"älähän nyt
Kirjoittanut: eemeli111 28.11.2006 klo 05.43
FPS:n poistamisesta graffiti-tehtävästään on keskusteltu päättäjien keskuudessa jo useita vuosia, joten ihan uusi asia se ei ole. Tähän asti asian päävastuullisen eli Pekka Saurin ehtona on ollut, että jos saadaan yhtään pitävää todistetta yrityksen vartijoiden väitetystä ja kiinniotettujen kertomusten muodossa varsin laajasti esitellystä väkivaltaisuudesta, niin kenkää tulee putiikille hanuriin.
Nyt Pekan on aika tullut lunastaa lupauksensa.
Ihmetyksesi on muutenkin turha. Tuskin tämä on paikka, johon vartijoiden taholta väkivaltaa kokeneet tulevat kertomaan kokemuksistaan ja eiköhän kertomukset täältä aika nopeasti poisteta, mikäli niitä ilmaantuu.
Käyhän koluamassa erilaisten vaihtoehtoajattelijoiden palstoja, niin eiköhän niitä tarinoita ala vastaan tulla.
Helsingissä on tänä vuonna kirjattu nelisenkymmentä rikosilmoitusta vartijan väkivaltaisuudesta. Päälle tulevat kaikki ne, joita poliisi (tämän Kontulan tapauksen tapaan) on kieltäytynyt kirjaamasta ja vielä ne, joissa uhri on jo valmiiksi tiennyt oikeusturvansa olemattomuuden ja jättänyt asiasta ilmoittamatta. Tämän päälle vielä tapaukset, joissa uhri on ollut niin sekaisin, ettei muista vartijoiden suorittamaa pahoinpitelyä ja seksuaalista häpäisyä."
vastaus:
"seksuaalista häpäisyä
Kirjoittanut: Johannes Kastaja 28.11.2006 klo 05.54
?? siis meinaatko että vartijat häpäisee nykyään seksuaalisesti "asiakkaitaan"?? Just just. huoh.. No ehkei nyt ihan sentään. No mites nuo rikostilastot muuten, kuinka monta pahoinpitelyä oli siellä steissillä? varkautta/näpistystä? julkijuottottelua ja kaikkea muuta joka on laissa ja järjestyssäännöissä kiellettyä? Kun sinun mielestä vartijat on todettu turhiksi, niin kenen siellä pitäisi näihin puuttua? Kun poliisi ei nytkään ehdi jokapaikkaan. kerro ihmeessä ja mene tekemään ehdotus asiasta. Vartijat on ja tulee pysymään katukuvassa niinkuin tulee varkaat ja pultsarit. En mä ainakaan halua virtsalle haisevaa pultsaria mun viereen julkisissa istumaan. Osa näistä vielä jättää matkansa maksamatta. ja kun puhutaan lipuntarkastajista, niin oletko nähnyt sen videon 45-minuuttia TV-ohjelmaan tehdyn? Jos ei ole vartijoita taikka näitä kaasua kantavia lipuntarkastajia, niin millä taataan se turvallisuus ns. normaaleille matkustajille. Tilastot varmasti osoittaa että näitä edellä mainittuja tapauksia on sattunut erittäin paljon (taas sana josta en pidä) ns. tavallisille ihmisille. Heillä on kuitenkin oikeus matkustaa turvallisesti ilman että tarvii pelätä julkisissa yöaikaan. Se on hienoa että sinä selviät puhumalla, kun kovin muu tavallinen ihminen ei kerran selviä. Onko vika sitten heissä?"

Vastaukset 1
Vanhimmat
Siis onko sinulla vastausta?