavastuusta (huomaattekos eemeli on oppinut uuden sossujen muotisanan tosin koko sana on uudenajan stiikafuulaa)) vielä. Poliisilaitos ei tietääkseni ole vielä mikään sossu toimisto.

    Äänestä

Vartijat ahdistelevat seksuaalisesti tarkastuskohteitaan. Tämän tiedän, koska tyttöystäväni otettiin kaupassa kiinni myymälävarkaudesta epäiltynä.

Vartijat veivät tyttöystäväni takahuoneeseen ja aloittivat tarkastuksensa. He olivat kovakouraisesti kähmineet hänen rintoja ja alapäätä jonka yhteydessä yksi vartija oli sanonut kommentin "kyllä me jotain sulta löydetään". No, mitään ei löytyt jonka jälkeen nämä vartijat ohjasivat hänet ulos kaupasta.

Itse löysin tyttöystäväni samana päivänä itkemästä suihkusta. Hän oli ehtinyt olla siellä jo muutaman tunnin. Kun kuulin mitä oli käynyt suivaannuin täysin ja vaadin, että kävisimme tekemässä rikosilmoituksen ja haastaisimme nämä mulkut oikeuteen. Naiseni ei sitä halunnut, koska epäili ettei oikeudessa häntä kuitenkaan uskottaisi, jos siellä olisi 3 vartijaa todistamassa häntä vastaan. Ja samaan aikaan hän kärsii suunnatonta häpeää koko asiasta, eikä liiemmin halua muiden tietäneen, että hänelle kävi noin.

Sen voin sanoa, että kun törmään noihin kyseisen kaupan vartijoihin niin heidän pamput ei tilannetta tule pelastamaan. Minua ei kiinnosta millaiset syytteet saan, aion vetää heidän koko hammaskalustot sisään.

En hyväksy graffitteja, mutta en myöskään hyväksyt vartijoita. En luota heihin ja koen hirveää vasteenmielisyyttä, kun sellaiset ahdistelija mulkut ylipäätään tulee vastaan.

Äänestä
  • Ei ehkä kannattais yleistää. On valitettavaa, että tyttöystäväsi on joutunut kokemaan tuollaista. Olisitte edes ilmoittanut vartionti liikkeeseen ja he olisivat tutkineet asiaa ja antanut rangaistukset heille. Kaikki vartijat eivät kuitenkaan toimi kuin kyseiset vartijat. Ps.tyttöystäväsi ei olisi tarvinnut mennä heidän mukaansa, vaan olisi voinut lähteä pois. Ja koska vartijat eivät löytäneet mitään, heidät olisi voinut haastaa oikeuteen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Johannes Kastaja kirjoitti:

"älähän nyt
Kirjoittanut: eemeli111 28.11.2006 klo 05.43

   FPS:n poistamisesta graffiti-tehtävästään on keskusteltu päättäjien keskuudessa jo useita vuosia, joten ihan uusi asia se ei ole. Tähän asti asian päävastuullisen eli Pekka Saurin ehtona on ollut, että jos saadaan yhtään pitävää todistetta yrityksen vartijoiden väitetystä ja kiinniotettujen kertomusten muodossa varsin laajasti esitellystä väkivaltaisuudesta, niin kenkää tulee putiikille hanuriin.

Nyt Pekan on aika tullut lunastaa lupauksensa.

Ihmetyksesi on muutenkin turha. Tuskin tämä on paikka, johon vartijoiden taholta väkivaltaa kokeneet tulevat kertomaan kokemuksistaan ja eiköhän kertomukset täältä aika nopeasti poisteta, mikäli niitä ilmaantuu.

Käyhän koluamassa erilaisten vaihtoehtoajattelijoiden palstoja, niin eiköhän niitä tarinoita ala vastaan tulla.

Helsingissä on tänä vuonna kirjattu nelisenkymmentä rikosilmoitusta vartijan väkivaltaisuudesta. Päälle tulevat kaikki ne, joita poliisi (tämän Kontulan tapauksen tapaan) on kieltäytynyt kirjaamasta ja vielä ne, joissa uhri on jo valmiiksi tiennyt oikeusturvansa olemattomuuden ja jättänyt asiasta ilmoittamatta. Tämän päälle vielä tapaukset, joissa uhri on ollut niin sekaisin, ettei muista vartijoiden suorittamaa pahoinpitelyä ja seksuaalista häpäisyä."

vastaus:

"seksuaalista häpäisyä
Kirjoittanut: Johannes Kastaja 28.11.2006 klo 05.54

   ?? siis meinaatko että vartijat häpäisee nykyään seksuaalisesti "asiakkaitaan"?? Just just. huoh.. No ehkei nyt ihan sentään. No mites nuo rikostilastot muuten, kuinka monta pahoinpitelyä oli siellä steissillä? varkautta/näpistystä? julkijuottottelua ja kaikkea muuta joka on laissa ja järjestyssäännöissä kiellettyä? Kun sinun mielestä vartijat on todettu turhiksi, niin kenen siellä pitäisi näihin puuttua? Kun poliisi ei nytkään ehdi jokapaikkaan. kerro ihmeessä ja mene tekemään ehdotus asiasta. Vartijat on ja tulee pysymään katukuvassa niinkuin tulee varkaat ja pultsarit. En mä ainakaan halua virtsalle haisevaa pultsaria mun viereen julkisissa istumaan. Osa näistä vielä jättää matkansa maksamatta. ja kun puhutaan lipuntarkastajista, niin oletko nähnyt sen videon 45-minuuttia TV-ohjelmaan tehdyn? Jos ei ole vartijoita taikka näitä kaasua kantavia lipuntarkastajia, niin millä taataan se turvallisuus ns. normaaleille matkustajille. Tilastot varmasti osoittaa että näitä edellä mainittuja tapauksia on sattunut erittäin paljon (taas sana josta en pidä) ns. tavallisille ihmisille. Heillä on kuitenkin oikeus matkustaa turvallisesti ilman että tarvii pelätä julkisissa yöaikaan. Se on hienoa että sinä selviät puhumalla, kun kovin muu tavallinen ihminen ei kerran selviä. Onko vika sitten heissä?"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu